Toivo ja suorituspaineet

Usko Jeesukseen antaa iankaikkisen toivon ja seurakunta yhteisöllisyyden. Näillä eväillä moni jaksaa elämänsä loppuun asti.

Joillekin voi uskosta tulla suoritusjuttu, ja sitten alkaa keräytyä suorituspaineita. Silloin voi jopa ateismi suoda hetken helpotuksen ja kehittyvät mielenterveysongelmat eivät ole mikään ihme.

Mutta minulle on ihan turha tulla esittämään, ettei ateisteilla olisi mielenterveysongelmia, kun olen käynyt suljetulla osastolla tuttua ateistia moikkaamassa.

Kun ateismi ei luo yhteisöllisyyttä, mutta purkaa käännytystilanteessa ihmiseltä yhden yhteisön, eli seurakuntayhteyden, se on tältä osin ihmistä ja yhteiskuntaa vahingoittava ilmiö. Ja ehkä tämä tekijä on merkittävin selitys sille, ettei ateismi ole koskaan ilman pakottamista päässyt enemmistöasemaan missään yhteiskunnassa.

Usko ei ole jokamiehen, joten ateisteja tulee aina olemaan, kun Jumalan luomassa maailmassa ei ole pakko uskoa, niin että henki menisi uskon loppuessa. Tosin islam on ystävällisesti antannut meille simulaation tuollaisestakin maailmasta. Mutta ateismin suosiminen ja levittäminen on hieman eri juttu kuin ateistien olemassaolon hyväksyminen.
8399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun ei paremmasta ole tietoa afrikan savannien ja sademetsien kansoilla ja euroopan metsäkansoilla.

http://valuutat.fi/

Äänestä

"...ettei ateismi ole koskaan ilman pakottamista päässyt enemmistöasemaan missään yhteiskunnassa. "

Miksi sinä sitten kutsut taikauskonnon tuputtamista joka alkaa syntymän hetkellä? Pääseekö sitä jotenkin karkuun vai onko PAKKO vain alistua ja muodostaa maailmankuva TAIKAUSKONTOON nojautuen? Voisitko osoittaa edes yhden sellaisen nykyisin elävän henkilön joka on alkanut höpisemään jonkinlaisen jumalan hyvyydestä ilman että kukaan on siitä koskaan kertonut.

Ateismi on luonnon tila, uskonto on pakottamista. Aina.

Äänestä

"Joillekin voi uskosta tulla suoritusjuttu, ja sitten alkaa keräytyä suorituspaineita. Silloin voi jopa ateismi suoda hetken helpotuksen ja kehittyvät mielenterveysongelmat eivät ole mikään ihme."

Oletuksella, että tuo on totta, niin mitä tapahtuu kun ateismista tulee suoritusjuttu?


"Mutta minulle on ihan turha tulla esittämään, ettei ateisteilla olisi mielenterveysongelmia, kun olen käynyt suljetulla osastolla tuttua ateistia moikkaamassa."
Oliko tämä nyt sellainen yleinen heitto, että tiedät osastoateistin, joka ei toki harjoittamansa ateismin vuoksi ole sinne päätynyt, vaan kunhan leukailit? Olisiko sittenkin kyseessä ollut kovin uskonnollinen henkilö, joka edusti viestissäsi mainittua suoritusperustaista uskonnollisuutta, joka väsyi, leipääntyi ja jo hulluus kytemässä alkoi potemaan ateismia? Vai tarkoititko ehkä, että ateismi johti mielenterveysongelmiin? Yksinäisyyskö tuota kalvasi hulluuteen asti, seurakuntayhteyden puuttumisen seuraustako tarkoitit?

Tuo ei tietenkään ollut viestissäsi se kantava teema, mutta jotakin lisäosviittaa sanomallesi se olisi tuonut ollessaan täsmällisempi.


"Mutta ateismin suosiminen ja levittäminen on hieman eri juttu kuin ateistien olemassaolon hyväksyminen."
Tuota vasten ihmettelen, että miksi ateismi on erityistarkkailussasi. Maailmassa on tehtailtu uskontoja ja nykyään jopa niin, että ne tulevat ja menevät kuin muotiluomukset, kunhan ne vain erottaisivat ihmiset kristinuskosta. Eivät tuollaisen toiminnan taustalla ateistit ole, vaan tahot jotka uskovat tyystin toisin kuin kristityt. Ateisteja on pitkälti vedätetty uskomaan kiihkeästi mm. se, että he eivät ole uskonnollisia. Tämä sinänsä on ateismi-nimisen uskonnon kiihkeästi puolustettu dogmi.

Äänestä
  • Aloittaja

    H.H.:[Oletuksella, että tuo on totta, niin mitä tapahtuu kun ateismista tulee suoritusjuttu? ]
    Ehkä henkilö alkaa ensivaiheessa kirjoittelemaan kristittyjen palstoille?

    Äänestä

varmaan Allah antaa tuttumiehelle juuri kaiken tuon.

PS: jopa sinun provoksi oli luokaton tuo juttusi.

Äänestä

>> Mutta ateismin suosiminen ja levittäminen on hieman eri juttu kuin ateistien olemassaolon hyväksyminen. >>

... ateismia pitäisi "suosia ja levittää" ?
Eikö mattimeikäläiselle riitä, että ottaa kantaa niihin väitteisiin ja vaatimuksiin joilla teismi resp. ateismi pyrkii meidän elämäämme vaikuttamaan ?

Ateistisia väittetä:
- Ei ole mitään jumalia, kaikki olemassaoleva on kosmisen, biologisen ja kulttuurievoluution aikaansaannoksia.
- Ei ole aivotoiminnasta erillistä sielua eikä kuoleman jälkeistä elämää

Ateistinen vaatimus:
??? ( Käytä aivojasi ??)

Teistisiä väitteitä:
- Evoluutio on valhetta, Raamatun luomiskertomus sananmukaisesti totta
- Isä, Poika ja Pyhä Henki, Saatana, enkelit ja demonit ohjaavat ja säätelevät jokaista askeltamme ja ajatustamme
- Kuoleman jälkeen seuraa taivas tai helvetti. Ratkaisevaa eivät ole elämäntavat vaan se uskooko vai ei kuolinhetkellään.
- Ihmeparantumiset, enneunet yms. ovat yleisiä uskovaisten keskuudessa

Teistinen vaatimus:
- Sinun on rakastettava ja palvottava Jumalaa yli kaiken, ja uskottava ja elettävä juuri niinkuin MEIDÄN uskontomme/lahkomme käskee sinun elää ja uskoa.

Äänestä

>>Usko Jeesukseen antaa iankaikkisen toivon ja seurakunta yhteisöllisyyden. Näillä eväillä moni jaksaa elämänsä loppuun asti.

Äänestä

ateismi pakottamatta noussut enemmistöasemaan, nimittäin huippututkijoitten tiedeyhteisössä.
Kirkolle ateismi merkitsee varmaankin saamaa kuin suvaitsevaisuus uusnatseille, eli levitessään seurakuntaan sillä on seurakuntaa hajauttava vaikutus.
Täytyy kuitenkin muistaa, että yhteisöllisyyttä on olemassa muuallakin kuin uskonnollisissa yhteisöissä, eikvätkä tyhjät kirkon penkit anna kovin uskottavaa vaikutelmaa kirkollisesta yhteisöllisyydestäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Usko Jeesukseen antaa iankaikkisen toivon ja seurakunta yhteisöllisyyden. Näillä eväillä moni jaksaa elämänsä loppuun asti.

Joillekin voi uskosta tulla suoritusjuttu, ja sitten alkaa keräytyä suorituspaineita. Silloin voi jopa ateismi suoda hetken helpotuksen ja kehittyvät mielenterveysongelmat eivät ole mikään ihme.

Mutta minulle on ihan turha tulla esittämään, ettei ateisteilla olisi mielenterveysongelmia, kun olen käynyt suljetulla osastolla tuttua ateistia moikkaamassa.

Kun ateismi ei luo yhteisöllisyyttä, mutta purkaa käännytystilanteessa ihmiseltä yhden yhteisön, eli seurakuntayhteyden, se on tältä osin ihmistä ja yhteiskuntaa vahingoittava ilmiö. Ja ehkä tämä tekijä on merkittävin selitys sille, ettei ateismi ole koskaan ilman pakottamista päässyt enemmistöasemaan missään yhteiskunnassa.

Usko ei ole jokamiehen, joten ateisteja tulee aina olemaan, kun Jumalan luomassa maailmassa ei ole pakko uskoa, niin että henki menisi uskon loppuessa. Tosin islam on ystävällisesti antannut meille simulaation tuollaisestakin maailmasta. Mutta ateismin suosiminen ja levittäminen on hieman eri juttu kuin ateistien olemassaolon hyväksyminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu