Yhdysvaltalainen sopraano esiintyi Oulussa 8. ja 9. marraskuuta 2007. Hankin liput hyvissä ajoin kun tuollainen maailmankuulu esiintyjä oli saatu tänne pohjanperille tulemaan! Oulu Sinfonia tarjosi 70-vuotis juhlavuotensa kunniaksi ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua tähän maailmankuuluun esiintyjään.
Mikä oli loppuyhteenveto? Gustav Mahler: Blumine ja Johannes Brahms: Sinfonia nro 4 menivät hyvin kapellimestari Dmitri Slobodenioukin johdolla. Richard Strauss: Vier letzte lieder osuus laulajan esittämänä oli kyllä pettymys. Maailmantähden olemus oli vaisu, etten sanoisi anteeksi pyytelevä! Äänestä ja esiintymisestä en voi sanoa pitäneeni! Äänen väri ei miellyttänyt vaikka volyymia löytyikin. Lopussa encorena ilman orkesteria esitetyt kappaleet olivat parasta Barbaraa konsertissa.
Tulihan tuo käytyä katsomassa mutta ilmeisesti aika on jo mennyt ohi Barbaran.
Barbara Hendricks oli pettymys!
3
462
Vastaukset
- valita
Älä valita. Oletpahan nähnyt mustan miljonäärin. Eiks sen pitäis riittää oululaiselle tavikselle? ja etkö tiedä, että jenkkitahdet laulavat hyvin vain surilla lavoilla. Pikkupaikoissa ne lepää, hoilaa vaan vähän, säästelevät ääntänsä ja seksuaalienergiaansa oikeita koitoksia varten.
- Pate...
Sinusta ei voi erehtyä, omalaatuinen huumorintaju... En voi olla huvittumatta uudestaan ja uudestaan mustasta huumoristasi, vaikka epäilemättä se liikkuu toisinaan mauttomuuden ja soveliaan rajamaastossa.
- ikävä kyllä
Pate... kirjoitti:
Sinusta ei voi erehtyä, omalaatuinen huumorintaju... En voi olla huvittumatta uudestaan ja uudestaan mustasta huumoristasi, vaikka epäilemättä se liikkuu toisinaan mauttomuuden ja soveliaan rajamaastossa.
Surullista mutta totta : niin ne tekee.
Jos täytyy tappaa ihmissusi, ei kukaan
tuhlaa hopeanuolta hyttyseen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1428015Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.323170Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3902267Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841790Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1521661Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211501- 161271
- 1001249
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371166- 181142