petetty

En pysty antamaan miehelleni anteeksi.Yli 10-vuoden liitto kariutuu yhden syrjähypyn vuoksi.Olen yrittänyt unohtaa,mutta hän loukkasi minua pahemmin kuin kukaan.Kuukautta aikaisemmin alkoi jo suunnittelemaan,että menee naisensa luo.Itkin ja pyysin palaamaan kotiin,mutta sulki kännykän ja vietti yön naisensa luona.Sattuu niin kamalasti.Tiedän,että mieheni on syvästi rakastunut tähän uuteen naiseensa.Jättää nyt minut ja lapsemme ja lähtee.Voiko 10-vuoden rakkaus kuolla noin nopeasti? En olisi uskonut,mutta ilmeisesti voi.Miten tästä selviän ?tuntuu kuin tukehtuisin sattuu ihan hirveästi.
182932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

muuten myrkytät oman elämäsi vihasi alle.

Äänestä

jo ennen sitä toisen luokse menoa. Jatkat omaa elämääsi ja katsot mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Äänestä

Moi

Noin siinä kävi meilläkin, vaimo vain oli se joka petti. Kyllähän siinä pieni kuolema tuli itselle ja pitkän aikaa elin ihan haamuna.
Nyt asiasta on puolitoista vuotta ja vihdoin saatiin (sain) tehtyä päätöksen lähteä suhteesta. Ex muuttaa siis pois nyt yhteisestä asunnostamme 1.12 ja täytyy sanoa että hajottaa ihan prkleesti. Mutta syvällä sisällä tiedän että tämä on se oikea ratkaisu vaikka kuinka sattuu. Ei meistä saa paria enää tekemälläkään. Kaikki on kokeiltu tämän viimeisen 1,5V aikana ja nyt voin sanoa hyvällä mielellä että kaikki on yritetty.
Ja tosiaan, vaikka kuinka yritin, en pystynyt unohtamaan pettämistä ja se aiheutti minussa vainoharhaisuutta/mustasukkaisuutta joka puolestaan oli omiaan tuhoamaan viimeisetkin rippeet meidän yhteisestä taipaleesta.
Myös meillä on lapsi, tyttö 3-v, jota molemmat rakastaa suunnattomasti. Toisaalta olen kiitollinen että liitosta jää kuitenkin jokin hyvä muisto, toisaalta se tekee asian vielä vaikeammaksi. Voisi ajatella että jos lasta ei olisi, ero olisi tullut jo vuosi sitten. Nyt koitimme lapsen takia vielä yrittää mutta eipä siitä tullut mitään.
Täytyy sanoa, että vaikka ihan älyttömästi sattuu, odotan kuitenkin tulevaisuutta positiivisin mielin, sillä nyt voin vihdoin olla taas oma positiivinen itseni ja toivottavasti vielä joskus löydän sen oikean rakkauden, joka ei petä ja joka oikeasti haluaa minut sellaisena kuin olen.

Äänestä

Toisaalta valitat, ettet voi antaa anteeksi ja suret, että 10v. liitto kariutuu sen takia. Toisaalta kerrot, että miehesi lähtee. Ei kait hän jätä menemättä sen toisen naisen luo, vaikka sinä antaisit anteeksi. Luulen, ettei häntä voisi sinun tunteesi ja anteeksiantamisesi vähempää kiinnostaa, jos kerran on uusi nainen kainalossa.

Yritä sinä surra surusi pois ja jatkaa elämääsi.

Äänestä

Anteeksiantamattomuus sattuu eniten siihen, joka ei pysty antamaan anteeksi. Se kalvaa, kaihertaa ja katkeroittaa. Se pilaa muut ihmissuhteet ja vahingoittaa syyttömiäkin. Pahimmassa tapauksessa jäät yksin, kun muilla ihmisillä on tuskallista olla lähelläsi.

Pettää voi tahallaan, mutta rakastumiseen ei tahto auta. Sen voi välttää vain makaamalla 10 v sängyssä seinien sisällä 24/7. Ja sehän on mahdotonta.

Käsittele asiat, nouse ylös sieltä suosta ja jatka elämääsi silmät auki. Uusi rakkaus odottaa kulman takana, älä pilaa sitä menneisyydellä.

Äänestä

Voimia sinulle! Itselleni kävi niin, että miehelläni oli salasuhde pari vuotta, joka paljastui vasta vuoden kuluttua sen päättymisestä...Kehtasi vielä valehdella tapahtumat kauemmaksi menneisyyteen, kuvitellen että näin voisin antaa helpommin anteeksi. Tottakai prosessoin menneitä vuosia, kunnes paljastui että suhde olikin ollut lähimenneisyydessä. Meidän 10-vuoden avioliitto tuntuu olevan vain irvikuvaa, luottamusta ei ole oikein mihinkään suuntaan...Meilläkin on liitostamme yksi lapsi, ja yritämme yhdessä eteenpäin kaikesta kivusta huolimatta. Lohduttavaa oli kuulla aamulla TV:stä isä Mitron kommentti, että "ilman tuskaa/kipua ei voi syntyä onneakaan..." -ero olisi ehkä ollut "helpoin" ratkaisu, mutten ole tottunut menemään sieltä missä aita on matalin (tai ruoho vihreämpää...)

Äänestä

Pakkailet ukon kamppeet samantien. Se toimii surutyönä. Panet eron vireille heti. Teet osituslaskelman ja ehdotukset elatus-, huolto- ja tapaamisoikeuksista nyt, kun miehesi on onnen huumassaan eikä pysyt rationaalisesti ajattelemaan oma etuaan.

Siitä se lähtee ja käytännön asioihin keskittymällä saat mielellesi muuta puuhaa.

Äänestä
  • Korjaus mieheni ei muuta sen toisen naisen luo.Väittää ettei suhdetta ole,mutta on niin kylmä ja julma minulle,että en usko häntä. Kiitoksia neuvoista auttaa kun voi edes jotenkin puhua.Ehkä minäkin jossain vaiheessa tästä nousen,nyt vain tuntuu niin kurjalta.Ulos ei kehtaa mennä,kun silmät on itkusta turvonneet.Raskasta on kun yksin rakastaa.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Korjaus mieheni ei muuta sen toisen naisen luo.Väittää ettei suhdetta ole,mutta on niin kylmä ja julma minulle,että en usko häntä. Kiitoksia neuvoista auttaa kun voi edes jotenkin puhua.Ehkä minäkin jossain vaiheessa tästä nousen,nyt vain tuntuu niin kurjalta.Ulos ei kehtaa mennä,kun silmät on itkusta turvonneet.Raskasta on kun yksin rakastaa.

    www.eroperhe.net on paikka, missä on kaltaisiasi tuhansia. Käy tutustumassa sivuihin.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Korjaus mieheni ei muuta sen toisen naisen luo.Väittää ettei suhdetta ole,mutta on niin kylmä ja julma minulle,että en usko häntä. Kiitoksia neuvoista auttaa kun voi edes jotenkin puhua.Ehkä minäkin jossain vaiheessa tästä nousen,nyt vain tuntuu niin kurjalta.Ulos ei kehtaa mennä,kun silmät on itkusta turvonneet.Raskasta on kun yksin rakastaa.

    joko sinun tai hänen väliltä? Tuolla tavalla et voi jatkaa elämääsi, epäillen ja peläten. Se tekee olosta aivan kammottavan, kokemuksesta tiedän liiankin hyvin.
    Mieheni oli myös kylmä, tunteeton ja julma minua kohtaan, kun hän jäi suhteestaan kiinni. Ei todellakaan mitään anteeksi pyytelyjä tai hyvittely-yrityksiä. Valehteli kauan, mutta lopulta alkoi pikku hiljaa puhua totta. Minulle se aika oli vaan liian raskas. Masennuin totaalisesti, kaikki helvetin pohjamudat käytiin läpi.
    Tuosta on nyt pari vuotta aikaa ja vasta nyt alan toipua tapahtuneesta. Asiaa olisi huomattavasti auttanut mieheni vastaan tulo. Yhdessä ollaan edelleen ja nyt mieheni on jo katunut tapahtunutta, sanojaan, tekojaan ja käyttäytymistään minua kohtaan jo pidemmän aikaa. Tunteet se vaan tuhosi minun puolelta aika täydellisesti, siis häntä kohtaan.
    Mutta nyt menee jo hyvin. Ero olisi ehkä tuolloin ollut helpompi ratkaisu, kumpikaan ei meistä siihen kuitenkaan kyennyt.
    Näin meillä, jokaisella kuitenkin oma taipaleensa kuljettavana ja ratkaisut tehtävänä.
    Onnea sinulle ja päätöksellesi, olipa se mitä hyvänsä!

    Äänestä

avioliitto rikkoutua siihen ja varmasti todella raskasta sinulle ja lapsille.kyllä sinä siitä selviät kuitenkin,aivan varmasti.selvisin minäkin,vaikka melkein 4v asioita murehin ja märehin.nyt ajateltuna..lyhyempikin aika olisi riittänyt=)

Äänestä
  • Ei kukaan kato tota akkaa, se haisee ja on läski. En voi ymmärtää, miten joku mies voi edes tikulla koskea koskea lihavaa akkaa. ON NE NIIN SAATANAN RUMIA!!!!

    Äänestä

Kysy poloiselta "Onko enää rakkautta?". Siitä sitten eteenpäin. Ei mitään juueitäsä -vastauksia vaan joko kyllä tai ei. Siitä sitten suuntaan tai toiseen. Hyvä Nainen löytää aina hyvän miehen, aina.

Äänestä
  • Olen kysynyt häneltä suoraan,kiertelee asiaa ei puhu,sanoo vain,että ei ole suhdetta.Kysyin rakastatko minua enää ei vastannut siihenkään.Lapselle sanoi rakastavansa minua jollakin tavalla aina.Pyysin parisuhdeterapeutille menoa ei lähde.Alan olla tosi väsynyt,omasta mielestäni olen keinot käyttänyt.Hän on rakastunut toiseen niin ettei enää ajattele järjellä.Enkä usko olevani huono vaimo,aina o koti siisti ja ruoka valmiina,kun mies tulee kotiin.Ehkä on aika päästää irti en jaksa enää.

    Äänestä

  • vastaa edelleen kirjoitti:

    Olen kysynyt häneltä suoraan,kiertelee asiaa ei puhu,sanoo vain,että ei ole suhdetta.Kysyin rakastatko minua enää ei vastannut siihenkään.Lapselle sanoi rakastavansa minua jollakin tavalla aina.Pyysin parisuhdeterapeutille menoa ei lähde.Alan olla tosi väsynyt,omasta mielestäni olen keinot käyttänyt.Hän on rakastunut toiseen niin ettei enää ajattele järjellä.Enkä usko olevani huono vaimo,aina o koti siisti ja ruoka valmiina,kun mies tulee kotiin.Ehkä on aika päästää irti en jaksa enää.

    Hyvä ystävä, älä jää kynnysmatoksi! Turha etsiä itsestä syytä ja kokea huonommuutta vaimona. Tee päätös ja pysy siinä. Juupas - eipäs tilanne syö itsetuntoasi eniten. Parisuhteen pettämiseen on monia syitä ja jokaisella omat motiivit. Kirjoitit että miehesi on rakastunut toiseen naiseen, silloin en jäisi "taistelemaan paikasta aurinkossa". Häntä ohjaa tunteet ja hyvä niin. Itse keskittyisin järjestämään arkeni ja lapsen elämän ja viemään niitä eteenpäin.

    Unohtamatta, että olette lapsen vanhempia molemmat. Erotessa, te eroatte ei lapsi.

    Avioliittoon tarvitaan kaksi ja jos toinen ei halua tehdä töitä parisuhteen eteen niin silloin vaihtoehtoja on tasan kaksi, 1.lähteä tai 2. jäädä ei tyydyttävään suhteeseen! Kumpaa haluat?

    Äänestä

  • vastaa edelleen kirjoitti:

    Olen kysynyt häneltä suoraan,kiertelee asiaa ei puhu,sanoo vain,että ei ole suhdetta.Kysyin rakastatko minua enää ei vastannut siihenkään.Lapselle sanoi rakastavansa minua jollakin tavalla aina.Pyysin parisuhdeterapeutille menoa ei lähde.Alan olla tosi väsynyt,omasta mielestäni olen keinot käyttänyt.Hän on rakastunut toiseen niin ettei enää ajattele järjellä.Enkä usko olevani huono vaimo,aina o koti siisti ja ruoka valmiina,kun mies tulee kotiin.Ehkä on aika päästää irti en jaksa enää.

    Rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa. Rakastunut elää fantasiamaailmassa ja etsii itseään. Siihen ei ole helppo vaikuttaa ulkopuolelta. Monet rakastuneet tipahtavat maanpinnalle vasta sitten kun ovat menettäneet rakkaimpansa.

    Raskasta kahlata epävarmuuden suossa. Jos sallit, puolisosi jatkaa seikkailuaan ja pitää Sinua turvaamassa selustaa. Tärkeintä, älä syytä itseäsi! Aja hänet ulos, niin pian näet, putoaako hän jaloilleen. Nämä ovat vain elämää nähneen neuvoja, eli resepti: Käytettävä harkiten, lisäksi paljon sympatiaa.

    Äänestä

Anna anteeksi kun pystyt, siihen tuskin on kiirettä.
Tunteet jyllää ja varsinkin kun olet nainen.
Joskus liiton kariutumista ei voi estää millään ja eiköhän miehesi ole valintansa tehnyt, Joskin hän saattaa tulla katumaan ratkaisuaan hetken päästä, taisi olla hänellä tunteiden pohjalta tehty ratkaisu.
Mitä itse asiassa menetit koska väkisin toista ei voi pitää? Suosittelen unohtamaan nyt rakkauden ja miehesi tekemät valinnat. Ota aikaa itsellesi, rauhoitu ja pohdi tapahtuneita rauhassa.
Suhteet on aina arvoitus mutta se taitaa olla elämän arvoitus.
Tsemppiä sinulle, nainen !!

Äänestä
  • Kiitos teille kaikille asiallista neuvoista,ne tulee tarpeeseen.Mieheni muuttaa pois.Raskasta on ja tuntuu,että kuolen,mutta kuten moni jo mainitsikin,väkisin en voi häntä pitää.Minä olen ihminen,joka tarvitsee rakkautta ja jos toinen ei rakasta elo yhdessä lapsen takia ei kannata.Ehkä aika parantaa haavat ja anteeksiantokin tulee aikanaan.Mieheni on kuitenkin hyvä isä ja huolehtinut meistä aina erinomaisesti,mutta katkera olen,joten toipuminen vie aikaa.KIItos teille kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aviovaimo kirjoitti:

En pysty antamaan miehelleni anteeksi.Yli 10-vuoden liitto kariutuu yhden syrjähypyn vuoksi.Olen yrittänyt unohtaa,mutta hän loukkasi minua pahemmin kuin kukaan.Kuukautta aikaisemmin alkoi jo suunnittelemaan,että menee naisensa luo.Itkin ja pyysin palaamaan kotiin,mutta sulki kännykän ja vietti yön naisensa luona.Sattuu niin kamalasti.Tiedän,että mieheni on syvästi rakastunut tähän uuteen naiseensa.Jättää nyt minut ja lapsemme ja lähtee.Voiko 10-vuoden rakkaus kuolla noin nopeasti? En olisi uskonut,mutta ilmeisesti voi.Miten tästä selviän ?tuntuu kuin tukehtuisin sattuu ihan hirveästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu