Tsemppiä

..siis kaikki te joilla on selkärankaa ajaa omaa asiaanne. Yrittäjät, muut työnantajat ja pääomapiirit luulivat taivaan koittaneen kun lopultakin saivat murrettua kolmikannan. Nyt alkavat palkansaajat jälleen tajuta että oman liiton pitää todellakin ajaa jäseniensä asiaa eikä vaan turvautua suurien liittojen sopimuksiin. Edessä on työnatajilla nakeat ajat kun yhdessä sun toisessa liitossa aletaan tosissaan ajaa palkansaajien asioita. Lisääntyvä eriarvoisuus ja erot varallisuudessa vain lisäävät osaltaa ay:n vahvuutta tulevaisuudessa.
4129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tehy teki pääomapiirien kanssa sopimuksen 9% korotuksella ja piti sitä hyvänä.

Äänestä

Hassua kun omalla duunipaikalla haukutaan tehyläiset, tehy ja muut liitot. Tuntuu olevan suurin osa ilman liittoa ja yksi liitonjäsen tuossa juuri kirosi liitot, tosin luultavasti jää siihen, eikä eroa.

Äänestä

niin ay-aktivistien saavutus taitaa olla lähimennesyydestä vain työpaikkojen alasajo.

Äänestä

ihmishenkiä turvaava suojelutyö tehdään niin kuin aina ennenkään. Vahvuutta ei ole se että heikoimpien sivullisten henget laitetaan palkkariidan pelinappulaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tehyläiset.. kirjoitti:

..siis kaikki te joilla on selkärankaa ajaa omaa asiaanne. Yrittäjät, muut työnantajat ja pääomapiirit luulivat taivaan koittaneen kun lopultakin saivat murrettua kolmikannan. Nyt alkavat palkansaajat jälleen tajuta että oman liiton pitää todellakin ajaa jäseniensä asiaa eikä vaan turvautua suurien liittojen sopimuksiin. Edessä on työnatajilla nakeat ajat kun yhdessä sun toisessa liitossa aletaan tosissaan ajaa palkansaajien asioita. Lisääntyvä eriarvoisuus ja erot varallisuudessa vain lisäävät osaltaa ay:n vahvuutta tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu