..jos tilanne olisi se,että palaat yhteen ensi/ainoan rakkautesi kanssa piiitkän tauon jälkeen,olit jo päässyt yli hänestä, etkä mielestäsi tuntenut suurta rakkautta enää häntä kohtaan,mutta et ollut pystynyt rakastamaan ketään muutakaán,yrityksistä huolimatta.
Mies tulee kinuaan sinua takaisin,mietit hetken,kun et ole varma tunteistasi/haluatko..mutta se vanha tuttu yhteenpalaamisen riemu voittaa,ja päätätte koittaa taas,tällä kertaa kunnolla! (yhteen muutto heti jne)..
Kaikki meneekin ihan hyvin, outoa olla taas yhdessä mutta tunnet,että näin on kai tarkoitettu kun en ole muitakaan löytänyt, ja kuka korvaisi tuon ihmisen!!? yhdessä koettu niin paljon, ja kasvettu yhdessä..
Joo,huomaat että yhteenpaluu illalla oli jotain seuraamuksia..olet raskaana. Iloitsette miehenkanssa asiasta, vaikka se pelottaakin,mutta abortti ei tule mieleenkään!! Vielä vahvemmin tunnet,että näin on tarkoitettu.
Kuitenkin pikkuhiljaa tunnelma kiristyy, riitelette(taas) paljon,niinkuin aina ennenkin seurustellesanne. Sinua pelottaa, et halua jäädä yksin vauvankanssa! HAluaisit vain olla onnellinen tulevasta perheenjäsenestä,-ja oletkin,mutta olet ihan rikki siitä,että suhde tökkii! Mikä miestä vaivaa!?-Hän on kovin kiukkuinen aina! Yrität puhua asioista,turhaan,hän vain suuttuu kun alat puhumaan. Sama touhu jatkuu koko kesän, riidellään päivittäin,olemattomista asioista, sinulla on muutenkin pää sekaisin ja toivoisit vain,että mies näyttäisi välittävänsä sinusta ja sanoisi vaikka että: "rakas,anteeksi,lopetetaan tämä riitely.Sä olet mulle tärkeintä elämässä ja olen niin onnellinen kun musta tulee isä". Mutta turha toivo,jos tivaat jotain,mies vastaa, mutta muuten ei tule sinulle kertomaan tunteistaan ja siitä mitä hänen päänsä sisällä liikkuu.
Joltain ryyppyreissulta mies ei tule yöllä kotiin, olet huolissasi,odotat ja odotat,et saa nukuttua. Pelkäät että jotain on sattunut. Mies vihdoin tulee,päivällä,kysyt missä on ollut, sepittelee jotain omiaan, saat tietää että on ollut toisen naisén luona, kysyt asiaa, mies yrittää valehdella KAUAN. Lopulta myöntää,kun aikasi uhkaat ja sanot ettet siedä valehtelua. Mutta tietenkään mitään ei ole kuulemma tapahtunut. Ookoo,uskot asian, ja aikasi raivottuasi ja mietittyäsi asioita ja saadessasi miehen itkemään ja pyytämään mahdollisuutta, annat anteeksi. Kaikki menee taas hyvin hetken aikaa. Kuitenkin riidat taas alkavat. Ja Muutaman kk:npäästä sama homma toistuu,miestä ei kuulu kotiin. Auto on kadonnut. Puhelin kiinni. Pelkäät taas yksin kotona,että jotain on sattunut, että mies on ajanut kännissä johonkin. Iltapäivällä monien kyynelien jälkeen saat miehen kiinni,kertoo itse olleensa toisen naisen luona, luultavasti vain siksi kertoo kun tietää että eräs minun ystäväni tietää asiasta. Mitään ei tietenkään ole tapahtunut. MEinaat jättää miehen,mutta jälleen keskustelujen jälkeen annát anteeksi,etenkin siksi kun on lapsikin tulossa.
Mutta muuten olet aivan rikki. Taas riidellään kokoajan, koko raskausaika riidellään koko ajan, pelkäät keskenmenoa tuosta syystä. Erosta puhutaan moneen kertaan.
Sitten raskauden loppumetreillä mies on yhtäkkiä kuin toinen ihminen!! Teillä alkaa menemään tosi hyvin ja tuntuu kuin olisit rakastunut uusiksi!! Olet onnellinen. Lapsi syntyy, kaikki sujuu hienosti.
Muutaman kk;n päästä menet itse tuulettumaan ravintolaan. Näet siellä naisen,jonka luona miehesi oli olllut yötä. Hän haluaa jutella. KErtoo että olivat olleet sängyssä silloin,mies siis oli valehdellut sinulle. Samalla saat tietää että oli ollut sängyssä myös sillä toisella kertaa,sen toisen naisenkanssa. Olit uskonut miestä ja nyt, yli puoli vuotta jälkeenpäin kuulet tuollaista!! Juuri nyt,kun tuntuu että kaikki on hyvin, että teillä menee niin hyvin!! Olet aivan sekaisin etkä tiedä mitä tehdä!! Puhut asiasta miehenkanssa joka vihdoin tunnustaa.. Lopulta muutaman pvän päästä annat taas anteeksi kun et halua erota ja teillä on vauvakin.
Menee ihan hyvin taas, mutta pikkuhiljaa alkaa taas tulemaan riitoja ja sitä,että mistään ei puhuta, eikä juuri sekstaillakaan,usein. Haaveilet onnellisesta parisuhteesta, välilllä tuntuu että miehesi on vielä liian "lapsi".. Kuitenkin rakastat häntä, ethän ole koskaan rakastanut ketään toista! Silti välillä mietit onko teitä kuitenkaan luotu toisillenne.. Jos olisikin joku muu..?? Siitäkin tulee morkkis. Ei,haluat saada tämän suhteen toimimaan, mutta se tuntuu toivottomalta..! Mikä neuvoksi!!?
Mies tulee kinuaan sinua takaisin,mietit hetken,kun et ole varma tunteistasi/haluatko..mutta se vanha tuttu yhteenpalaamisen riemu voittaa,ja päätätte koittaa taas,tällä kertaa kunnolla! (yhteen muutto heti jne)..
Kaikki meneekin ihan hyvin, outoa olla taas yhdessä mutta tunnet,että näin on kai tarkoitettu kun en ole muitakaan löytänyt, ja kuka korvaisi tuon ihmisen!!? yhdessä koettu niin paljon, ja kasvettu yhdessä..
Joo,huomaat että yhteenpaluu illalla oli jotain seuraamuksia..olet raskaana. Iloitsette miehenkanssa asiasta, vaikka se pelottaakin,mutta abortti ei tule mieleenkään!! Vielä vahvemmin tunnet,että näin on tarkoitettu.
Kuitenkin pikkuhiljaa tunnelma kiristyy, riitelette(taas) paljon,niinkuin aina ennenkin seurustellesanne. Sinua pelottaa, et halua jäädä yksin vauvankanssa! HAluaisit vain olla onnellinen tulevasta perheenjäsenestä,-ja oletkin,mutta olet ihan rikki siitä,että suhde tökkii! Mikä miestä vaivaa!?-Hän on kovin kiukkuinen aina! Yrität puhua asioista,turhaan,hän vain suuttuu kun alat puhumaan. Sama touhu jatkuu koko kesän, riidellään päivittäin,olemattomista asioista, sinulla on muutenkin pää sekaisin ja toivoisit vain,että mies näyttäisi välittävänsä sinusta ja sanoisi vaikka että: "rakas,anteeksi,lopetetaan tämä riitely.Sä olet mulle tärkeintä elämässä ja olen niin onnellinen kun musta tulee isä". Mutta turha toivo,jos tivaat jotain,mies vastaa, mutta muuten ei tule sinulle kertomaan tunteistaan ja siitä mitä hänen päänsä sisällä liikkuu.
Joltain ryyppyreissulta mies ei tule yöllä kotiin, olet huolissasi,odotat ja odotat,et saa nukuttua. Pelkäät että jotain on sattunut. Mies vihdoin tulee,päivällä,kysyt missä on ollut, sepittelee jotain omiaan, saat tietää että on ollut toisen naisén luona, kysyt asiaa, mies yrittää valehdella KAUAN. Lopulta myöntää,kun aikasi uhkaat ja sanot ettet siedä valehtelua. Mutta tietenkään mitään ei ole kuulemma tapahtunut. Ookoo,uskot asian, ja aikasi raivottuasi ja mietittyäsi asioita ja saadessasi miehen itkemään ja pyytämään mahdollisuutta, annat anteeksi. Kaikki menee taas hyvin hetken aikaa. Kuitenkin riidat taas alkavat. Ja Muutaman kk:npäästä sama homma toistuu,miestä ei kuulu kotiin. Auto on kadonnut. Puhelin kiinni. Pelkäät taas yksin kotona,että jotain on sattunut, että mies on ajanut kännissä johonkin. Iltapäivällä monien kyynelien jälkeen saat miehen kiinni,kertoo itse olleensa toisen naisen luona, luultavasti vain siksi kertoo kun tietää että eräs minun ystäväni tietää asiasta. Mitään ei tietenkään ole tapahtunut. MEinaat jättää miehen,mutta jälleen keskustelujen jälkeen annát anteeksi,etenkin siksi kun on lapsikin tulossa.
Mutta muuten olet aivan rikki. Taas riidellään kokoajan, koko raskausaika riidellään koko ajan, pelkäät keskenmenoa tuosta syystä. Erosta puhutaan moneen kertaan.
Sitten raskauden loppumetreillä mies on yhtäkkiä kuin toinen ihminen!! Teillä alkaa menemään tosi hyvin ja tuntuu kuin olisit rakastunut uusiksi!! Olet onnellinen. Lapsi syntyy, kaikki sujuu hienosti.
Muutaman kk;n päästä menet itse tuulettumaan ravintolaan. Näet siellä naisen,jonka luona miehesi oli olllut yötä. Hän haluaa jutella. KErtoo että olivat olleet sängyssä silloin,mies siis oli valehdellut sinulle. Samalla saat tietää että oli ollut sängyssä myös sillä toisella kertaa,sen toisen naisenkanssa. Olit uskonut miestä ja nyt, yli puoli vuotta jälkeenpäin kuulet tuollaista!! Juuri nyt,kun tuntuu että kaikki on hyvin, että teillä menee niin hyvin!! Olet aivan sekaisin etkä tiedä mitä tehdä!! Puhut asiasta miehenkanssa joka vihdoin tunnustaa.. Lopulta muutaman pvän päästä annat taas anteeksi kun et halua erota ja teillä on vauvakin.
Menee ihan hyvin taas, mutta pikkuhiljaa alkaa taas tulemaan riitoja ja sitä,että mistään ei puhuta, eikä juuri sekstaillakaan,usein. Haaveilet onnellisesta parisuhteesta, välilllä tuntuu että miehesi on vielä liian "lapsi".. Kuitenkin rakastat häntä, ethän ole koskaan rakastanut ketään toista! Silti välillä mietit onko teitä kuitenkaan luotu toisillenne.. Jos olisikin joku muu..?? Siitäkin tulee morkkis. Ei,haluat saada tämän suhteen toimimaan, mutta se tuntuu toivottomalta..! Mikä neuvoksi!!?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minusta miehessäsi on vikaa... Toiset vaan pystyvät elämään ja rakastamaan vain yhtä, kun taas toisilla tuntuu menojalkaa vipattavan joka suuntaan ja halu saada muita on liian suuri. Tai niin ainakin omasta kokemuksesta tuntuu olevan...
Minäkin luulin elämäni olevan täydellisen ihanaa, 2 lasta ja auvoista avioelämää, kunnes kuulin mieheni pettäneen suhteella toiseen naiseen. Siihen se kaikki räjähti eikä sitä samaa voi saada enää takaisin. Vuosi siitä on kulunut ja yhdessä ollaan, mutta jotain puuttuu... Luottamus...? Siihenhän minäkin perustin, että se oli vaan se yksi hairahdus, mutta koskaan ei kuitenkaan voi tietää. Enkä haluaisi ehkä sittenkään elää loppuelämääni miettien mitä jos... Päätökset ei koskaan ole helppoja, mutta miehiäkin on niin monenlaisia. Missä te kunnon miehet olette...?
Miehesi on kypsymättömän oloinen parisuhteeseen ja ilmeisesti isäksi. Ihan varmasti hän rakastaa sinua ja sinä häntä, mutta vaikutat olevan häntä henkisesti melkoisen matkan edempänä ja jotta pääsisitte tasoihin, olisi miehesi oltava valmis kirimään sinua kiinni.
Joten erohan siinä vääjäämättä tulee mieleen, mutta aina voi koettaa voittaa vaikeudet, odottaa ja luottaa huomiseen. Jos miehesi on yhtään älykäs ja omaa edes alkeellisen vastuuntunnon, voit koettaa selvitellä hänen ajatuksiaan kypsästä parisuhteesta ja sen perusteella pohtia yhteistä elämäänne.
Koska hän kuitenkin tuntuu kaipaavaan aika pinnallista, turhaa elämää ja sinun pitäisi olla äiti lapsesi lisäksi myös hänelle, mieti jaksatko. Lapsen syntyminen sitoo sinut tiukemmin kotiin ja joskus hiukan yksitoikkoiseenkin elämään, johon tarvitset toista ihmistä jakamaan kaikki kanssasi. Onko miehesi osallistuva? Kirjoituksesi perusteella en sellaista kuvaa hänestä saanut.
Rakkaus ja tunteet ovat hieno asia, mutta nyt ei ole enää kyse pelkästään teistä. Rakkauteen on mahduttava myös järkeä ja sitä sinä nyt eniten tarvitset, etkä kuumia tunteita.
Oletko varma,että päädyitte yhteen vain siksi että kaipasitte/rakastitte juuri toisianne? Ihmiset palaavat joskus toistensa luo silkasta mukavuudenhalusta ja tottumuksesta, ylpeyden paikkaamisesta, yksinäisyydestä yms.
Voimia ja viisaita ajatuksia sinulle.
Tuossa oli paljon asiaa. Itse. En niinkään "täydellisenä" miehenä tunnustan että olen tehnyt kyllä väärin vaikka sitä ei itselle haluaisikaan myöntää. Vaimoni sai lapsen. Jota kyllä halusin itsekkin yli kaiken. Mutta ennen sitä oli jo ilmassa eronhetkiä.
Olemme kuitenkin niin kaukana toisistamme omissa asioiden tärkeysjärjestyksissä. Raskausaikakin oli aika vaihderikasta. Enemmän olisi pitänyt olla vaimon tukena silloin, sekä sen jälkeen. Miehet ovat vaan ehkä tällaisia. Kaikki pitää oppia kantapään kautta. Nyt kun olen itse pitänyt kotia/perhettä/työtä yllä melkein vuoden päivät niin sen huomaa mitä se on. Sen kautta olen oppinut arvostamaan toista enemmänkin. Nyt koitankin korvata vaimon menetettyä aikaa hänelle, suoda kaikki edut ja olla esimerkillinen aviomies. Kyllä se on kysynyt välillä hermoja/kärsivällisyyttä. Mutta uskon että se myös sitten palkitaankin. Vaikka sitä palkintoa ei aina näkyisikään.
Aika on kuitenkin sorvannut meitä yhteen ja ymmärrämme toisiamme paremmin. Osaamme antaa ajoissa periksi ja olla toisillemme mieliksi. Ainoa ongelma mikä vielä tökkii on seksi. Sitä kun haluaisin lisää ja että se sujuisikin. Se vaan tuntuu olevan minulla mielessä kokoajan. Hyppäämiset vieraisiin peteihin nyt ei oikeestaan kiinnosta, vaan haluaisin sitä nimen omaan vaimon kanssa. Mutta häntä ei vain kiinnosta??? Ehkä siinäkin osa syy siihen että annan hänen olla tulla mennä niinkuin haluaa että se kiinnostus sitä asiaa kohtaan heräisi. Mutta sitä ihmettä ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Onko sitten asianlaita niinhuonosti että se ei tule koskaan siitä kirkastuvan? Sitä en tiedä. Toivo kuitenkin elää vielä.
Tällaisien asioiden punnitseminen on tietenkin jokaisen oma asia. Sanotaan että jos riitoja tulee useasti ja että se rassaa normaalia elämää haitaksi asti niin ei kannata ujostella mennä oikean ammattiauttajan luokse. Uskon että siinä vaiheessa viimeistään pitäisi miehenkin silmät kirkastua ja herätä siihen tosiasiaan että olette perhe.
Luottamus on kuitenkin parisuhteelle yksi tärkeimmistä asioita. Se joka pettää kerran, pettää toisenkin. Mutta että valehtelee niin se on huono merkki. Kaikesta... ihan kaikesta tulisi pystyä puhumaan. Vaikka ne olisivatkin kuinka arkoja asioita tahansa. Puhumalla niistä selviää ja se helpottaa molempia. Sen luottamuksen puuttumisen sain todeta itsekkin. Jos ei ole varma että voi luottaa kumppaniin niin se kyllä pistää mielikuvituksen paholaisen valtaamaan mielen. Jos taas toinen voi tunnustaa/kertoa ihan kaikki asiat vaikka ne olisivat mitä tahansa. Niin niiden merkityskin minimoituu kun toisen sanaan voi luottaa. Niistä asioista voi silloin kahlata yhdessä ylitse eikä kantaa yksin taakkaa harteilla. Itse haluan tätä nykyä sitä että suhde perustuu luottamukseen ja haluan olla sen arvoinen. Oli se sitten mitä tahansa.
Tuollaiset asiat menneisyydestä jättävät kyllä syvät arvet. Aika ne parantaa. Mutta olisitko onnellisempi jos saisit elää lapsesi kanssa kahdestaan, ilman että sinun pitää kuluttaa jo muutenkin vähiä voimia toisen tyhmyyteen?
Uskon että olet hyvä vaimo, ja siksi harmittaa todella kun olet joutunut moiseen tilanteeseen ja haluankin auttaa. Oletko kuitenkin ollut luottamuksen arvoinen?
Eli:
Suosittelen ammattiauttajaa rohkeasti vain. Ei sitä tarvitse hävetä. Eikä siitä haittaakaan ole. Uskon että haluat kuitenkin pelastaa parisuhteesi ja elää sellaista hetkeä kuin parhaina päivinänne teillä on. Ehkä mieskin herää siihen tosiasiaan joku päivä että omistaa upean perheen :)
Tuossa oli paljon asiaa. Itse. En niinkään "täydellisenä" miehenä tunnustan että olen tehnyt kyllä väärin vaikka sitä ei itselle haluaisikaan myöntää. Vaimoni sai lapsen. Jota kyllä halusin itsekkin yli kaiken. Mutta ennen sitä oli jo ilmassa eronhetkiä.
Olemme kuitenkin niin kaukana toisistamme omissa asioiden tärkeysjärjestyksissä. Raskausaikakin oli aika vaihderikasta. Enemmän olisi pitänyt olla vaimon tukena silloin, sekä sen jälkeen. Miehet ovat vaan ehkä tällaisia. Kaikki pitää oppia kantapään kautta. Nyt kun olen itse pitänyt kotia/perhettä/työtä yllä melkein vuoden päivät niin sen huomaa mitä se on. Sen kautta olen oppinut arvostamaan toista enemmänkin. Nyt koitankin korvata vaimon menetettyä aikaa hänelle, suoda kaikki edut ja olla esimerkillinen aviomies. Kyllä se on kysynyt välillä hermoja/kärsivällisyyttä. Mutta uskon että se myös sitten palkitaankin. Vaikka sitä palkintoa ei aina näkyisikään.
Aika on kuitenkin sorvannut meitä yhteen ja ymmärrämme toisiamme paremmin. Osaamme antaa ajoissa periksi ja olla toisillemme mieliksi. Ainoa ongelma mikä vielä tökkii on seksi. Sitä kun haluaisin lisää ja että se sujuisikin. Se vaan tuntuu olevan minulla mielessä kokoajan. Hyppäämiset vieraisiin peteihin nyt ei oikeestaan kiinnosta, vaan haluaisin sitä nimen omaan vaimon kanssa. Mutta häntä ei vain kiinnosta??? Ehkä siinäkin osa syy siihen että annan hänen olla tulla mennä niinkuin haluaa että se kiinnostus sitä asiaa kohtaan heräisi. Mutta sitä ihmettä ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Onko sitten asianlaita niinhuonosti että se ei tule koskaan siitä kirkastuvan? Sitä en tiedä. Toivo kuitenkin elää vielä.
Tällaisien asioiden punnitseminen on tietenkin jokaisen oma asia. Sanotaan että jos riitoja tulee useasti ja että se rassaa normaalia elämää haitaksi asti niin ei kannata ujostella mennä oikean ammattiauttajan luokse. Uskon että siinä vaiheessa viimeistään pitäisi miehenkin silmät kirkastua ja herätä siihen tosiasiaan että olette perhe.
Luottamus on kuitenkin parisuhteelle yksi tärkeimmistä asioita. Se joka pettää kerran, pettää toisenkin. Mutta että valehtelee niin se on huono merkki. Kaikesta... ihan kaikesta tulisi pystyä puhumaan. Vaikka ne olisivatkin kuinka arkoja asioita tahansa. Puhumalla niistä selviää ja se helpottaa molempia. Sen luottamuksen puuttumisen sain todeta itsekkin. Jos ei ole varma että voi luottaa kumppaniin niin se kyllä pistää mielikuvituksen paholaisen valtaamaan mielen. Jos taas toinen voi tunnustaa/kertoa ihan kaikki asiat vaikka ne olisivat mitä tahansa. Niin niiden merkityskin minimoituu kun toisen sanaan voi luottaa. Niistä asioista voi silloin kahlata yhdessä ylitse eikä kantaa yksin taakkaa harteilla. Itse haluan tätä nykyä sitä että suhde perustuu luottamukseen ja haluan olla sen arvoinen. Oli se sitten mitä tahansa.
Tuollaiset asiat menneisyydestä jättävät kyllä syvät arvet. Aika ne parantaa. Mutta olisitko onnellisempi jos saisit elää lapsesi kanssa kahdestaan, ilman että sinun pitää kuluttaa jo muutenkin vähiä voimia toisen tyhmyyteen?
Uskon että olet hyvä vaimo, ja siksi harmittaa todella kun olet joutunut moiseen tilanteeseen ja haluankin auttaa. Oletko kuitenkin ollut luottamuksen arvoinen?
Eli:
Suosittelen ammattiauttajaa rohkeasti vain. Ei sitä tarvitse hävetä. Eikä siitä haittaakaan ole. Uskon että haluat kuitenkin pelastaa parisuhteesi ja elää sellaista hetkeä kuin parhaina päivinänne teillä on. Ehkä mieskin herää siihen tosiasiaan joku päivä että omistaa upean perheen :)
Miehesi on penska eikä ansaitse sinua.sinulla olisi helpompaa lapsen kanssa kahden.Varmaan saisitte sovittua lapsen tapaamiset ja muut?Älä pelkää muutosta!!!
Jos hairahtuu pettämään toista,se tulee tehdä niin hienotunteisesti ettei toinen osapuoli joudu kärsimään.Turha tässä sievistellä,kenelle tahansa saattaa sattua vahinko-olemme inhimillisiä.Sinun miehesi on kuitenkin TOISTAMISEEN käyttäytynyt sikamaisesti.Hän ei mielestäni ole myöskään ollut tarpeeksi tukenasi esim.raskausaikana.
ota asiat reilusti puheeksi.Sano,että jätät miehesi,jollei hän muuta tapojaan täydellisesti.Kerro mitä odotat suhteelta:seksiä,toisen huomioimista,talousapua,kunnollista isää lapsellesi..mitä nyt ikinä odotatkaan!!Tee selväksi että yksikin yö-poissaolo kotoa lopettaa suhteen.Tee selväksi myös,että nyt tai ei koskaan on aika panostaa 100%suhteeseen.Jollei miehesi suostu,jätä tylysti hänet.Itke itkusi,nuole haavasi..keskity ihanaan lapseesi ja itseesi.Jossain on juuri oikea,upea rakkaus juuri sinua varten-usko niin ja se toteutuu ennen pitkää!!
Jos miehesi haluaa vielä yrittää,tulee myös sinun yrittää kaikkesi.Ole hellä ja kultainen hänelle,älä nalkuta turhasta,tee oma osuutesi.älä kaivele vanhoja.Riidan tullen älä vedä menneitä esiin.Ole sen arvoinen,että sinun tähtesi kannattaa tehdä töitä.Mutta älä tyydy puolittaiseen panokseen.Miehesi on yritettävä kunnolla.
Voimia ja rohkeutta!!!!!
Seksielämä vaihtelee elämän kuluessa.Naisella siihen vaikuttaa monet asiat:hormoonit,synnytykset,lihomiset,laihtumiset,imetys,se tunteeko olonsa haluttavaksi ja turvalliseksi...Mies ei voi moniinkaan vaikuttaa,mutta siihen voi,että nainen voi tuntea itsensä haluttavaksi.Kerro se hänelle teoin ja sanoin.Myös muuta läheisyyttä tarvitsee kuin pelkkää seksiä.Seksihalut menee,jos mies on aina heti lääppimässä ja muna pitkällä,vaikka itse haluaisi vain läheisyyttä ja halimista.Tässä on miehen ja naisen vakava ero:mies tarvitsee seksiä pystyäkseen läheisyyteen ja nainen päinvastoin läheisyyttä pystyäkseen seksiin!
Itse olen seurustellut pian 8v.On käyty läpi lasten syntymiset,hormoonimyrskyt,monet kriisit...Seksiä on välillä ollut hyvinkin vähän,joskus ei ollenkaan,mutta joskus on ollut niitäkin aikoja ettei mikään määrä päivässä meinaa riittää.Arvostan miestäni suunnattomasti,että hän on ollut rinnallani kaikki ajat-se vasta tuokin turvallisuutta=lisää seksihaluja!
Tällä hetkellä seksiä on ihan sopivasti,ei ihan joka päivä kylläkään.Minunkin mieheni mielestä ideaali olisi aamuin illoin ,mutta hän on niin fiksu ettei vaadi minulta moista kuitenkaan.
Sellanen vanhojen asioiden kaivelu on ehkä pahinta mitä tiedän. Sillä saa kyllä suhteen verestämään vaikka arpi olisi kuinka hyvin tahansa parantunut. Auki se repeää taas. Eikä ole reilua että vain toinen yrittää suhteessa tosissaan, vaan että siihen pitää silloin panostaa myös molempien ja kuunnelle mitä toisellakin on sitten sanottavaa jos kerran vaatii toiselta täydellistä elämänmuutosta.
Mutta onko se elämä silloin enään hauskaa kun molemmat ovat täysin erinlaisia kuin mitä ovat? Vai onko se sitä että elämä alkaakin hymyillä rakoilemisen sijaan. Itselläni on nyt se kausi että olen kääntänyt kelkkani ja olen kuin uusi mies. Enkä voisi sanoa että olisin tähän uuteen tilanteeseen tyytymätön. Muun kuin seksin suhteen. Totta myös se että välittä tuntuu että yritän ehkä vähän liikaa ja kun kerran tarjoutuu tilanne niin se pitää käyttää hyväksi ja yrittää saada sitä seksiä... Vaikka olenkin yli romantikko ja pidän siitä että saan olla toisen lähellä, halata lujaa ja suudella pitkäääääääään... :) mutta kun toinen taas ei ole sitä :/ Ei halua suudella eikä halata. Saati että tekisi joskus aloitetta seksin suhteen, niin pakko se on joskus yrittää houkutella siihenkin. Tuntuisi että ei sen saamisesta nyt niin vaikeaa pitäisi tehdä että pitää juosta munasilleen talo ympäri ja laulaa serenaadia kuutamolla ikkunan alla ruusu hampaissa ja soittaa mandoliinia? :) No ehkä se tekisi vaikutuksen ja miksi ei. Kai sitä nyt joskus voisin vaikka niinkin tehdä jos sitä toinen kauniisti pyytää :)
Mutta ihmiset:
Hiljentykää joskus hetkeksi ja ymmärtäkää se tosiasia kuinka ainutlaatuinen ja ihana puoliso teillä on. Älkääkä miettikö aina niitä huonoja puolia. Vaan muistakaa suhdettanne lämmöllä.
Kiitos tosi paljon teille kaikille vastauksista, on hienoa kuulla etten ajattele ja murehdi ihan olemattomia, kun välillä tuntuu että olenko mä liian järkeilevä ja valitanko tässä nyt turhasta vai onko mulla oikeus tähän..!
Niin,te olitte suurin osa sitä mieltä että tästä tuskin tulee mitään... En tiedä, välillä olen itsekin sitä mieltä, mutta sitten taas ajattelen(/toivon), että ehkä kaikki muuttuu!! No,oon kyllä jonku aikaa jo odotellut sitä muutosta.. Sitten ajattelen,että "no ei se nyt enää/hetkeen ole tehnyt semmosia typeryyksiä". Mutta se on tosiasia,että en voi enää luottaa!! Kyllä sitä aina ajattelee kun toinen lähtee baariin,eikä esim ole vielä 4maissa kotona,että onkohan se nyt taas jonkun luona.Mutta olen huomannut itessäni sellasen yllättävän asian,että ajattelen myös että no,jos on jossain,sitten on,sitten loppuu tämä touhu,ja se oli hänen valintansa! Ennen aina murehdin aivan kamalasti ja olin ihan paskana kaikista pienistäkin asioista.. Mä olen saanut itsetuntoani luottamustani takasin,ennen ne oli hukassa.
Tässä on tosiaan kyse pienestä lapsestakin, haluaisin tehdä kaiken oikein lapsen suhteen. Haluaisin että sillä olisi isä,tai kyllähän sillä onkin vaikka ero tulisi,mutta mä olen sellanen "säälijä".. Mä siis säälin jotenkin miestäni kauheasti!! Ja tunnen itseni sitten kusipääksi jos erotaan ja mä "vien" häneltä lapsen. En käsitä miksi,kun kuitenkin se on HÄN joka on ne paskat asiat täs suhtees tehnyt ja tiedän että hän on ihminen,joka selviytyy varmaan kaikesta,aina. Eikä hän nyt tosiaan NIIN KAUHEASTI lapsen kanssa ole, on kyllä silleen valittamatta jos minä esim lähden johonkin asioille tm,mutta enimmäkseen kuitenkin mä olen koko päivän lapsenkanssa. En silti valita siitä,toki nautin lapsenikanssa olosta,välillä vaan väsyttää. Niin ja minäpä murehdin että jos erotaan,miten se pärjää,kuka pesee pyykit,tekee ruoan,siivoaa,pitää huolen laskuista jne..
En tiedä,toivoisin niin todella,että mies kasvaisi ja tämä homma toimisi,mutta sen tiedän että tätä en jaksa loputtomiin.. Välillä tosiaan mietin,että olisiko minun,-ja lapseni parempi kahden. Tai ollaanko me sitten liian erilaisia ihmisiä miehenkanssa kun minulle on tuo puhuminen ´ja tunteiden näyttäminen ja ääneen sanominen niin tärkeää ja miehelle ei! Musta ainakin tuntuu että hajoan vaan suhteessa, jossa joudun pitämään asioita sisälläni! Jos yritän sanoa jotain siitä mikä minulle on tärkeää, ja mitä toivoisin mieheni esim tekevän toisin tai jotain, hän yleensä tokasee vaan jotain että "onneks sä oot niin täydellinen" jne!! Argh! Ja olen aina sanonut että en tosiaankaan ole täydellinen ja jokaisessa on vikoja, mutta että sanoisi ne ääneen!! Enhän mä voi lukea toisen ajatuksia ja tietää mikä minussa ärsyttää ja yrittää muuttaa mitään,jos hän ei sano niitä! Kun kysyn miksei hän puhu mistään/ota asioita puheeksi,hän sanoo että kun siitä tulis vaan riitaa!! Eli siis hän luovuttaa mielummin saati yrittää miettiä missä mättää ja mitä voisi asioiden hyväksi tehdä!!
Joku kysyi,olenko todella luottamuksen arvoinen (vai miten se meni?), mielestäni olen. En ole miestäni pettänyt,vaikka mahdollisuuksia ja houkutuksia olisi ollut. Joskus ajattelen kyllä,että miksen pitäisi peliä jonkun toisen kanssa baarissa,kun mieheni on sentään ollut sängyssä toisten kanssa!! Mutta minulle tulee paha morkkis kaikesta! Se valehtelu on tosiaan minun mielestä varmaan yksi pahimmista asioista!! Etenkin kun olen aina miehelle toitottanut että inhoan valehtelua ja silloinkin kun tivasin missä hän oli ollut(petettyään),sanoin nimenomaan,että JOS jotain on tapahtunut, kerro se NYT!! Etten sitten kuule muualta!! Arvostan rehellisyyttä. Mutta, hän päätti valehdella niin kauan kuin pystyi. Se todella loukkaa minua!! Miten ihminen,joka väittää rakastavansa toista, voi tehdä sellaista!! Jos mä olisin pettänyt, olisin tunnustanut välittömästi ja katunut ja pyydellyt anteeksi tuhat kertaa!!
Niin siitä että olemmeko sitten yhdessä rakkaudesta vai mistä, en oikeastaan tiedä enää!! Tuntuu että rakastan miestäni yli kaiken,mutta toisaalta kyllä tiedän senkin,että se on se vanha ja tuttu turvallinen mies,jonkakanssa on ollut aina niin hieno palata yhteen.. Silti sitä tiettyä intohimoa ei enää ole! Mutta katoaako se sitten aina joka suhteessa vai onko jossain suhteita missä vuosien jälkeen tuntuu sama kutkutus vatsassa!!? Paitsi elokuvissa.. Niin jos meille ero tulee, en kyllä tiedä miten selviän siitä taas ja miten ihmeessä totun elämään ilman tätä miestä!!????
Niin, minä en ole vaimo, ei olla ehditty vielä naimisiin, vaikka mä olen siitä joskus puhunut,että olisin valmis siihen jo, koska tiedän etten halua ketään toista miestä enää. Mies ei ole ollut valmis, enkä taida olla minäkään enää. Siitä ammattiauttajalle puhumisesta... olen senkin joskus ottanut puheeksi, että voisi tehdä hyvää käydä sellases terapias, mutta mies sanoi jotain ettei varmasti tule.
Ymmärrän kyllä senkin ettei seksiä aina ole! Eikä se nyt sinänsä minua haittaa, joka suhteessa varmasti on erilaisia vaiheita, on paljon seksiä ja ei ole juuri yhtään seksiä. Yleisesti ottaen mä olen ihminen joka haluaisi seksiä ehkä joka toinen päivä,noin suunnilleen. Meillä on sekin vaan jotenkin alkanut jäämään. Minä teen ainakin useammin aloitteen kun mies. Olen siitäkin puhunut mutta ei mies tiedä mistä moinen johtuu. Se kuitenkin pitää myös paikkaansa, että jos sänkyasiat eivät pelaa, se heijastaa vähän muihinkin asioihin, kiristää tunnelmaa.. Eriasia olisi sekin kun olisi jokin tietty syy seksittömyyteen, ja se kerrottaisiin ja kumpikin ymmärtäisi missä menn´ään.
Ja vielä tuosta että kannattaa tehdä selvät säännöt eikä nalkuttaa jne.. Joo olen kyllä yrittänytkin olla nalkuttamatta. Pettämisen jälkeen sovimme ettei mieheni enää juo. Se sopimus kesti hetken aikaa. silloin hän lupasi että minä saan "määrätä" hänen juomistaan, mutta myöhemmin kun hän oli lähdössä ottaan, lupaukset unohtuivat ja mulla ei kuulemma ole mitään sanottavaa hänen juomiseensa. Nyt asia on kuitenkin ihan ok(?),hän ei RYYPPÄÄ usein,silloin tällöin, mutta kaljaa kyllä litkii ainakin joka vkonloppu jonkin verran.. Se on totta että mieheni ei kauheasti osallistu esim kotihommiin.. Tai ainakin asiasta täytyy muutamaan kertaan mainita ennenkuin jotain tapahtuu.. Ja se on totta,että raskausaikana hän ei juurikaan tukenani ollut, raskausaika meni suoraan sanottuna päin helvettiä ja minulla oli todella paha olla kokoajan! Siksi siitä jäikin sen verran paskanmaku suuhun,ettei ihan heti tee mieli tulla raskaaksi..
Että tämmöstä meillä. Tuliko uusia mielipiteitä? Kommentteja!? Mä olen ihan sekasin kyllä, en tiedä mitä tekisin, sen tosin tiedän ainakin, että yksikin pettäminen vielä niin lopetan suhteen. Onko mulla luonnetta tehdä raskaita päätöksiä, en tiedä.
Miehet voi muuttua,naiset voi muuttua,suhde voi muuttua...Olen sitä mieltä,että intohimon kirkkain liekki kyllä sammuu joka suhteessa jossain vaiheessa,että se ei ole epänormaalia.Silti voisi rakastella toisen mieliksi joskus,jos toista kunnioittaa ja rakastaa.Usein ne omatkin halut siinä alkavat heräillä...Oma mieheni herätti minut hellästi viime yönä kesken unieni...Ajattelin siinä unentokkurassa,että kohtuuttoman kauan siitä edelliskerrasta onkin,että ehtii sitä nukkua rakastelun jälkeenkin.Alussa ei juuri innostanut mutta lopussa kuitenkin laukesin,että lopputulos jees!
Se,että on säälistä toisen kanssa,on pahinta.Silloin estää toiselta mahdollisuuden henkilökohtaiseen kasvuun.Jos ei enää muuta syytä ole yhteiseloon,niin kamat eri osoitteisiin vain!!
Kannattaa antaa itselleen vaikka aikaraja,esim puoli vuotta,että katsoo miten alkaa mennö ja muuttuuko mikään oikeesti.Toiselle osapuolelle on reilua kertoa,mutta ei uhkailumielessä vaan aivan ilmoitusluontoisena asiana,että tämmöstä on nyt menossa.
Asiat järjestyy!Hiekkaa ei kuitenkaan kannata vuosikausia syödä...Ja naimisiin vasta kun tuntee että rakastaa!!!Sääli-häät kuulostaa pahalta!!