alueelliset erot

katsastuksessa

olen kuullur, että museokatsastuksessa olisi isojakin eroja alueellisesti. Pitäneekö paikkaansa? itse olen nähnyt sellaisia esimerkkejä eteläsuomessa joissa auto ei täälläpäin(pohjoisessa) olisi mitenkään päässyt museorekkariin. Eli jos haluan autoni museorekkariin, pitäisikö minun selvittää ensiksi missä sen saa helpoiten läpi??
Lisäksi olen kuullut kahta eri versioita kunnon vaatimuksista. toinen kertoo, että auton pitää kuin tehtaalta tullessaan. toinen taas, että käytön ja kulumisen jälkiä saa olla jonkin verran modauksia ja muutoksiakin, kunhan on ulkoisesti näyttävä. mites on?

4

1248

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -IK-

      Museoajoneuvon katsastus on läpihuutojuttu kunhan on vain ensin tehty museoajoneuvotarkastus. Näissä tarkastuksissa on todella järkyttäviä eroja. Ainakin Helsingin seudulla näyttää kelpaavan aivan mikä tahansa museotarkastajille. Tarkastajat ja harrastajat ovat toistensa tuttuja eikä vanhan kaverin paljailla jaloillaan kokoonkyhäämää kotteroa kehdata olla hyväksymättä. Katsastusmies ei voi olla hyväksymättä virallisen tarkastustodistuksen saanutta autonraatoa.

    • cadillakki

      ei voi luottaa enää että auto on priima vaikka ma-katsastettu olisikin.On tavallaan 2luokitusta:Ajoneuvo hyvin säilynyt alkuperäinen,tod näk vähän ajettu ym tällainen yleensä hyväksytään.Entisöity täysin:Eli auto t ehty uutta vastaavaa kuntoon joka paikasta,käyttäen aikakauden materiaaleja,ruuveja,johtoja,kankaita ym.Eli jos vaikka tavallisen 60luv tavallisen taxi mersun entisöi täysin se maksaa noin12-24tuhattaeuroa työmäärä eli aihion kunto ratkaisee lopullisen hinnan.Siis jos myydään erikoisen halvalla jotain ENTISÖITYÄ autoa,se ei yleensä ole laadullisesti sellainen mikä ma-auton kuuluisi olla,Tietysti voihan joku myydä hyvänkin suurella häviölla.Olen itse tehnyt 72kplma-ajoneuvoja niin asiasta on tietoa.

      • -IK-

        Viime viikolla ajoin Sisulla joka oli juuri saanut museokilvet. Auto oli maalattu siveltimellä. Tarkastushetkellä auton valot eivät toimineet mutta ei ollut haitannut. Kaverini on saanut joku viikko sitten tarkastetuksi Möhkö-Kawan jonka moottoriä ei pysty käyttämään hillittömän kolinan vuoksi. Eipä ollut käyntiin yritettykään. Melko varmasti Sisun tehtaalla oli ruiskumaalaus käytössä 70-luvulla. Samoin Kawasakin 6-sylinterinen kävi tehtaalta tullessaan melko hiljaisesti. Joku museotarkastajahuora on nämäkin hyväksynyt.


      • Kohtuus.
        -IK- kirjoitti:

        Viime viikolla ajoin Sisulla joka oli juuri saanut museokilvet. Auto oli maalattu siveltimellä. Tarkastushetkellä auton valot eivät toimineet mutta ei ollut haitannut. Kaverini on saanut joku viikko sitten tarkastetuksi Möhkö-Kawan jonka moottoriä ei pysty käyttämään hillittömän kolinan vuoksi. Eipä ollut käyntiin yritettykään. Melko varmasti Sisun tehtaalla oli ruiskumaalaus käytössä 70-luvulla. Samoin Kawasakin 6-sylinterinen kävi tehtaalta tullessaan melko hiljaisesti. Joku museotarkastajahuora on nämäkin hyväksynyt.

        "Möhkö-Kawan jonka moottoriä ei pysty käyttämään hillittömän kolinan vuoksi. "

        Mikä ihmeen ongelma tuo on? Jos pyörällä ei voi ajaa, vaan sitä pidetään näyttelyesineenä, niin miksi sen moottorin pitäisi olla hyvässä käyntikunnossa. Jos taas pyörää aiotaan käyttää liikenteessä, niin moottorihan on kunnostettava.

        Voihan se moottori mennä epäkuntoon tarkastuksen jälkeenkin ja voihan siihen ajoneuvoon tulla muitakin vikoja.

        Jos ajoneuvo on muilta osiltaan hyvässä "museokunnossa", niin ei tuo pensselimaalaus niin suuri virhe ole, että auto pitäisi sen takia hylätä .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe