Miksi se on niin v***n vaikeaa..

Sama tilanne. Erosin poikaystävästäni vuosien seurustelun jälkeen, koska tunteeni häntä kohtaan eivät ole enää muuta kuin juuri veljellisiä. Mikään läheisyys ei houkuta, seksi ei ole koskaan toiminut ja olemme hyvin erilaisia kaikessa seksuaalisuuteen riippuvassa. Itselleni se on iso asia, exälleni hyvin hankala aihe, josta ei puhuta vaikka kuinka yrittäisi.

Mutta kun se kaikki muu. Vaikka olimme niin erilaisia, olimme myös niin samanlaisia. Yhteiset harrastukset, samanlainen huumorintaju ja sovussa eläminen... Sitä parasta ystäväänsä kaipaa. Voi kun hänet voisi saada osaksi jokapäiväistä elämää, mutta ilman sitä läheisyyttä, jota hän minusta haluaa. Mutta ei se toimi, eihän se voi onnistua kun toinen rakastaa ja toinen ei.

Olimme kuin paita ja peppu, aina yhdessä... Lähestulkoon aamusta iltaan melkein 10 vuoden ajan. Nyt olen niin yksin. Minulla on jo uusi miesystävä, johon olen jo lähes rakastunut. Tunteita on enemmän ja kirjavammin kuin exäni kanssa koskaan. Mutta hän ei ole paras ystäväni. Hän on miesystäväni. Sellaisena hänet haluankin, mutta silti elämässäni on vielä aukko sille parhaalle ystävälle, jonka kanssa oli yhteisiä harrastuksia ja mukavia juttutuokioita.

Kukahan sen tilan koskaan täyttää... Kenen kanssa saan jakaa sen puolen itsestäni. Itkettää, on ikävä. Tekisi mieli soittaa, mutta en tiedä mitä sanoisin. Tuskin hän haluaisi edes kuulla minusta.

... kirjoitti:

Sama tilanne. Erosin poikaystävästäni vuosien seurustelun jälkeen, koska tunteeni häntä kohtaan eivät ole enää muuta kuin juuri veljellisiä. Mikään läheisyys ei houkuta, seksi ei ole koskaan toiminut ja olemme hyvin erilaisia kaikessa seksuaalisuuteen riippuvassa. Itselleni se on iso asia, exälleni hyvin hankala aihe, josta ei puhuta vaikka kuinka yrittäisi.

Mutta kun se kaikki muu. Vaikka olimme niin erilaisia, olimme myös niin samanlaisia. Yhteiset harrastukset, samanlainen huumorintaju ja sovussa eläminen... Sitä parasta ystäväänsä kaipaa. Voi kun hänet voisi saada osaksi jokapäiväistä elämää, mutta ilman sitä läheisyyttä, jota hän minusta haluaa. Mutta ei se toimi, eihän se voi onnistua kun toinen rakastaa ja toinen ei.

Olimme kuin paita ja peppu, aina yhdessä... Lähestulkoon aamusta iltaan melkein 10 vuoden ajan. Nyt olen niin yksin. Minulla on jo uusi miesystävä, johon olen jo lähes rakastunut. Tunteita on enemmän ja kirjavammin kuin exäni kanssa koskaan. Mutta hän ei ole paras ystäväni. Hän on miesystäväni. Sellaisena hänet haluankin, mutta silti elämässäni on vielä aukko sille parhaalle ystävälle, jonka kanssa oli yhteisiä harrastuksia ja mukavia juttutuokioita.

Kukahan sen tilan koskaan täyttää... Kenen kanssa saan jakaa sen puolen itsestäni. Itkettää, on ikävä. Tekisi mieli soittaa, mutta en tiedä mitä sanoisin. Tuskin hän haluaisi edes kuulla minusta.

oikeesti kiva kuulla et joku muukin käy tätä samaa läpi kun minä. Mäkin kaipaan eksää kokoajan, välillä enemmän välillä vähemmän vaikka tosiaan tiiän ettei se toimi..
Jotenkin vaan en pääse yli...
Tietäis vaan mikä auttais..

on muuten kirjoitti:

oikeesti kiva kuulla et joku muukin käy tätä samaa läpi kun minä. Mäkin kaipaan eksää kokoajan, välillä enemmän välillä vähemmän vaikka tosiaan tiiän ettei se toimi..
Jotenkin vaan en pääse yli...
Tietäis vaan mikä auttais..

rakkaudesta. Mikä meni vikaan? Voisiko niitä asioita korjata? Jos tosiaan on lähtenyt, ei toista enää edes kaipaa. Jos olette pettäneet tai ollut väkivaltaa on asia eri. Muuten asiat eivät ole ihan niin solmussa kuin siltä voisi tuntua.

Mitä vanhemmaksi tulee niin tunteet ikäänkuin karaistuu ja suhteen päättäminen kaikessa vaikeudessaan ikäänkuin helpotttuu. kolmas vakava seurustelusuhteeni johti 14 vuoden avioon ja sen päättyminen tietysti ei tullut niin äkisti eteen kuin nuorempana lyhyissä suhteissa, mutta kun tilanteen realisoi ja ajattelee rationaalisesti tulevaisuutta niin ei siinä vanhemmiten(40 ) ole enään niin rikki vaan tilanteeseen osaa jo sopeutua erilailla ja hyväksyä oikean ratkaisun. vanhemmiten tunteet karaistuu ja voimat heikkenee, hyvät ja huonot puolensa. Nuorisolle vaan tsemppiä sen oikean etsintään ja muistakaa että vuosia on vielä edessä ja sitä rakkauden leimahtamista jaksaa kyllä odottaa:)

Olen sitä mieltä että rakkaus on jokaiselle erilainen asia. Rakastaa voi monella tapaa. Rakkaushan on ennekaikkea parasta ystävyyttä. Tietysti siihen liittyy paljon muutakin kuten esim. seksi. Te jotka sanotte että ette rakasta enää, niin mistä sen tiedätte niin varmaksi? Rakkaudessa ei säily intohimo vuodesta toiseen, mutta silti rakkaus voi säilyä.