Hah, löytyi surffaamalla eräältä palstalta tällainen teksti:
"Olen toinen nainen, ollut jo yli vuoden. Tahtoisin tästä oikean suhteen, mutta mies ei kykene eroamaan lasten takia, vaikka suhde "vaimoon" on ollut pahasti retuperällä jo vuosikausia." nim. Onneton kaapissa
Mitä mieltä tällaisesta? Olenko oikeasti yksi niistä harvoista joidenka mielestä tällainen ajattelu on jotenkin täysin sietämätöntä?
Olenko väärässä jos uskon, että parisuhdetta, etenkin avioliittoon solmittua suhdetta tulisi ulkopuolisen kunnioittaa puuttumatta siihen? Jos jonkin parin suhteessa on ongelmia(niikuin varmasti kaikilla joskus), on täysin selvää, että ulkopuolisen on helpompi vaikuttaa tähän suhteeseen. En sano, että toisen ihmisen pettäminen olisi missään tilanteessa hyväksyttävää, mutta kuka tahansa voi oman parisuhteensa aikana tuntea vetoa johonkin toiseen, sen eteen ei vain toimita. Jos lisäksi parisuhteessa tulee ongelmia ja tällainen "oman onnensa tavoittelija" sattuu tielle niin on kai se jotenkin helpompaa niinsanotusti harhautua. Itse olen ollut sinkku jonkin jakson elämästäni ja tottakai toivoin olevani onnellinen yhdessä jonkun ihmisen kanssa, mutta kertaakaan en harkinnut mahdollisuutta olla onnellinen sellaisen ihmisen kanssa jolla on jo jotain tärkeää, vakava parisuhde.
Käsittämättömintä minulle on edelleen se, kuinka joku ihminen voi hyväksyä itsensä "kolmantena pyöränä"? Onhan se tietysti ikävää, etteivät kaikki voi olla onnellisia parisuhteessa jos tavoitteena on olla onnellinen juuri tällä tavalla.....mutta miten epätoivoisesti ihminen voi haluta itselleen tällaista onnea? Kuinka itsekäs täytyy olla? Sillä sillä sinkkuja kyllä riittää. Vai onko näillä ihmisillä joku periaate siitä että jos on varattu niin on jo hyväksi todettu? :)))
"Olen toinen nainen, ollut jo yli vuoden. Tahtoisin tästä oikean suhteen, mutta mies ei kykene eroamaan lasten takia, vaikka suhde "vaimoon" on ollut pahasti retuperällä jo vuosikausia." nim. Onneton kaapissa
Mitä mieltä tällaisesta? Olenko oikeasti yksi niistä harvoista joidenka mielestä tällainen ajattelu on jotenkin täysin sietämätöntä?
Olenko väärässä jos uskon, että parisuhdetta, etenkin avioliittoon solmittua suhdetta tulisi ulkopuolisen kunnioittaa puuttumatta siihen? Jos jonkin parin suhteessa on ongelmia(niikuin varmasti kaikilla joskus), on täysin selvää, että ulkopuolisen on helpompi vaikuttaa tähän suhteeseen. En sano, että toisen ihmisen pettäminen olisi missään tilanteessa hyväksyttävää, mutta kuka tahansa voi oman parisuhteensa aikana tuntea vetoa johonkin toiseen, sen eteen ei vain toimita. Jos lisäksi parisuhteessa tulee ongelmia ja tällainen "oman onnensa tavoittelija" sattuu tielle niin on kai se jotenkin helpompaa niinsanotusti harhautua. Itse olen ollut sinkku jonkin jakson elämästäni ja tottakai toivoin olevani onnellinen yhdessä jonkun ihmisen kanssa, mutta kertaakaan en harkinnut mahdollisuutta olla onnellinen sellaisen ihmisen kanssa jolla on jo jotain tärkeää, vakava parisuhde.
Käsittämättömintä minulle on edelleen se, kuinka joku ihminen voi hyväksyä itsensä "kolmantena pyöränä"? Onhan se tietysti ikävää, etteivät kaikki voi olla onnellisia parisuhteessa jos tavoitteena on olla onnellinen juuri tällä tavalla.....mutta miten epätoivoisesti ihminen voi haluta itselleen tällaista onnea? Kuinka itsekäs täytyy olla? Sillä sillä sinkkuja kyllä riittää. Vai onko näillä ihmisillä joku periaate siitä että jos on varattu niin on jo hyväksi todettu? :)))
Vastaukset 3
Vanhimmat
pyöräksi voi lopulta ajautua,kun on ollut aviossa ja petetty,sitten tulee ero ja ajattelee,hälläväliä!
Ainakin jonkin aikaa,mutta lopulta palaa taas maanpinnalle ja huomaa miten tyhmää on pettää tai olla salasuhteessa.
varatun miehen kanssa.Muuta nimitystä näillä naisilla ei ole kuin vain yksinkertaisesti ja selkeästi HUORA.
mieheni petti minua pomonsa kanssa.Joten pomo on täys paska HUORA.