lueskelkaas

Hei! olen 13wee pianisti (pianovuosia takana j0 8 ja pianonperuskurssit käyty erinomaisin arvosanoin)ONkos jollakin kokemusta rahmaninovin preludi op.3 n.2. ?

Opettajani antoi sen minulle kesäksi katseltavaksi koska aijomme työstää sitä syksyllä. Olen kuunnellun biisin levyltä ja se on aivan UpEA!

Onkos joku soittanut sen, miltä tuntuu/tuntui soittaa sitä? Itselläni saa se kappale aikaan mielettömän tunnekuohun...!
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Enpä varsinaisesti itse ole soittanut juuri kyseistä preludia, mutta muita herra Rahmaninovin teoksia (mm.preludeja) kylläkin jonkin verran. Itse asiassa olen 17-vuotias viulisti, jolle vuosia viulun parissa on kertynyt jo neljätoista, ja pianoa olen soittanut vain sivuaineena. Mutta pakko myöntää, Rahmaninov on romanttista musiikkia, ja harvinaisempaa on, jos se ei herättäisi tunnekuohuja. Huimimpia elämyksiä tarjoavat paitsi kyseisen mestarin pienemmät teokset pianolle, myös pianokonsertot (parhaiten tunnettu lienee upea nro.2, jota valitettavasti esitetty joskus jopa liiankin kanssa), sekä triot. Tutustumisen arvoisia ovat ehdottomasti myös loistavat sinfoniat. Että sellainen mainospuhe. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihastunut kirjoitti:

Hei! olen 13wee pianisti (pianovuosia takana j0 8 ja pianonperuskurssit käyty erinomaisin arvosanoin)ONkos jollakin kokemusta rahmaninovin preludi op.3 n.2. ?

Opettajani antoi sen minulle kesäksi katseltavaksi koska aijomme työstää sitä syksyllä. Olen kuunnellun biisin levyltä ja se on aivan UpEA!

Onkos joku soittanut sen, miltä tuntuu/tuntui soittaa sitä? Itselläni saa se kappale aikaan mielettömän tunnekuohun...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu