SADANKILON

Huomenta vaan kaikille tasapuolisesti. Punnittu on aamutuimaan 96.5kg eli pudotusta nyt vaivaiset -200grammaa viime viikkoon. Perjantaina poltin viimeisen henkosen tupakkia ja vielä olen jota kuinkin järjissäni:) ei vaineskaan, tuntuu että pahin on jo takanapäin. En ajattele tupakkaakaan enää kuin joka kolmas minuutti. Muuten tässä ei kummempia eikä oikein uutta kerrottavaa, paitsi että pikkujoulu sesonki on alkanut...viikonloppuna oli ensimmäiset kekkerit ja tulevana viikonloppuna jo seuraavat. Onneksi ravintoloissa ei saa enää tupakoida niin kuin ennen...pysyn paremmin kaidalla tiellä:) Kuinkas muilla on mennyt...jokos Kilonen mun on aika kiivetä tähän pöydälle tanssimaan? Entäs Alli?
Jatketaan tsemppiä ja tiukkaa linjaa napostelun suhteen...on niin helppoa ahtaa suuhun koko ajan jotain sen tupakin tilalla:)
T:Nilkallinen
9542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No voi sun yhren kerran, plussaa taas 500g 98,9kg.
Mutta tosi upeeta, että sulla miinusta ja että oman terveyden takia olet tehnyt tärkeän päätöksen sauhuttelun lopettamiseks.
Vähän fiilikset alamaissa, mutta kyllä tämä tästä.
Kilosen miinuksia odotan sentään innoissani!
Entäs Katri kuis hyrisee?
Palaillaan, t.Alli

Äänestä

Voihan "sisaret" armaat!
Nyt on Kilosella suru puserossa, ei menny 8-kymppinen rikki, ei sinne päinkään.

Eilen punnituksessa vaaka näytti 90.8 kg eli 400 g plussaa, mutta pahimmat lukemat viikolla näyttivät yli 92 kiloa. Apua!

No, kyllähän minä tiedän, nesteitä ja turvotusta kuukautiskierrosta johtuen. Pahus vaan, että tämä putki jää nyt päälle, kun otin siirtopillerit käyttöön tulevan matkan takia, joten tätä "odotusvaihetta" kestänee parisen viikkoa.

Oli niin masentunut olo, että poloinen menin syömään ainakin kahtena päivänä ihan liikaa ja nyt harmittaa vietävästi.

Toki tiedän ettei se pitkässä juoksussa merkkaa yhtikäs mitään, mutta minkäs sitä ihminen hätäselle luonteelleen voi ja masennus iskee nurkan takaa salakavalasti.

Mutta kyllä kai tämä tästä. Ennen joulua tanssitaan pöydillä, sen lupaan:)

Onnea Nilkallinen savuttomasta olosta! Hienoa, olet taas askeleen lähempänä terveempää elämää.

Minä tyttö se kävin ostamassa uuden uimapuvun ja aion kaikesta huolimatta pulahtaa veteen, hyllykööt läskit ja tyhjät nahat ympärillä vaikka kehikkona!

Olipa mukava kaupassa todeta, että en voinut ostaa haluamiani vaatteita alesta, koska olivat liian suuria minulle, jee jee jee!

Allille kans tsemppi terveiset!

Maanantaina taas linjoilla tavataan!

Äänestä
  • Onnea uudelle uimapuvulle! Kyllä mulle tuli ihan lämmin läikäytys kun niin päättävästi ton asias esitit tosta läskien hyllymisestä, niin sitä pitää! Olen varma, että nautit pulikoimisesta.

    Paino ei loppupelissä merkise paljoakaan jos ihminen liikkuu ja on muutenkin hyvässä kunnossa ja tasapainossa itsensä kanssa. Tämä asia mulle voimistuu päivä päivältä.
    Minä olen minä ja kelpaan kyllä!
    Maanantaihin!

    Äänestä

Joo, enpä tiedä mitä tässä tuumaisi.
Aamulla vaaka näytti taas samaa lukemaa, kuin 2 viikkoa sitten, eli kolmas punnitus lähes samoissa lukemissa: 90,7 kg.

Nyt kyllä ottaa niin lujille ettei tosikaan!
Kiroilin jopa suihkussa ja säälittelin itseäni ja hypin lähes seinille, oli niin karsea olo ja v.....s huipussaan.

Tuli tunne, että olkoon, paskat, kun ei tästä kerran mitään tule. Enhän minä missään onnistu kuitenkaan ja se 50 kg kokonaispudotus taitaa jäädä ikuiseksi haaveeksi enkä pääse sille palkintomatkallekaan, never ever!

Jos mua ei näy täällä muutamaan viikkoon, olen joko ratkennut syömään tai piilottanut vaakani, lue; joku on piilottanut sen puolestani ja etsin niin kauan että löydän sen.

Mulla on tuo punnitseminen mennyt ihan mahdottomaksi, jopa kolme kertaa päivässä! Juu tiedän turhaa ja vääristävää, mutta en kerta kaikkiaan voi aamuisin olla hyppäämättä siihen.

Kyllä oli aamulla niin vaikeaa lähteä töihin kiukkuisena ja pitäis tietysti pystyä hillitsemään itsensä, vaikka olisi millaisen tunnemyrsky tahansa meneillään. Välillä on vaikeaa......

Mitä minä teen? Tulen joko hulluksi tai annan keholleni periksi.

Jos mä nyt päädyn mässäyslinjalle, tulen katumaan sitä koko lopun ikäni, nämä 36 kiloa tulevat takaisin muutamassa kuukaudessa, jos annan luvan.

En vaan näe mitään syytä olla syömättä illalla vaikka mitä tv;n ääressä ja miksi mun pitäisi jumpata, kun ei se missään näy eikä tunnu tai polkea hullunlailla kuntopyörää?

Nyt olen kyllä sellasessa suvantovaiheessa ettei pahemmasta väliä. Aamulla haukuin miehenikin pataluhaksi ovenraossa mennessäni ja kuitenkin hän toivotteli: hyvää työpäivää kulta, sellasen ryöpyn jälkeen! Mikä surkimus mä olenkaan?

Olen miettinyt syitä tähän tilaan. Yksi voisi olla, että hormoonitoiminta on sekaisin, siis nesteitä kehossa ja näkeehän sen puristaneista sukanvarsista ym.
En mielestäni ole syönyt niin paljon liikaa. Muutama ylimääräinen juttu, mutta kokonaiskalorimäärä päivää kohti jää varmasti alle sen, mitä saisin syödä ns painonsäilyttämisvaiheessa, joka on reilusti yli 2000 kcal.

Sanokaa nyt mitä mä teen?
-puntari pois pariksi kolmeksi viikoksi
-jatkan samaa malliin raivoten aamuisin ja odottaen ihmettä

Mutta yksi ilonpilkahdus tässä synkässä ajassa: kävin kylpylässä ja että mä nautin uimisesta:)
Päätin ettei jää ainoaksi kerraksi ja koska uusi pukukin on hankittu, pitäähän sitä käyttää.
Ja sitten vielä se, että huoneessa oleva kylpytakki mahtui päälle ja meni vielä toista kierrosta reulusti.
Minä tunsin itseni lähes muiden kaltaiseksi, täällä minä vaan menen käytävää pitkin uimaan kylpytakki päällä, näkeeko kukaan? Se oli upea tunne, ette voi uskoa.

Ja mieheni yritti taas eilen valaa minuun uskoa ja kehua kaikin tavoin. Hän sanoi etten enää millään tavalla erotu muiden joukosta painoni takia. Olin kuulema kuin kuka tahansa muu siellä ihmisten joukossa. Itsellä on jopa hetken käynyt mielessä joskus, että sulautuisko sitä jo paremmin joukkoon, eikä aina olisi 'se lihava' ihminen joka huomataan.

Voi miten minä pääsisin pois tästä pahasta vaihesta?
Auttakaa nyt keijut meikäläistä!

Äänestä
  • Mulla paino edelleen 98,9 kg. Se siitä, onneksi mieli on reipas, tulin just lenkiltä.

    Voi Kilonen kyllä sua nyt koetellaan, taitaa olla hormoonit, jos kerran nestettäkin on kertynyt, ens maanataina toivottavasti on toinen ääni kellossa.
    Olet tehnyt kovasti töitä ja saavutuksesi on upia.
    Et ole luovuttaja tyyppiä. Neste poistaa nestettä, vihreää teetä suosittelen (gooleta). 50 kg pudotus odottaa sinua kulman takana, sä teet sen vielä. Mihinkäs tässä kiirus valmiissa maailmassa.

    On sulla ihana mies, tukee ja kannustaa sua!
    Uskon, että "raivarisi" menee pian ohi, itse jatkaisin aamupunnituksia (paraskin neuvoja).
    Itse nautin älyttömästi uimisesta ja mieheni kanssa käydään pari kertaa viikossa uimassa ja yksin käyn kaksi kertaa hydrobigissa, en varmasti jaksaisi liikkua niin paljon, jollen oikeasti tykkäisi noista lajeistani.
    Pitäskö sun olla vähän armollisempi itsellesi ja hyväksyä pienet "jumit". Kaatuhan valtamerilaivojakin.
    Tsemppiä sulle ja nauti niistä onnistumisen tunteista: kylpytakki ympäri toista kierrosta, todella hienoo!
    Nilkallinen tuloksiasi odotellaan!
    "Vain mato ei voi kompastua!"
    T: Alli

    Äänestä

  • Ei kuule ole täälläkään hurraamista...punnittu on 97.2kg eli turvonnut olen 700grammaa. Tuli viikonloppuna syötyä alku-,pää- ja jälkiruuat oikein reilumman mukaan pikkujouluissa, siideriäkin tuli juotua oikein kaksin käsin:) No pitihän oloa korjailla suklaalla, sipseillä ja pizzalla...ja kylläpä auttoikin pahoinvointiin voitte uskoa. No hyvähän se on kerran vuodessa vetäistä oikein kunnon matokuuri, meikäläinen kun yleensä ei nykyään enää tuota alkomahoolia ota. Tupakasta olen päässyt näillä näkymin eroon, 10 täysin savutonta päivää takanapäin.
    Mutta nyt auttamaan kiloista, poloista... ÄLÄ ***kele anna nyt periksi!!! Johan sulta on pienen ihmisen verran pudonnut painoa, miksi, kysyn miksi haluaisit antaa periksi ja ottaa kadoitetut kilot korkoineen takaisin? Kyllä tämä loppuelämän projekti välillä kusee meillä jokaisella mutta silloin ei pidä palata entiseen...ei pidä lannistua vaikka aina ei tulosta synny tai paino pääsee nousemaan(Meikäläinen tällä viikolla näytti painonnousu esimerkin sinulle). Ja lopeta nyt ihmeessä se ravaaminen sen vaakan päällä, kerran viikossa on meikäläisen mielestä sopiva...olisin minäkin varmasti saanut 100kiloa rikki jos olisin itseni punninnut Lauantai yöllä pikkujoulujen jälkeen tai kenties olisin saanut rikki 96kg aamulla ennen kyseisiä juhlia, who knows? Mutta koska olen päättänyt punnita itseni vain maaanantai aamuisin en näe näitä painon heilahteluita...mutta kovasti tsemppiä, olisi mukavaa nähdä sinut täällä jatkossakin, muuten kuihtuu meidän porukka kahden muijan taisteluksi elikkäs jäljellä olisi vain Alli ja minä. Kaikki muut ovat repsahtaneet ja jääneet pois kyydistä...tsemppiterveisin
    T:Nilkallinen

    Äänestä

  • Nilkallinen kirjoitti:

    Ei kuule ole täälläkään hurraamista...punnittu on 97.2kg eli turvonnut olen 700grammaa. Tuli viikonloppuna syötyä alku-,pää- ja jälkiruuat oikein reilumman mukaan pikkujouluissa, siideriäkin tuli juotua oikein kaksin käsin:) No pitihän oloa korjailla suklaalla, sipseillä ja pizzalla...ja kylläpä auttoikin pahoinvointiin voitte uskoa. No hyvähän se on kerran vuodessa vetäistä oikein kunnon matokuuri, meikäläinen kun yleensä ei nykyään enää tuota alkomahoolia ota. Tupakasta olen päässyt näillä näkymin eroon, 10 täysin savutonta päivää takanapäin.
    Mutta nyt auttamaan kiloista, poloista... ÄLÄ ***kele anna nyt periksi!!! Johan sulta on pienen ihmisen verran pudonnut painoa, miksi, kysyn miksi haluaisit antaa periksi ja ottaa kadoitetut kilot korkoineen takaisin? Kyllä tämä loppuelämän projekti välillä kusee meillä jokaisella mutta silloin ei pidä palata entiseen...ei pidä lannistua vaikka aina ei tulosta synny tai paino pääsee nousemaan(Meikäläinen tällä viikolla näytti painonnousu esimerkin sinulle). Ja lopeta nyt ihmeessä se ravaaminen sen vaakan päällä, kerran viikossa on meikäläisen mielestä sopiva...olisin minäkin varmasti saanut 100kiloa rikki jos olisin itseni punninnut Lauantai yöllä pikkujoulujen jälkeen tai kenties olisin saanut rikki 96kg aamulla ennen kyseisiä juhlia, who knows? Mutta koska olen päättänyt punnita itseni vain maaanantai aamuisin en näe näitä painon heilahteluita...mutta kovasti tsemppiä, olisi mukavaa nähdä sinut täällä jatkossakin, muuten kuihtuu meidän porukka kahden muijan taisteluksi elikkäs jäljellä olisi vain Alli ja minä. Kaikki muut ovat repsahtaneet ja jääneet pois kyydistä...tsemppiterveisin
    T:Nilkallinen

    Tosi mahtavaa, että olet ollut 10 päivää savutta!
    Kyllä osasit kannustaa "Kilosta", otin siitä vähän tsemppiä itsekkin, mulla kun toi paino paholainen on noussut monta, monta kiloa.
    Mutta eikös ihmisellä ole tosi paljon nestettä kehossa, elikkä jos sitä lähtee niin paino putoo ja jos sitä nestettä on runsaammin niin paino nousee. Joten ainoo joka kertoo, että rasvaa palaa on rasvamittari, sitä rasvaa kun voi hoikassakin immeisessä olla aikaste lailla ( prosentteina siis).
    Pakko tässä on huumoriakin apuna käyttää, vaikka ei tää kyllä meikäläistäkän aina naurata!
    Eteenpäin sano mummo lumessa.
    Taisteluterveisin Alli.

    Äänestä

  • Kiitos ystävät! Teistä saa voimaa!

    Olen rämpinyt syvissä vesissä ja kulkenut pimeissä rotkoissa, noin niinkuin kuvainnollisesti. Nyt olen saanut pääni pinnalle ja nähnyt valonpilkahduksen:)

    Tämä on ensimmäinen ilta moneen päivään, kun en ole syönyt ja syönyt. Jospa se tästä taas alkaisi.

    Vedin treenit, viimeksi tein ne lauantaina ja kylläpä tuntui raskaalta, ihan kuin ei olis pitkään aikaan liikkunu.

    Näinkö pian se vaikuttaa tai sitten mulla on lievä flunssa tai joku muu tauti päällä tai tulossa. Päätä on särkenyt monta päivää ja ollut vetämätön olo. Olen pannut kaiken liikasyönnin ja porsastelun piikkiin. Mikä lie sitten totuus.

    Minäkin otin alkomahoolia viikonlopun reissulla. Siitä on kulkaas vuosia vuosia, kun meikäläisellä on ollut sen takia pää aamulla kipeänä.

    Olen laittanut puntarin pois silmistä, jospa se sanonta pätis: poissa silmistä, poissa mielestä. En tiedä onko mulla kanttia maanantaina nousta siihen, mutta saatanpa käydä täällä katselemassa mitä te olette saaneet aikaan.

    Enhän minä nyt sa....a anna kilojen tulla takasin! Minähän olen hävittänyt kaikki isot vaatteeni ja uhonnut, etten koskaan enää aio sopia niihin. Hulluhan minä olisin, jos antaisin periksi.

    Nilkallinen kysyi miksi? Hyvä kysymys? En osaa sanoa siihen itsekään miksi tuntui siltä, että haluaisi luovuttaa. Ehkä perfektionistinen luonteeni ei anna jälkeen epäonnistumiselle, siis ettei pano tipu suhteellisen tasaiseen tahtiin. En kai sitten voinut sietää samaa painoa useampaa viikkoa. Tai en minä tiedä. Kun kaikkensa on yrittänyt ja mitään ei tapahdu, niin pahaltahan se tuntuu.

    Oletteko huomanneet lehdissä kaikki joululeivontaohjeet? Voi kamala. Minä niitä tutkin ja tuli se vanha tunne, että "pitäisi" kai sitä jotakin jouluksi leipoa. Muuten on huono perheenäiti ja vaimo, jos ei laita mitään herkkuja miehelleen. Miksi? Ei perhekään niitä herkkuja tartte enkä minä.
    Jos tulee vieraita, ei ne tule syömään niitä, vaan toivoakseni juttelemaan meidän kanssa. Miksi pitäisi laittaa houkutuksia parin kolmen päivän takia?

    Mutta eiköhän se tästä taas selkeydy. Kiitos kannustuksesta. Missähän lie tosiaan kaikki muut?

    Olen nyt vajaan vuoden seurannut tätä palstaa ja lähes päivittäin / viikottain tulee uusia aloittajia, jotka henkseleitä paukuttaen ilmoittavat aloittavansa kuurin tai elämäntapamuutoksen ja aika moni niistä vaan katoaa kaikessa hiljaisuudessa. Vaan mikäpä minä olen arvostelemaan, kun itsekin on näin heikko. Tämmösen havainnon vaa olen tehnyt, mites te muuta?

    Äänestä

  • Kilonen kirjoitti:

    Kiitos ystävät! Teistä saa voimaa!

    Voi jee kun tuttua juttua, mutta kyllä minä vähän olen oppinut antamaan itselleni anteeksi.
    Kyllä se risoo, kun yrittää ja yrittää, liikkuu ja liikkuu ja paino ei putoa, vaan päinvastoin nousee, ei ole kivaa ei.
    Mutta mulle sopii se että käyn joka päivä vaa´alla. Yritän olla tressaamati ittiäni.
    Ihanaa Kilonen, että olet menossa taas kovaa vauhtia valoa kohti.
    Ihmisen elimistö on niin ihmeellinen laitos, se haluaa pitää "saavutetuista eduistaan " kiinni.
    Jos mulla vielä paino nousee menen lääkärille ja mittautan hormooni-tasoni.
    Maanantaita kohti toiveikkaana, vaikka joudun yhdet synttäri tarjoilut tekemään. Tänään tein pari täytekakkua, joita en aatellut syödä, saas nähdä kuinka käy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KEIJUT... kirjoitti:

Huomenta vaan kaikille tasapuolisesti. Punnittu on aamutuimaan 96.5kg eli pudotusta nyt vaivaiset -200grammaa viime viikkoon. Perjantaina poltin viimeisen henkosen tupakkia ja vielä olen jota kuinkin järjissäni:) ei vaineskaan, tuntuu että pahin on jo takanapäin. En ajattele tupakkaakaan enää kuin joka kolmas minuutti. Muuten tässä ei kummempia eikä oikein uutta kerrottavaa, paitsi että pikkujoulu sesonki on alkanut...viikonloppuna oli ensimmäiset kekkerit ja tulevana viikonloppuna jo seuraavat. Onneksi ravintoloissa ei saa enää tupakoida niin kuin ennen...pysyn paremmin kaidalla tiellä:) Kuinkas muilla on mennyt...jokos Kilonen mun on aika kiivetä tähän pöydälle tanssimaan? Entäs Alli?
Jatketaan tsemppiä ja tiukkaa linjaa napostelun suhteen...on niin helppoa ahtaa suuhun koko ajan jotain sen tupakin tilalla:)
T:Nilkallinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu