Että työkkärin virkailija kirjoitti täysin väärän tutkinnon koodin tietoihin, vaikka päästötodistus oli nenän edessä? Harmittaa vielä, että virkalija oli tuttu. Hän vai oli luullut minun käyvän tietotekniikan insinööriksi, kun kävin liiketalouden tradenomiksi, aiemman koulutukseni perusteella oli vain olettanut. Näitä olettajia taitaa työelämä olla pullollaan. Ihmettelin, kun tuli osoituksia paikkohin, joihin ei ollut pätevyyttä, kokemusta eikä tutkintoa. Onneksi toinen fiksu virkailija korjasi eikä tullut karenssia, sitten sainkin "oikeita" töitä. Mutta jossain toisessa työkkärissä olisi voinut käydä toisin.
Ei minulle tullut mieleenkään silloin, että tiedot voisivat olla väärin, eikä siihen aikaan allekirjoitettu mitään. Tämän vuosien takaisen tapauksen otin esimerkiksi, millaisia voisivat "itse aiheutetut" karenssit olla.
Ei minulle tullut mieleenkään silloin, että tiedot voisivat olla väärin, eikä siihen aikaan allekirjoitettu mitään. Tämän vuosien takaisen tapauksen otin esimerkiksi, millaisia voisivat "itse aiheutetut" karenssit olla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
aina joku virkailija käy sorkkimassa ja sitten mitä työhönosoituksia on tullut jopa työnantajatkin nauravat kun soitan heille kun niihin on tarvittu erilliset "passit" eikä koulutuksesta tietoakaan..sitten virkailija selittää että se oli vahinko, miten ne tiedot vaihtuvat ilman että työnhakija ilmoittaa niiden muuttuneen ei ne saa niihin mennä ominpäin koskemaan..sähköpostiosoite on muuttunut muotoon joka ei toimi, onneksi sen huomasin tarkistaa, taidan seuraavalla kerralla pyytää printit että voin katsoa onko taas sählätty jotain tietämättäni..
Kannattaa tarkistaa omat tiedot ajoittain en luottaisi enää virkalijoihin sielläkin vaihtuu tekijät kun käyttävät osa-aikaisia ihmisiä...
Koulutuksesta ja työpaikoista pitää esittää todistukset työvoimatoimistossa. Jos virkailija merkitsee väärät tiedot ei siitä voi millään syyttää työnhakijaa. Jos voi, niin Suomen lait eivät koske silloin työtöntä. Kas kun Filatov ei keksinyt esittää sellaista muutosta perustustuslakiin, jossa työtön rajattaisiin kaikkien lakien ulkopuolelle ns. lainsuojattomaksi. Nythän työtön voi vedota aina perustuslakiin, joka on ristiriidassa työttömyysturvalain kanssa.