Seksi avioliitossa?

Otetaanpa kissa pöydälle uudelleen...

Täällä on paljon kirjoituksia siitä kuinka puolisoiden välinen seksi ei toimi. Jompi kumpi osapuolista ei saa tarpeeksi ja se koetaan isoksi ongelmaksi. Sitä se on, mutta miksi. Ihmiset tarjoavat toinen toistaan järjettömämpiä yksilö-ratkaisuja ongelmaan, mutta kukaan ei pohdi ongelman juuria. Kaikki neuvot keskittyvät seurausten hoitoon. En todellakaan ole asiantuntija, mutta kai tätä voi yrittää ratkoa maalaisjärjelläkin.

Palataanpa juurille: Seksi palvelee kahden "toisensa hyväksyvän" ihmisen välistä lisääntymistä sekä mahdollistaa yhteisen nautinnon. Tuoreet parit harrastavat sitä taatusti useammin kuin kauemmin seurustelleet. Onhan siinä uutuuden viehätystä, seksillä sitoudutaan partneriin ja osoitetaan äärimmäistä hyväksymistä ja kiintymystä. Hellyydellä ja rakastamisella osoitetaan toiselle yksilölle oma kyvykkyys tunteisiin, joita vaaditaan evoluution edellyttämässä jälkeläisten hoivaamisessa. Tarkoitusperiä löytyy lisää, mutta aloitetaanpa nyt näistä muutamasta perusasiasta.

Ongelmat seksissä tulevat esiin vasta jonkin ajan kuluttua, kun seksi ei enää palvele näitä edellä mainittuja tarkoitusperiä: Puoliso on jo valittu, lapset on jo hankittu ja arkea pyöritetään jaksamisen rajoilla. Osapuolet huomaavat (virheellisesti) että toisen seksuaalinen aktiivisuus ei vastaa omia tarpeita ja soppa on valmis.

Aktiivisempi osapuoli kokee kiintymyksen ja sitoutumisen sijaan jatkuvaa hyljeksintää ja torjutuksi tulemista. Hän ei saa tarvitsemaansa hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Toisen osoittamaan "tunteettomuuteen ja välinpitämättömyyteen" aletaan vastaamaan samalla mitalla elämän muilla osa-alueilla. Jatkuva "vonkaaminen" on nakertanut salakavalasti aktiivisemman osapuolen (seksuaalisen) itsetunnon ja hänen on reagoitava ongelmaan ennemmin tai myöhemmin.

Passiivisempi osapuoli kokee, että häneltä vaaditaan jatkuvasti jotain, johon hän ei nykyisellään kykene. Jokainen kosketus alkaa ahdistaa, koska niihin vastaaminen johtaa yritykseen saada seksiä. Edellisten johdosta hellyys kuolee pikkuhiljaa. Passiivisempi osapuoli sulkeutuu seksuaalisesti, koska ei näe ongelmaan ratkaisua.

Tämä on seksuaaliseen kuolemaan johtava polku. Syöksykierre, joka on oikaistava ennen kuin maa tulee vastaan.

Seksi on yksi ihmisen monista perustavaa laatua olevista tarpeista ja siksi siihen liittyviä ongelmia on turha yrittää ohittaa olankohautuksella tyyliin: "jos rakastat minua, niin älä vaadi..." tai "jos rakastat minua, niin anna..." Se vaatii paljon enemmän.

Pahimmassa tapauksessa hyväksymisen tarve johtaa johonkin jota kumpikaan ei halua. On siis turha ihmetellä palstoilla keitä ovat ne ravintolan "varatut miehet" ja "varatut naiset", jotka avoimesti flirttaavat itselleen seksiä ja hakevat näin hyväksyntää, jota he eivät ehkä muuten saa (ketään syyllistämättä tai tekojen oikeutusta hakematta). Ehkä he testaavat omaa viehätysvoimaansa, pönkittävät omaa vuosien saatossa syntynyttä seksuaalista epävarmuuttaan. Kunnes joskus vanhuuden kynnyksellä he päätyvät vakavaan kriisiin ja miettivät mitä tehdä elämälleen. No ei kai nyt sentään! Tehkää asialle jotain. Tämä "viidenkympin villitys" iskee toisille kolmekymppisenä ja toisille vasta vanhempana, jos koskaan. Luulenpa, että kyse on enemmänkin parisuhteen iästä ja laadusta, ei yksilön iästä.

Olisi onnellista, jos meillä kaikilla olisi samantasoinen läheisyydentarve ja sukupuolivietti. Tosielämässä näin ei ole, vaan eri osapuolten kokema seksuaalisuus kiertyy elämän ympärille eri tavoin. Ongelmat seksissä pitäisi kuitenkin ratkaista jotenkin, koska kysehän oli yhdestä ihmisen perustavaa laatua olevasta tarpeesta. Tie on kivinen...

Ja yllätys yllätys, ratkaisu löytyy:

Ratkaisu kuullostaa helpolta - suorastaan naurettavan helpolta - ja silti se on äärimmäisen vaikea. Ongelma ratkeaa keskustelemalla vakavasti, rehellisesti ja sensuroimatta oman puolison kanssa. Keskusteleminen ei tarkoita sitä, että sinä kerrot puolisollesi mikä mättää vaan sitä, että myös sinä kuuntelet häntä. Kuunteleminen ei tarkoita sitä, että kuuntelet sujuvasti mitä hän sanoo, vaan sitä että mietit itse kuinka voitte yhdessä korjata kuulemiasi epäkohtia. Siis lista käytännön tekoja! Jokainen kuulemistasi ongelmista pitää ratkaista jotenkin, vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta. Jos puolisosi sanoo, ettei hän saa tarpeeksi hellyyttä, niin sinun kuuluu kysyä mitä hän toivoisi sinun tekevän. Siis lista käytännön asioita. Myös sinun on turha purnata ongelmista, jos et osaa pukea sanoiksi sitä mitä toiselta vaaditaan, että olisit tyytyväinen. Purkakaa asiat konkreettisiksi palasiksi ja ratkaiskaa ne yksi kerrallaan. Ja kyllä: se tarkoittaa pitkiä "tunnerikkaita" keskusteluja ja unettomia öitä. Se tarkoittaa kynää ja paperia. Se tarkoittaa yhteisiä päätöksiä siitä, mitä tämän-ja-tämän ongelman kanssa tehdään, jotta sen kanssa olisi hyvä elää. Molemmin puolinen ymmärtämys lisääntyy ja osapuolet saavat käyttöönsä "käytännön työkalut" ongelmien ratkaisemiseksi.

Ongelmat saattavat näyttää myöhemmin hyvinkin pieniltä ja helppoja ratkaista, mutta ne olisi ensin tunnistettava. Pikkuhiljaa keskusteluissa sovitut asiat muuttuvat normaaliksi elämänrytmiksi ja aurinko alkaa taas paistaa. Ja yllätys, yllätys: hyvä seksi palasi juuri elämäänne.

Valitettava tosiasia on, että yksilön tarpeet muuttuvat päivästä toiseen ja siksi puolisoiden on opittava puhumaan ja näyttämään tunteensa joka päivä. Ja jos se nyt jäi jollekin epäselväksi, niin ongelman nimi on siis "keskustelun puute", ei "seksin puute". Päänsärky ja väsymys ovat pelkkää seurausta. Kiire, väsymys ja niiden mukanaan tuoma itsekeskeisyys ovat itse aiheutettua, ellet tee asialle jotain.

Järki käteen ja hattu myös. Keskusteleminen vaatii nöyrtymistä toisen ihmisen arvosteltavaksi ja sitä kautta myös omien puutteiden tunnustamista ja "julkista" näyttämistä. Sehän ei ole tunnetusti kenellekään helppoa ja siksi sitä vältellään viimeiseen asti. Kukapa haluaisi kuulla toisen suusta niitä "tosiasioita", joita itse on yrittänyt parhaansa mukaan työntää pois mielestään. Rehellinen ja sensuroimaton keskustelu on mahdollinen vain jos molemmat osapuolet ymmärtävät, etteivät toisen kuvailemat ongelmat ole syytteitä itseä kohtaan, vaan aitoja tuntemuksia ja hätähuutoja. Keskustelussa ei haeta syyllisiä, vaan listataan ongelmat ja sovitaan kuinka ne ratkaistaan.

Ongelmien ratkaisemiseen on sitouduttava molemmin puolin. Tämä tapahtuu esimerkiksi kysymällä: "Jos minä toimin ongelmatilanteessa näin-ja-näin, niin oletko sinä silloin tyytyväinen?" Jos vastaus on kyllä, niin olette juuri ratkaisseet ongelman. Kuorman tulee olla tasapuolinen, jotta molemmat voivat tuntea tekevänsä hommaa yhdessä.

En ole mikään asiantuntija, mutta löysin ratkaisun, joka toimii. "Aikuisten oikeasti". Valitettavasti tämäkin on eräänlainen yksilöratkaisu, sillä ongelmat voivat olla myös fyysisiä tai menneisyyteen liittyviä haamuja. Toisaalta jotkut ihmiset saattavat olla kykenemättömiä keskustelemaan, jolloin jonkinlainen ammattiapu saattaa olla suositeltava ratkaisu. Oman ratkaisusi voit muodostaa miettimällä mikä on seksin perimmäinen tarkoitus sinun elämäntilanteessasi ja miten tämä tarkoitus on mahdollista toteuttaa.

Tehkää jotain tai unohtakaa seksielämänne. Ei se itsestään korjaannu.

Terveisin: Jälleen Tyytyväinen Mies
353401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Seksissään/parisuhteessaan ongelmia. On myös meitä onnellisia pariskuntia.

Kirjoituksesi on hyvä, ja keskustelun taitoon minäkin suhteeni perustan.

Pahus kun en kerkee enempää kirjottamaan, kun lähdemme sukujuhlille... täytyy pakata vauva, ja joutua....

Äänestä
  • ja joutua.tuore avioliitto,odota muutama vuosi
    niin sinulla on kaikki tämä edessäsi.kokemus
    puhuu.omat lapset yli 20v.

    Äänestä

  • vauva-- kirjoitti:

    ja joutua.tuore avioliitto,odota muutama vuosi
    niin sinulla on kaikki tämä edessäsi.kokemus
    puhuu.omat lapset yli 20v.

    vauva nyt vaan sattuu olemaan tämän hyvän liiton iltatähti.

    Äänestä

  • tuore liitto kirjoitti:

    vauva nyt vaan sattuu olemaan tämän hyvän liiton iltatähti.

    tietää semmoinen asia, että kun meillä seksi on aina, ihan suhteen alusta asti pelannut loistavasti, ja pysynyt hyvänä koko liiton ajan ja pelkkä puolison läheisyys on saanut hormoonit hyrräämään, niin oliskohan useimmissa, näissä suhteissa joilla ei niin hyvin mene, jo alunperin jotain häikkää seksissä? vai ihanko totta, se seksi sitten syystä tai toisesta huononee sitten???? Tota seksin huononemista on vain jotenkin niin vaikeata sulattaa, tästä minun vinkkelistäni. Tietty kai voi sitten tulla mieheenkin jotain fyysistä vikaa, ettei kestä kovana niin kauaa tai jotain????

    Me ollaan pikkasen yli nelikymppinen pari, (vauvasta huolimatta) eikä ainakaan vielä fysiikkakaan preppaa, vaan jaksetaan pitkiä sessioita kuin ihan tyhjää vaan.

    Kysymys kait siis kuuluu, että menevätköhän parit yhteen sitten sellaisen jo valmiiksi ei toimivan seksipartnerin kanssa, vähän kuin jostain muista syistä? Ei uskalleta ottaa puolisoksi sitä, joka oikeasti saa pelkällä läsnäolollaan housut kastumaan? Pitäiskös tehdä galluppi siitä kuinka moni on tuntenut todella villiä alkukantaista vetoa puolisoonsa häiden kynnyksellä? Veikkaisin että todella harva kumminkin. Meillä vaan tää ilmiö ei ole lientynyt vuosien varrella, vaan kun astumme samaan huoneeseen, ilmakin pysähtyy, ja sydän lyö lujempaa, ja molempien prioriteettejen mukaan useinmiten hoidamme tärkeimmät ensin alta pois (eli rakastelun) ennenkuin alamme muihin asioihin.

    Äänestä

  • Minua kiinnostaisi kirjoitti:

    harhauttavan suhteen alussa kumppaniaan, saadakseen toisen jatkamaan sukua kanssaan.
    Kun lapset on saatu aikaiseksi, niin ei kiinnosta enää pelkkä seksi.
    Näitä harhauttajia löytyy molemmista sukupuolista, liekö tarkoituksellista vaiko luonnonaikainsaannos.

    Äänestä

  • Minua kiinnostaisi kirjoitti:

    tietää semmoinen asia, että kun meillä seksi on aina, ihan suhteen alusta asti pelannut loistavasti, ja pysynyt hyvänä koko liiton ajan ja pelkkä puolison läheisyys on saanut hormoonit hyrräämään, niin oliskohan useimmissa, näissä suhteissa joilla ei niin hyvin mene, jo alunperin jotain häikkää seksissä? vai ihanko totta, se seksi sitten syystä tai toisesta huononee sitten???? Tota seksin huononemista on vain jotenkin niin vaikeata sulattaa, tästä minun vinkkelistäni. Tietty kai voi sitten tulla mieheenkin jotain fyysistä vikaa, ettei kestä kovana niin kauaa tai jotain????

    Me ollaan pikkasen yli nelikymppinen pari, (vauvasta huolimatta) eikä ainakaan vielä fysiikkakaan preppaa, vaan jaksetaan pitkiä sessioita kuin ihan tyhjää vaan.

    Kysymys kait siis kuuluu, että menevätköhän parit yhteen sitten sellaisen jo valmiiksi ei toimivan seksipartnerin kanssa, vähän kuin jostain muista syistä? Ei uskalleta ottaa puolisoksi sitä, joka oikeasti saa pelkällä läsnäolollaan housut kastumaan? Pitäiskös tehdä galluppi siitä kuinka moni on tuntenut todella villiä alkukantaista vetoa puolisoonsa häiden kynnyksellä? Veikkaisin että todella harva kumminkin. Meillä vaan tää ilmiö ei ole lientynyt vuosien varrella, vaan kun astumme samaan huoneeseen, ilmakin pysähtyy, ja sydän lyö lujempaa, ja molempien prioriteettejen mukaan useinmiten hoidamme tärkeimmät ensin alta pois (eli rakastelun) ennenkuin alamme muihin asioihin.

    Omat kokemukseni tukevat myös tuota, että jos nainen on aidosti ollut kiinnostunut hyvästä seksistä (rakastelusta), niin se ei katoa mihinkään, vaikka kaikki muu parisuhteessa sitten mättäisikin. Tällaisen suhteen lopetus on kaikkein vaikeinta, koska niistä haluista ei kumpikaan tahdo päästä eroon ja sitten harrastetaan eroseksiä, vaikka toisella olisi jo uusikin kumppani.

    Sitten on valitettavasti paljon näitä kokemuksia, että nainen on olevinaan aktiivinen suhteen alussa, mutta viimeistään saman katon alle muuttaessa arki ja "päänsäryt" iskevät.

    Ongelmalliseksi olen tässä huomannut sen, että jos nainen saa sydämen "jättämään lyöntejä väliin" ja sanat sekoamaan, niin sitten paremman tutustumisen perusteella järki pistää jarrua. Eli miten löytäisi järki- ja tunnesyillä täydellisen naisen? Itse en ole onnistunut

    Äänestä

  • Minua kiinnostaisi kirjoitti:

    tietää semmoinen asia, että kun meillä seksi on aina, ihan suhteen alusta asti pelannut loistavasti, ja pysynyt hyvänä koko liiton ajan ja pelkkä puolison läheisyys on saanut hormoonit hyrräämään, niin oliskohan useimmissa, näissä suhteissa joilla ei niin hyvin mene, jo alunperin jotain häikkää seksissä? vai ihanko totta, se seksi sitten syystä tai toisesta huononee sitten???? Tota seksin huononemista on vain jotenkin niin vaikeata sulattaa, tästä minun vinkkelistäni. Tietty kai voi sitten tulla mieheenkin jotain fyysistä vikaa, ettei kestä kovana niin kauaa tai jotain????

    Me ollaan pikkasen yli nelikymppinen pari, (vauvasta huolimatta) eikä ainakaan vielä fysiikkakaan preppaa, vaan jaksetaan pitkiä sessioita kuin ihan tyhjää vaan.

    Kysymys kait siis kuuluu, että menevätköhän parit yhteen sitten sellaisen jo valmiiksi ei toimivan seksipartnerin kanssa, vähän kuin jostain muista syistä? Ei uskalleta ottaa puolisoksi sitä, joka oikeasti saa pelkällä läsnäolollaan housut kastumaan? Pitäiskös tehdä galluppi siitä kuinka moni on tuntenut todella villiä alkukantaista vetoa puolisoonsa häiden kynnyksellä? Veikkaisin että todella harva kumminkin. Meillä vaan tää ilmiö ei ole lientynyt vuosien varrella, vaan kun astumme samaan huoneeseen, ilmakin pysähtyy, ja sydän lyö lujempaa, ja molempien prioriteettejen mukaan useinmiten hoidamme tärkeimmät ensin alta pois (eli rakastelun) ennenkuin alamme muihin asioihin.

    Sinä onnellinen iltatähden tekijä!

    Nuorena naisena kärsin sydänsuruista himottavien mutta epäluotettaviksi tai muuten hunsvoteiksi osoittautuneiden ihastusten takia niin monta kertaa, että naimisiin päädyin tuikikunnollisen ja monella tavalla sopivankin miehen kanssa, jonka kanssa seksi on kuitenkin alusta saakka ollut suhteen kompastuskivi. Mieheni on väritön ja korrekti, ei osaa flirtata edes minun kanssani (saati muiden!), ja perinteisesti rakastellessa hän laukeaa jos ei nyt heti sisään tultuaan niin joka tapauksessa parin vedon jälkeen. Voihki siinä sitten... Näihin vuosiin on mahtunut niin monta turhauttavaa hetkeä: hän kyllä haluaisi, muttei uskalla pyytää, kun minua ei useimmiten kuitenkaan huvita (kuten voitte arvata). Välillä yritän haluta säälistä, mutta siitä tunteesta ei mitään hyvää seuraa. En ole halunnut alistua siihen, että saadakseen kunnon kovaa, pitäsi mennä johonkin dildokauppaan! Ihania lapsia olemme näillä pikapanoilla saaneet aikaan kyllä aika liudan.

    Olen tehnyt mieheni kannalta katalan ratkaisun, mutta kovetan sieluni ja haluan antaa itselleni luvan nautintoon, etten muuttuisi vanhaksi katkeraksi ämmäksi, joka happamana kylvää pahaa mieltään muihin, kun ei ole saanut kunnon kyytiä..

    Niinpä, kun keväällä kohtasin miehen, joka totisesti sai housut kastumaan, antauduin suhteeseen heti, kun vain saimme tilaisuuden (sitä piti odottaa monta kuukautta!). Nytkin vielä värähtelen edellisen kohtaamisen raivoisaa rakastelua muistellessani. Tiedän, että monet olisivat valmiit lynkkaamaan minut tämä takia, mutta silti en haluaisi ikinä antaa näitä muistojani pois.

    Mieheni ei tiedä, enkä kiirehdi hänelle tästä kertomaan. Jos tämä johtaa välirikkoon, niin silloin se on hinta, joka minun pitää tästä yksityisestä onnestani (ja kaipuun tuskastani) maksaa.

    Ilmeisesti en rakasta miestäni, vaikka tulen hänen kanssaan toimeen. Mielestäni hän ei omista minua tai ruumistani. Sen sijaan rakastajalleni omistan ihoni ja kaikki ruumiini sopukat.

    Äänestä

En ehtinyt vielä kokonaan lukea, varmaan hyviä neuvoja. Ja pitkä kirjoitus.

Sitten on niinkin että on niin "itsepäinen" mies (tai neinen) puolisona joillakin, ettei syystä tai toisesta suostu noinkaan hyviä neuvoja yrittämään tai ei tajua ideaa. Silloin varmaan parisuhdeneuvoja ensin voisi auttaa kommunikoinnin alkuun ja siitä itse jatkaa. Joskus voi olla se kolmas osapuoli(neuvoja), jos on kovin tulehtuneet välit.

Äänestä

Kerrankin saa täältä lukea hyviä neuvoja. Harmi vaan, että kaikki eivät ole valmiita keskustelemaan oli ongelma sitten mikä tahansa. Olen juuri jätetty vuosien seurustelun jälkeen. Eropäätöstä poikakaverini hautoi päässään yksinään pari viikkoa kun ei nähnyt ulospääsyä ongelmistaan. Tuli siis melkoisena yllätyksenä ja lohdutukseksi sanoi vain, ettei mussa ollut kuulemma mitään vikaa, enkä tehnyt mitään väärin. Eli ero oli helpompi ratkaisu hänelle kun kissan nostaminen pöydälle ja juuri tuollainen rakentava keskustelu ja ongelmien ratkaisu jota ehdotit. Herää kysymys, että kuinkakohan yleistä on meidän suomlaisten keskuudessa, että asioista pystytään oikeasti puhumaan ja ratkaisuja pohtimaan? Ei tärpännyt ainakaan minulla.

Äänestä
  • Suomi on niitä harvoja maita maailmassa, jossa nainen ei ole taloudellisesti riippuvainen miehestään ja pakotettu harrastamaan seksiä velvollisuudesta.

    Monissa muissa maissa nainen teeskentelee innokasta seksin suhteen, koska haluaa pitää avioliiton ja miehen rahan takia kunnossa.

    Onko se sitten parempi kuin suomalaisten naisten oma tahto joka voi sitten ilmetä vaikkapa huonosta seksistä kieltäytymisenä.

    Eli en oikein usko, että kovin monessa maassa keskusellaan siitä että nainen kieltäytyisi seksistä avioliitossa...

    Äänestä

  • Kirjoituksestasi paistaa se, että sinulla on kaunis mieli ja kyky ajatella asioita objektiivisesti. Ex-puolisosi ei ehkä ollut henkisesti kypsä tasavertaiseen parisuhteeseen kanssasi. Jotkut ihmiset eivät opi sitä koskaan.

    Parisuhteenne päättyminen saattaa olla sinulle lottovoitto, vaikka se ei siltä juuri nyt tunnukaan. Kaikki riippuu siitä käännätkö tapahtuneen omaksi eduksesi ja haet itsellesi kunnollisen miehen, joka osaa keskustella ja jonka itsetunto kestää tietoisuuden omista puutteistaan.

    Pakeneminen parisuhteesta ei ratkaise hänen ongelmiaan, vaan hän joutuu kohtaamaan ne seuraavassa suhteessaan uudelleen. Toivottavasti hän on oppinut tietyt elämän perusasiat siihen mennessä.

    Onnea matkaan sinulle.

    Äänestä

Asiallinen viesti..mutta entä kun kauniit puheet ei auta..ei auta hellyys molemmin puolin siis halaukset, läheisyys..
Jotenkin seksi on se vastenmielinen osuus, josta en kykene suoriutumaan, enkä tiedä yhtään miksi. Läheisyyskin on vaikeaa, pakotan itseni halaamaan puolisoani kun tiedän hänen sitä haluavan. En vain kykene enempään, inhoan seksiä.

Äänestä
  • Miehesi voi halata halutessaan vaikka työkaveriaan ja ystävän virkaa voi hoitaa kuka tahansa hyvä ystävä. Sinulta hän odottaa jotain enemmän. Onko miehelläsi jotain tekemistä sen asian kanssa, että seksi on vastenmielistä? Vai onko seksi vastenmielistä ylipäätään? Oletko joskus nauttinut seksistä? Jos olet, niin mikä on muuttunut sen jälkeen? Kuten sanoin tuossa aikaisemmin, niin keskusteleminen ei ole täysin yleispätevä ratkaisu, mutta se auttaa monessa suhteessa, vaikka ei ratkaisisi kaikkia ongelmia. Voisitte ainakin rehellisesti pohtia mitä tälle asialle tehdään, ettei hänen tarvitse ratkaista sitä selkäsi takana.

    Kyse on siitä, että puoliso ymmärtäisi mikä on pielessä. Miehesi mielestä seksi on osa normaalia parisuhdetta ja jos seksiä ei ole, niin jokin on hänen mielestään pahasti pielessä. Voin kuvitella, että sanot miehellesi jotain tälllaista: "Vika ei ole sinussa. Minua ei vain haluta, enkä tiedä itsekään miksi." Se on sama kuin sanoisit miehellesi, että: "En halua sanoa sinulle mikä sinussa on vikana." Kieltäminen on yksi ihmisen mielen tehokkaimmista puolustuskeinoista ja voi olla, että hänen mielestään sinä tiedät ongelman syyn, mutta kiellät sen olemassa olon.

    Jos olet todella aidosti sitä mieltä, että seksi ei kiinnosta sinua missään muodossa, niin suosittelen käyntiä lääkärillä. Saattaahan olla, että ongelmanne olisi ratkaistavissa kertaheitolla pienellä hormoonilääkityksellä? Seksittömyys ei ole pitkällä tähtäimellä hyväksi parisuhteellenne, eikä sinulle. Viestisi rivien välistä on luettavissa se, että kärsit itsekin siitä ettet kykene seksiin. Tiedän omasta kokemuksestani, että miehesi kituu sekä henkisesti että ruumiillisesti, jos hänet pakotetaan elämään ilman seksiä.

    Äänestä

Olemme käyneet tarkasti läpi ongelmiamme suullisesti ja yrittäneet sopia asioita kirjallisesti. Se hyöty keskusteluista on ollut, että molemmat olemme tutustuneet toisiimme ja myös itseemme. Enhän ole tuntenut oikeastaan miestäni, jonka kanssa ollaan sentään oltu aviossa 11 vuotta.

Ongelmamme olivat aluksi vain minun ongelmiani. Mieheni oli tyytyväinen avioliittoomme ja haluaa jatkaa edelleen. Olin tyytymätön raha-asioiden hoitoon. Selvityksen jälkeen huomasin, että mieheni suurimmat menoerät olivat viina ja harrastukset. Olin tyytymätön kodin töiden jakamiseen. Näistä ollaan keskusteltu ja yritetty jakaa niitä tasapuolisemmin. Olin tyytymätön seksielämäämme. Olemme asuneet eri makuuhuoneissa nyt puolisen vuotta. Sitä ennen "seksiä" oli pari kertaa vuodessa.

Suurin murheeni on ollut hellyyden ja yhdessä toimimisen puuttuminen. Olen ollut yksin liian kauan, vaikka olen siviilisäädyltäni naimisissa. Lopulta väsyin hellyyden vonkaamiseen ja en halua enää miestäni. Keskusteluissa selvisi, että mieheni inhoaa läheisyyttä ja koskettelua. Hän haluaa, että hoidamme lapset yhdessä kavereina, lapsilla menee hyvin.

Minulla on hirveät tunnontuskat etten pysty tyytymään tähän. Haluan hellyyttä, olen jopa erityisen hellyydenkipeä ihminen ja haluan sitä myös antaa. Onhan tämä järjestely hyvä lasten kannalta, ei tule suuria muutoksia heidän elämäänsä. Mutta miten kestän tämän kulissin aiheuttaman ahdistuksen?

Äänestä
  • Sinun ei tarvitse, eikä pidä tyytyä siihen, että olet onneton. Elät horroksessa - herätys!

    Puhut kuin olisitte parisuhteessa käytännön syistä ja lasten hyvinvoinnin takia. Ihmettelen sitä miten hyvin lapsesi jaksavat sen jälkeen kun kulissinne romahtavat sinun mukanasi. Kuinka hyvin lapset voivat perheessä, jossa jompi kumpi puoliso voi henkisesti pahoin.

    Puolisosi ei selvästikään tajua sitä, että maailma on täynnä miehiä, jotka pitäisivät sinua kuin kukkaa kämmenellä. Herätäpä miehesikin.

    Äänestä

  • mies kadulta kirjoitti:

    Sinun ei tarvitse, eikä pidä tyytyä siihen, että olet onneton. Elät horroksessa - herätys!

    Puhut kuin olisitte parisuhteessa käytännön syistä ja lasten hyvinvoinnin takia. Ihmettelen sitä miten hyvin lapsesi jaksavat sen jälkeen kun kulissinne romahtavat sinun mukanasi. Kuinka hyvin lapset voivat perheessä, jossa jompi kumpi puoliso voi henkisesti pahoin.

    Puolisosi ei selvästikään tajua sitä, että maailma on täynnä miehiä, jotka pitäisivät sinua kuin kukkaa kämmenellä. Herätäpä miehesikin.

    Olet oikeassa, että elämme tätä lasten ja käytännön järjestelyjen vuoksi. Onhan se ihan järkevää. Lisäksi mieheni on antanut luvan minulle hankkia seuraa suurimpaan tuskaani, kunhan se ei tule lasten tai muiden tietoisuuteen. Olen törmännyt hienoon mieheen pari kuukautta sitten ja olemme muutaman kerran tapailleet. Hän tietää tilanteeni. Nyt vasta seko olo onkin. Haluaisin normaalia tasapainoista elämää, mutta en enää tiedä onko sellaista edes olemassakaan.

    Äänestä

  • elämää tämäkin kirjoitti:

    Jokainen hakee tasapainoa ja teillä tuon tasapainon hakeminen on selvästi käynnissä. Elämä ei koskaan tule olemaan täydellistä, mutta mitä lähemmäs sinulle sopivaa tasapainoa pääset, sitä onnellisempi olet.

    Rakkauden tunteiden ylläpitäminen moneen suuntaan sotkee elämäsi, etkä kohta enää tiedä mihin sinä kuulut ja mitä sinun tulisi antaa kenellekin. Toisaalta miehesi selvästikin yrittää antaa sinulle sen mitä tarvitset, vaikka ei siihen itse kykenekään. Nostan miehellesi hattua siitä.

    Tuo sinun tilanteesi olisi monelle miespuoliselle "unelmatilanne", mutta sen mitä olen oppinut naista ymmärtämään, niin naiselle se ei sitä välttämättä ole.

    Koeta ensin miettiä mitä sinulla pitäisi olla, että olisit tyytyväinen ja mieti sen jälkeen mitkä ovat ne keinot joiden kautta voit sen saavuttaa.

    Kannattaa muistaa myös se, että kaikki haluamamme asiat eivät ole "hintansa" arvoisia. Tärkeintä on tuo mainitsemasi tasapaino ja mitä se juuri sinun kohdallasi pitää sisällään.

    Nuuten hyviä sun neuvot, mutta entä jos tilanteeseen liittyy mutkikkaampia asioita, kuten petetyksi tulemista, kropan haukkumista jne... Varsinkin tämä toisen ulkoisen olemuksen haukkuminen tapahtuu melkein kuukausittain.

    Miten voi paljastaa itsensä rakkaalleen kun se voi jo seuraavana päivänä osoittautua silkaksi masokismiksi kun toinen kiukutellessaan saattaa taas sanoa sinua läskiperseeksi tai mätisäkiksi!?

    Sitten ei olla edes tyytyväisiä tavis seksiin vaan ääneen vaaditaan suihkaria ja pitäis saada takaapäin ja ratsailla ja illman yläosaa (ainut osa ruumiistani mitä ei ole pahasti arvostellut)jne...

    Ennen hänen tapaamistaan olin villi ja uskalias ja nautin seksin antamasta vallasta.

    Kaikki mitä hänelle tein tein vaarin suutelin liian kovasti, otin poskeen liian kovasti (plus että hänellä oli tapana valehdella milloin oli tullut peseydyttyä ja inhottavia yllätyksiä sattui).

    Sitten kerrankin kun teimme sen kontallaan jonkin aikaa sexin jälkeen hän sanoi "riidassa" että mun perse oli hyllynyt niin oksettavasti että viikonkin jälkeen vielä oksetti pelkkä ajatus.

    Mites sanoisit tälläisessä tapauksessa!?

    Äänestä

  • frig kirjoitti:

    Sanoisinpa, että teillä sitä riittää keskusteltavaa. Puolin ja toisin. Juuri teille tuo keskusteleminen on ainoa oikea tie.

    En voi ottaa teidän tilanteeseenne suoraan kantaa, koska en tunne teitä ja taustojanne. Voin kuitenkin tehdä kirjoituksestasi muutaman pikku huomion:

    On hankala sanoa mikä aiheuttaa miehesi käytöksen. Joudut vastaamaan kysymykseen itse. Mietipä asiaa näin: Ihminen on laiska eläin. Se ei tee mitään, ellei siitä ole hänelle jotain etua. Mitä miehesi saavuttaa käyttäytymällä tuolla tavalla?? Olisi aivan liian helppoa sanoa, että hän on "sikaileva mies". Ihmisen poikkeavaan käytökseen löytyy aina jokin syy, ellei ihminen ole henkisesti sairas.

    Sanoit kirjoituksessasi myös, että: "nautin aikaisemmin seksin antamasta vallasta."
    Etkö siis nauti siitä enää vai oletko menettänyt valtasi? Seksi on yhteinen ilo. Sen käyttäminen vallan välineenä saattaa aiheuttaa puolisossa vastareaktion, joka voisi hyvinkin ilmetä esim. seksuaalisena tai henkisenä alistamisena. Myös vieraissa käyminen saattaa olla hänen tapansa sanoa, että "sinähän et minua määrää". Puolisolla ei ole "reiluja" tapoja vastata seksuaaliseen alistamiseen, (jota siis seksin käyttäminen vallan välineenä on), joten hänet on pakotettu viemään taistelu toiselle rintamalle.

    Tarkoitin "vallalla" sitä kun saa miehen kiihoittumaan niin kovasti, että hän on sulaa vahaa ja pitkittää nautintoa ennen kuin antaa tyydytyksen. Ei ollut kukaan koskaan ennen häntä valittanut päin vastoin...

    Tähän suhteeseen pätee, ehkä parhaiten miehen sisimmän itsetunnon puute, silti ollen ristiriitaisen narsistinen.

    Hänen kanssaan ei voi keskustella yritetty on ...narsisti ei näe itsessään vikaa eikä, siten voi muuttua. Ihan kuin yrittäisi väitellä lapsen kanssa...

    Niin ja siis alun perin olin hänen mielestään liian raju, en tarkoituksella tai tahallisesti.

    Monesti vain jälkikäteen satoi sitten paskaa niskaan ties millä tekosyyllä.

    Hän jopa valitti että leikin pelillään liikaa jne..

    Ensin paskoo sinne missä syö ja sitten ihmettelee, että mitvit.

    Hän on siis itse seksuaalisesti nujertanut minut itse ja sitten valittaa kun on mokannut ja nappia painamalla pitäisi kaikki resetoida sellaiseksi kuin olin ennen hänen harjoittamaansa sabotointia.

    En tiedä onko se hänen kanssaan enää mahdollista ei ainakaan napin painalluksella, mutta miten sen muka saa purettuakaan.

    Omasta mielestään hänellä on erektiohäiriöitä josta hän stressaa minä taas en ole huomannut hänen kyvyissään mitään vikaa verrattuna aikaisempiin tavaroihin, tästä ongelmasta "hänen päänsä sisällä" maksan minä kovan hinnan.

    Sanottu hänelle on, että ihan tavallinen mulkku sul on...

    Kirjoituksesi mukaan kuullostat oikein vetävältä petikumppanilta.

    Pari vinkkiä näin ulkopuolisen silmin:

    Keskusteluyhteyden avaaminen:

    Kuten tuossa jo aikaisemminkin sanoin, niin ihminen on laiska eläin. Laiskaeläin ei tee yhtään mitään, ellei se saavuta teollaan jotain etua. Sama sovellettuna sinun tilanteeseesi: Keskusteluyhteyttä ei synny ennen kuin hänen on pakko tehdä se (menettämisen pelko tms.) tai hänen täytyy kokea, että se voisi tuoda hänen elämäänsä jotain hyvää (hän toivoo saavansa keskustelun seurauksena jotain). Mieti miten voisitko "motivoida" häntä. Paras tulos tulisi, jos pystyisit tekemään sen niin, että se tuntuu hänestä omalta idealta. Tehoaa myös itsekeskeisiin ihmisiin (ja varsinkin niihin).

    Itsetunnon puute:

    Tämä onkin jo hankalampi paikattava. Oletko tiedostanut mihin asioihin tuo hänen huono itsetuntonsa liittyy? Siis muuhunkin kuin seksiin? Onko hänellä jostakin asiasta alemmuuden tuntoja, joita voisit hieman "voidella"? Huono itsetunto saattaa johtaa siihen, että hän hakee itselleen ylemmyyden tuntoa painamalla sinua alemmas. Eli yritä tukea hänen itsetuntoaan, jolloin saat vastineeksi tasapainoisen ja tasa-arvoisen kumppanin. Mieti millaisissa tilanteissa hän osoittaa epävarmuutta tai väistelee tilannetta. Se on hieman pidempiaikainen projekti, mutta se kannattaa :)

    Älä sano hänelle, etteivät "ne muut" ole koskaan valittaneet. Jos hänellä on huono itsetunto, niin hän vertaa itseään muihin ja tulos on todennäköisesti negatiivinen (hänen päässään). Kerran sanottuna niitä sanoja ei voi enää vetää takaisin. Samaan hengenvetoon voisi todeta, että yksi ihminen tykkää rajusta seksistä ja toinen hellästä hyväilystä. Mies saattaa "säikähtää" agressiivisesti seksiä hakevaa naista, siinä missä nainenkin. Siinä saattaa olla erektio hieman hakusessa, jos noin kävisi.

    Älä sano hänelle, että et saa häneltä tarpeeksi seksiä, vaan sano, että olet surullinen ja onneton. Odota, että hän kysyy, että miksi? Silloin sinulla on tilaisuus selittää hänelle miltä sinusta tuntuu ja miten asia olisi korjattavissa. Älä siis sano mikä sen aiheuttaa, vaan kuinka se olisi korjattavissa.

    Narsismi:

    Narsismi (sanan varsinaisessa merkityksessä) onkin sitten jo sen luokan sairaus, että se vaatii oikeasti ammattilaisen apua. Ja niin tarvitsevat narsistin kanssa tekemisissä olleet ihmisetkin. Taidat kuitenkin tarkoittaa narsisti-sanalla "hieman" normaalia itsekkäämpää ja tunteettomampaa ihmistä. Jos epäilet oikeasti narsismia, niin kannattaa lukea netistä joitakin narsistin kanssa eläneiden ihmisten tarinoita ja ottaa kirjaimellisesti hatkat. Narsistia et pysty parantamaan, vaan hän tuhoaa sinut. Narsisti alistaa ja ja harrastaa henkistä väkivaltaa. Hän on täysin kyvytön myötätuntoon ja toisen tunteiden huomioon ottamiseen. Narsisti ei välitä muista kuin itsestään ja omasta edustaan. Narsisti manipuloi, valehtelee ja sanoo mitä tahansa, vain täyttääkseen omat halunsa. Jos kuullostaa tutulta, niin suosittelen käyttämään pienen hetken googlaamiseen.

    Jokainen meistä on itsekäs ja se on vain terve piirre. Mutta vain tiettyyn rajaan asti.

    Äänestä

Meillä on ongelma niinpäin että miehen halut ovat vähentyneet kovastikin ja en ole saanut kiskottua syytä siihen häneltä. Meillä edelsi ns. kolmenkympin kriisi ilman pettämmisiä yms. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta.

Mieheni ei osaa puhua asioista vaan sulkeutuu kuin simpukka kun yritän kysyä, tykkää kyllä kun itse juttelen mutta kun tahtoisin toisinkinpäin...

Kirjoituksesi oli herättävä. Kieltämättä aika usein sitä seksiä odottaa kun lähekkäin olemme ja tulee todella usein tivattua syytä siihen miksi asiat ovat kuten ovat. Tiedän että se keskustelu olisi se paras tapa hoitaa asiat ja toki niin tahtoisin mutta kun mies ei puhu, näin on ollut suhteemme alusta asti eikä miehelläni ole koskaan ollut muita suhteita. Ymmärrän että pitäisi ehkä vaan olla kysymättä ja yrittää vaan käyttäytyä normaalisti oli sitä seksiä tai ei mutta se taas tuntuu siltä ettei minun haluillani yms. ole väliä vaan ne pitäisi vaan tukahduttaa? Eikö sekin ole väärin? Mies ei tahdo parisuhdeterapiaan.

Kertoo itse että ns. kriisi on ohi mutta eihän se voi sitä olla jos tilanne on tämä.

Hyvät neuvot tarpeen!

Äänestä
  • Mies ei halua seksiä...lainkaan...ikinä.

    Aiemmissa suhteissa minulla on ollut todella hyvää ja aktiivista seksiä.

    Nykyinen mieheni päätti lopettaa seksin papin aamenen jälkeen. Eli tulin huijatuksi avioliittoon. Mieheni mielestä kaikki on hyvin, eikä hän halua erota. Hän on omien sanojensa mukaan onnellinen.

    Minä taas olen kaikkea muuta kuin onnellinen. Tuntuu että olen menettänyt elämästäni tärkeimmän osa-alueen. Olen yrittänyt kaikkea, jutella moneen kertaan yms. aina olen tullut torjutuksi. Niin kauan, että enää en edes jaksa yrittää.

    Olisin halunnut lapsen, mutta miten aviossa oleva nainen voi tedä lapsen aseksuaalin kanssa?

    Tunnen myös katkeruutta siitä, että mies on tavallaan pilannut elämäni, koska en ole saanut lasta.

    Äänestä

  • Aviovaimo 40v kirjoitti:

    Mies ei halua seksiä...lainkaan...ikinä.

    Minun mielipiteeni on, että seksittömyyteen ei ole mitään syytä sopeutua, ellei seksittömyyttä ole yhteisesti haluttu ja valittu. Seksi on osa normaalia parisuhdetta samalla tavalla kuin rehellisyys, rakkaus tai muut yhteiset ilonhetket. Pari voi "elää" yhdessä ilman mitä tahansa noista, mutta enpä toivoisi sitä kenellekään. Parisuhde on suurempi kokonaisuus, mutta puutteet tällä parisuhteen pienellä osa-alueella saattavat muodostua elämän suurimmaksi ongelmaksi.

    Keskustelun voi saada käyntiin, kun laittaa puolison "selkä seinää vasten", mutta puheista ei ole mitään apua, jos syyt ovat fyysisiä. Löytyisikö täältä palstalta jotain terveyden alan ammattilaista, joka osaisi kertoa millaisia fyysisiä syitä seksuaaliseen haluttomuuteen on olemassa ja mitä apua niihin olisi saatavissa? Olen ainakin kuullut, että testosteronin ja ehkä joidenkin muidenkin hormonien tasolla olisi suurehko vaikutus seksihaluihin.

    Myös hyvät linkit olisivat meille keskustelijoille kullanarvoisia. Keskusteluun on helpompi ryhtyä, jos on faktaa puheiden perusteeksi. Ratkaisuehdotus on aina helpompi hyväksyä, kuin kuunnella pelkkiä valituksia mahdottomalta tuntuvista ongelmista.

    Ja jos puoliso ei ole halukas edes keskustelemaan ratkaisuehdotuksesta, niin vetäkää siitä omat johtopäätöksenne omasta tulevaisuudestanne. Ja rehellisyyden nimissä tehkää se selväksi myös puolisollenne. Kysykää itseltänne: "Olenko minä valmis elämään elämäni loppuun asti näin???" Sinun tulevaisuutesi on vain ja ainoastaan sinun käsissäsi. Kuka vetää sinun suitsistasi? Sinä vai joku muu?

    Vuosia kestävä väsytystaistelu saa ihmisen vaipumaan horrokseen. Herätys!

    Onpa raikasta lukea kerrankin hyvä keskustelunaloitus, joka sisältää ajattelua eikä vain ohuita mielipiteitä.

    Vaikka en itse avioliitossa olekaan ja olen aika monta epäonnistunutta suhdetta läpikäynyt (myös yhden lyhyen avioliiton), haluaisin kommentoida lyhyesti.

    Jos olen oikein ymmärtänyt, niin ajattelusi lähtökohtana on se, että ALUSSA parisuhde (tässä tapauksessa avioliitto) on ollut kaikin puolin - myös seksin osalta - HYVÄ ja TASAPAINOINEN. Sen osapuolet ovat siis jotensakin kypsiä aikuisia, ja sen lisäksi vielä ajattelevia ihmisiä, joilla on kykyä analysoida tunteitaan, käytöstään ja halua ns. henkiseen kasvuun ja muutokseen. Uskon vilpittömästi, että tällaisia miehiä ja naisia on olemassa, ja että joissain tapauksissa kaksi tällaista ihmistä on jopa onnistunut avioitumaan toistensa kanssa. Ja tuollaisessa liitossa neuvosi voivat todella toimia.

    Itse en kuitenkaan ole sellainen ihminen ollut. Vasta nyt - nelikymppisenä - olen ehkä kasvanut ajattelussani sellaisiin mittoihin, että voisin kuvittelevani löytäväni rinnalleni toisen aikuisen ihmisen. En kuitenkaan usko niin käyvän muutamaan vuoteen, ehkä ei ikinä (suurimana syynä kahden pikkulapsen yh-äitiyden aiheuttama aikapula ja paineet) - ja olen "kohtaloni" niellyt mukisematta. Omalla kohdallani se tarkoittaa mm. elämää ilman seksiä, mutta parempi sekin kuin helvetillinen suhde (jossa on huonoa seksiä).

    Oma kypsymättömyyteni ja se etten ole kunnioittanut itseäni tarpeeksi on tietysti aiheuttanut sen, että suurin osa suhteistani on solmittu aivan väärin perustein. Olen iloinen, että jossain tuolla aikaisemmassa kirjoituksessasi sivusit NARSISMIA (siis sitä oikeata psykopatologista luonnehäiriötä, eikä vain jotain pientä itsekkyyttä). Omassa avioliitossani olin todellakin narsistin uhri, ja se manipulaation, petoksen, valehtelun ja henkisen väkivallan kierre oli kyllä katkaista viimeisenkin järjen langan. Onneksi osasin lähteä suhteesta kohtuullisen nopeasti. Mutta senkin jälkeen oli vielä pakko käydä lapioimassa yksi pakollinen kierros paskaa, ennen kuin uskoin että MINUN on katsottava peiliin ja lopetettava osaltani tämä tuhoisien liittojen kierre.

    Miksi haluan kirjoittaa tästä ja miten se liittyy sinun kirjoituksiisi??? Koska erittäin usein lukiessani erilaisia ammattilaisten antamia parisuhdeneuvoja, niissä on tämä "teidän pitää istua alas ja puhua, kummankin on kuunneltava toisiaan, teidän on löydettävä toisenne uudestaan, kerro reilusti mitä haluat puolisosi tekevän sinulle, rohkeasti vaan kokeilemaan uusia juttuja, alkakaa harrastaa yhdessä...jne." Kutenkin - jos lukee tarkasti neuvon anelijan kirjoituksen - niin niistä paistaa ainakin rivien välistä (ja joskus ihan itse riviltä) - ettei tuossa liitossa ole mitään toivoa, EI OLE OLLUT ALUN PERINKÄÄN. Eli ensimmäinen mitä itselleen tulee mieleen on juuri se, että "ota jalat alle ja vähän äkkiä, jos haluat säilyttää edes itsekunnioituksen rippeesi, sillä se toinen EI MUUTU, vaikka puhuisit sille maailman tappiin asti!"

    Me ihmiset solmimme suhteita niin kummallisista syistä: siksi että toinen on niin hyvännäköinen, vaikka aika bimbo, toisella on rahaa ja hän pystyy tarjoamaan taloudellista turvaa, siksi "etten kuitenkaan saa ketään muuta", halusta saada perhe ja lapsia, rakkauden nälässä ottaa ensimmäisen jolta huomiota saa, tähän jäin ihan vaan mukavuudenhalusta, enhän mä sitä koskaan rakastanut mutta menin naimisiin kun se niin tivasi, se lupasi lopettaa juomisen ja kun mä rakastan sitä niin hirveesti...

    Ymmärtänet yskäni? Kun/jos seksi sitten tyssää, ja alkulähtökohdat suhteelle ovat olleet yllä mainitun kaltaisia, niin aika vähän siinä on mitään kasvun paikkaa olemassa.

    Ja sitten on vielä tämä seksi itsessään. Oman kokemukseni mukaan ihmisten seksihalut ja kiinnostuksenkohteet ovat kyllä hyvin erilaisia, eikä niitä oikein saa muutettua. Toiset haluaa paljon, joillekin riittää kerran kuussa (ja EI, tämä ei mene perinteisellä jaolla miehet-naiset). Jotkut on kokeilunhaluisia, toiset tykkää lähetyssaarnaajasta pimeässä peiton alla. Siinä kannattaa kyllä olla myös herkillä ihan alusta lähtien; se on ainakin yksi hyvä indikaattori sille, kuinka pitkä suhteen elinaikaodotus on. Ja tietysti, onhan hyvä parisuhde myös paljon muuta kuin seksiä. Mainitsit rehellisyyden ja rakkauden ja muut yhteiset ilonaiheet. Usko tai älä, minut pitää toiveikkaana ja iloisena edes tieto siitä, että tällaisia suhteita joillain on.

    Äänestä

  • but start with yourself kirjoitti:

    Tuossa tuli paljon hyvää asiaa. Olet oikeassa: neuvoni on eräänlainen yksilöratkaisu ja vaatii sen, että ongelman ratkaisemiselle on olemassa tietyt perusedellytykset. Kirjoitukseni ratkoo ongelmia seksuaalisesti epätasapainoisessa parisuhteessa, jossa seksi toimii silloin harvoin kun sitä on. Puhumisella ei ratkaista ns. "vakavampia" ongelmia, mutta silloinkin siitä on apua. Ja kuten sanoit, niin keskustelu vaatii kaksi ihmistä ja motivaation.

    Uskon myös, ettei kukaan lähde käyttämään aikaansa seksielämänsä ongelmien ratkomiseen, ellei todella usko, että ongelmat ovat jollakin tasolla ratkaistavissa. En oikeastaan kirjoittanut pelkästä seksielämän parantamisesta, vaan prosessista, jossa paranee koko (koti-)elämä ja parisuhde. Seksi lisääntyy ja paranee sen myötä.

    Olen aika varovainen sanomaan toisen parisuhteesta, ettei heillä ole mitään toivoa. En yksinkertaisesti tiedä taustoista tarpeeksi. Muutaman rivin yksipuolisesta kirjoituksesta en päättelisi paljoa. Lähinnä yritän kommentoida kirjoitettuja asioita ja herättää sillä tavalla ajatuksia ihmisessä itsessään. Jokainen tekee johtopäätökset itse, koska tuntee oman elämänsä parhaiten.

    Puhut narsismista kokemuksen syvällä rintaäänellä, joten ehkä tunnistat ko. kirjoituksesta joitakin yhtäläisyyksiä omien kokemustesi kanssa. Saatat olla oikeassa. Asia kävi itsellänikin mielessä ja siksi sipaisin aihetta omassa kirjoituksessani. Toisaalta sinulla saattaa kokemustesi jälkeen olla liipaisinsormi säädettynä aika "herkälle" :) Enkä tarkoita sitä mitenkään pahansuopaisesti. Sen verran karua luettavaa ovat kuvaukset narsistien jälkeensä jättämistä jäätiköistä, että on syytäkin olla varovainen. On todella hienoa kuulla, että olet saanut elämääsi takaisin raiteilleen. Olet selvästi analysoinut tapahtunutta tavallista syvemmältä, joten palauta usko itseesi ja siihen, että osaat nyt tunnistaa miinan ennen kuin astut siihen. Olet tässä asiassa viisaampi kuin me muut.

    Äänestä

  • mies kadulta kirjoitti:

    Minun mielipiteeni on, että seksittömyyteen ei ole mitään syytä sopeutua, ellei seksittömyyttä ole yhteisesti haluttu ja valittu. Seksi on osa normaalia parisuhdetta samalla tavalla kuin rehellisyys, rakkaus tai muut yhteiset ilonhetket. Pari voi "elää" yhdessä ilman mitä tahansa noista, mutta enpä toivoisi sitä kenellekään. Parisuhde on suurempi kokonaisuus, mutta puutteet tällä parisuhteen pienellä osa-alueella saattavat muodostua elämän suurimmaksi ongelmaksi.

    Keskustelun voi saada käyntiin, kun laittaa puolison "selkä seinää vasten", mutta puheista ei ole mitään apua, jos syyt ovat fyysisiä. Löytyisikö täältä palstalta jotain terveyden alan ammattilaista, joka osaisi kertoa millaisia fyysisiä syitä seksuaaliseen haluttomuuteen on olemassa ja mitä apua niihin olisi saatavissa? Olen ainakin kuullut, että testosteronin ja ehkä joidenkin muidenkin hormonien tasolla olisi suurehko vaikutus seksihaluihin.

    Myös hyvät linkit olisivat meille keskustelijoille kullanarvoisia. Keskusteluun on helpompi ryhtyä, jos on faktaa puheiden perusteeksi. Ratkaisuehdotus on aina helpompi hyväksyä, kuin kuunnella pelkkiä valituksia mahdottomalta tuntuvista ongelmista.

    Ja jos puoliso ei ole halukas edes keskustelemaan ratkaisuehdotuksesta, niin vetäkää siitä omat johtopäätöksenne omasta tulevaisuudestanne. Ja rehellisyyden nimissä tehkää se selväksi myös puolisollenne. Kysykää itseltänne: "Olenko minä valmis elämään elämäni loppuun asti näin???" Sinun tulevaisuutesi on vain ja ainoastaan sinun käsissäsi. Kuka vetää sinun suitsistasi? Sinä vai joku muu?

    Vuosia kestävä väsytystaistelu saa ihmisen vaipumaan horrokseen. Herätys!

    Vaan kun puoliso ei suostu keskustelemaan. Ei selkä seinää vasten, ei nätisti yrittämällä eikä odottamalla. Ainoa, minkä saa irti, on että ei halua puhua asiasta.

    Sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Sanoo, että jos jätän, hän tappaa itsensä. Yritti sitä, kun edellinen nainen jätti hänet, joten ei taida turhia pelotella.

    Enpä todella enää tiedä, mitä tekisin.

    Äänestä

  • n40v kirjoitti:

    Sinulla taitaa olla puolisonasi minun exäni. Ihan samanlaista se oli kaikki ne 20 vuotta: mitään ongelmaa ei ollut. Seksi vaan ei kiinnostanut.

    Sitten päätin, että minun elämäni ei ole tällaista. Otin eron. Nyt on erilaista UO:n kanssa ;)

    Äänestä

  • n40v kirjoitti:

    Vaan kun puoliso ei suostu keskustelemaan. Ei selkä seinää vasten, ei nätisti yrittämällä eikä odottamalla. Ainoa, minkä saa irti, on että ei halua puhua asiasta.

    Sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Sanoo, että jos jätän, hän tappaa itsensä. Yritti sitä, kun edellinen nainen jätti hänet, joten ei taida turhia pelotella.

    Enpä todella enää tiedä, mitä tekisin.

    Jos hän on viehtynyt itsetuhoon, niin hän kyllä keksii minkä tahansa tekosyyn tehdä sen. Paljon mahdollista, että hän tekee sen ennen pitkää, vaikka et lähtisikään. Kannattaako sitä jäädä katselemaan? Saat pelätä ja odottaa sitä (pahimmassa tapauksessa) koko elämäsi. Ja jos hän on sitä kertaalleen jo yrittänyt, niin olisiko kohtuutonta kysyä, että eikö vätys saa edes itseään hengiltä?

    Tiedän mistä puhun, sillä ystäväni teki sen, mistä miehesi puhuu.

    Sinä et todellakaan ole vastuussa aikuisesta ihmisestä, etkä hänen elämästään/kuolemastaan. Hän manipuloi sinua henkisesti, uhkaamalla itsemurhalla ja syyllistämällä sinua siitä. Hän on nähtävästi onnistunut juonessaan(?) Syypää hänen kuolemaansa tulee olemaan hän itse.

    Silkkaa henkistä väkivaltaa tuollainen.

    Teoriassa noin, mutta käytännössä en kyllä pystyisi ilmoittamaan, että minä lähden, senkun tapat ittes. En sanoisi, että mies on itsetuhoinen. Ajatusmalli vaan jotenkin menee kovin suoraviivaisesti niin, että tyttö lähtee --> tapan itseni. Ehkä ammattiapu auttaisi tässä kohtaa, mutta mitenkä miehen sinne saisi?

    Kirjoituksestasi ei oikein selviä millaisia ongelmia teillä on seksissä. Niistä kannattaisi lähteä liikkeelle...

    Puhumisen aloittamiseen tulee montakin keinoa mieleen, tosin aika radikaaleja ovat kaikki. Mutta onpa aika radikaali tuo miehesikin, jos pitää päänsä/suunsa noin tiukasti. Sitä saa mitä tilaa:

    Suoraviivaiseen ajatteluun tepsii samanlainen suoraviivaisuus.

    Pistä miehesi jonkin valinnan eteen, jossa puhuminen vaikuttaa helpoimmalta tieltä ulos tilanteesta. Esimerkiksi: "puhu minun kanssani tai menen puhumaan jonkun toisen miehen kanssa. Ja tiedäthän millaiseksi muutun, kun kanssani puhutaan tuhmia..."

    tai

    "Jos sinusta tuntuu, että haluat tappaa itsesi kun jätän sinut, niin voisit auttaa minua säästämään henkesi puhumalla kanssani nyt heti..."

    tai

    Jos haluat miehestä eroon, niin voithan aina hoitaa homman niin, että hän jättää sinut. Eli pistät kunnolla ranttaliksi ja käyt välillä kysymässä alkaako puhe maittamaan vai heitttääkö hän sinut ulos.

    Elämä on täynnä vaihtoehtoja ja jokaisessa valinnassa on hyvät ja huonot puolet. Keksi itse parempia :)

    Kuullostaa siltä, että et pääse asiassa eteenpäin ilman radikaaleja toimenpiteitä. Miehesi on omalla mukavuusalueellaan, eikä tule sieltä pois ilman kunnon ravistelua.

    Eihän meillä ole kuin yksi ongelma seksin kanssa: seksiä ei ole. Siis lainkaan. Jokunen vuosi sitten jaksoin vielä tehdä aloitteita, mutta käytännössä joka kerran tuli torjunta, ajattelin olla mieluummin kokonaan ilman. Pari kertaa vuodessa ei ole kaikkien niiden pakkien arvoista...

    Koska aikaa on mennyt näinkin paljon, olen yrittänyt ihan kaikki puhumisen keinoja, mitä mieleen voi tulla. Vastaus on joka kerran sama - ei voi puhua, ei halua puhua, ei pysty puhumaan, ovesta ulos, jos ei muu auta. Mies ei suostu ravisteltavaksi. Ja puhuminen on kyllä hänelle vaikeaa, mutta on se muidenkin asioiden suhteen onnistunut. Tämä on ilmeisesti sitten aiheena liian herkkä.

    Mene aluksi itse juttelemaan ammattiauttajan kanssa. Se voi antaa sinulle työkaluja saada miehesi puhumaan. Sehän on kuitenkin varmastia ainut mahdollinen ratkaisu.

    Äänestä

  • Joku kirjoitti:

    Mene aluksi itse juttelemaan ammattiauttajan kanssa. Se voi antaa sinulle työkaluja saada miehesi puhumaan. Sehän on kuitenkin varmastia ainut mahdollinen ratkaisu.

    Tuo voisi olla kokeilemisen arvoinen asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies kadulta kirjoitti:

Otetaanpa kissa pöydälle uudelleen...

Täällä on paljon kirjoituksia siitä kuinka puolisoiden välinen seksi ei toimi. Jompi kumpi osapuolista ei saa tarpeeksi ja se koetaan isoksi ongelmaksi. Sitä se on, mutta miksi. Ihmiset tarjoavat toinen toistaan järjettömämpiä yksilö-ratkaisuja ongelmaan, mutta kukaan ei pohdi ongelman juuria. Kaikki neuvot keskittyvät seurausten hoitoon. En todellakaan ole asiantuntija, mutta kai tätä voi yrittää ratkoa maalaisjärjelläkin.

Palataanpa juurille: Seksi palvelee kahden "toisensa hyväksyvän" ihmisen välistä lisääntymistä sekä mahdollistaa yhteisen nautinnon. Tuoreet parit harrastavat sitä taatusti useammin kuin kauemmin seurustelleet. Onhan siinä uutuuden viehätystä, seksillä sitoudutaan partneriin ja osoitetaan äärimmäistä hyväksymistä ja kiintymystä. Hellyydellä ja rakastamisella osoitetaan toiselle yksilölle oma kyvykkyys tunteisiin, joita vaaditaan evoluution edellyttämässä jälkeläisten hoivaamisessa. Tarkoitusperiä löytyy lisää, mutta aloitetaanpa nyt näistä muutamasta perusasiasta.

Ongelmat seksissä tulevat esiin vasta jonkin ajan kuluttua, kun seksi ei enää palvele näitä edellä mainittuja tarkoitusperiä: Puoliso on jo valittu, lapset on jo hankittu ja arkea pyöritetään jaksamisen rajoilla. Osapuolet huomaavat (virheellisesti) että toisen seksuaalinen aktiivisuus ei vastaa omia tarpeita ja soppa on valmis.

Aktiivisempi osapuoli kokee kiintymyksen ja sitoutumisen sijaan jatkuvaa hyljeksintää ja torjutuksi tulemista. Hän ei saa tarvitsemaansa hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Toisen osoittamaan "tunteettomuuteen ja välinpitämättömyyteen" aletaan vastaamaan samalla mitalla elämän muilla osa-alueilla. Jatkuva "vonkaaminen" on nakertanut salakavalasti aktiivisemman osapuolen (seksuaalisen) itsetunnon ja hänen on reagoitava ongelmaan ennemmin tai myöhemmin.

Passiivisempi osapuoli kokee, että häneltä vaaditaan jatkuvasti jotain, johon hän ei nykyisellään kykene. Jokainen kosketus alkaa ahdistaa, koska niihin vastaaminen johtaa yritykseen saada seksiä. Edellisten johdosta hellyys kuolee pikkuhiljaa. Passiivisempi osapuoli sulkeutuu seksuaalisesti, koska ei näe ongelmaan ratkaisua.

Tämä on seksuaaliseen kuolemaan johtava polku. Syöksykierre, joka on oikaistava ennen kuin maa tulee vastaan.

Seksi on yksi ihmisen monista perustavaa laatua olevista tarpeista ja siksi siihen liittyviä ongelmia on turha yrittää ohittaa olankohautuksella tyyliin: "jos rakastat minua, niin älä vaadi..." tai "jos rakastat minua, niin anna..." Se vaatii paljon enemmän.

Pahimmassa tapauksessa hyväksymisen tarve johtaa johonkin jota kumpikaan ei halua. On siis turha ihmetellä palstoilla keitä ovat ne ravintolan "varatut miehet" ja "varatut naiset", jotka avoimesti flirttaavat itselleen seksiä ja hakevat näin hyväksyntää, jota he eivät ehkä muuten saa (ketään syyllistämättä tai tekojen oikeutusta hakematta). Ehkä he testaavat omaa viehätysvoimaansa, pönkittävät omaa vuosien saatossa syntynyttä seksuaalista epävarmuuttaan. Kunnes joskus vanhuuden kynnyksellä he päätyvät vakavaan kriisiin ja miettivät mitä tehdä elämälleen. No ei kai nyt sentään! Tehkää asialle jotain. Tämä "viidenkympin villitys" iskee toisille kolmekymppisenä ja toisille vasta vanhempana, jos koskaan. Luulenpa, että kyse on enemmänkin parisuhteen iästä ja laadusta, ei yksilön iästä.

Olisi onnellista, jos meillä kaikilla olisi samantasoinen läheisyydentarve ja sukupuolivietti. Tosielämässä näin ei ole, vaan eri osapuolten kokema seksuaalisuus kiertyy elämän ympärille eri tavoin. Ongelmat seksissä pitäisi kuitenkin ratkaista jotenkin, koska kysehän oli yhdestä ihmisen perustavaa laatua olevasta tarpeesta. Tie on kivinen...

Ja yllätys yllätys, ratkaisu löytyy:

Ratkaisu kuullostaa helpolta - suorastaan naurettavan helpolta - ja silti se on äärimmäisen vaikea. Ongelma ratkeaa keskustelemalla vakavasti, rehellisesti ja sensuroimatta oman puolison kanssa. Keskusteleminen ei tarkoita sitä, että sinä kerrot puolisollesi mikä mättää vaan sitä, että myös sinä kuuntelet häntä. Kuunteleminen ei tarkoita sitä, että kuuntelet sujuvasti mitä hän sanoo, vaan sitä että mietit itse kuinka voitte yhdessä korjata kuulemiasi epäkohtia. Siis lista käytännön tekoja! Jokainen kuulemistasi ongelmista pitää ratkaista jotenkin, vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta. Jos puolisosi sanoo, ettei hän saa tarpeeksi hellyyttä, niin sinun kuuluu kysyä mitä hän toivoisi sinun tekevän. Siis lista käytännön asioita. Myös sinun on turha purnata ongelmista, jos et osaa pukea sanoiksi sitä mitä toiselta vaaditaan, että olisit tyytyväinen. Purkakaa asiat konkreettisiksi palasiksi ja ratkaiskaa ne yksi kerrallaan. Ja kyllä: se tarkoittaa pitkiä "tunnerikkaita" keskusteluja ja unettomia öitä. Se tarkoittaa kynää ja paperia. Se tarkoittaa yhteisiä päätöksiä siitä, mitä tämän-ja-tämän ongelman kanssa tehdään, jotta sen kanssa olisi hyvä elää. Molemmin puolinen ymmärtämys lisääntyy ja osapuolet saavat käyttöönsä "käytännön työkalut" ongelmien ratkaisemiseksi.

Ongelmat saattavat näyttää myöhemmin hyvinkin pieniltä ja helppoja ratkaista, mutta ne olisi ensin tunnistettava. Pikkuhiljaa keskusteluissa sovitut asiat muuttuvat normaaliksi elämänrytmiksi ja aurinko alkaa taas paistaa. Ja yllätys, yllätys: hyvä seksi palasi juuri elämäänne.

Valitettava tosiasia on, että yksilön tarpeet muuttuvat päivästä toiseen ja siksi puolisoiden on opittava puhumaan ja näyttämään tunteensa joka päivä. Ja jos se nyt jäi jollekin epäselväksi, niin ongelman nimi on siis "keskustelun puute", ei "seksin puute". Päänsärky ja väsymys ovat pelkkää seurausta. Kiire, väsymys ja niiden mukanaan tuoma itsekeskeisyys ovat itse aiheutettua, ellet tee asialle jotain.

Järki käteen ja hattu myös. Keskusteleminen vaatii nöyrtymistä toisen ihmisen arvosteltavaksi ja sitä kautta myös omien puutteiden tunnustamista ja "julkista" näyttämistä. Sehän ei ole tunnetusti kenellekään helppoa ja siksi sitä vältellään viimeiseen asti. Kukapa haluaisi kuulla toisen suusta niitä "tosiasioita", joita itse on yrittänyt parhaansa mukaan työntää pois mielestään. Rehellinen ja sensuroimaton keskustelu on mahdollinen vain jos molemmat osapuolet ymmärtävät, etteivät toisen kuvailemat ongelmat ole syytteitä itseä kohtaan, vaan aitoja tuntemuksia ja hätähuutoja. Keskustelussa ei haeta syyllisiä, vaan listataan ongelmat ja sovitaan kuinka ne ratkaistaan.

Ongelmien ratkaisemiseen on sitouduttava molemmin puolin. Tämä tapahtuu esimerkiksi kysymällä: "Jos minä toimin ongelmatilanteessa näin-ja-näin, niin oletko sinä silloin tyytyväinen?" Jos vastaus on kyllä, niin olette juuri ratkaisseet ongelman. Kuorman tulee olla tasapuolinen, jotta molemmat voivat tuntea tekevänsä hommaa yhdessä.

En ole mikään asiantuntija, mutta löysin ratkaisun, joka toimii. "Aikuisten oikeasti". Valitettavasti tämäkin on eräänlainen yksilöratkaisu, sillä ongelmat voivat olla myös fyysisiä tai menneisyyteen liittyviä haamuja. Toisaalta jotkut ihmiset saattavat olla kykenemättömiä keskustelemaan, jolloin jonkinlainen ammattiapu saattaa olla suositeltava ratkaisu. Oman ratkaisusi voit muodostaa miettimällä mikä on seksin perimmäinen tarkoitus sinun elämäntilanteessasi ja miten tämä tarkoitus on mahdollista toteuttaa.

Tehkää jotain tai unohtakaa seksielämänne. Ei se itsestään korjaannu.

Terveisin: Jälleen Tyytyväinen Mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu