Mies pyöritti lähes vuoden, ihastuin, rakastuin, seksi taivaallista.. Sitten pudotti pommin ja kertoi , ettei nyt aivan vapailla markkinoilla olekaan, siis ei lähelläkään sitä. Olo aivan järjettömän hyväksikäytetty ja vihainen. Nyt avovaimon kanssa eletään somaa elämää, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun suhteemme alkoi, olivat reilun vuoden olleet yhdessä. Todella vankalla pohjalla tuntuu siis kyseinen avoliitto olevan?
Sain myös selville, että ystäväni tuntee tämän kolmiodraamamme minusta ilmeisesti autuaan tietämättömän osapuolen. Todella lapsellista, tiedän, mutta oikeasti mietin, että pitäisikö avovaimolle informoida, millaisen valehtelijan kanssa hän oikeasti elää. Maailma on yllättävän pieni ja mies on minullekin jäänyt "pienen" totuuden kaunistelun lisäksi kiinni muutamasta muustakin valheesta. Mistä tiedän, kuinka montaa naista hän samalla lailla pyörittää. Ja näissä asioissa saa kyllä oikeasti satutettua itseään ihan kunnolla..
Jos vain tietäisi, mikä on järkevää ja mikä ei.. Tavallaan mietin, onko minulla oikeus hajottaa toisen maailma näin karulla tavalla.. Toisaalta itsehän mies on soppansa keittänyt, harkintaa olisi voinut käyttään jo pitkän aikaa sitten.. Itse kyllä avovaimon asemassa haluaisin tietää, vaikka totuus varmasti sattuu.. En vain tiedä, pystynkö ottamaan omalletunnolleni tällaisen parisuhteen rikkomisen..
Jos joku jonkin sortin rakentavaa palautetta kykenisi antamaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
niin käräytä, mutta yritä välttää paljastumista olevasi toinen osapuoli. Tuollaisia pelittäjiä on aivan liikaa.
Ei ole mielestäni lasten etu että äitiään petetään joten vaikka olisi lapsia niin parasta olisi käräyttää.
Pettäminenhän vahingoittaa aina petettyä ja mahdollisia lapsia, myös vaikka pettämisestä ei tiedettäisi.
Valitettavasti tuo tuntuu kuin voisi olla suoraan minun elämästäni. Olsisin se petetty osapuoli, josta minulla onkin jo viitteitä. Mutta jos asia näin on, niin kaipaan oikeita todisteita. Joten ole hyvä, ota minuun yhteyttä.
T.M
ollut aamiaispöydässä kapakkaillan ja yön jälkeen vastaeronneen äidin ja lastensa kanssa, äidin, jonka iskit kapakasta.
Minä olen ollut aivan liian monta kertaa.
Usein lasten silmistä on heijastunut ihastus, uteliaisuuden lisäksi, uutta isäehdokasta kohtaan.
Monesti olisin ollut tosissaan kiinnostunut äidistä, mutta tietoisuus riittämöttömyydestäni isän rooliin toisen lapsille, olen joutunut jättämään jutun yhdenyön sellaiseksi.
Sinä vain haluaisit lisää tällaisia onnettomia yh;jia.
Lapsille on aina omat vanhemmat tärkeimmät, ei ne säikähdä pienistä riitelyistä.
Ei ole mielestäni vaihtoehtoa. Parempi on tietää pettämisestä kuin tulla tietämättään petetyksi. Voi olla että jo aavisteleekin pahinta, mutta odottaa näyttöä.
Itse sain tuollaisen puhelun miehen salarakkaalta. En nyt mene tarkempiin yksityiskohtiin, mutta olen tyytyväinen että tiedän totuuden. Ero meille tuli hetkellisesti, tosin sitten palasimme yhteen.
Oletko ajatellut mitä motiiveja sinulla on käryttää.
Sulle petetty osapuoli nim.M ,oletko pohjoisesta keski-suomesta yhden lapsen äiti?
Jouduin itse kurjistumisen kierteeseen, kun pettävä mieheni valehteli pitkään. Tosin jäi sitten kiinni, ero tuli. Ei kivaa, mutta jatkuva epäily oli hirveää.
Tuttavapariskunnan vaimolle soitti mies ja kertoi oman vaimonsa pettävän tuttavani miehen kanssa. Molemmat petetyt hakivat eron ja saivat toisistaan tukeakin. He myös solmivat erottuaan tahoillaan uudet liitot. Minusta se oli reilua. Itsekin olisin mieluummin ottanut ilmiannon, kuin roikkunut pitkään "löysässä hirressä". En tiedä, mikä kenellekin sitten on parasta.
kannattaa aina odottaa.