olen 24v kasvatustieteitä opiskeleva hoikka aiklailla normaalin näköinen nuori nainen.
olin nyt kesällä 5kk töissä isossa varastossa etelä-suomessa.
omasin tiettyjä ennakkoluuloja sinne mennessäni mutta ne osottautuivat vääriksi.
varaston henkilökunta johtajasta duunariin oli todella mukavaa porukkaa mutta ahh ne perusvarastoduunarit..porukkaa oli 19-63 vuotiasta. joukossa ei ollut yhtä ainoaa ylipainoista päinvastoin lähellä eläkeikää olevat vanhat jermutkin olivat hoikkia jänteviä sekä lihaksikkaita.
toista ovat yliopistolla olevat miehet jotka ovat joko reilusti ylipainoisia tai sitten langanlaihoja. raaka fyysinen työ näkyy miehissä.
minut otettiin erittäin ystävällisesti vastaan aina tultiin auttamaan pyytämättäkin. ja ne kropat..mieleen jäi erityisesti eräs noin 190senttinen silmälaispäinen kalju erittäin lihaksikas n.26v mies jonka näin nostavan 60kg tynnyreitä 15kpl peräjälkeen noin hänen päänkorkeudelleen..eli mieluummin duunarimies kuin silmät kirjoissa oleva nörtti.

Vastaukset 9
Vanhimmat
kai kysyit häntä ulos? Vai harrastitteko jo vaakamamboa varaston hämärissä nurkissa?
Kai nyt uskalsit sanaisen arkkusi avata tämän adoniksen seurassa?
Eiks heikkokuntoine ja vatsakas mies käy vai, hä?
Ei Suomen kesä kestä ikinä viittä kuukautta putkeen!
olisi itse rillipäinen kalju duunarimies :D
Tiedänpä kuule monta hyvännäköistä akateemista miestä, jotka harrastavat säännöllisesti kuntosalilla käyntiä. Esim. oma kultani on tällainen tapaus. Ei se opiskelu ja itsensä kehittäminen sulje pois hyvää fyysistä kuntoa :)
Todellinen naisellinen nainen rakastaa lihaksikkaita duunareita. Ollaan ylpeitä siitä :)
Itse olen miehisellä alalla, jossa ei muuta näykään kuin lihaksikkaita, kohteliaita miehiä. Todelliset herrasmiehet löytyvät duunareista, tästä ei pääse yli eikä ympäri.
Viina, väkivalta ja yleinen KARKEUS.
Mutta ei se mitään kun voima korvaa järjen.
kans duunareista =)