Meillä on 1,5kk vanha pieni lapsi ja suhde on jo nyt alkanut rakoilla ja pahasti.
Ei olla oltu yhdessäkään kuin 1v 2kk ja siitä ajasta olinkin suurimman osan raskaana, sitä ennen vaan vietimme villiä elämää alkoholin ja pilven myötä.
Ne ajat on jo jäänyt eikä palaa.
Nykyään vaan tiuskitaan toisillemme, mulla menee hermot mieheen ja myös hänellä muhun.
Olen todella huono puhumaan asioista ja se jättää joka kerta paljon asioita maton alle.
Mies on melkein jokapäivä jossain harrastuksessaan tai muuten vain salilla, uimassa tms ja minä vauvan kanssa kotona.
Tiedän, hanki itsekkin harrastus, mutta se on yllättävän vaikeaa kun saan valitukset jo siitä kun mies "joutuu" olemaan vauvan kanssa muutaman tunnin kun käyn kaupungilla kaverin kanssa.
Vauva on vienyt kaiken huomion ja tuntuu että ollaan vaan kaks kaverusta jotka nyt sattuu asumaan saman katon alla.
Pyysin taukoa, yhden yön mies oli poissa ja musta tuntui aivan saman tekevältä olisko se sitten ollut kotona vai ei! En enää edes tiedä rakastanko häntä :(
Mutta pelkään niin paljon, jos ero tulee, sortuuko hän taas huumeisiin ja syyllistäisin siitä itseäni!
Teki vain mieli vuodattaa.. :/
Ei olla oltu yhdessäkään kuin 1v 2kk ja siitä ajasta olinkin suurimman osan raskaana, sitä ennen vaan vietimme villiä elämää alkoholin ja pilven myötä.
Ne ajat on jo jäänyt eikä palaa.
Nykyään vaan tiuskitaan toisillemme, mulla menee hermot mieheen ja myös hänellä muhun.
Olen todella huono puhumaan asioista ja se jättää joka kerta paljon asioita maton alle.
Mies on melkein jokapäivä jossain harrastuksessaan tai muuten vain salilla, uimassa tms ja minä vauvan kanssa kotona.
Tiedän, hanki itsekkin harrastus, mutta se on yllättävän vaikeaa kun saan valitukset jo siitä kun mies "joutuu" olemaan vauvan kanssa muutaman tunnin kun käyn kaupungilla kaverin kanssa.
Vauva on vienyt kaiken huomion ja tuntuu että ollaan vaan kaks kaverusta jotka nyt sattuu asumaan saman katon alla.
Pyysin taukoa, yhden yön mies oli poissa ja musta tuntui aivan saman tekevältä olisko se sitten ollut kotona vai ei! En enää edes tiedä rakastanko häntä :(
Mutta pelkään niin paljon, jos ero tulee, sortuuko hän taas huumeisiin ja syyllistäisin siitä itseäni!
Teki vain mieli vuodattaa.. :/
Vastaukset 10
Vanhimmat
kun jo nyt aattelet, ettei tosta mitään tule.
Ennen ei sit varmaan tullut edes mieleen?
Kaiken saamasi olet ansainnut, ja itse teoillasi itsellesi halunnut.
"Kaiken saamasi olet ansainnut, ja itse teoillasi itsellesi halunnut."
Hei mitä tää nyt auttaa?
Ketjun aloittajalle voimia jaksaa tämänhetkistä elämää. Asioilla on tapana järjestyä ja koettelemusten jälkeen olet aina piirun verran vahvempi!
Vauva ei kestä riiteleviä vanhempia.Sopikaa ja puhukaa tai lähtekää eri teille.
Laita äitinä lapsesi etusijalle.Lapsi on parasta mitä ikinä olet saanut.
Pidä huolta siitä pienestä ihmisestä.
Ja sinun tehtäväsi ei ole kantaa aikuisen ihmisen elämää harteilla, jos miehesi sortuu huumeisiin niin se on hänen valinta.
Voimia ja rakkautta sinulle.
Terveisin Äiti
Minusta tuntuu hiukan samalta!!! meillä poika pian 7kk ja minusta lähinnä tuntuu että hoidan 2 lasta. Mieheni ei tunnu osaavan aikuistua. Ehkä olen vaan yrittänyt uskoa että kun oikein paljon rakastan niin kaikki muuttu hyväksi, mutta ei se mene niin!
Meilläkin on nykyään aika paljon sitä, että vaan tiuskitaan toisillemme.
Olemme olleet yhdessä reilut 5vuotta ja minusta rupeaa tuntumaan todellakin siltä, että me emme enää kuulu yhteen!
Eilen jälleen kerran otimme hiukan yhteen ja yö unethan vaan siinä minulla menee. Tänään olisi tarkiutus ainakin yrittää puhua, että mitä mieltä mieheni on, että onko meillä enää yhteistä tulevaisuutta! Jos me meinataan jatkaa, niin luultavasti milempien pitää tehdä elämässään kompromissejä...
Koita jaksaa
On ihan prikulleen samallaane tilanne, vauva vaa on 2,5kk..Harmittaa ku tuli tua talo ostettua hätäännyksissää.. juu,u en tiiä..kai täs pitää kattella mihkä päi asiat lähtöö rullaamaa :)
neuvolasta voi kysyä aikaa neuvolan psykologille:) ota vauva mukaan menoihin?! se ei ole vaikeaa:D
ja kuuleppas puhumalla ne asiat selviää jopa sekin että kannattaako olla yhdessä vai ei:) ja toinen kyllä tuon ikäisen vauvan ohessa voi sitä aikaa löytää toisilleen jos vaan haluaa!!!!;)
tuntuu elämä vaikealta mutta luulen että monet ihmiset tekee siitä vaikeaa itselleen joten katsoppas mitä voisit elämässäsi "helpottaa":)
Siis mitäh...? Teitte lapsukaisen, joka on nyt vasta 1.5kk ikäinen, ja jo nyt parisuhde rakoilee.... Ei voi olla totta! Eikö nuokin ongelmakohdat, jotka teitä tuntuu vaivaavan, olisi kannattanut käydä läpi ennen kuin te sen ehkäisyn lopetitte.... (Vaikka myöhäistähän se nyt enää tässä vaiheessa on kyseenalaistaa...)
Nyt äkkiä parisuhdeterapiaan siitä - kaikella rakkaudella! Lapsi tarvii tasapainoiset vanhemmat kasvaakseen kunnon kansalaiseksi. Sinä vaikutat melko fiksulta tyypiltä viestisi perusteella, joten tuskin haluat pilata kallisarvoisen jälkeläisesi elämää ja tulevaisuutta epätasapainoisella parisuhteella!
Tsemppiä! Te aikuiset pärjäätte kyllä - pitäkää huoli pikkuisesta ja antakaa rakkautta kaikille!!!
vauvalehessä oli joskus vajaa vuosi sitten juttu, jossa joku psykologi, sanoi, että noin 2kk synnytyksen jälkeen voi tuntua siltä, kun inhois miestään tosi paljon jne, liittyi näihin hormonien myllerrykseen.
Tietysti on muutenkin iso asia vauvan syntyminen perheeseen ja menee oma aikansa sopeutua siihen ja ja löytää uudet roolit parisuhteessa. Myös ymmärtää se, että asioita ei enää voi tehdä ihan samoin kuin ennen. ja enenn kaikkea hyväksyä se ja löytää uusia tapoja olla yhdessa jne.
Mene sinäkin joskus yksin vaikka lenkille tai kauppaan, jotta miehesi saa yksin rauhassa tutustua vauvaan ja kantaa hänestä vastuuta.
Että pitäisi säätää laki, jonka mukaan alle 2 vuotiaan lapsen vanhemmat ei saisi erota. Kyllähän se homma on niin, että ainakin sen lapsen ensimmäisen vuoden aikana sattuu ja tapahtuu niin paljon asioita, joita olisi tehnyt toisin ennen lapsen syntymää... Se aika kyllä menee siihen, että opettelee ne "uudet" roolit siinä perheessä. Isä voi olla vielä vähän pihalla hommasta, kun lapsi nyt kuitenkin on riippuvainen siitä äidistä ainakin sen imetyksen ajan, eikä isä silloin välttämättä itsekään sitä huomaa, että hommahan ei ehkä menekään ihan näin... Ja voi isä tuntea itsensä jossain määrin syrjäytyneeksi ja turhautuneeksikin, kun se oma puoliso on niin kiinni siinä uudessa tulokkaassa... Mutta puhumalla asiat selviää, omalla tahdillaan. Koettakaa jaksaa ainakin sen 8 kk, siinä vaiheessa lapsi ei ole "enää" niin "riippuvainen" äidistään ja vanhemmatkin voivat ottaa vähän enemmän vapauksia itselleen...