Olkoon tämä kirjoitukseni edes pienimuotoinen yritys luoda uskoa niihin ihmisiin jotka ovat tulleet petetyiksi ja koittavat edelleen jatkaa suhdettaan pettäjän kanssa.
Meitä on paljon. Meitä petettyjä, jotka mietimme, miksi kumppanimme petti meitä, miksi puolisomme ei miettinyt mitä kaikkea riskeerasi tai eikö avioliitto, lapset ja yhteinen historia merkinnyt enää mitään?
Olemme syystäkin vihaisia. Luulimme kaiken olevan hyvin ja uskoimme, että kumppanimme rakastaa meitä ehdoitta. Nyt mietimme rakastaakohan kumppanimme meitä lainkaan ja olemme alkaneet epäilemään jopa omaa rakkauttamme. Me emme voi ymmärtää, miten puolisomme on voinut niin taitavasti ja niin pitkään valehdella omista menemisistään ja tekemisistään. Olemme vihaisia, surullisia ja ihmeissämme. Ihmeissämme siitä, voiko suhde enää jatkua lainkaan. Tuon surun, vihan ja epätoivon juurilta ponnistaa esiin katkeruus. Pelkäämme katkeroituvamme iäksi ja menettävämme uskomme vastakkaiseen sukupuoleen.
Eniten me mietimme syitä uskottomuudelle. Enkö osoittanut tarpeeksi rakkautta ja hellyyttä? Enkö ollut tarpeeksi hyvä? Mitä siinä toisessa on minua parempaa? Viettelikö joku liukas mies tai viehkeä nainen puolisoni ja hän vain ei voinut vastustaa kiusausta. Pitäisikö itse asiassa olla vihainen sille viettelijälle? Entä jos onkin niin, että puolisoni ei enää rakastakaan minua ja petti, koska ei omaa tunteita minua kohtaan?
Tuossa lyhyesti se tunteiden kirjo, jota meidän petetyksi tulleiden ajatusmaisema tarjoilee. On tärkeää keskustella kumppanin kanssa uskottomuuden syistä. Jos kumppani ei suostu puhumaan tai on jopa välinpitämätön koko asialle, on ammattiapu tarpeen. Jos kuitenkin on jo puhuttu kaikki mitä voidaan puhua, saatu konsultaatiota parisuhdeterapeutilta ja luettu kaikkien hömppätohtorien kirjat ja kolumnit uskottomuudesta ja silti ei löydy ymmärrystä koko asialle, kannattaa jatkaa tämän lukemista...
Me elämme hedonistisen yltäkylläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa. Hedonismi on pyrkimys saavuttaa aina ja kaikessa mahdollisimman suurta nautintoa itselle. Hedonistinen elämänasenne toimii melko huonosti parisuhteessa, jossa aina ei voi laittaa omaa hyvää oloa ja sen tavoittelua kaiken muun edelle. Hedonismi on paljon muutakin kuin uskottomuutta ja ihmiset ovat hedonistisia, vaikka eivät sitä aina huomaa tai ainakaan myönnä itselleen.
Hypätään hetkeksi pois uskottomuudesta ja ajatellaan oman hyvän olon tavoittelua muiden käyttäytymismallien kautta. 60-luvulla oli hyvin yleistä, että mies toi perheeseen rahaa käymällä töissä tehtaalla ja nainen hoiti kotia. Asunto kerrostalolähiöstä ostettiin lyhyellä maksuajalla ja ennen pankkiin menoa piti omia säästöjä olla 15-30% asunnon hinnasta. Työsuhteet olivat pitkäaikaisia ja vuokratyöntekijöitä, pätkätöitä tai vuorotteluvapaita ei tunnettu. Kodin viihde-elektroniikka piti sisällään radion ja ehkä jopa mustavalkoisen television, jonka ohjelmatarjonta ei päätä huimannut. Sanomattakin selvää, että kaikki tuo "yltäkylläisyys" oli ostettu pitkään säästetyillä rahoilla. Pikavippejä ja kulutusluottoja ei ollut. Vekseleitä oli, mutta niissäkin oli häpeän leima ja lyhyt maksuaika. Alkoholin käyttö oli kohtuullista, koska kiitos Kekkosen, ei kaljaa saanut joka huoltoasemalta, eikä edes ravintolasta ennen iltaa, ellei syönyt samalla jotain. Uhkapeleistä suurin oli bingo ja viihteeksi kelpasi mökkeily ja kotimaanmatkailu. Ei ollut manikyyrejä, Thaimaanmatkoja tai kylpylöitä. Ei ollut myöskään pikaruokalaa jokaisessa kadunkulmassa, eikä virvoitusjuoma-automaatteja kouluissa. ylipainoisia toki oli, mutta ei lähellekään nykytasoa. Kiitos autottomuuden ja vähäisen automaation, oli väestö paremmassa kunnossa. Työajan ulkopuoleinen liikunta ei usein ollut lainkaan tarpeen, kun tarpeellinen liikunta tuli työn kautta.
En väitä että asiat olisivat paremmin tai huonommin vuonna 2007, mutta merkittävästi erilaista meidän elämämme on. Uskottomuutta oli varmasti myös 60-luvulla. Sitähän on aina ollut ja aina tulee olemaan. Parisuhteissa oli tuolloinkin ongelmansa ja vaikka avioerot, avoliitot ja lesboparit eivät niin yleisiä olleetkaan, oli paljon enemmän kulissiavioliittoja, koska eroaminen oli niin häpeällistä. Väitän kuitenkin että tutkimalla hedonistisia ilmiöitä lähemmin, voidaan löytää syitä sille, miksi maaperä uskottomuudelle on nykyaikana niin otollinen.
Aloitetaan liikalihavuudesta. Kaikki me tiedämme kuinka epäterveellistä on pikaruuat, liiallinen sokerin käyttö, kovat rasvat ja ylensyönti. Siitä huolimatta läskistymme vuosi vuodelta enemmän. Kyse on puhtaasti oman hyvän olon tavoittelusta. Laihduttaminen ja herkuista kieltäytyminen on yhtä kärsimystä. On helpompi olla kärsimättä ja syödä se kielletty kermamunkki. Kaikki me myös tiedämme että normaalipainoisina omaisimme paremman itsetunnon ja jaksaisimme kiivetä portaita puuskuttamatta. Silti me käyttäydymme oman järjen ja yleisesti hyväksyttyjen mallien vastaisesti. Emme vain pysty vastustamaan houkutusta. Uskottomuudessa kyse on aivan samasta asiasta. Tiedämme että meillä olisi parempi omatunto jos emme olisi uskottomia, mutta tuo olo jonka sivusuhde antaa vie mennessään kuin se kielletty kermamunkki.
Uskottomuudessa on liikalihavuuteen se ero, että uskottomuus loukkaa suoraan omaa puolisoa. Toisaalta voidaan sanoa, eikö sitä tee myös liikalihavuus. Olenko ollut uskollinen kumppanilleni, jos olen mennyt normaalipainoisena naimisiin, mutta sittemmin lihonut 30 kiloa? Karua tekstiä? Tarkastellaan sitä hieman lähemmin. Pysymällä siinä painossa, joka oli naimisiin mentäessä, pysytään siinä fyysisessä viitekehyksessä, johon puoliso aikoinaan kiintyi. Liikakilot ovat siis pettämistä. Pettämistä siitä, että ei olekaan sellainen ihminen, jonka kanssa puoliso luuli menneensä naimisiin. Ylipainohan tunnetusti vaikuttaa fyysisten ominaisuuksien lisäksi psyykkisiin ominaisuuksiin.
Myönnetään että rinnastus ylipainon ja uskottomuuden välillä ontuu kuin pirkanmaalainen vanhustenhuolto, mutta ehkä se antaa hieman ajattelemisen aihetta.
Lihavuuden jälkeen ehkä suurimpana hedonismin ilmentymänä voidaan pitää jatkuvaa maallisen mammonan, eli rahan tavoittelua. Siinä missä 60-luvulla riitti kerrostalokolmio betonilähiöstä, pitää nykyään saada omakotitalo ikuisella laina-ajalla, ilman pääomaa. Mutta sehän ei tietenkään riitä. Isännällä pitää olla citymaasturi ja emännällä pikkusportti, jolla on kiva huristella kosmetologille. Molemmat on maksettu lainarahalla tai niitä ei omisteta lainkaan, vaan maksetaan jokainen kuukausi kalliita leasingmaksuja. 60-luvun putkiradion ja mustavalkotelevision on korvannut surround-kotiteatteri, taulutelevisio, Mp3-soitin, tallentava digiboksi ja laavalamppu, jota tuijotellaan, jos 57 televisiokanavaa tuottaa pettymyksen.
Pörsseistä ponnistavat liikeyritykset keksii jatkuvasti uusia kulutuskohteita meille kuluttajille ja mehän kulutamme. Me kulutamme jotta voisimme olla onnellisia. Se onni löytyy seuraavan kaukomatkan jälkeen tai kun on saatu uusi ruokasalin kalusto. Jotta me voisimme kuluttaa ja siis olla onnellisia, tarvitsemme rahaa. Tarvitsemme sitä kipeämmin kuin Tehyläiset hoitajat. Töitä emme ole kuitenkaan valmiita tekemään yhtään enempää. 60-luvulla töitä tehtiin paljon enemmän kuin nykypäivänä. Voisi kuvitella tämän olevan ennemmin ahneutta kuin hedonismia, mutta ahneudesta tässä ei kuitenkaan ole kyse. Eihän se ole ahneutta, että haluaa itsekin 100.000 euron vuosiansiot, kun naapurin ekonomikin sen verran tienaa. Sehän on tasa-arvoa!
Koska raha on meidän onnemme mitta koittelemme onneamme saadaksemme lisää rahaa. Tätä varten on Veikkaus ja RAY. 60-luvulla ei tiedetty peliongelmaa olevan olemassakaan. Joku nyt saattoi jäädä koukkuun Bingoon, mutta vaikka siellä istuisi koko päivän, ei silti voinut hävitä enempää kuin päivässä tienaa. Nykyään jokaisessa kioskissa voi lyödä vetoa tai syytää rahojaan hedelmäpeliin. Suuremmissa kaupungeissa on pelisaleja ja kokonaan uusi onnen tavoittelun areena on erilaiset internetpelit. Pelaaminen on niin helppoa, että moni häviää kaikki rahansa jo palkkapäivänä ja ottaa lisää velkaa elääkseen seuraavaan palkkapäivään.
Ja sitä velkaahan on helppo ottaa. Ei ole mitään naurettavia vekseleitä, vaan jokaisella on luottokortit, kulutusluotot, asuntolainat, auton osamaksut jne. Jos kaikista naruista on jo vedetty, voi onneaan lisätä pikavipillä, jossa on maltillinen 140% korko. Pahassa suossa ovat myös ne jotka ovat ostaneet koko kotinsa sisustuksen velaksi ja ottavat Ellos-lainaa leivän ja voin ostamiseen. Niukkuudessa eläminen kun on kurjaa. Miksi elää niukkuudessa ja kurjuudessa, kun uutta lainaa ottamalla voit hankkia ne kuolaamasi kengät tai lähteä kavereiden mukaan etelään viikoksi. Etkä sitä paitsi voi sanoa kavereillesi ei, koska silloinhan he ajattelevat että sinulla ei ole rahaa ja et siis ole onnellinen.
Mitä tekee media kaiken tämän hedonismin keskellä? Media on itse asiassa koko hedonismin peili. Meille tyrkytetään kuvia hyväosaisten luxuskodeista ja alamme potea alemmuuden tunnetta, kun meidän oma kotimme ei ole yhtä hieno. Meille näytetään kuinka kenelläkin julkkiksella on mikäkin salarakas ja alamme kuvitella, miksi minullakin ei voisi sellaista olla. Meille esitellään jatkuvasti uusia turhakkeita, joita ilman emme voi olla. Media on sotkenut meidän käsityksemme perinteisestä avioliitostakin, puhumattakaan seksistä. Missä vaiheessa joku keksi, että kaikkien on kokeiltava peppuseksiä, ryhmäseksiä, sitomisleikkejä ja kaikkea muuta, mistä Sinkkuelämää sarjassa puhutaan?
Tuon kaiken keskellä alamme pikkuhiljaa uskoa, että onnemme ei olekaan tässä hetkessä, vaan se on saavutettavissa uusien hyvää oloa tuottavien kokemusten kautta. Alamme pitää hyvän olon tuottamista itsellemme jonkinlaisena päämääränä. Kuvittelemme että uusi auto tai hienompi asunto tuo onnen myös parisuhteeseemme. Vaimo kuvittelee tulevansa onnellisemmaksi saadessaan uuden maton ja verhot olohuoneeseen, vaikka vanhoissa ei ole mitään vikaa. Mies ajattelee olevansa onnellinen, kun on saanut vaimonsa puhuttua ympäri peppuseksiin. Miten suuri pettymys sitten onkaan, kun toteamme arkemme kuitenkin edelleen olevan melko kaukana siitä, mitä luxusjahdilla shampanjaa kittaavan formulatähden elämä on. Meillä edelleen on ne vauvan pyllyt pestävänä ja olohuoneen lattia imuroitavana ja me emme löydäkään onnea tai koe hyvää oloa, vaikka se on tavoitteemme.
Tästä seuraa se, että sitä suurta pettymystä pitää kompensoida yhä suuremmalla nautinnolla. Ei riitä, että otan illalla kupin teetä ja dominokeksin pahaa oloa lievittääkseni. Minun on haettava laatikollinen donitseja ja virvoitusjuomaa. Ei riitä että voitan huoltoaseman hedelmäpelistä 28 euroa, vaan minun pitää voittaa pitkävedosta 1500 euroa. Ei riitä että minulla on aviopuoliso, kaksi ihanaa lasta, mukava asunto, toimiva auto, kohtuullinen terveys, turvallinen työpaikka ja rahaa sen verran ettei lasten tarvitse palella. Tai ehkä se riittäisi, jos joskus pysähtyisin sitä ajattelemaan.
Sitten tapahtuukin se, mikä sinun puolisollesikin tapahtui. Häntä vastaan tulee ihminen, joka tuottaa hänelle parempaa oloa kuin sata laatikollista donitseja tai 10.000 euron voitto pitkävedosta. Tämä ihminen tuo puolisollesi sen suurimman onnen mitä ihminen voi saavuttaa. Voimakkaan onnellisuuden tunteen, mitä ihastuminen ja jopa rakastuminen voi tuoda tullessaan. Onni siitä, mitä on olla haluttu ja pidetty. Puolisostasi tuntuu siltä, että hän saa taas elää.
Mutta miksi ihmeessä hän ei painanut jarrua? Miksi hän ei ajatellut lapsia, avioliittoa, yhteistä talovelkaa ja kaikkia niitä yhteisiä vuosia joina olette vannoneet toisianne rakastavan?
Hän ei painanut jarrua, koska hän halusi nauttia. Hän halusi lisää hyvää oloa itselleen. Hän meni sen saman käyttäytymismallin mukaan, joka meitä ihmisiä nykyään ohjaa. Hän totesi että kaikki mikä tuottaa hyvää oloa itselle on myös hyväksi itselle. Hän tuskin ajatteli seurauksia. Eihän uhkapelaaja, joka menettää koko kuukauden tienestin uhkapelissä ajattele seurauksia, vaan halu voittaa ja halu tuottaa hyvää oloa ja nautintoa itselle ovat suurempia ohjaavia tunteita kuin seurauksien ajatteleminen. Samalla tavalla ei liikalihava ajattele kermamunkkia mutustellessaan, että se kermamunkki pysyy vyötäröllä ikuisuuden.
Tai ehkä ajatteleekin? Ehkä petturi, uhkapelaaja ja läski ajattelevat että he tekevät väärin, mutta silti he toimivat vastoin järkeä. He kaikki tekevät sen koska siinä hetkessä he saavat hyvää oloa ja nautintoa. Seurauksia ei tarvitse ajatella, koska pettäjä ei usko jäävänsä kiinni. Uhkapelaaja ei usko häviävänsä ja läski ei usko olevansa läski aina, vaan lupaa viimeisen munkin palan kurkusta alas nieltyään aloittaa laihdutuskuurin heti huomenna.
Et vakuuttunut vieläkään? Mietit edelleen että kyllä sen järjen olisi pitänyt olla päässä ja housujen pysyvän jalassa. Puolisosi olisi pitänyt miettiä mitä sinä annat hänen elämälle ja voiko jokin pieni sivusuhde olla muka kaiken riskin arvoinen?? Tässä kohtaa kuitenkin huijaat itseäsi. Tuon uuden ihmisen kautta puolisosi sai nimittäin sellaista hyvää oloa, mitä sinä et olisi voinut millään muodoin tuottaa. Sinänsä siis kilpailuasetelmaa sinun ja tämän toisen ihmisen välillä ei edes ollut. Et voi ajatella puolisosi pystyneen tekemään mitään vertailua sinun ja kakkosen välillä. Puolisosi varmasti rakastaa sinua, jos osoittaa katumusta ja halua jatkaa kanssasi ja on jo päässyt tästä kakkosesta eroon. Rakastaminen ja rakastuminen ovat kuitenkin kaksi niin erilaista tunnetta että niitä ei voi vertailla. Se huuma jota rakastuminen tuo tullessaan kuolee suhteesta kuin suhteesta pois vajaassa kahdessa vuodessa. Et siis olisi omalla käytökselläsi millään voinut estää puolisosi uskottomuutta, kun hänen mielensä oli täynnä tuoretta ihastumista ja rakastumista.
Uskottomuudesta on vuosien saatossa syytetty milloin mitäkin tekijää tai osapuolta. Puhutaan moraalin löyhtymisestä tai pettämisen olevan niin yleistä, että uskottomuus ruokkii jo itse itseään. Syytetään munillaan ajattelevia miehiä ja seksiä tarjoilevia naisia. On tietysti helpointa keskittää vihansa johonkin konkreettiseen tekijään, kuten omaan puolisoon ja/tai kakkoseen. Tuo vihan kohdistaminen omaan puolisoon vie kuitenkin pohjan parisuhteen jatkamiselta ja on oiva ponnahduslauta lopulliselle katkeruudelle. Jos meinaat selvitä pettäjän kanssa, tulee sinun löytää oikea ja itsellesi rehellinen anteeksianto. Voidaksesi antaa anteeksi, tulee sinun ymmärtää. Kun katsot tätä maailmaa ja sitä kuinka oman hyvän olon tavoittelusta ja hedonismista on tullut itseisarvo lähes kaikelle tekemiselle, voit taas paremmin ymmärtää puolisoani ja anteeksiantosi alkaa olla lähempänä. Me todella elämme maailmassa, jossa hyvän olon tavoittelusta on tullut niin suuri päämäärä että voimme olla 100% uskollisia vain itsellemme!!
Meitä on paljon. Meitä petettyjä, jotka mietimme, miksi kumppanimme petti meitä, miksi puolisomme ei miettinyt mitä kaikkea riskeerasi tai eikö avioliitto, lapset ja yhteinen historia merkinnyt enää mitään?
Olemme syystäkin vihaisia. Luulimme kaiken olevan hyvin ja uskoimme, että kumppanimme rakastaa meitä ehdoitta. Nyt mietimme rakastaakohan kumppanimme meitä lainkaan ja olemme alkaneet epäilemään jopa omaa rakkauttamme. Me emme voi ymmärtää, miten puolisomme on voinut niin taitavasti ja niin pitkään valehdella omista menemisistään ja tekemisistään. Olemme vihaisia, surullisia ja ihmeissämme. Ihmeissämme siitä, voiko suhde enää jatkua lainkaan. Tuon surun, vihan ja epätoivon juurilta ponnistaa esiin katkeruus. Pelkäämme katkeroituvamme iäksi ja menettävämme uskomme vastakkaiseen sukupuoleen.
Eniten me mietimme syitä uskottomuudelle. Enkö osoittanut tarpeeksi rakkautta ja hellyyttä? Enkö ollut tarpeeksi hyvä? Mitä siinä toisessa on minua parempaa? Viettelikö joku liukas mies tai viehkeä nainen puolisoni ja hän vain ei voinut vastustaa kiusausta. Pitäisikö itse asiassa olla vihainen sille viettelijälle? Entä jos onkin niin, että puolisoni ei enää rakastakaan minua ja petti, koska ei omaa tunteita minua kohtaan?
Tuossa lyhyesti se tunteiden kirjo, jota meidän petetyksi tulleiden ajatusmaisema tarjoilee. On tärkeää keskustella kumppanin kanssa uskottomuuden syistä. Jos kumppani ei suostu puhumaan tai on jopa välinpitämätön koko asialle, on ammattiapu tarpeen. Jos kuitenkin on jo puhuttu kaikki mitä voidaan puhua, saatu konsultaatiota parisuhdeterapeutilta ja luettu kaikkien hömppätohtorien kirjat ja kolumnit uskottomuudesta ja silti ei löydy ymmärrystä koko asialle, kannattaa jatkaa tämän lukemista...
Me elämme hedonistisen yltäkylläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa. Hedonismi on pyrkimys saavuttaa aina ja kaikessa mahdollisimman suurta nautintoa itselle. Hedonistinen elämänasenne toimii melko huonosti parisuhteessa, jossa aina ei voi laittaa omaa hyvää oloa ja sen tavoittelua kaiken muun edelle. Hedonismi on paljon muutakin kuin uskottomuutta ja ihmiset ovat hedonistisia, vaikka eivät sitä aina huomaa tai ainakaan myönnä itselleen.
Hypätään hetkeksi pois uskottomuudesta ja ajatellaan oman hyvän olon tavoittelua muiden käyttäytymismallien kautta. 60-luvulla oli hyvin yleistä, että mies toi perheeseen rahaa käymällä töissä tehtaalla ja nainen hoiti kotia. Asunto kerrostalolähiöstä ostettiin lyhyellä maksuajalla ja ennen pankkiin menoa piti omia säästöjä olla 15-30% asunnon hinnasta. Työsuhteet olivat pitkäaikaisia ja vuokratyöntekijöitä, pätkätöitä tai vuorotteluvapaita ei tunnettu. Kodin viihde-elektroniikka piti sisällään radion ja ehkä jopa mustavalkoisen television, jonka ohjelmatarjonta ei päätä huimannut. Sanomattakin selvää, että kaikki tuo "yltäkylläisyys" oli ostettu pitkään säästetyillä rahoilla. Pikavippejä ja kulutusluottoja ei ollut. Vekseleitä oli, mutta niissäkin oli häpeän leima ja lyhyt maksuaika. Alkoholin käyttö oli kohtuullista, koska kiitos Kekkosen, ei kaljaa saanut joka huoltoasemalta, eikä edes ravintolasta ennen iltaa, ellei syönyt samalla jotain. Uhkapeleistä suurin oli bingo ja viihteeksi kelpasi mökkeily ja kotimaanmatkailu. Ei ollut manikyyrejä, Thaimaanmatkoja tai kylpylöitä. Ei ollut myöskään pikaruokalaa jokaisessa kadunkulmassa, eikä virvoitusjuoma-automaatteja kouluissa. ylipainoisia toki oli, mutta ei lähellekään nykytasoa. Kiitos autottomuuden ja vähäisen automaation, oli väestö paremmassa kunnossa. Työajan ulkopuoleinen liikunta ei usein ollut lainkaan tarpeen, kun tarpeellinen liikunta tuli työn kautta.
En väitä että asiat olisivat paremmin tai huonommin vuonna 2007, mutta merkittävästi erilaista meidän elämämme on. Uskottomuutta oli varmasti myös 60-luvulla. Sitähän on aina ollut ja aina tulee olemaan. Parisuhteissa oli tuolloinkin ongelmansa ja vaikka avioerot, avoliitot ja lesboparit eivät niin yleisiä olleetkaan, oli paljon enemmän kulissiavioliittoja, koska eroaminen oli niin häpeällistä. Väitän kuitenkin että tutkimalla hedonistisia ilmiöitä lähemmin, voidaan löytää syitä sille, miksi maaperä uskottomuudelle on nykyaikana niin otollinen.
Aloitetaan liikalihavuudesta. Kaikki me tiedämme kuinka epäterveellistä on pikaruuat, liiallinen sokerin käyttö, kovat rasvat ja ylensyönti. Siitä huolimatta läskistymme vuosi vuodelta enemmän. Kyse on puhtaasti oman hyvän olon tavoittelusta. Laihduttaminen ja herkuista kieltäytyminen on yhtä kärsimystä. On helpompi olla kärsimättä ja syödä se kielletty kermamunkki. Kaikki me myös tiedämme että normaalipainoisina omaisimme paremman itsetunnon ja jaksaisimme kiivetä portaita puuskuttamatta. Silti me käyttäydymme oman järjen ja yleisesti hyväksyttyjen mallien vastaisesti. Emme vain pysty vastustamaan houkutusta. Uskottomuudessa kyse on aivan samasta asiasta. Tiedämme että meillä olisi parempi omatunto jos emme olisi uskottomia, mutta tuo olo jonka sivusuhde antaa vie mennessään kuin se kielletty kermamunkki.
Uskottomuudessa on liikalihavuuteen se ero, että uskottomuus loukkaa suoraan omaa puolisoa. Toisaalta voidaan sanoa, eikö sitä tee myös liikalihavuus. Olenko ollut uskollinen kumppanilleni, jos olen mennyt normaalipainoisena naimisiin, mutta sittemmin lihonut 30 kiloa? Karua tekstiä? Tarkastellaan sitä hieman lähemmin. Pysymällä siinä painossa, joka oli naimisiin mentäessä, pysytään siinä fyysisessä viitekehyksessä, johon puoliso aikoinaan kiintyi. Liikakilot ovat siis pettämistä. Pettämistä siitä, että ei olekaan sellainen ihminen, jonka kanssa puoliso luuli menneensä naimisiin. Ylipainohan tunnetusti vaikuttaa fyysisten ominaisuuksien lisäksi psyykkisiin ominaisuuksiin.
Myönnetään että rinnastus ylipainon ja uskottomuuden välillä ontuu kuin pirkanmaalainen vanhustenhuolto, mutta ehkä se antaa hieman ajattelemisen aihetta.
Lihavuuden jälkeen ehkä suurimpana hedonismin ilmentymänä voidaan pitää jatkuvaa maallisen mammonan, eli rahan tavoittelua. Siinä missä 60-luvulla riitti kerrostalokolmio betonilähiöstä, pitää nykyään saada omakotitalo ikuisella laina-ajalla, ilman pääomaa. Mutta sehän ei tietenkään riitä. Isännällä pitää olla citymaasturi ja emännällä pikkusportti, jolla on kiva huristella kosmetologille. Molemmat on maksettu lainarahalla tai niitä ei omisteta lainkaan, vaan maksetaan jokainen kuukausi kalliita leasingmaksuja. 60-luvun putkiradion ja mustavalkotelevision on korvannut surround-kotiteatteri, taulutelevisio, Mp3-soitin, tallentava digiboksi ja laavalamppu, jota tuijotellaan, jos 57 televisiokanavaa tuottaa pettymyksen.
Pörsseistä ponnistavat liikeyritykset keksii jatkuvasti uusia kulutuskohteita meille kuluttajille ja mehän kulutamme. Me kulutamme jotta voisimme olla onnellisia. Se onni löytyy seuraavan kaukomatkan jälkeen tai kun on saatu uusi ruokasalin kalusto. Jotta me voisimme kuluttaa ja siis olla onnellisia, tarvitsemme rahaa. Tarvitsemme sitä kipeämmin kuin Tehyläiset hoitajat. Töitä emme ole kuitenkaan valmiita tekemään yhtään enempää. 60-luvulla töitä tehtiin paljon enemmän kuin nykypäivänä. Voisi kuvitella tämän olevan ennemmin ahneutta kuin hedonismia, mutta ahneudesta tässä ei kuitenkaan ole kyse. Eihän se ole ahneutta, että haluaa itsekin 100.000 euron vuosiansiot, kun naapurin ekonomikin sen verran tienaa. Sehän on tasa-arvoa!
Koska raha on meidän onnemme mitta koittelemme onneamme saadaksemme lisää rahaa. Tätä varten on Veikkaus ja RAY. 60-luvulla ei tiedetty peliongelmaa olevan olemassakaan. Joku nyt saattoi jäädä koukkuun Bingoon, mutta vaikka siellä istuisi koko päivän, ei silti voinut hävitä enempää kuin päivässä tienaa. Nykyään jokaisessa kioskissa voi lyödä vetoa tai syytää rahojaan hedelmäpeliin. Suuremmissa kaupungeissa on pelisaleja ja kokonaan uusi onnen tavoittelun areena on erilaiset internetpelit. Pelaaminen on niin helppoa, että moni häviää kaikki rahansa jo palkkapäivänä ja ottaa lisää velkaa elääkseen seuraavaan palkkapäivään.
Ja sitä velkaahan on helppo ottaa. Ei ole mitään naurettavia vekseleitä, vaan jokaisella on luottokortit, kulutusluotot, asuntolainat, auton osamaksut jne. Jos kaikista naruista on jo vedetty, voi onneaan lisätä pikavipillä, jossa on maltillinen 140% korko. Pahassa suossa ovat myös ne jotka ovat ostaneet koko kotinsa sisustuksen velaksi ja ottavat Ellos-lainaa leivän ja voin ostamiseen. Niukkuudessa eläminen kun on kurjaa. Miksi elää niukkuudessa ja kurjuudessa, kun uutta lainaa ottamalla voit hankkia ne kuolaamasi kengät tai lähteä kavereiden mukaan etelään viikoksi. Etkä sitä paitsi voi sanoa kavereillesi ei, koska silloinhan he ajattelevat että sinulla ei ole rahaa ja et siis ole onnellinen.
Mitä tekee media kaiken tämän hedonismin keskellä? Media on itse asiassa koko hedonismin peili. Meille tyrkytetään kuvia hyväosaisten luxuskodeista ja alamme potea alemmuuden tunnetta, kun meidän oma kotimme ei ole yhtä hieno. Meille näytetään kuinka kenelläkin julkkiksella on mikäkin salarakas ja alamme kuvitella, miksi minullakin ei voisi sellaista olla. Meille esitellään jatkuvasti uusia turhakkeita, joita ilman emme voi olla. Media on sotkenut meidän käsityksemme perinteisestä avioliitostakin, puhumattakaan seksistä. Missä vaiheessa joku keksi, että kaikkien on kokeiltava peppuseksiä, ryhmäseksiä, sitomisleikkejä ja kaikkea muuta, mistä Sinkkuelämää sarjassa puhutaan?
Tuon kaiken keskellä alamme pikkuhiljaa uskoa, että onnemme ei olekaan tässä hetkessä, vaan se on saavutettavissa uusien hyvää oloa tuottavien kokemusten kautta. Alamme pitää hyvän olon tuottamista itsellemme jonkinlaisena päämääränä. Kuvittelemme että uusi auto tai hienompi asunto tuo onnen myös parisuhteeseemme. Vaimo kuvittelee tulevansa onnellisemmaksi saadessaan uuden maton ja verhot olohuoneeseen, vaikka vanhoissa ei ole mitään vikaa. Mies ajattelee olevansa onnellinen, kun on saanut vaimonsa puhuttua ympäri peppuseksiin. Miten suuri pettymys sitten onkaan, kun toteamme arkemme kuitenkin edelleen olevan melko kaukana siitä, mitä luxusjahdilla shampanjaa kittaavan formulatähden elämä on. Meillä edelleen on ne vauvan pyllyt pestävänä ja olohuoneen lattia imuroitavana ja me emme löydäkään onnea tai koe hyvää oloa, vaikka se on tavoitteemme.
Tästä seuraa se, että sitä suurta pettymystä pitää kompensoida yhä suuremmalla nautinnolla. Ei riitä, että otan illalla kupin teetä ja dominokeksin pahaa oloa lievittääkseni. Minun on haettava laatikollinen donitseja ja virvoitusjuomaa. Ei riitä että voitan huoltoaseman hedelmäpelistä 28 euroa, vaan minun pitää voittaa pitkävedosta 1500 euroa. Ei riitä että minulla on aviopuoliso, kaksi ihanaa lasta, mukava asunto, toimiva auto, kohtuullinen terveys, turvallinen työpaikka ja rahaa sen verran ettei lasten tarvitse palella. Tai ehkä se riittäisi, jos joskus pysähtyisin sitä ajattelemaan.
Sitten tapahtuukin se, mikä sinun puolisollesikin tapahtui. Häntä vastaan tulee ihminen, joka tuottaa hänelle parempaa oloa kuin sata laatikollista donitseja tai 10.000 euron voitto pitkävedosta. Tämä ihminen tuo puolisollesi sen suurimman onnen mitä ihminen voi saavuttaa. Voimakkaan onnellisuuden tunteen, mitä ihastuminen ja jopa rakastuminen voi tuoda tullessaan. Onni siitä, mitä on olla haluttu ja pidetty. Puolisostasi tuntuu siltä, että hän saa taas elää.
Mutta miksi ihmeessä hän ei painanut jarrua? Miksi hän ei ajatellut lapsia, avioliittoa, yhteistä talovelkaa ja kaikkia niitä yhteisiä vuosia joina olette vannoneet toisianne rakastavan?
Hän ei painanut jarrua, koska hän halusi nauttia. Hän halusi lisää hyvää oloa itselleen. Hän meni sen saman käyttäytymismallin mukaan, joka meitä ihmisiä nykyään ohjaa. Hän totesi että kaikki mikä tuottaa hyvää oloa itselle on myös hyväksi itselle. Hän tuskin ajatteli seurauksia. Eihän uhkapelaaja, joka menettää koko kuukauden tienestin uhkapelissä ajattele seurauksia, vaan halu voittaa ja halu tuottaa hyvää oloa ja nautintoa itselle ovat suurempia ohjaavia tunteita kuin seurauksien ajatteleminen. Samalla tavalla ei liikalihava ajattele kermamunkkia mutustellessaan, että se kermamunkki pysyy vyötäröllä ikuisuuden.
Tai ehkä ajatteleekin? Ehkä petturi, uhkapelaaja ja läski ajattelevat että he tekevät väärin, mutta silti he toimivat vastoin järkeä. He kaikki tekevät sen koska siinä hetkessä he saavat hyvää oloa ja nautintoa. Seurauksia ei tarvitse ajatella, koska pettäjä ei usko jäävänsä kiinni. Uhkapelaaja ei usko häviävänsä ja läski ei usko olevansa läski aina, vaan lupaa viimeisen munkin palan kurkusta alas nieltyään aloittaa laihdutuskuurin heti huomenna.
Et vakuuttunut vieläkään? Mietit edelleen että kyllä sen järjen olisi pitänyt olla päässä ja housujen pysyvän jalassa. Puolisosi olisi pitänyt miettiä mitä sinä annat hänen elämälle ja voiko jokin pieni sivusuhde olla muka kaiken riskin arvoinen?? Tässä kohtaa kuitenkin huijaat itseäsi. Tuon uuden ihmisen kautta puolisosi sai nimittäin sellaista hyvää oloa, mitä sinä et olisi voinut millään muodoin tuottaa. Sinänsä siis kilpailuasetelmaa sinun ja tämän toisen ihmisen välillä ei edes ollut. Et voi ajatella puolisosi pystyneen tekemään mitään vertailua sinun ja kakkosen välillä. Puolisosi varmasti rakastaa sinua, jos osoittaa katumusta ja halua jatkaa kanssasi ja on jo päässyt tästä kakkosesta eroon. Rakastaminen ja rakastuminen ovat kuitenkin kaksi niin erilaista tunnetta että niitä ei voi vertailla. Se huuma jota rakastuminen tuo tullessaan kuolee suhteesta kuin suhteesta pois vajaassa kahdessa vuodessa. Et siis olisi omalla käytökselläsi millään voinut estää puolisosi uskottomuutta, kun hänen mielensä oli täynnä tuoretta ihastumista ja rakastumista.
Uskottomuudesta on vuosien saatossa syytetty milloin mitäkin tekijää tai osapuolta. Puhutaan moraalin löyhtymisestä tai pettämisen olevan niin yleistä, että uskottomuus ruokkii jo itse itseään. Syytetään munillaan ajattelevia miehiä ja seksiä tarjoilevia naisia. On tietysti helpointa keskittää vihansa johonkin konkreettiseen tekijään, kuten omaan puolisoon ja/tai kakkoseen. Tuo vihan kohdistaminen omaan puolisoon vie kuitenkin pohjan parisuhteen jatkamiselta ja on oiva ponnahduslauta lopulliselle katkeruudelle. Jos meinaat selvitä pettäjän kanssa, tulee sinun löytää oikea ja itsellesi rehellinen anteeksianto. Voidaksesi antaa anteeksi, tulee sinun ymmärtää. Kun katsot tätä maailmaa ja sitä kuinka oman hyvän olon tavoittelusta ja hedonismista on tullut itseisarvo lähes kaikelle tekemiselle, voit taas paremmin ymmärtää puolisoani ja anteeksiantosi alkaa olla lähempänä. Me todella elämme maailmassa, jossa hyvän olon tavoittelusta on tullut niin suuri päämäärä että voimme olla 100% uskollisia vain itsellemme!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
ilman häntä niin ei olisi ikinä varmasti tapahtunut. Kaikki sai mitä halusikin. Jokaiselle kolmelle osapuolelle jaettiin samat valttikortit. Miten kukin ne käytti? Kaikkein järkevimmin käytti exvaimo korttinsa hän säästi ne viimeisiksi loppupeliin. Exkakkonen ja expettäjämies käyttivät heti korttinsa alkumetreillä.
Näin exvaimo elää nyt onnellisena kun pääsi irti totaalisesta pettäjämiehestään exkakkosen avulla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
ainakaan päässyt irti mistään etkä ole onnellinen. Joka päivä on helevetinmoinen ruikutus, monta aloitusta ja itse vastaat itsellesi. Käykö Uolevi pattereilla?
kuukautta sitten. Sinä taidat itse käydä pattereilla. Uolevi on minun tyydyttäjäni. Milloin menette naimisiin? Odotusta ilmassa.
kirjoitus,ja suurelta osin totta.Pulmana onkin miten antaa anteeksi ja omalla kohdallani,kun en tiedä onko mieheni suhde päättynyt.En voi häneen luottaa enää.
saa.
Luotin mieheeni täysillä,koskaan en olisi uskonut,että hän kykenee noin minua satuttamaan.Hän on aina ollut rehti ja reilu,ja olisin luullut,että hän olisi edes puhunut jos ongelmia oli.Mutta kovaa se kolahti ja eikös ole sanonta,mikä ei tapa se vahvistaa.Itse tunnen itseni kähes kuolleeksi.
Koko maailma romahti ja nyt kolme ja puoli vuotta romahduksen jälkeen pystyn hymyhuulin lukemaan loistavaa analyysiäsi - kiitos siitä!
Meidän aikanamme täytyy saada kaikki minulle nyt ja heti. Elänhän vain kerran ja minulla on oikeus tähän huikeaan tunteeseen. Siinä sitten unohtuu aviopuoliso, lapset ja muut läheiset ja myös se, että hekin elävät vain kerran!
Kun sitten sivusuhde tulee ilmi, kaikki romahtaa. Ennen mukavasti soljunut elämä ei enää olekaan kivaa, petetyn tuska raastaa ja oma häpeä musertaa pettäjää. Ero on se helppo ratkaisu, silloin ei tarvitse kohdata kaikkia negatiivisia tunteitaan.
Kun pettäminen tulee petetyn tietoon, putoaa pohja pois koko elämältä. Oliko kaikki vain valhetta? Onko minua koskaan rakastettu? Miksi minä en riittänyt? Entinen elämä on valloitettava takaisin - kyllä se kaikki on ollut todella elettyä elämää, valheineenkin. Petetyn on vaikeaa heittäytyä uudelleen rakkauteen - onhan rakkain ihminen satuttanut suunnattomasti. Jos rakastan, haavoitetaanko minua uudelleen? Siitä en enää selviäisi hengissä.
Jos avioliitto on ennen pettämistä ollut hyvä, saadaan siitä vuosien työllä pettämisen jälkeenkin ihan kelvollinen suhde. Siihen tarvitaan aikaa, keskustelua, riitaa, vihaa, inhoa, pillereitä, terapiaa, anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa - siis sitä todellista rakkautta. Eihän suhde koskaan palaa ennalleen, rakkauden ruusunpunaiset silmälasit ovat menneet rikki, eikä kumpikaan enää koskaan voi täydellisesti luottaa toiseen. Toisaalta on tervettä elää uudelleen rakennetussa suhteessa tasa-arvoisena.
Pettäjä kärsii suurimman menetyksen. Hän joutuu luopumaan joko uudesta rakkaudestaan tai puolisostaan. Uuden kanssa voi aloittaa "puhtaalta pöydältä" entinen eletty elämä kuitenkin mukana - joka kahdeksas näin alkaneista liitoista kestää. Jos pettäjä päättää jäädä avioliittoonsa ja petettykin sitä haluaa, koko suhde on rakennettava uudelleen. Siltikin vielä vuosien päästä pettäjä pelkää petyn lähtevän ja jättävän hänet. Vaikea kriisi tulee väistämättä läheisten tietoon ja harvoin pettäjä saa pettämisestään lisää arvonantoa. Vaikeinta on, kun hullaantuminen uuteen rakkauteen hiipuu ja todellisuus tulee tajuntaan - millainen ääliö olenkaan ollut!
Petetty ja pettäjä voivat jatkaa yhdessä - useimmat meistä niin tekevätkin. Aluksi elämä on yhtä tuskaa, vähitellen elämä normalisoituu ja vuosien päästä tapahtunutta voi katsella kummastellen - tapahtuiko tuo todella meille?
joutunut petetyksi.Petetty aina ottaa esille pettäjän kakkosen nimen joka päivä ja joka ainoa hetki siitä ei voi päästä yli eikä ympäri.
Eikä pettäjä kuitenkaan pysty unohtamaan kakkostaan ikinä ei milloinkaan. Ihan turhaa ajan hukkaa jatkaa yhteiseloa.
Ei kukaan jaksa vuosikausia jatkuvasti vatvoa samaa asiaa - alkukriisissä kakkonen on tiukasti läsnä, lopulta hänet puhutaan ulos parisuhteesta ja sitten aletaan rakentaa uutta elämää oman puolison kanssa. Tämän edellytyksenä on se, että sekä petetty että pettäjä todella tahtovat jatkaa yhteistä elämäänsä ja he ovat valmiita tekemään hirveästi töitä sen eteen.
Kuinka pettäjä voisi unohtaa kakkosen - emmehän unohda ensirakkauttammekaan, vaikka harva meistä on hänen kanssaan naimisissa. Mikäli pettäjä jatkaa elämäänsä puolisonsa kanssa, kakkonen tulee jätetyksi, eikä hänen kanssaan ole mitään mahdollisuutta jatkaa unelmoimista.
Yhteiselon jatkamisesta tai erosta päättää jokainen pari itse, ulkopuolisten ohjeidenantajien ja julkisuuden mallien ei pidä antaa vaikuttaa päätökseen - on tehtävä niin, kuin itsestä tuntuu hyvältä. On kummallista, että yhteen jäämistä täytyy perustella mutta eroa ei. Kuitenkin on hyvä muistaa, että useat parit jatkavat pettämisenkin jälkeen yhteiselämäänsä, koska rakastavat toisiaan. Eihän se tie helppo ole, mutta vuosien työn jälkeen voi todeta, että kyllä kannatti yrittää, vaikka ensimmäiset vuodet olivatkin yhtä helvettiä.