Näkyvä amerikkalainen israelintoilija John Hagee on astunut niiden joukkoon, jotka kieltävät Kristuksen aseman ja työn:
http://www.prophecynews.co.uk/content/view/474/1/
Eli, Hageen mukaan Herra Jeesus ei tullutkaan maan päälle Messiaaksi, vaan Golgatan risti on salaliitto. Hän lopulta siis kannattaa kahden liiton pelastumista: juutalaisten ei tarvitse tunnustaa Kristusta Messiaaksi.
Aiemminhan mm. Kenneth Copeland on käyttänyt jakeita Joh. 4:25-26 puolustamaan uskoaan, ettei Jeesus Kristus koskaan väittänyt olevansa Israelin Messias. Tämä on demonista harhaoppia. Paljon vaarallisempaa kuin helposti tunnistettavat ja marginaalisia ryhmiä koskevat New Age ja shamanismi tms.. Hagee panee kysymysmerkin koko Kristuksen Persoonan ja Hänen maan päälle tulemisensa ylle.
Myös raharuhtinas -julistaja Creflo A. Dollar on julkisesti kiistänyt Kristuksen jumaluuden. Chris on tuossa linkin kirjoituksessaan mielestäni oikeilla jäljillä: "Ainoa vastaus mihin tästä päädyn on, että Saatana on valmistamassa tietä väärän messiaan ilmestymiselle - hänen, joka tulee julistamaan itsensä julkisesti messiaaksi. Jeesus Kristus tuli Hänen Isänsä Nimessä, Hän ei tullut tuodakseen kunniaa Itselleen. Mutta "yksi" on tulossa, joka väittää olevansa messias, ja hänet niin juutalaisuus, luopiokristillisyys ja monet muutkin tulevat vastaanottamaan.
DEMONINEN harhaoppi tulossa!
7
240
Vastaukset
- rallilauta
taas sitten Torontolaisuuden.
- väärää opetusta
ja vääriä profeettoja on ajassamme paljon. Useimmat valovoimaisista julistajista näyttävät kuuluvan niihin. Pahinta on että useampi menee eksyksiin heidän mukanaan ja kauttansa.
Raamatun ilmoitus on selvä, eikä sitä voida tulkita, kumota tai toisin selittää, kuin se on kirjoitettu: Jeesus Kristus on Messias ts. Ihmisen Poika on koko maan Kuningas.- merim.raimo
nousee kuin sieniä sateella, onkohan se tämän ns."ehtoosateen" tulosta ?
Jeesus nimitti itsensä juutalaisten kuninkaaksi.
Jeesus oli Raamatun mukaan juutalainen loppuun saakka ja sen jälkeenkin.
Minkähän takia kristityt yrittää varastaa Jeesusta juutalaisilta.- merim.raimo
ja sillä on paljon oppipoikia. Jeesus sanoi "minun kuninkuuteni ei ole "maanpäällinen" ei ole täältä.
merim.raimo kirjoitti:
ja sillä on paljon oppipoikia. Jeesus sanoi "minun kuninkuuteni ei ole "maanpäällinen" ei ole täältä.
Mat.27:11 Mutta Jeesus seisoi maaherran edessä. Ja maaherra kysyi häneltä sanoen: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Niin Jeesus sanoi: "Sinäpä sen sanot."
Mat.19:21 Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: "Älä kirjoita: 'Juutalaisten kuningas', vaan että hän on sanonut: 'Minä olen juutalaisten kuningas.'"
Siitähän se kuolemantuomiokin tuli kun itse ylensi itsensä juutalaisten Kuninkaaksi.
olevansa Jumalan voitelema, sillä sitähän Messias-sana tarkoittaa:
Johannes 4
25 "Nainen sanoi hänelle: »Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki».
26 Jeesus sanoi hänelle: »MINÄ OLEN se, minä, joka puhun sinun kanssasi»".
Ja Joh.8:25 Jeesus sanoi olevansa "Juuri se, mitä minä puhunkin teille", eikä se, mikä lihan silmille näkyy "lihan mukaan", [2.Kor.5:16].
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632
