PROFETIAA..

ROFFEETTA____NO____!

Lähellä Venäjän rajaa asuvan avioparin kokemus 16.7.2007 aamulla
Helena Ilveksen kertomana

Aviopari katseli (omin silmin Suomen puolelta) venäläisten sotaharjoitusta rajalla, he saivat laskettua 200 panssarivaunua aivan rajan tuntumassa. Toinen heistä katsoi taivaalle ja näki
siellä kirjoituksen: ”Elokuussa 2008”, sitten hän kysyi puolisoltaan, näetkö sinä tuon kirjoituksen taivaalla ja myös hän näki saman kirjoituksen. Pariskunta on ns. uskomattomia,
mutta he menivät heti kertomaan näkemänsä paikalliselle uskovalle. Olivat sanoneet myös, että täältä tulee nyt lähtö!

________________________________________________________________________________

Laitilalaisen Kirsberg-nimisen miehen kautta 1800-luvulla tullut profetia:

”Loppu tulee, loppu tulee! Se tulee silloin, kun Moromäki punoittaa, kun Valkojärvi kasvaa kauraa, kun suota myydään kilokaupalla, kun lankoja myöten puhutaan, kun puupappi saarnaa pöydällä, kun teitä tervataan ja päättömät hevoset kulkevat teillä.”

Moromäki oli pieni asuntoalue Laitilan keskustassa, jonka talot aikanaan maalattiin punaisiksi ja ainakin sillä tavalla Moromäki alkoi ”punottaa”; Valkojärvi kuivattiin viljelykselle 1950-luvulla, myös suoturvetta on myyty jo pitkään ”kilokaupalla” poltettavaksi lämmityskattiloissa, ihmiset ovat puhuneet puhelimella lankoja pitkin ja kuunnelleet, usein osittain puukuorisiksi tehdyistä, vastaanottimista radiolähetyksiä jo noin 90 vuotta, ja TV:nkin ”puupapit” ovat puhuneet pöydillä jo noin 50 vuotta; asfaltti-piellä on teitä ”tervattu” myöskin jo kymmeniä vuosia, ja ”päättömillä” moottoriajoneuvoilla ihmiset niillä ajelevat.

Toteutunut!

________________________________________________________________________________

Äiti Shiptonin profetia 1400-luvulla

Kopioitu: Kristillinen Työkansa 1943

Esipuhe (lyhennetty)

Äiti Shipton syntyi 1400-luvulla Englannissa. Siis yli 500 vuotta sitten. Hän kuoli Clifton Yorkshiressä vuonna 1449.

Äiti Shiptonin ennustus on laadittu runomittaan ja painettu ensi kerran jo 1641. Ruotsissa on viimeinen painosta tullut ennustus päivätty vuonna 1937, josta alla oleva ennustus on suomennettu runopukuisena, jona se alkuperäisenä on ollutkin.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Tulevia asioita nyt kerron teille,

laulun muodossa sen ilmaisen.

Viimeinen on aika silloin, kun

maailma on sellainen,

joksi sen nyt kuvaan teille

laulussani lyhyeen vain.

Miestä matkii silloin nainen,

hän kulkee usein housuissa.

Tukkansakin leikkaa vainen

Vaikk kauneutensa ompi se.

Hän lapsen oloa ei sietää tahdo,

Sitt vaivaa ei ota itselleen.

Ilman lasta hän tahtoo olla,

ja vapaana aina mennä – tulla.

Kissa ja koira, nuo kyllä riittää,

nuorassa niitä kun taluttaa saa.

Vapautta ne eivät riistä,

vaivaa niistä ei konsanaan.

Ratsastaa tahtoo myöskin nainen

Vaikk ei sovi se hänelle.

Noita-ämmille se vain kuuluu,

luutavarsilla ratsastaa.

Rakkaus, tuo pyhä ja kallis,

se kuoleepi melkein kokonaan.

Aviossa ei pysy silloin

mies, ei nainen, kumpikaan.

Ei elä miehetkään kunnolla silloin

elävät melkein kuin porsaat vain.

Vaunut myös ilman hevosia kulkee,

onnettomuudet ne täyttävät maan.

Vesipä se ihmeitä aikaan saapi (höyry),

kulkemisen helpoksi valmistaa.

Puiden juurille kasaantuu kultaa,

kukapa tuotakaan uskoa voi?

Mutt ylösalaisin on silloin kaikki,

elämä melkeinpä nurinpäin.

Mennäänpä läpi esteiden vain,

vaikka ei muulia ei hevosta näy.

Ilmojen kautta ajatuskin lentää,

silmänräpäys siihen vain tarvitaan.

Vesienkin alla on ihmisten tie,

puhuvat, nukkuvat, kulkevat siellä.

Ihminen lentää myös ilmassa,

niin kuin lintunen on lennossa.

Niin hän kirjavana siellä liitää,

mustana, valkeana, vihreänä.

Mies ihmeellinen myös ilmestyy,

profeetat sen ennustavat.

Hän nousee, toimii, vaikuttaa,

ja lopuks hänkin häipyy.

Tuhat yhdeksänsataakakskymmentä

ja kuus,

silloin on käänne suuri maailmassa.

Sotia suuria silloin hankitaan,

julmat aseet myöskin suunnitellaan.

Merkillistä kyllä, kuvat saapi elonsa,

ne liikkuvat, kulkevat, jopa puhuvat.

Veneet uivat veden alla myöskin

niin kuin kalojen on tapana.

Ihminen on silloin ilman herra,

hän lentää kuuhun haluaa.

Mutt ihmiskunta hukkuu vereen,

sodat julmat sen aikaan saa.

Kauhu ja pelko valtaa silloin,

jokainen kysyy, loppuuko milloin?

Vuorenkoloihin mennään pakoon,

metsiin, vuoriin ja piilopaikkoihin.

Huoneet kevyesti tehdään myöskin,

ne hetkessä usein murskataan.

Turvaa ei silloin ole juur missään,

kun myllerrys täyttää maailman.

Ihmismeret ja kansanjoukot

kun kulkevat raivoten eteenpäin.

Niin pasuunaa soittaa enkeli silloin,

Gabriel-enkeli sen tehdä saa.

Uusi maailma nyt alun saapi,

ja uusi taivas myös.

Näin kuuluu viesti varma silloin:

– Ja vanha maailma pois katoaa.

Toteutunut suurimmalta osin. Loppu tulee myös toteutumaan. Miksi ei, koska alkukin toteutui.

________________________________________________________________________________

Oulun profeetta Laila Heinosen profetia 16.2.1961

”Voi maata ja merta! Minun tuomioni tulevat kohtaamaan maata ja merta. Voi ihmisraukkoja, oi ihmisraukkoja! Maailmaa kohtaa rangaistus ihmisten syntien tähden. Voi maata ja merta, ihmisraukat! Minä vuodatan maan päälle vihani maljan, koska ihmiset eivät kunnioita minua. Minun käskyni rikotaan mitä kauheimmalla tavalla. Minun vihani tulevat kohtaamaan maata ja merta, oi ihmisten kärsimystä, kuka sitä mittaa?

Silloin monet sanovat: ”Kuinka rakkauden Jumala voi tehdä sellaista, eivätkä näe, kuinka minä rakkaudella vedän ihmisiä pelastukseen sisälle! He rikkovat minun käskyni ja sitten he sanovat: ”Kuinka rakkauden Jumala voi sellaista tehdä”.
Eivät ymmärrä, että minä olen Pyhä ja Vanhurskas Jumala. Ja kun minä vihastun, voi ihmislapsia silloin, voi maata ja merta, sitä hävitystä, mikä kohtaa ihmiskuntaa. Oi Euroopan kansoja, annan kansojen hävitä syntiensä tähden. Minun lapsianikin kidutetaan ja moni kieltää Kristuksen!

Maa maan jälkeen joutuu hävityksen alle, tulee suuri nälänhätä kaikkialle. Minä olen etsimällä etsinyt näitä ihmisiä, mutta he vain pilkkaavat, eikä minun tarjoamani pelastus Poikani Jeesuksen kautta heille kelpaa, vaan he rakastavat valhetta ja humpuukia!”

_________________________________________________________________________________

Arto Pölläsen sana Suomen kohtalosta v. 1968

V. 1968 rukoillessani Suomen puolesta, että Jumala säästäisi maatamme, ettei se enää joutuisi sotaan, sain sanan Herralta: “Vaikka Mooses ja Samuel seisoisivat minun edessäni, ei minun sieluni taipuisi tämän kansan puoleen. Ajan heidät pois minun kasvojeni edestä, he menkööt!” Herra kielsi rukoilemasta koko maan säästymistä, sillä neuvopäätös oli jo tehty. Osa maasta joutuisi rangaistuksena kansan synneistä sodan jalkoihin, osa kansasta vankeuteen, nälkään ja suuriin ahdinkoihin. Mikään ei voisi sitä enää estää.

_________________________________________________________________________________

Risto Arhon profetia 6.12.1979

KANSANI, KANSANI, SANOO HERRA, varustaudu sisäisesti. KATSO kansani tarkoin eteesi. Myrskypilvet ovat lähestymässä. Avaimet ovat jo valmiina toimintaan. KATSO, myrskytulvat ja kaikenlaiset vaikeudet lähtevät liikkeelle.

ITÄINEN RUUTITYNNYRI ON VALMIINA. KATSO, kaikki on valmiina suorittamaan tuomionsa. On Hengen johto varjella teitä. Minun kansani! Sen tähden ottakaa tarkka vaari ajastanne ja tehtävästänne. OLKAA VALMIIT NOPEASTI JA RUTOSTI TOIMINTANNE SUORITTAMAAN: Katso, tulee aika, jolloin teille tulee hyvin vaikeaksi suorittaa evankeliumin työtä. Tämä maa on joka puolelta saarrettavissa ja saarretaan. Ei ole paikkaa missä on turvallisuutta, missä on lepohetkeä. Kaikkialla vuotaa jumalattomien ja osaksi myös vanhurskasten veri.

Sen tähden pitäkää itsenne puhtaana kaikesta vihasta, kaikesta kaunasta ja katkeruudesta. Sillä Jumala ei ole kutsunut meitä vihaan, vaan rakkauteen ja hyviin tekoihin. Pitäkää itsenne Kristukselle avoimena kuin avattu kirja ja olkoon teidän sydämenne kuin kuiva sieni, joka vetää Kaikkivaltiaan siunaukset ja sanomat vastaanottaa, ollessanne Hänelle kuuliaiset.

Tästä maasta karkotetaan myös ihmisiä, ennen kuin kaikki on päättynyt. Ja vainot kylvävät tuhoaan tämän kansan elämään. KATSO, maa ja rakennukset monissa paikoissa pian palavat. Ihmiset menettävät turvallisuutensa ja kaikkialla on kuolemaa.

Joka puolelta tulee sotaväkeä: Tulee Turun kautta, tulee lännestä. Katso, katso, tulee myös Helsinkiin nousemaan sotavoimia. Eikä ole sitä paikkaa, missä ei maatanne piiritettäisi.

Sen tähden: Valmistautukaa kohtaamaan Jumalanne. Herra tulee kääntämään tämänkin taistelun osittain kansansa onneksi.

KATSO, maa jaetaan mittanuoralla keskeltä Suomea. Suurempi osa Suomesta jää idälle. Vedetään raja! KATSOKAA, että olette omalta puoleltanne valmiina julistamaan evankeliumia! Sillä katso, länsi on vielä saava oikeuden ja uskonnonvapauden. KATSO, Itä-Suomi joutuu pimeäksi ja mustaksi. Siellä alkaa kristittyjen vaino. Sen tähden olkaa uskollisia Herralle. Ja tehkää minkä voitte tehdä ennen kuin myrsky puhkeaa! HERRA SANOO: Te olette todella lähestymässä vaikeinta aikaa. Tämä turvallisuus ja hyvinvointi, mikä nyt on, tulee kestämään enää vain hetken.

_________________________________________________________________________________

Jukka Rokan profetia 5.4.2002

Ennen kuin syyssateet alkavat, tapahtuu jotakin, joka järkyttää koko maailmaa. Voi Israelia, voi Jerusalemia, mikä koettelemus sitä kohtaakaan ja näyttää kuin koko maailma olisi yhtäkkiä noussut Israelia vastaan.

Sitten kajahti Herran ääni: Voi Viro, Liettua, Latvia — ja voi Suomi! Tuntui kuin koko maailma olisi riitautunut itsensä kanssa.

Voi Sinua helluntaiseurakunta! Kaikki maassanne vierailleet Herran lähettiläät ovat profetoineet kansallenne suurta herätystä, herätystä ihmein ja merkein, jonka kaltaista ei vielä ole maassanne koettu. Mutta te helluntailaiset Herran palvelijat olette nousseet toisianne vastaan. Te kadehditte, puhutte pahaa toisistanne, riitelette opista, lyötte ja ruoskitte toinen toisianne.

Eteeni ilmestyi kaksi kaunista suorakaiteen muotoista levyä, joissa luki paasto ja rukous. Mutta rukoussanan päällä oli likainen, haiseva kulho. Paasto-sanan päälle oli kahlehdittu vellikauha. Rukous ja paasto oli kaiken muun kiireen vuoksi täydellisesti laiminlyöty.

Teille luvattua suurta herätystä ei näyttänyt ilmestyvän. Seurakunnat pikemminkin menettivät kuulijoitaan. Tehkää parannus. Minä annan teidän vielä kokea kaiken, mistä profeetat ovat julistaneet. Minä annan herätyksen, jos te yhdessä paneudutte rukoukseen ja paastoon. Teidän kansanne tulee kokemaan herätyksen, jonka kaltaista ei maassanne ole vielä koskaan ollut. Juuri tämän kaltaisen herätyksen haluaisin minä kansallenne antaa, sanoo Herra.

Jos minun kansani parannusta tehden nöyrtyy, jos te annatte toisillenne anteeksi, sovitte riitaisuutenne, niin minä annan kaiken teille anteeksi, sanoo Herra, ja te tulette kokemaan, että sokea saa näkönsä, kuuro kuulonsa, rampa paranee, halvaantunut nousee ylös ja kuollut herää.

Aika on totisesti paha. Tehkää parannus. Etsikää kukin toinen toistenne parasta ja te tulette kokemaan kaiken tämän.

_________________________________________________________________________________

Jukka Rokan näky Kristuksen ruumiista keväällä 1980

Näin edessäni patsaan. Se oli kuin Danielin näkemä kuvapatsas, mutta tämä näkemäni kuvasi Kristusta ja seurakuntaa. Tämän patsaan pää säteili rakkautta. Ruumiskin näytti vahvalta ja voimakkaalta. Sen rintakehässä luki sana ISRAEL. Pää katseli sitä ja huokasi syvään. Sydämen kohdalle ilmestyi sana ALKUSEURAKUNTA. Se valtasi koko ruumiin - jopa sana Israel katosi.
Ruumis näytti todella vahvalta ja elinvoimaiselta.

Mutta sitten vatsan kohdalle ilmestyi kirjoitus: ROOMALAISKATOLINEN KIRKKO, YKSI JA AINOA. Mutta nyt koko vatsa joutui kuin synnytyskipuihin, ja se muuttui visvaa valuvaksi paiseeksi. Ja totisesti: siitä SYNTYI ulkopuolisen voiman vaikutuksesta ELÄVIÄ LAPSIA. Mutta sitten tapahtui kauheaa: NÄMÄ SYNTYNEET LAPSET JOUTUIVAT KIDUTETTAVIKSI JA NIITÄ TAPETTIIN. Mutta jatkuvista vainoista huolimatta myös SYNNYTYSKIVUT JATKUIVAT: syntyi sanoja: luterilaiset, anglikaanit, presbyteerit, episkopaalit, metodistit, baptistit, helluntailaiset ym. - ja pää ... itki!

Kuulin jatkuvana huutona eri ryhmien taholta: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani. Mutta tuo huuto oli kuin kuolleiden luiden kolinaa: huuto ei ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa huutoa, vaan kiihkeää opinkiistojen ilmaisua.

Yhtäkkiä kävi kuin humahdus, ja se sai liikettä luihin. Käsivarret alkoivat liikkua huitoen sinne tänne. Samoin jalat alkoivat käydä, mutta nekin vetivät eri suuntiin. Koko ruumis näytti kuin repeilevän kappaleiksi, sillä nyt ruumiiseen ilmestyi sinne tänne kiskovia jalkoja ja käsivarsia sadoittain, ja ne kaikki olivat toinen toisensa tiellä, eikä matka edistynyt. Päästä valuivat kyyneleet, kun koko ruumis oli kuin rikkirevittyä, runneltua lihaa. Pää itki, sillä olivathan kristityt itse ristiinnaulinneet Herransa ruumiin, repineet pyhien seurakunnan ... Se oli täynnä oppia, riitaa, kateutta, vihaa.

Nyt ilmestyivät sanat PYHÄ HENKI ja KARISMA, LIITTYKÄÄ TOISIINNE RAKKAUDEN SITEILLÄ ... olettehan samaa ruumista! jotka kaikuivat pään vaatimana huutona. Ja ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet jalkaparit alkoivat astua tasatahtia, ja samalla nämä tasatahtiset kuin näkymättömän voiman kautta alkoivat irrottautua lahoamaisillaan olevasta ruumiista, jonka yhtäkkiä huomasin olevan ilman päätä! Se oli päätön ruumis! Samalla näin näiden tasatahtiin päässeiden muodostaneen todellisen ruumiin, joka nyt oli kiinteästi liitettynä päähän.

Päästä lähtenyt rakkauden virta pyyhkäisi pois kaiken lian ja saastan, kaikki haavat ja vammat, jotka nyt kuin kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkokuntaruumiin ylle saaden senkin käymistilaan.

Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä päähän liitettynä, kuin jotain odottaen. Ja nyt sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: RAKKAUS - TÄYDELLISYYDEN SIDE.

Tämä täydellisyyden side - Rakkaus - liitti yhteen kaikki patsasruumiin eri osat, lihaston, luuston, elimistön - koko uudestisyntyneiden ruumiin! Niinpä tähän elävään patsaaseen ilmestyivät sanat: Kristuksen ruumis - Jumalan seurakunta.

Ja sen rinnalla seisoneeseen, eri uskontokuntien kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään, joka ulkonaisesti näytti mahtavalta, mutta sisäisesti oli täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa, kirjoitettiin sanat: SUURI BABYLON. Ja sitä katseli kauhistuneena SYNNYTYSKIVUISSAAN KIEMURTELEVA VAIMO - ISRAEL ...

Yhtäkkiä kävi kuin väkevä tuulispää, joka TEMPASI YLÖS tämän Hengestä syntyneen, Herraansa odottaneen Kristus-ruumiin, joka oli lopullisesti liittyvä päähän ...

Alhaalla maan KANSAT VAIKEROIVAT, ja sieltä kuului myös viimeinen uloskäsky, koskien Israelia ja kaikkia vielä jäljellä olevia pyhiä - tyhmät neitsyet:

LÄHTEKÄÄ SIITÄ ULOS, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm.18:4).

Mutta Kristuksen ruumis, seurakunta-morsian, kohosi ylös. He nousivat kuin kirkkaat tähdet kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja sukukunnista, kaikista uskovien piireistä yli kirkkokuntarajojen.

_________________________________________________________________________________

Erkki Kauppisen näky 3.3.1995

Taivaan peitti hopeakylkiset lentokoneet. Hetkessä taivas oli sakeana laskuvarjohyppääjiä. Ääni sanoi takaoikealta rauhallisesti: "Ne ovat aseistettuja sotilaita, koska tulevat nopeasti alas."

Sotilaita oli kaikkialla: mm. talojen katoilla, viljapelloissa. (Vuodenaika oli sellainen, että vilja oli jo pitkää, sotilaita kainaloihin asti, mutta oli vielä puimatta).

Eteeni tuli vihreäpukuinen upseeri ja sanoi: "Olemme miehittäneet maanne, koska olette ryöstäneet meiltä kaiken kullan.

_________________________________________________________________________________

Erkki Kauppisen sanoma 10.8.1998

Uskovat, muuttakaa maalle asumaan, perehtykää maatalouteen, varautukaa majoittamaan mahdollisimman paljon ihmisiä. Älkää muuttako suurten siltojen taakse.

_________________________________________________________________________________

Erkki Kauppisen näky kesäkuussa 1999 Mynämäellä

Katselin maapalloa ylhäältä ja näin, kuinka punainen väri peitti Venäjän, Baltian maat ja Suomen linjalle Kotka - Kemi asti. Kotka - Kemi -linjan länsipuoli oli valkoinen (= n.1/3 Suomesta). Punaista oli myös Pohjois-Ruotsi ja Pohjois-Norja.

_________________________________________________________________________________

Erkki Kauppisen näky heinäkuussa 1999

Näin korkean kiiltävän kivisen muurin, joka suojasi Suomen itärajaa, ja jonka olin aikaisemmin nähnyt ehjänä, mutta nyt sitä oli alettu purkaa.

_________________________________________________________________________________äky

Erkki Kauppisen näky lokakuussa 1999

Näin Suomen lipun kovassa myrskyssä. Lippu oli niin purkaantunut (repeytynyt), että jäljellä oli ainoastaan 1/3.

______________________________________________________________________________________

Mitä aikaa elämme vanhojen kirjoitusten mukaan?

Eenokin kirjassa (32:3) sanotaan, että “nykyinen maailma eli aikakausi kestää 7 päivää, joista kukin on 1000 vuotta. Seitsemäs on tuleva 1000-vuotinen lepopäivä, jota seuraa iankaikkinen kahdeksas päivä.”

Laktantius, keisari Konstantinuksen kotiopettaja hänen lapsuudessaan (300-luvulla): “Tietäkööt kaikki filosofit, että 6000 vuotta ei ole vielä lopussa, mutta kun tämä luku saavutetaan, niin kaikki päättyy, Jeesus tulee ja Jumalan valtakunta perustetaan maan päälle.” (Laktantius Jumalallisten intuitionsa kirjassa luvussa 14).

Barnabas n. 70 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen: “Niin kuin oli 2000 vuotta Aadamista Aabrahamiin ja jälleen 2000 vuotta Aabrahamista Kristukseen, niin on oleva 2000 vuotta kristillisen seurakunnan aikaa ja sitten alkaa seitsemäs vuosituhat, joka on tuhatvuotinen valtakunta maan päällä.”

Juutalaisten Talmudissa:

Tanna Debe Eliahu: “Maailma nykyisellään pysyy 6000 vuotta, 2000 ensimmäistä vuotta oli autuuden aikaa, ei Tooraa Aadamista Aabrahamiin. Sitten 2000 vuoden aikana Toora menestyi ja eli hyvin ja ihmiset lukivat Jumalan salaisuuksia.

Seuraavat 2000 vuotta olisivat pitäneet olla Messiaan aikaa, mutta Hän ei tullut, koska me Hänen kansansa olimme niin syntisiä.”

Kirkkoisä Irenaeus noin v. 150: “Herran päivä kestää tuhat vuotta, kuudessa päivässä kaikki mikä luotiin, valmistettiin ja siksi on ilmeistä, että tämä Herran päivä, tämä tuhat vuotta maan päällä Herran hallitusta alkaa silloin, kun ihmiset tulevat kuudennen vuosituhannen loppuun.”

______________________________________________________________________________________

Arkkipiispa Gustav Johanssonin ennustus vuodelta 1912

Merkillisen ennustuksen on Savo-lehden päätoimittaja-pakinoitsijalle Paavolle kertonut eräs lehden lukijakuntaan lukeutuva henkilö.

“Oli kesä 1912, heinäkuu. Olin kesähuvilallamme. Arkkipiispa Gustav Johansson, joka Kuopion hiippakunnan piispana ollessaan vv. 1885-1898 oli hänelle virka-asunnon puutteessa omalla kustannuksellaan rakennuttanut itselleen Vaajasalon korkeimmalle paikalle siellä vielä nykyisinkin sijaitsevan piispanlinnan, tuli käymään vanhoilla asuinpaikoillaan ja yöpyi huvilallamme. Olimme kolmisin eräässä huvilamme huoneessa, mainittu kirkonpriimas, äiti-vainajani ja minä. Keskustelimme maailman asioista, tai minä nuorimpana oikeastaan vain kuuntelin, mitä toiset juttelivat.

Tällöin sanoi arkkipiispa äidilleni jotain siihen tapaan, että tuskin kuluu kahta vuotta, kun alkaa maailmansota, ja Saksa, jota vastassa on puoli maailmaa, häviää sodan. Tähän sanoi äitini, ettei hän sitä usko, kun Saksa on niin voimakas sotilasvaltio.

Arkkipiispa sanoi tähän, että niin tähdet kuitenkin ennustavat. Hän harrasti tähtien tutkimista rakennuksen neljäntenä kerroksena olevasta kiikaritornistaan. Mutta niinhän se sitten kävikin.

Elokuun 1. päivänä v. 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota, ja Saksa hävisi sodan.

G.J. jatkoi, että kuluu useampia kymmeniä vuosia, mutta n. vuoden 1940 paikkeilla alkaa toinen maailmansota, ja melkein koko maailma on taas Saksaa vastassa, ja Saksa taas kerran häviää sodan.

Mutta Arkkipiispa jatkoi edelleen, ettei tämä sota ole vielä viimeinen kansojen kamppailu, vaan sen jälkeen tulee vielä kolmas, joka on uskonsota, mutta ei uskonsota siinä merkityksessä kuin Lutherin aikoihin, vaan ns. ideologinen sota. Samassa yhteydessä hän puhui keltaisesta vaarasta ja sanoi, että väkiluvultaan liian suuri Kiina lähtee liikkeelle etsimään suurempaa elintilaa.

Arkkipiispa sanoi vuodenkin, milloin tämä kolmas maailmansota alkaa, mutta se oli niin kaukana vuoden 1912 jälkeen, että vuosiluku on häipynyt mielestäni.

Korkea vieraamme ennusti myös, että tämä sota on kauheimpia, mitä koskaan on ollut (atomeista ei silloin tiedetty mitään), ja sanoi myös kuka tuossa kamppailussa lopuksi häviää. Hän sanoi vielä, että orättvisan får sist och slutligen sitt straff. (Vääryys saa lopulta rangaistuksensa). Keskustelu kävi ruotsin kielellä.

Kaksi ensimmäistä ennustusta on jo käynyt toteen. Kuinka tämän kolmannen sitten käynee? Silloin v. 1912 ei tiedetty mitään nykyisistä kriiseistä eikä uskottu niitä koskaan tulevankaan.”

Toteutunut. Loppuosa odottaa toteutumistaan.

______________________________________________________________________________________

TM:n uni 28.9.1998

Tulin sisälle meidän Jokirannan tupaan (Yläneellä), Liisa-vaimoni seisoi kalpeana astiakaapin edessä ja sanoi: ”Nyt Aurajoen rannalla taistellaan!” Uni oli hyvin lyhyt ja selkeä.

______________________________________________________________________________________

TM:n uni 1980 luvulla

Katselin Turkua jostakin ylhäältä Rautatieaseman suunnalta satamaa kohti: Näin suuren voimalinjan ja sen isot pylväät, jotka kaikki luhistuivat yhtäkkiä. Uni oli lyhyt ja selkeä ja päättyi kaiken luhistumiseen. Asuimme silloin vielä Pirkkalassa eikä ollut mitään aavistustakaan Turun seudulle muuttamisesta.

______________________________________________________________________________________

TM:n uni 1980 luvulla

Katselin Tamperetta Pyhäjärveltä päin: Näin kuinka

Tampere oli tulessa, erityisesti jäi mieleen, kuinka Pispalan

harjun talot ja Pyynikki oli tulimerenä.

______________________________________________________________________________________

Arkkipiispa Gustaf Johanssonin (1844-1930) enkeli-ilmestys Turun Tuomiokirkossa
Koonnut Risto Kumpunen 2004

Eräänä myöhäisenä pimeänä iltana Gustaf Johansson oli iltakävelyllä. Hän käveli tuomiokirkon ohi ja havaitsi sen kirkkaasti valaistuna. Uteliaana hän meni katsomaan sisälle, että mikä tilaisuus vielä näin myöhällä oli. Kun hän saapui sisään, niin kirkon alttarin edessä, keskikäytävällä, seisoi valtavan suuri kirkas enkeli, paljastettu miekka kädessä.

Jumalan lähettämänä enkeli ilmoitti, että Suomea kohtaa kolme kovaa tuomiota: Ensiksi miekan kärki kastuu, toiseksi miekka menee puoliväliin ja kolmanneksi miekka menee kahvaa myöten.

Ensimmäinen toteutui kansalaissodassa 1917, toinen toteutui talvi- ja jatko- ja Lapin sodassa 1939-1945. Kolmas tuomio on vielä toteutumatta ja sekin tulee toteutumaan varmasti, koska se tuli Jumalan sanana enkelin välityksellä.

Monet kansamme profeetoista saivat tietoa näistä tuomioista. Tällaisia olivat mm. naisprofeetta Anna Rogel, joka vaikutti Länsi-Suomessa ja Helena Konttinen, joka vaikutti Itä-Suomessa.

Myös kalastaja Mikko Reponen sai tarkan tiedon talvi- ja jatkosodan tapahtumista.

Jumalan Pyhä Henki on puhunut myös meidän aikanamme profeetoille tästä kolmannesta miekan pistosta, joka ulottuu miekan kahvaan asti. Tämä on niin tapahtuva, että monet profeetat eivät uskalla siitä yleisesti puhua, koska sen puhuja saa hullun leiman itseensä. Kuitenkin jotkut ovat asiasta puhuneet pienelle sisäpiirille ja se sanoma on todella vavahduttava.

Toteutunut. Loppuosa tulee toteutumaan.

______________________________________________________________________________________

Profetia 1930-luvulta
Saatu Matti Keräseltä, Sallasta

Seuraava kertomus on kierrellyt suvussani aina 1930 -luvulta lähtien. Tämän profetian näkijän henkilöllisyydestä en ole aivan varma, mutta isäni oli tutustunut vuosikymmeniä Himalajalla- nykyisen Sikkimin alueella - vaikuttaneeseen lähetyssaarnaajaan, jolta tämä näky lienee peräisin.

” Katselen Suomen karttaa. Koko ympäristö peittyy savuun, tuleen, pauhuun ja sodan ääniin. Kun savu haihtuu ja melu laantuu, puuttuu Suomelta Kaakkois-Suomi Viipuria ja Sortavalaa myöten. Myöskin Suomen selästä napapiirin tienoilta on viety suikale pois.

Pienen tovin kuluttua alkaa sama pauhu ja melu uudestaan. Ensiksi Suomi palautuu ennalleen ja saa edellä menettämänsä alueet takaisin. Lisäksi Suomi levenee itään ja kaakkoon suuren matkan.

Kohta taaskin palaavat kahden edellisen kerran äänet ja savut. Oikein kovan jyminän ja moottoreiden surinan päätyttyä loputtomaan ukkosenjylinään kaakossa, näkyy maamme taaskin silpoutuneena. Nyt puuttuu ensimmäisen sodan jälkeisten menetysten lisäksi Suomen oikeanpuoleinen käsivarsi Petsamo.

Sitten seuraa miltei loputtoman pitkä rauhan, kukoistuksen, työnteon, rakentamisen ja vaurastumisen kausi. Maamme ei ole koskaan aiemmin saanut maistaa aineellista kukoistusta niin paljoa kuin nyt tässä vaiheessa.

Mutta nyt taaskin palaavat nuo kauheat sodan äänet. Koko Suomen etelärannikko alueeltaan Loviisa, Lahti, Riihimäki, Karjaa peittyy tuleen ja savuun. Helsingin keskeltä kohoaa liki taivaisiin saakka ihmeellinen pilvi. Se välähtelee, salamoi, jylisee, ukkostaa ja pyörteilee kuin suunnaton pyörremyrsky.

Pilvi häviää noin viikossa. Kaikki pilven sisällä on lyöty matalaksi. Missään ei näy ihmisiä eikä elämää.

Pohjoisimmassa Lapissa tapahtuu samanlainen ihme. Taustalta kertoo ääni kuin elokuvanäytännössä : Muu Suomi säästetään, Karjala ja jopa Itä-Karjalakin palautetaan, sillä Suomelle ne ovat säädetyt ja luvatut ikiajoiksi.

Samalla näkijälle kerrotaan, että nyt loppuvat sodat ikiajoiksi, mutta hänen ei sallita katsoa Tuhatvuotiseen Valtakuntaan, jonka aika alkaa nyt maapallolla ...."

Toteutunut. Loppuosa tulee toteutumaan.

______________________________________________________________________________________

Helluntaipastori Birger Claessonin näky Ruotsin tulevaisuudesta ja tempauksesta 12.12.1950
Kirjasta Dom över Sverige

Sain ensiksi nähdä, että vieraat sotajoukot hyökkäsivät Uumajaan. Ja koko Uumaja hävitettiin maan tasalle. Mistä joukot tulivat, sitä en voi sanoa.

Sitten sain nähdä vieraiden joukkojen hyökkäävän Östersundiin. Tämä oli ilmahyökkäys ja hävitti koko Östersundin maan tasalle. Näytti siltä kuin vihollinen haluaisi vallata Östersundin etupäässä saadakseen päämajan sinne. Mutta Ruotsin armeija säilytti asemansa, niin etteivät viholliset kyenneet valloittamaan kaupunkia, mutta he vahingoittivat sitä pahoin.

Sitten sain nähdä mereltä päin suoritetun hyökkäyksen Härnösandiin, mutta Hemsö-nimiseltä saarelta, missä Ruotsin rannikkotykistöllä oli koottuna melko suuria sotavoimia, se pommitti tulevaa vihollissotajoukkoa. Ruotsalaiset säilyttivät asemansa täälläkin lentovoimien avulla.
Mutta Örnsköldvikin ja Härnösandin välillä näin joukoittain sotilaita, jotka heittäytyivät lentokoneista ja putosivat maahan kuin päivävarjot runsaslukuisina. Heitä oli satamäärin, näyttipä melkein siltä kuin heitä olisi ollut tuhansittain. Ja he joutuivat eräälle paikalle Örnsköldvikin ja Härnösandin välillä, ja minä kuulin äänen huutavan: - Sen paikan nimi on Veda, mistä he hyökkäsivät Härnösandissa olevien ruotsalaisten kimppuun valloittaen koko kaupungin. Siitä tuli äkkirynnäkkö, hyökkäys, jota ruotsalaiset eivät olleet ottaneet huomioon, selustasta, kun he yrittivät puolustaa kaupunkia merelle päin.

Sitten sain nähdä hyökkäyksen, joka tapahtui samaan aikaan kuin hyökkäys Uumajaa vastaan, nimittäin Göteborgiin ja se hyökkäys oli niin hirveä, että muutamassa sekunnissa vain näyssä, on selvää, että se vie pitemmän ajan, kun se tapahtuu - koko Göteborg hävitettiin maan tasalle.

Ruotsin sotaväki ei kestänyt saaristossa olevilla ulkovarustuksilla, vaan sen oli pakko antautua. Vieraat sotilaat valloittivat Ruotsin linnoitukset, joista he sitten pommittivat Göteborgia.

Ruotsin maasotajoukot ja rannikkotykistö peräytyivät aina Kungälv-joelle saakka. Siellä ruotsalaiset pääsivät hyviin asemiin saaden apua joltakin muulta suunnalta ja pitivät vihollisen loitolla koko ajan.

Sitten pastori Claesson kertoo, miten hän näki myös hyökkäykset sellaisiin kaupunkeihin kuin Malmö, joka kuitenkin säilyi ehjänä, Trelleborg ja Ystad. Falsterbo hävitettiin perin pohjin.

Hyökkäyksestä Tukholmaan hän kertoo seuraavaa: Tukholmaan hyökkäsi vieras laivasto, se aikoi tunkeutua Vaxholmin läpi, mutta siellä se kohtasi lujaa vastarintaa Ruotsin laivaston ja rannikkotykistön taholta. Ne ampuivat hajalle osan laivastoa.

Kuulin äänen huutavan: Ja tämä tapahtui Oxdjupissa. Perääntyvät laivat ammuttiin myöskin hajalle eikä ainoatakaan vihollisen laivaa jäänyt jäljelle. Merkkinä siitä, missä itse taistelut tapahtuivat, sain nähdä pienen majakan, jota en tunne, mutta saatoin myöskin lukea majakan nimen: Brödstycket. Aivan sen majakan läheisyydessä tapahtui viholliselle suuri tappio.

Kauheinta kaikista oli, että monta sataa lentokonetta hyökkäsi ilmasta käsin samaan aikaan kuin vihollinen hyökkäsi mereltä. Siitä syystä Tukholman kaupunki kärsi suuria vaurioita. Vihollisjoukot eivät valloittaneet kaupunkia, mutta se vahingoittui pahoin, ja suuri osa siviiliväestöä, joka oli kieltäytynyt evakuoinnista tai ei ollut ehtinyt tehdä sitä, sortui täydellisesti raunioiden alle.

Kerrottuaan hyökkäyksestä Västervikiä vastaan pastori Claesson jatkaa: "Näin miten vihollisen sotilaat menivät taloihin ja raahasivat niistä ulos naisiamme heidän kirkuessaan hysteerisesti ja huutaessa apua. Näin myöskin, että kadunkulmissa seisoi väkeä kokoontuneina, myöskin vanhemman puoleisia siviilimiehiä, mutta he eivät voineet tehdä mitään, vaikka he näkivät kuinka naisia raahattiin pois näiden huutaessa apua. Sotilaat nauroivat heille ja sanoivat murteellisella ruotsinkielellä: 'Kukaan ei auta teitä, ei edes taivaan Jumala.'"

Mainittuaan vielä muitakin paikkoja, jotka joutuivat pommituksen kohteeksi, pastori Claesson jatkaa näin: "Sain kuulla äänen huutavan: 'Borlänge.'" Silloin hävitettiin Borlänge ja kaikki sen esikaupungit maan tasalle.

Sen jälkeen kävi kaikki sysimustaksi ja koko maa pimeni täydelleen. Kuulin äänen huutavan: "Pimeys lankeaa koko maailman ylle."

Silloin sain kuulla kansojen keskuudesta lähteneen suuren valitushuudon. Sitten näin valojuovan kaiken pimeyden yllä ja pimeydestä näin suuren joukon valkopukuisia olentoja temmattavan valojuovaa kohti. Sieltä kuulin ihmeellisen laulun Karitsasta, joka on lunastanut meidät kaikki Jumalalle verellään.

Silloin huusin: "Mutta rakas Jeesus, miksi meidän kansamme on koettava kaikki tämä?" Ja ääni vastasi: "Mutta kuinka minä voisin heidät pelastaa? En voi opettaa heitä rukoilemaan, en voi nöyrentää heitä ilman hätää. Ja nyt tulee hätä tämän kansan keskuuteen, ja niitä on monta, jotka pelastetaan tämän hädän kautta. Älkää peljätkö, minun rakkauteni on tässä kaikessa mukana."

Tämän jälkeen pastori Claesson kertoo kaiken kadonneen eikä hän kerro kaikkea, mitä hän näki tässä 4 tuntia kestäneessä näyssä. Joka tapauksessa tämä merkillinen näky on herätyshuuto meille suomalaisillekin, sillä Jumalan Sana ennustaa vaikeita aikoja. Etsikäämme siis Herraa, niin kauan kuin siihen on aikaa.
________________________________________________________________________________________

Erkin näky 11.11.1994

Katselin taivasta mäenrinteellä. Aurinkoa ei näkynyt, kuu oli harmaa epämääräinen möhkäle. Taivaanranta oli punaisen musta. Yhtäkkiä tähdet liikehtivät levottomina ja alkoivat tippua alas. Samassa mäki oli kansan peittämä, he huusivat: "Mitä tämä on? Mitä tämä on!"

Vastasin heille: ”Tämä on raamatullista."

Vertaa: Matt. 24: 21-34.
________________________________________________________________________________________

Tauno Rantalan profetia 23.10.2007 Järvenpäässä
Välittänyt Juhani Venäläinen 7.11.2007


Suomi, tuomiot tulevat, koska kansa ei ole kääntynyt Herran puoleen tässä maassa. Yhdessä yössä nykyinen hyvinvointi ajetaan alas. Entiseen ei ole paluuta, vaikka ihmiset toivovat, että entinen hyvä aika palaisi, mutta se ei ole mahdollista.
Mutta Jumala alkaa tehdä voimallisia ihmeitä: vaikeavammaisia parantuu ja ihmisille tulee hätä Herran puoleen, niin että ihmisiä tulee uskoon kaduilla ja kirkot täyttyvät. Tämä aika ei ole kaukana.
Ihmiset sanovat, että onhan sitä puhuttu samoin ennenkin, mutta kaikki on pysynyt ennallaan.
Tämän ilmoituksen toteutuminen on kuitenkin pian käsillä.
____________________________________________________________________________________________


Ruotsalaisen helluntaisaarnaajan Birger Claessonin ilmestys v. 1935

Kirjasta Dom över Sverige



Koko maailmaan on tulossa maailmansota ja se tulee olemaan hirvein sota, mitä mikään sukupolvi on nähnyt. Mutta minä tulen pitämään suojelevan käteni tämän maan yllä, sillä se tulee olemaan pakopaikka monille kansoille.



Toteutunut!
________________________________________________________________________________



Nimimerkki Keefun profeetallinen sana 7.11.2007

Öljyn loppuminen, globalisaatio ja Ilmestyskirjan musta ratsastaja

Öljyn loppumisen yhteydessä puhutaan paljon vain teollisuuden ja talouden ongelmista, ja unohdetaan se kaikkein tärkein ja välttämättömin aineellinen elämän edellytys; ruoka.

Eurooppa ja Pohjois-Amerikka käytännössä ruokkivat tällä hetkellä maataloustuotannon ylijäämillään maapallon väestönkasvun tuottaman ns. "väestöylijäämän". Kukaan ei tunnu tajuavan, että tämä ruoan ylituotanto on yleensä ottaen mahdollista nimenomaan öljyn takia, öljyn ja fosfaattien.

Väkilannoitteet tehdään öljystä ja/tai fosfaateista. Öljyn hinnan noustessa lannoitteiden hinta nousee, ja kun lannoitteiden hinta nousee, ruoan hinta nousee. Samaan aikaan fosfaattivarat vähenevät uhkaavasti, mikä nostaa myös jäljellä olevan fosfaatin hintaa ja nostaa siten fosfaattilannoitteiden hintaa, mikä myös nostaa ruoan hintaa.

Tosiasia on, että öljyä käytetään moottorien polttoaineina vielä kauan sen jälkeen, kun siitä on tullut niin kallista, ettei sitä enää kannata käyttää lannoitteisiin. Ja kun tämä tapahtuu, maailman ruoantuotanto romahtaa rajusti.

Ruoan tuotannon ylijäämät vähenevät jo nyt, ja sen syynä on ns. biopolttoaineet. Kun peltopinta-alaa käytetäänkin sokeriruo'on ja muiden bio-öljyjen tuotannoissa käytettävien energiakasvien viljelyyn, ruoan ylituotanto vähenee. Tämä nostaa ruoan hintaa jo nyt.

Kallistuva ruoka on jo itsessään kyllin paha asia, mutta globaalien yhteismarkkinoiden dynamiikka tekee siitä hirvittävän kuolemanvälineen. Nimittäin siinä vaiheessa kun vehnän, riisin, maissin, soijan ja perunoiden hinta yli tuplaantuu nykyisestä, tarkoittaa se maailmanlaajuisesti nälänhätää.

Miksikö? Siksi, että globaalien yhteismarkkinoiden takia rikkaat, eli me teollisuusmaiden ihmiset, ostamme kolmannen maailman ihmisiltä leivän suusta. Jos ruoan hinta kaksin- tai kolminkertaistuu nykyisestä, mikä on vähintään todennäköistä, niin me joudumme kiristämään vyötä, mutta sen sijaan kehitysmaissa sadat miljoonat kuolevat nälkään.

Eli ruoan tuotannon väheneminen, biopolttoaineet ja globaali markkinamekanismi on kirjaimellisesti tappava yhdistelmä, joka vetää moninkertaisesti vertoja kaikille ihmisen tähän mennessä aikaansaamille massakuolemille.

Tätä juuri tarkoittaa Ilmestyskirjan Musta Hevonen ja sillä ratsastaja: "Mitta vehnää yhden denarin, mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä". Suomeksi: yhden päivän palkalla (1 denarius) saa vain pienen osan (Vanha käännös: Koiniks-mitta) päivän ruoantarpeesta, mutta öljy ja viini (polttoaineet, ylellisyydet ja turhuudet) ovat saatavilla entiseen tapaan.

Uskon, että tämä on melkein profeetallinen sana, vaikken mitään näkyjä ole nähnyt, niin koen, että Herra on tuolta osin antanut minun ymmärtää tuon ilmestyskirjan kohdan todellisuuden, eli Musta Hevonen ja sen ratsastaja on Globalisaatio, maailmanlaajuiset markkinat, ja todellisuus siitä, että kyseinen systeemi ajaa ihmiset puutteeseen ja nälkäkuolemaan.

Mitä väliä on sillä jos teollisuus seisoo tai ei ole varaa ajella City-maastureilla tai puhua kännykkään, jos joutuu taistelemaan, että saa syödäkseen?

On laskettu, että öljyyn perustuen maailman väkiluku nousee aina 2050-luvulle asti ja ehkä lähemmä 9 miljardiin, jonka jälkeen se viimeistään romahtaa parissa vuosikymmenessä alle kahteen miljardiin, jos luonto enää tuossa vaiheessa on siinä kunnossa, että kykenee edes paria miljardia elättämään.

Miljardit eivät suostu kuolemaan nälkään vapaaehtoisesti, eikä valtioiden johtajat suostu siihen, että heidän valtansa hajoaa nälkämellakoihin ja anarkiaan, vaan alkaa viimeinen suursota kaikki kaikkia vastaan vähenevistä resursseista. Ja koska kaikkien mielestä ihmisiä on liikaa, niin ei kun tykinruoaksi vaan. Näin siis inhimillisessä katsannossa, jossa ei ole otettu huomioon Jumalan väliintuloa.

Halusimme tai emme niin nyt nuori sukupolvi joutuu näkemään ihmiskunnan sivilisaation tuhon. Ja se olisi suurella todennäköisyydellä lopullinen ellei Jumala puuttuisi peliin.

________________________________________________________________________________



Hanna H:n näky 26.9.2007

Taivaalla näkyi suuri enkeli kädessään vaaka (vrt.Dan.5:25) ja
Jumalan kello oli 11.59:30.


4.10.2007 kello oli jo 11.59:38.


13.10.2007 Jumalan ääni sanoi: "ELLEIVÄT SUOMEN USKOVAT NYT HERÄÄ TOSISSAAN
RUKOILEMAAN TÄMÄN MAAN JA KANSAN PUOLESTA, NIIN JUMALAN TIIMALASI EI ENÄÄ
KÄÄNNY VALUMAAN 30.11.2007 JÄLKEEN! SIIHEN ASTI ON VIELÄ SUOMELLA LISÄTTYÄ
ETSIKKOAIKAA!"


Ja tosi lähellä on maailmanlaaja pörssiromahdus!
Ja sitten näytettiin Jumalan kello, joka oli 11.59:41.

________________________________________________________________________________



Maurice Sklarin profetia 24.11.2005
Levittänyt Jan Willem van der Hoeven (International Christian Zionist Center)

Suomentanut Kaija Varimo


MORSIAMEN VALMISTAMINEN

Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita (Ilm. 3:14-22): "Minä tiedän sinun tekosi, että et ole kylmä etkä palava; oi jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava, etkä kylmä, minä olen oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä

olen rikastunut, enkä mitään tarvitse, etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit, eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
Katso minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellansa. Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo."

Lukiessani ja miettiessäni tätä kirjoitusta, Herra sanoi minulle:

"Lähetän puhdistavan tulen seurakuntaani. Olen tänään erottamassa morsiantani Laodikean seurakunnasta. Olen valmistamassa häntä. Olen puhdistamassa häntä. Hän tulee olemaan ilman tahraa ja ryppyä. Palaan hänen luoksensa keskiyön hetkellä. Vain ne, jotka valvovat ja
rukoilevat, vain ne jotka halajavat ristin sanomaa ja pyhyyttä, vain ne, jotka kulkevat Henkeni voimassa hetki hetkeltä hetkeltä tottelevaisina, vain ne, jotka ovat voittajia, tulevat olemaan minun morsiameni.

Useimmat kirkoissa eivät ole valmiina minun tulooni, kun minä tulen morsiamelleni. Monet ajattelevat olevansa pelastettuja, mutta eivät ole. He palvelevat mielihalujaan ja rakastavat itseään. Tämä maailma itsekkäine teineen kuluttaa heidät. He ovat mieltyneitä rahaan, maineeseen ja menestykseen ja himoitsevat kuuluisuutta, asemaa ja valtaa. He eivät halua kieltää itseään, ottaa ristiään ja seurata minua. He kieltäytyvät luopumasta kaikesta.
Sen tähden, he eivät ole valmiina ja jäävät jäljelle kohtaamaan suuret tuomiot, jotka ovat tulossa maailmaan. Varoittakaa niitä, jotka ovat penseitä ja ovat hyljänneet ensirakkautensa
minuun, sillä jos he eivät tee parannusta, heitän heidät ulos seurakuntaruumistani.

Minä valmistan morsiantani. Tämä on hänen kirkkauden hetkensä! Puhdistan hänet. Kruunaan hänet minun kruunuillani ja minun jalokivilläni ja minun kauniilla viitoillani olemaan tahraton ja virheetön. Hänet puetaan minun vanhurskauteni pukuun - puhtaaseen ja valkoiseen. Vielä ei ole liian myöhäistä. Tehkää parannus ja palatkaa luokseni koko sydämestänne, ettette tuhoudu tämän pahan maailman mukana.

Lähetän mahtavan armeijan Kiinasta vanhoja kaupan silkkiteitä pitkin ja saavuttamattomien kansojen luokse, joita kutsutaan 10/40-ikkunaksi. Kun he lopulta saapuvat Jerusalemiin, niin SILLOIN TIETÄKÄÄ ETTÄ HÄÄJUHLA ON ALKAMASSA teille. Katsokaa, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. Minun tulen pilvissä, ja kohtaan sinut yläilmoissa! Mutta jäljellejäävien kansakuntien on armosta vielä kuultava evankeliumi. Tämä tulee olemaan lopullinen ja suurin sadonkorjuu,
minkä maailma on koskaan nähnyt.

Sadat miljoonat ihmiset odottavat kuulevansa hyvän uutisen Kiinassa, Intiassa sekä buddhalaisilla ja islamilaisilla alueilla Aasiassa, Keski-Idässä ja Lähi-Idässä, Afrikan köyhimmissä kansoissa, Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä valtamerien saarilla. Käännän huomioni näihin.

Mutta te, Amerikan ja Lännen seurakunnat, olette käyttäneet jokaisen tilanteen häväistäksenne itsenne korkeilla paikoilla ja epäjumalien alttareilla. Te olette korvanneet Minun läsnäoloni uskonnolla. Te joudutte perikatoon, kun Minun vihani kohtaa Babylonin. Tuli tulee polttamaan sinua, Amerikka. Silti te syljette kasvoilleni ja kovetatte
sydämenne.
Ja Eurooppa, te olette hyljänneet minut ja heittäneet minut ulos. Vuosisatojen ajan te olette
yllyttäneet minua vihaan. Te halveksitte minun kansaani Israelia ja ja tapoitte heitä raivossanne, joka on tavoittanut taivaan sen jälkeen kun ryöstitte juutalaiset ulos kansakunnistanne.
Teitte tämän jopa Minun nimessäni! Kuinka voisitte paeta tulevaa vihaa? Ette voi. Sen tähden tulette juomaan täyden vihani maljan.
Valmistautukaa kohtaamaan Jumalanne, oi Eurooppa! Eurooppa, tulet saamaan "kuninkaan", jota haluatte palvella minun sijastani. Hän on pian tuleva. Ottaessanne vastaan hänen merkkinsä joudutte ikuisesti tuomituiksi.

Oi Babylon, sinä ajoit minun kansani kodeistaan Gazassa ja jatkatte Juudeassa ja Samariassa Israelin puolella. Sen tähden minä ajan teidät pois kodeistanne samalla tavalla, kuin olette nähneet tapahtuvan New Orleansissa, Louisianassa ja Lahden rannikolla. Tulee kaksi
tai useampiakin tuomioita - yksi Euroopan suurkaupungissa ja toinen Lähi-Idän arabivaltiossa
ennen vuoden loppua.

Ravistelen Kaliforniaa varoituksella ja sitten lopuksi tulee maanjäristys, jota olen armossani pidätellyt jo monia vuosia. Miljoonat ihmiset menehtyvät näitä seuraavissa tulvissa ja Amerikan länsirannikon mereen vajoamisessa.
Boston saa kokea hyökkäyksen suureen kouluun, joka aikoinaan pitkälti julisti evankeliumia, mutta on nyt jättänyt isiensä uskon lopullisesti. Sitä ei enää rakenneta
uudelleen.
Tulee viisi terroristihyökkäystä, jotka tuottavat lisääntyvästi tuhoa suurimmille kaupungeille. Ennen vuoden 2007 loppua, likainen ydinpommi räjähtää suuressa etelän kaupungissa. New Yorkia kohtaa kolme suurta tuomiota ennen vuoden 2008 loppua. Ne tulevat olemaan toinen toistaan tuhoisampia. Yksi ravistelee koko talousmaailmaa ja lamaannuttaa ennen niin
voittamattoman Amerikan taloudellisen voiman.

Miljoonat ihmiset menettävät kaiken yhdessä hetkessä. Osakemarkkinoiden kaatuminen 1929 näyttää vähäiseltä sen rinnalla. Amerikalla ei enää tule olemaan maailmantalouden johtoasemaa. Toinen tuomio tuhoaa suuren stadionin urheilutapahtuman aikana. Vielä yksi räjähdys tuhoaa New Yorkissa melkein kokonaisen kaupunginosan. Koska New Yorkissa asuu paljon
juutalaisia, tulen säästämään heidät yliluonnollisella
tavalla.
Tämän jälkeen alkaa New Yorkissa (ja käsittäen koko kehittyneen maailman) historian suurin kansani "alia" (juutalaisten paluu) Israeliin. Mutta vasta, kun koko talousjärjestelmä, josta he ovat olleet riippuvaisia, on romahtanut, he palaavat maahan, jonka olen heille luvannut.

Tokiossa Japanissa, Hong Kongissa Kiinassa, Johannesburgissa Etelä-Afrikassa, Kalkutassa Intiassa, Sydneyssä Australiassa, Chicagossa Illinoisissa, Los Angelesissa Kaliforniassa, Pariisissa Ranskassa ja monissa muissa kaupungeissa tapahtuu suuria katastrofeja seuraavan viiden vuoden aikana. Miljoonat ja miljoonat ihmiset menehtyvät. AIDS-epidemia hävittää Afrikan väestön puoleen nykyisestä seuraavan neljän vuoden kuluessa. Monet muut parantumattomat
sairaudet, nälkä, kuivuus ja nälänhätä kohtaavat alikehittyneitä maita ennennäkemättömällä tavalla.

Pohjois-Koreaa kohtaa ydinhyökkäys, joka tuhoaa sen. Vain Etelä-Korean esirukoilijat voivat pysäyttää sen.
Pakistanista tulee maailman terrorismin johtokeskus ja sitäkin kohtaa ydinhyökkäys.

Israel lähettää jälleen kerran pian koneensa räjäyttämään Iranin "ydinvoimalaitoksia". Syyrian talous romahtaa pian ja sinne tulee fanaattinen islamilainen hallitus. Al Qaida -terroristien koordinoimat iskut tuhoavat Euroopassa monia historiallisia kohteita, jotka ennen olivat todellisen kristillisen uskon ja palvonnan, taiteen ja musiikin linnakkeita.

Jos Amerikka ei nyt nouse puolustamaan Israelia sen sijaan, että pakottaa sen vetäytymään mailtaan, tulemme jatkuvasti kohtaamaan tuhoisia seurauksia. Tämä on murto-osa niistä seurauksista, joita tulee olemaan, mikäli ei löydy katumusta ja takaisin minun
puoleeni kääntymistä.

Ravistelen kaikkia kansakuntia ja jokaisen onnettomuuden jälkeen vuodatan armoni tuodakseni
valtavan sielujen sadon valtakuntaani. Kuten synnytystuskat kohtaavat raskaana olevan naisen, nämä tapahtumat seuraavat toisiaan nopeammin ja suurempina. Kukin tulee olemaan edeltäjäänsä tuhoisampi ja niitä tulee aina lyhenevin väliajoin. Enkö ole sanonut sanassani juuri näin tapahtuvan? Jokainen tuho tuomitsee ja murskaa epäjumalan, jota Babylonin
maailmallinen järjestelmä on valvonut. Siten osoitan olevani yksi ainoa todellinen Jumala kaikkien niiden muiden yläpuolella.

Tuomitsen Hollywoodin ja koko elokuvateollisuuden niistä miljoonista ja miljoonista sieluista, jotka se on houkutellut pois ja lähettänyt helvettiin. Tuomitsen uutismediat ja televisio-ohjelmatuotannot. Tuomitsen musiikkituotannot. Kaadan kumoon koko
musiikkituotannon sellaisella tavalla, että se ei enää koskaan voi saastuttaa maailmaa.
Tuomitsen Internetissä levitettävän pornotuotannon. Koko Internet-systeemi suljetaan. Tuomitsen aborttien tekijät ja aborttien kannattajat. Tuomitsen ja käännän ylösalaisin Korkeimman Oikeuden. Lyhyessä ajassa he tulevat muuttamaan lait sille pohjalle, että minua
pelätään ja kunnioitetaan.

Amerikkaan tulee uskonnollinen ja moraalinen herätys näiden onnettomuuksien seurauksena, mutta se on suureksi osaksi väärää. Jumalasta tulee kulttuurin suosima, mutta ei Raamatusta eikä minun nimestäni (Jeesus).
Se on väärää evankeliumia. Montakaan ei tule todella uudestisyntymään.
Vain jäännös seurakunnastani tulee jäämään oikeaan suhteeseen minuun.
Kun näette minut ottavan Billy Grahamin ja Oral Robertsin luokseni taivaaseen, tiedätte, että viimeinen kutsu on annettu Amerikalle ja länsimaille. Kuten sanassani olen sanonut, ellei Isä
lyhentäisi näitä päiviä, eivät edes valitut pelastuisi näistä.
"Kristillisen uskon" petos kasvaa niin suureksi, että on melkein mahdotonta erottaa oikeaa profeettaa ja opettajaa vääristä.

Väärennetyt ihmeteot ja väärät "ihmeet ja merkit" tulevat ja pettävät monia. Kirkot saarnaavat "menestyksen ja henkilökohtaisten saavutusten" evankeliumia. Jopa väärällä pohjalla toimivat parantumiskokoukset aikaansaavat näkyviä ihmeitä, mutta eivät tuo ihmisiä minun luokseni. Minun kaikkivaltiaan herruuteni, ristin, minun vereni, pyhyyden ja Herran pelon saarnaaminen
käy yhä harvinaisemmaksi, jopa vielä harvinaisemmaksi kuin viimeisen 35 vuoden aikana.

Tästä kaikesta huolimatta minä yliluonnollisesti säilytän minun morsiameni, pidän puhtaana ja minulle uskollisena. Jatkuvasti minä teen niin. Suurin osa morsiamestani on nyt Manner-Kiinassa. Monet ovat Aasiassa, Koreassa, Intiassa, Brasiliassa, Venäjällä, Keniassa, Nigeriassa ja kaikkialla Afrikassa. Suurin osa morsiamestani on piiloutunut rukouskammioonsa. Heitä on vainottu ja ajettu ulos kirkoista väärien pastorien ja profeettojen, johtavien pastoreiden sekä vastustavien
hallituksien johtajien taholta. Monet ovat vangittuina. Monia kuolee päivittäin nälkään ja tauteihin.
Uskonnolliset lammasten vaatteissa olevat sudet ovat hakanneet suurinta osaa morsiamestani ja jättäneet tien varteen. Heidät on unohdettu niiden taholta, jotka sokeassa ahneudessaan ovat kahmimassa rahoja ja rikkauksia.
Vain laupiaat samarialaiset voivat tavoittaa ja nähdä heitä. Muut ovat sokeita. Vain harvat todella rakastavat morsiantani minun tavallani.

Morsiantani puhdistetaan nyt monien vastoinkäymisten ja vainojen aiheuttamien koettelemusten tulessa. Ne, jotka vaeltavat rakkaudessa ja syleilevät ristiä, Laodikean seurakunta erottaa joukostaan ja vainoaa. Ne jotka ovat todella voideltuja ja tuovat puhtaan sanan
valtaistuimeltani, heitetään ulos maan saarnatuoleista ja "kristillisistä" televisioista, koska he suosivat Laodikean seurakunnan tunnustusta: Olen rikastunut enkä mitään
tarvitse. Olen parantunut. Olen siunattu. Todellako??? Tekö??? Et näytä siltä minun taivaallisen valtaistuimeni näkökulmasta.

Varo kaikkea tällaista itsekästä, haluihisi ja rahanhimoosi vetoavaa opetusta. TUO opetus ei tule
taivaasta. Se ei ole minun ääneni. Minun siunaukseni tulevat etsimällä ensin Jumalan valtakuntaa ja minun vanhurskauttani eivätkä keräämällä rikkauksia itsellesi muun maailman kärsiessä nälkää, kuollessa ja mennessä helvettiin sinun itsekkyytesi ja ahneutesi vuoksi. Tulet näkemään seisoessani minun edessäni, mitä ovat TODELLISET RIKKAUDET. Kadotuksesta pelastetut sielut ovat jalokiviä minun morsiameni kruunussa.

Minun ylistäjäni ja muusikkoni, taiteilijat ja ne joilla on erityisiä voiteluja on melkein systemaattisesti poistettu palvelutehtävistä ja seurakuntien johdosta niiden
hyväksi, jotka ovat suosittuja, jotka voivat tuoda eniten rahaa tai miellyttää ihmisiä. Minun näkökulmastani se on inhottavaa.

Valvo ja rukoile, että sinut katsottaisiin arvolliseksi pakenemaan maan päälle tulevia asioita. Ota vastaan armoni Pyhän Hengen puhdistavan tulen kautta niin, että voisit olla osa tuossa kauniissa morsiamessa. Minä valmistan häntä! Vielä ei ole liian myöhäistä! Tule hänen seuraansa ottamalla ristisi, kieltämällä itsesi ja seuraamalla Minua.
Tällä tavalla voit olla TODELLA siunattu ja parantunut, vapaa ja täynnä elämää. Vain tällä tavalla minun ikuisen elämän lahjani voi loistaa ympärilläsi maailman pimeyteen.

Sen tähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko, niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra Kaikkivaltias. Koska meillä siis on nämä lupaukset,
rakkaani, puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta pyrkien saattamaan pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa." (2. Kor. 6:17-18, 7:1).

Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan:
"Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen
synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen
vitsauksistansa." (Ilm.18:4).

________________________________________________________________________________

Vuonna 1906 tullut profetia

Julkaistu Kanadan suomalaisten helluntailaisten Todistaja-lehdessä


"Viimeisinä päivinä tulee helluntaiherätyksessä tapahtumaan kolme asiaa: Tulee olemaan liikaa voiman korostamista, mieluummin kuin vanhurskauden. Tulee olemaan liikaa Jumalan ylistyksen korostamista, Hänen, jota he eivät enää rukoile. Tulee olemaan liikaa Hengen lahjojen korostamista, mieluummin kuin Kristuksen herrauden."

________________________________________________________________________________

Maria Tommerupin sanoma 9.8.2007 Muhoksella



Sanoma Suomen kansalle

Hebr.13:8, 20-21 Jer.31:15

Ilm.1:17-18 Jooel.1:14, 2:15-18

Hebr.4: 16 Ester.4:14-16

Room.4:16–17 Jooel.2:13

”Oi Suomi, sinä, joka olet kulkenut oman tahdon tietäsi, sinä tulet niittämään sitä, mitä sinä olet kylvänyt.

Oi Suomi, sinä, joka olet valittua Israelin sukukuntaa, sinä, jonka keskuudessa on Israelin sukukunnan Isaskarin heimoa.

Katso, sinä olet sotiesi aikaan huutanut minun puoleeni taistelussa ollessasi. Sinä, joka käännyit kansakuntana etsimään minun kasvojani, polvistuit minun eteeni ja katso, kuinka minä vastasin sinulle ja pidin huolen sinusta. Kuinka minä annoin sinulle voiton vihollisistasi. (Näky: Venäläiset sotilaat polvillaan, Suomeen tuli ihmisiä pakoon)

Suomi, sinä, joka sanot: ”Minä olen omavoimainen ja kyvykäs. Minä en tarvitse enää Kaikkivaltiaan suojelevaa kättä”

Katso, sinulle on käyvä, niin kuin minä profeettaini kautta olen ilmoittanut.

Katso, sinun maasi tullaan valloittamaan osittain.

Katso, minä olen kutsunut omiani tämän kansan keskellä, totiseen rukoukseen ja paastoon kansakunnan puolesta, mutta minun omani eivät ole halunneet ojentautua. Minun omani keräävät maan päälle rikkauksia, ikään kuin rakentaen valtakuntaa maan päälle. Kerätkää taivaallisiin, missä ei koi eikä ruoste raiskaa. Älkää kootko maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaavat ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.

Minä olen kutsunut omiani totiseen rukoukseen ja paastoon tämän kansan puolesta, mutta te ette ole halunneet ottaa todesta sitä sanaa, jonka minä olen teille puhunut.

Katsokaa, minä olen sanonut teille, että teidän maatanne tullaan orjuuttamaan, jos te ette kansakuntana käänny ja tee parannusta minun edessäni.

Vaikeat ajat ovat tulossa Suomen maalle.

Oi Suomi, Oi suomi miksi sinä et halunnut aikanasi nöyrtyä ja kääntyä minun puoleeni.

Suomi, sinä, joka olet kulkemassa etsikkoaikasi ohi.

Sinä, joka olet kysynyt neuvoa valheprofeetoilta ja taikurinaisilta. He ovat ennustaneet menestystä sinun kansakunnallesi ja katso, sinun kansakuntaasi on kohtaava tuho, turmio, riisto ja ryöstö.

Katso, sinun naisesi hävyt paljaaksi ajellaan, sinun vaimosi ja lapsesi ryöstetään.

Karhu on heräämässä, eikä armoa tunne.

Sinä olet kulkemassa etsikkoaikasi ohi. Tämä ahdinko on suurempi kuin sinä ymmärtää taidat.

Sinun sotataitoiset miehesi tullaan tekemään rammoiksi, he ovat kyvyttömiä taistelemaan ja puolustamaan maata.

Sinä olet luottanut lihasi käsivarteen ja sanonut: ”Minä olen omavoimainen ja kaikkiriittäväinen ja minä en tarvitse Jumalan suojaavaa kättä.”

Katso, minä kutsun sinua parannukseen ja kääntymykseen edessäni. Suomen kansa, minä kutsun sinua kääntymykseen ja parannukseen minun kasvojani edessä.

Sinä, joka ryöstät köyhiltä, etkä anna niille, jotka apua tarvitsevat. Sinä, joka tahdot rikastua ja ruokkia itseäsi. Sinä, joka mässäilet ja turmelet viljan ja viinin. Katso, se tullaan ottamaan sinulta ajaksi pois, jos sinä et käänny teiltäsi.

Venäläisten vakoiluryhmä on soluttautunut monin paikoin tämän kansakunnan hallintoelimeen. He ovat soluttautuneet johtotehtäviin. He ovat soluttautuneet päätöksentekijöiden läheisiksi neuvonantajiksi. Heillä ei ole rauha mielessä, vaikka he tulevat rauhan puhein. Heidän sisällään on riisto, ryöstö, sorto ja murha.

(Näky: Puu, josta lehdet varisevat maahan. Ei ole monta lehteä jäljellä. Kuvaa Suomen kansaa. Sana: ”-päiväsi ovat lopussa”.

Myöhemmin tuli joku, joka ravisteli loputkin lehdet pois, loppu nopeutettiin. Saha, joka kaatoi ja kanto jäi.)

Olenko minä ilmoittanut itseni ainoastaan tuomion Jumalana? Ei, vaan minä olen anteeksiantava, armahtava, Israelin Jumala, joka vapautin kansani Israelin Egyptin orjuudesta. Vaikka he vastustelivat ja niskoittelivat, mutta he halusivat totella ja seurata valitsemaani kansanjohtajaa. He halusivat seurata häntä, joka johdatti minun käskystäni kansani pois orjuuttajan vallasta.

Katsokaa, minä olen sama Jumala eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Enkä minä olisi tänä päivänä voimallinen vapauttamaan kansani orjuuttajain otteesta.

Katso Suomi, sinä vaikeroit syntitaakkasi alla. Ja sinä itket tuskassasi. Mutta se itku, jota sinä nyt itket, on vähäistä itkua siihen paruntaan nähden, jota sinä tulet huutamaan minun edessäni, jos sinä et nöyrry vielä kun aikaa on.

Minä kutsun omiani totiseen rukoukseen ja paastoon kansakunnan puolesta. Jättäkää se, mitä teillä on ja antautukaa kaikesta sydämestänne rukoukseen ja paastoon. Katsokaa, minä pidän huolen kaikista teidän tarpeistanne. Teidän tulee etsiä koko sydämestänne minun kasvojani, jos te halajatte kansakuntanne säästymisen.

Te ette ymmärrä kuinka vakavat ajat ovat edessä.

(Herra näytti ja puhui kuinka Hän itse tulee tekemään lopun organisaatioista, jotka ovat johdattaneet kansaa harhaan kysymällä neuvoa valheprofeetoilta ja taikurinaisilta. He ovat profetoineet valheellisesti rauhaa ja menestystä.)

Minä olen halunnut kuuluttaa pyhän paaston läpi maan omieni keskuuteen.

Kuuluttakaa paasto läpi koko kansan. Teidän tulee rukoilla, että Suomi säästyisi orjuuttajan tulemiselta.

Tämä sanani, on minun sanani teille, että te ymmärtäisitte, kuinka vakavasta asiasta on kysymys ja mihin suuntaan kansakuntana te olette menossa.

Katsokaa, ne sanat, jotka minä teille puhun, ovat henki ja ovat elämä, eikä niihin ole pois ottamista, eikä lisäämistä.

Minä olen teidän keskellänne se sama Jumala, joka olin kansani Israelin keskellä, heidän vaeltaessaan erämaassa 40 vuotta.

Minä olen se sama Jumala, joka vapautin kansani Israelin. Minä olen se sama Jumala, joka olin Iisakin kanssa, kun hänet lähetettiin kulkemaan kohti sitä mikä oli luvattu. Iisak oli lupauksen lapsi, joka kulki kohti päämäärää, joka hänelle oli säädetty. Iisakin syntymä oli koetus, mutta hän syntyi Jumalan voimasta ja Jumalan kyvyllä.

Lupauksen siemen on siemen, joka on istutettuna teidän sisimpäänne. Iankaikkisuussiemen, joka on istutettuna teidän sisimpäänne. Katsokaa, antakaa tämän siemenen kasvaa, että teidän elämänne ei olisi tätä aikaa varten, vaan tulevaa.”

Kehotamme uskovia paastoamaan ja rukoilemaan Suomen puolesta erityisesti 1.-14.11.2007 välisenä aikana. Tämä on se paaston aika, jonka Herralta saimme.

Kun me yhdessä, yhdestä sydämestä janoamme Jumalan tahdon tapahtumista kansamme keskuudessa, saamme uskoa, että rukouksemme kuullaan, kun Jeesuksen Nimessä r o h k e a s t i anomme. Sille joka uskoo, kaikki on mahdollista. Herramme ON armollinen ja katuu sitä pahaa, jonka me itse kylvöllämme olemme aikaan saaneet. Herra siunatkoon teitä jokaista ja antakoon kestäväisyyttä uskon taistoon!

Hebr.10:36, Ps.27:14 ”Odota Herraa, ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi.”

________________________________________________________________________________



Lance Lambertin sanoma 3.11.1992 Jerusalemissa esirukoilijoiden kansainvälisessä kokouksessa


”Kuulkaa tämä sana, minä Minä puhun, ja odottakaa Minua hiljaisuudessa. Teidän ei tarvitse peljätä sitä levottomuutta ja mellakointia, joka pian on tuleva kaikkeen maailmaan, sillä tuomion päivät ovat alkaneet. Minä tulen kukistamaan ja k

2

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hauskoja juttuja olet keksinyt.

      Sun on hyvä jälkiviisaana ennustella menneitä aikoja ja kaiken lisäksi ennustuksesi on monilta osin ristiriitaisia keskenään.

    • olet tehnyt

      noin suuren työn ja koonnut yhteen vuosia ja jopa vuositajoja sitten tulleita profetioita. Kiitos.

      Voimme nyt tutkiskella niitä rauhassa ja vertailla niitä toisiinsa.

      Onhan se mahdollista, että Venäjä tulee tänne ja siksi minua kiinnostaa suuresti tuo rajanveto. Lukaisin noita profetioita, mutta en päässyt vielä ainakaan käsitykseen, miten se raja vedetään, eli mikä jää Suomeksi ja mikä muuttuu Venäjäksi.
      Puhuttiinko noissa profetioissa, että pohjois-Suomi jäisi Venäjäksi, tai oliko jossakin, että länsi-Suomi jäisi vapaaksi.

      Minun kielilläpuhumiseni kautta on kauan tullut sanat: Ranta raikaa rakkautta.
      Voisi tarkoittaa, että länsi-Suomi jää vapaaksi niin Venäjän vallan alta, kuin uskonkieltäjien kahleistakin.

      Itse tiedän, että vuonna 1983 alkoi jotain aivan erikoista täällä Suomessa ja se jatkuu tänäänkin. Kerron siitä enemmän sitten, kun Jeesus antaa siihen luvan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1525
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      911
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      890
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe