Onko kenelläkään kokemusta...muutin ulkomaalaisen avomieheni kanssa Suomeen. Hän aloitti suomenkielen opiskelut ja sai suhteellisen nopeasti satunaisia työkeikkoja. Kuukausia muuton jälkeen hän on vieläkin kotona. Valittaa että kyllästyttää, mutta ei kuitenkaan etsi parempaa työtä. Minä kilttinä naisena istun koneen ääressä etsien hänelle työpaikkaa. Ei saa edes paperitöitä itse selvitettyä. Tekisi mieli lähettää koko tyyppi takaisin kotiin! Olenko kiittämätön akka... jakakaa kokemuksia!
HELP!
Lost marbles
171812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei millään pahalla. Itse olen ollut mieheni kanssa reilu 3v ja hän oli mnuutaman vuoden täällä suomessa jo ennen tapaamistamme. Olet kiittämätön, koska.. MIten luulet miehen pärjäävän paperi ym. asioissa täällä suomessa jos et sinä auta? Sinun pitää olla hänelle lakikirja,työvoimatoimisto, asianajaja, sanakirja ja kaikkea mitä vaan keksitkin. Olet valinnut sen tien. Minun mieheni osaa jo toimia suomessa kuin parempikin suomenkansalainen..ja tiedän kokemuksesta että se vie aikansa ja on molemmille vaikeaa. Koska se vie sinun vapaa-aikaasi ja tuo suhteeseenne eripuraa.Vieläkin silti meillä minä istun netissä ja etsin työtä miehelleni. Ja jos en tee niin tai jos en tiedä suomen lakia ulkoa olen tyhmä suomalainen nainen...Tälläista se on. Mutta jos olet valinnut suhteen ulkomaalaiseen mieheen, elät hänen elämäänsä. Hänen ehdoillaan.
ehdoillaan??? Meillä mennään yhteisillä ehdoilla ja sen tein jo alussa miehelle selväksi, että Suomessa toimitaan eri tavalla ja kulttuuri on aivan erinlainen. Onneksi mieheni on ymmärtäväinen, sopeutuvainen, kiltti ja jaksaa uskoa tulevaan.
Tyhmänä mieheni ei todellakaan minua pidä, vaan arvostaa minua, työtäni sekä auttaa kotitöissä.
Jokainen toki valitsee miten ulkomaalaisen miehen kanssa haluaa elää :)
Miten aktiivinen aviomies oli kotimaassaan? Eli onko kysymyksessä luonteenpiirre vai kaamosmasennus...?
Itse muutin aikoinani mieheni kotimaahan Ranskaan ja olin aluksi ihan uusavuton. Mieheni ei kuitenkaan koskaan naputtanut asiasta vaan kannusti tekemään ja oppimaan. En ollut esimerkiksi koskaan ajanut autoa miljoonakaupungissa, kävimme siis harjoittelemassa aikaisin sunnuntai-aamuisin.
Pikkuhiljaa oma-aloittelisuuteni ja itsenäisyyteni palasi kielitaidon mukana ennalleen ja nyt hoitelen työn ohessa perheen arkiset pikkunäpertelyt auton öljynvaihtoa ja veroilmoituksia myöten.
Et ole kiittämätön akka, vaan olet väsynyt :-) miehenikin oli joskus väsynyt, itsekin olin joskus aluksi niin masentunut etten jaksanut edes kotia siivota tai laittaa ruokaa. Mies joutui tekemään ihan kaiken ja hänkin välillä siihen hermostui. Mutta se oli sitä alkuhuuman jälkeistä arkea se, onneksi meille arki maistui ja uskoimme yhteiseen huomiseen, muuten olisimme varmasti jossain vaiheessa luovuttaneet.
Miestäni en kylläkään ikinä toisi samaan tilanteeseen Suomeen. Joten jos te pärjäätte tilanteessanne, niin onneksi olkoon! Koita jaksaa, ei se miehellesikään ole herkkua, oli hän kotoisin mistä hyvänsä.
sanotaan,sitä saa mitä tilaa
Mitä oikein odotit? Mieti asia toisin päin, itse muuttaisit maahan, jonka kieltä et osaa lainkaan. Kyllä silloin joutuisit turvautumaan miehesi apuun. Ja miltä tuntuisi, kun mies alkaisi siitä valittamaan, että vittuako kyselet koko ajan neuvoa?
Minunkin mieheni on Suomeen juuri muuttanut, tosin on hyvin omatoiminen, mutta kyllähän sitä silti täytyy auttaa ja neuvoa, opettaa Suomea jne jne. Rankkaahan se välillä on, mutta siihen olin valmistautunut. Tottakai liitto ulkomaalaisen kanssa on paljon hankalempaa, kuin oman maalaisen. Luulisi sinun sen tajunneen, ennen kuin miehesi tänne toit.
Olemme asuneet avoliitossa jo vuosia, ja juttelimme paljon tulevasta ennen tänne tuloa. Itse olen asunnut maailmalla vuosia joten tiedän minkälaista on sopeutua uuteen maahan. Kyse ei ole siitä että en haluaisi auttaa häntä, ja luulisin että hän itse hoitaisi kaikki asiat. Ehkä olen vain vähän pettynyt että hän ei itse ole niin aktiivinen kun olin itse uuteen maahan muuttaessani. Tiedän tasan tarkkaa kuinka vaikeeta on asua vieraassa maassa ja siksi muutin takaisin. Odotan että hän on kiinnostunut täällä olosta, ja esim. työpaikan haku ym. on meidän yhteistä puuhaa eikä vain hänen tai minun. Näin myös hän pääsee itse mukaan elämään täällä, hän on aikuinen mies.Meitä on monenlaisia, enkä aliarvio miestäni. Olemme päässeet pahemmastakin joten uskon että vuoden päästä nauramme koko asialle. Nyt vain väsyttää joten on vähän kireetä.
Tuosta alotuksesta ei niin paljon selville tullutkaan.
Kuitenkin, kannattaa muistaa, että ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat eri tavoin asioihin. Miestäsi saattaa masentaa esimerkiksi se, ettei ole perheenelättäjän roolissa työttömyyden takia, ja on menettänyt toivonsa työn löytymisen suhteen. Nyt ei kai sinun auta muu kuin olla tukena ja potkia hennosti persuksille :-) Kyllä se siitä. Alkuaika on varmasti jokaiselle mokuparille vaikeaa (alkuaika uudessa maassa siis). Kyllä meilläkin tulee helposti sanaharkkaa ihan syyttä suotta juuri stressin ja tulevaisuudesta huolehtimisen takia.
Onnea kuitenkin teille ja hyviä joulunodotuksia :-) Rakkaus pääsee yli pahimpienkin esteiden, uskon siihen ihan oikeasti.
Älä ota kesämatkamuistoa ellet tiedä mitä teet sen kanssa syksyllä.
Meillä tuo tilanne on jatkunut jo useita vuosia, ja ilmeisesti jatkuu loppuelämän. Tai ainakin niin kauan kuin asumme yhdessä.
käyttämään tilannetta hyväksi. Jos akka suostuu tekemään ukon puolesta kaiken niin mikä sen helpompaa!
Ja taatusti käyttävät hyväksi jos annat!
En kyllä itse viittis katsella kauan moista lapatossua, vai onko sillä miehellä älyssä jotain vikaa kun ei opi asioita?
Mä hankin miehelleni työpaikan soittelemalla siivousfirmat läpi. Mies ei puhunut suomea eikä edes englantia. Menin alkuun mukaan ja tulkkasin kaikki miehelleni. Hän sai siis työpaikan (oltuaan 2 viikkoa Suomessa), mutta aika kovasti markkinoin ja mainostin hänen erinomaisuuttaan. Siitä se sitten lähti. Ja puskaradio omanmaalaisten kanssa hoiteli aika paljon informaation siirtoa. Tilasin lääkärit yms. ja kävin sielläkin tulkaamassa.
Mutta jossain vaiheessa pitää lopettaa paapominen, ja siirtää vastuuta hänelle itselleen. Tärkeintä on ehkäistä Masennus! Se lamaa enemmän kuin kielitaidon ym. kansalaistaidon puute. Eli älä vain näytä turhautuneisuuttasi hänelle. Mutta voihan paljon tehdä vaikkei töissä olisikaan. OPiskelekoon kieltä ja kulttuuri omatoimisesti. Sateliitti tv kiinni ja YLEN 1 tuijottamaan.
Kyllä se siitä helpottaa.
Mun mielestä miehesi pitäisi olla silti kiinnostuneempi ja innostuneempi oppimaan asiat niin kuin ne Suomessa tehdään. Sinun kannattaisi siis tehdä kaikki paperihommat, työpaikan etsinnät jne. hänen kanssaan.
Sanot mitä papereihin kirjoitetaan missäkin kohtaan ja antaa miehen itse ne kirjoittaa.
Poikaystäväni, joka asuu ulkomailla on kiinnostunut Suomesta ja suomen kielestä. Hän on myös sellainen ihminen, joka aidosti haluaa itse tehdä asioita eikä vaivata niitä muilla. Tottakai on vaikeaa, jos ei kerran ymmärrä mitään, mutta pointti olikin, että harjoittelemalla oppii ja sen myös miehesi olisi hyvä sisäistää.
Ymmärrän myös sen puolen, jos itse olisin vastaavassa tilanteessa vieraassa maassa. Mieheni joutuisi tekemään aika paljon hyväkseni, mutta ehdottomasti olisin koko ajan mukana oppimassa miten asiat hoidetaan.
Kyllä ihmisien tarvitsisi olla hieman innostuneempi. Silloin, kun jokin ei todellakaan kiinnosta, niin onhan se vähän vaikea oppia. Itse jouduin nuorempana oppimaan yksin toisen maan käytännöt. Kysessä oli pakko, mutta olin myös halukas tekemään työtä sen eteen... vaikka tuli ravattua joka toinen päivä virastoissa näyttämässä papereita ja kysymässä mitä vielä puuttuu... Kovan vaivan takana oli saada mm. auton paperit kuntoon... Mutta kyllä se sen viiden kuukauden jälkeen oli mahatava tunne, kun oli saanut itse hoidettua vieraassa maassa vieraalla kielellä (ok) ne paperit! Nyt sitten osaan senkin!
jos paapoo aina sitä toista voi varautua holhoomaan aikuista lasta loppuikänsä. Sitten on turha tulla valittamaan osaansa. Vai mitä?
Puhut avomiehestä, eli ette ole naimisissa....onnko miehesi täällä viisumilla? jos niin, niin silloin hänellä ei myöskään ole oikeutta tehdä töitä. Kielitaidon puute ja toimettomuus yleensä aiheutta parisuhteessa ongelmia ja turhautuneisuutta. Mistäpäin miehesi on? Itselläni on kokemusta latinosta joka loppuviimein käytti minua vain hyväkseen päästäkseen maahan. Jälkeenpäin ajateltuna elämäni on silloin yhtä helvettiä kun silloisella miehelläni ei ollut töitä ja hieman opiskeli suomea mutta turhautuneisuus mikä oli läsnä jokapäiväisessä elämässä ja purkautu minuun. Ja kun ei ollut miehellä muuta tekemistä niin äkkiäkös netistä löytää muita muikkeja ja nykyäänhän sitten asuu uuden tyttöystävänsä kanssa jonka löysi netistä ja tyytyväisenä luvat plakkarissa....et silleen, elämä voi olla joskus kovaa mut se mikä ei tapa se kasvattaa ja olen oppinut siitä myös läksyni...ja tehnyt minusta vahvemman....
No, tota...
Kuukausi on ulkomaalaisen kotoutumisessa Suomeen todella lyhyt aika. Oletatko, että täällä vieraassa kulttuurissa miehesi luo hetkessä toimivat sosiaaliset suhteet ilman apuasi? Ei onnistu.
Oman paikan löytämiseen menee normaalilta ihmiseltä hyvinkin 3-5 vuotta. Erikoisemmat tapaukset vaativat enemmän tai sitten vähemmän aikaa.
Jos tätä on vaikea uskoa, niin voit itse kokeilla "ihan turvallisesti", vaikkapa muutolla naapurimaahamme, lähes samanlaiseen kulttuuriin, Ruotsiin. Väitän, että kotoutuminen sinnekin vie vuosia.
Moku-suhde vaatii juuri tässä sopeutumisessa uuteen kulttuuriin maahanmuuttajalta ja lähipiiriltä paljon työtä ja kärsivällisyyttä. Itse hoitelen vielä vuosienkin jälkeen monia vaimoni asioita hänen puolestaan tai hänen kanssaan (sellaisia, jotka olemme tottuneet perinteisesti suomalaisen naisen hoitavan itsekseen) koska näen, että moku-suhde kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa.
Mites sinä ajattelet vielä kolmenkin vuoden päästä asiaan suhtautua?
Kysyit miten aijon kolmen vuoden päästä suhtautua asiaan, ja vastaukseni on huumorilla. Onneksi osaamme nauraa toistemme kanssa. Jokaisella on vaikeita hetkiä olkoon vain minkälainen suhde, se on nyt ihan selvää. Itse olen asunnut vuosia avomieheni maassa, en Ruotsissa, ja tiedän kuinka vaikeaa soputumisprosessi saattaa olla. Kuitenkin olin avoimesti kiinnostunut ja innokas oppimaan uusia asioita. Se huomattavsti helpotti elämääni siellä. Mielelläni autan miestäni, mutta en vain kestä katsoa jos hän makaa sohvalla kaiket päivät. Kuka jaksaisi???? Mielestäni en ole kiittämätön vain aidosti kiinnostunut, ja näin kysellen toisten kokemuksia voin ehkä tehdä mieheni kokemuksen paremmaksi. Tarkoitukseni on kuitenkin jäädä tänne eikä muuttaa takaisin mieheni kanssa entiseen kotimaahani tai erota.
että olet itsetiesi valinnut. Kanna siis vastuu sekoiluistasi. Eikö mies osaa englantia?