Käsi ylös kuka uskoo että mies rakastaa kakkosnaistaan enemmän kuin vaimoaan vaikkei kykene eroon?
Minä olen se "kakkonen" (vaikkemme edes salasuhteessa eläkään). Olemme tunteneet vuoden; hänellä on KUULEMMA tunteet ollut minussa ensimmäisestä päivästä lähtien. Minä en ole kuunnellut tämän puheita kokoaikana, onhan hänellä vaimo ja lapsi, yhteinen asuntolaina jne.. olen pitänyt kolmenkympin kriisin juttuina ja melkein heittänyt vitsiä sen tunteista. En ole pitänyt yllä suhdetta, en ole antanut mitään(sitäkään), en ole puhunut tunteistani (kun en ole niitä itsenikään kanssa miettinyt ja läpikäynyt) enkä edes ole antanut ymmärtää että olisin ollenkaan ylipäätäänkään valmis suhteeseen. Tykkään kyllä miehestä ja jos hän olisi sinkku asiat voisikin olla toisin. Olen kuitenkin säästänyt itseä olemalla realisti ja ollut ollut edes miettimättä olisiko meistä pariskunnaksi. Pidän sitä niin epärealistisena. En halua olla rikkomassa toisen perhettä ja olen kulkenut omia polkujani toisen sanomisista välittämättä.
Nyt se kuitenkin sanoo miten hänen on paha olla. Että minä olen se mitä hän haluaa. Häneen koskee kun elän omaa elämääni enkä näe meitä tulevaisuudessa vaan uskon enemmän heidän avioliittoonsa toki ehkä eniten heidän yhteisen lapsensa tähden..
Ihmettelen vain, eikö käy tunteiden punnitsemisesta se mitä on valmis tekemään avioliittonsa kanssa jos tahtoo enempi minut kuin vaimonsa. Aikaa on kuitenkin jo kulunut tapaamisestamme ja olen pitkään luullut että ajan kanssa hän unohtaa hurahtamisensa minuun ja ymmärtää keskittyä perheeseensä.
Mutta kun tämä menee vaan pahempaan suuntaan. Hän vaan siirtyy itsensä ja ajatustensa kanssa aina vain lähemmäs, haluaa pitää enemmän yhteyttä jne.. joudun jo toppuuttelemaan ja passittamaan kotiinsa kun en itsekään voi enää hyvin kun tiedän ketä kotonansa odottaa.
Rakastaako hän kumpaakaan oikeasti? Sen uskon että lastaan mutta.. ?!! Jätänkö jatkossakin toisen miettimään mitä tekisi avioliittonsa kanssa. En halua ainakaan alkaa neuvomaan klisein että "et oo ensimmäinen eronnut" ja "lapselle parasta on onnelliset vanhemmat vaikkeivät asukaan yhdessä". Minä mitään mistään tiedä olen toistaiseksi sinkku ja lapseton. Liekö itsekään tiedän oikeasta rakkaudesta mitään..
Minä olen se "kakkonen" (vaikkemme edes salasuhteessa eläkään). Olemme tunteneet vuoden; hänellä on KUULEMMA tunteet ollut minussa ensimmäisestä päivästä lähtien. Minä en ole kuunnellut tämän puheita kokoaikana, onhan hänellä vaimo ja lapsi, yhteinen asuntolaina jne.. olen pitänyt kolmenkympin kriisin juttuina ja melkein heittänyt vitsiä sen tunteista. En ole pitänyt yllä suhdetta, en ole antanut mitään(sitäkään), en ole puhunut tunteistani (kun en ole niitä itsenikään kanssa miettinyt ja läpikäynyt) enkä edes ole antanut ymmärtää että olisin ollenkaan ylipäätäänkään valmis suhteeseen. Tykkään kyllä miehestä ja jos hän olisi sinkku asiat voisikin olla toisin. Olen kuitenkin säästänyt itseä olemalla realisti ja ollut ollut edes miettimättä olisiko meistä pariskunnaksi. Pidän sitä niin epärealistisena. En halua olla rikkomassa toisen perhettä ja olen kulkenut omia polkujani toisen sanomisista välittämättä.
Nyt se kuitenkin sanoo miten hänen on paha olla. Että minä olen se mitä hän haluaa. Häneen koskee kun elän omaa elämääni enkä näe meitä tulevaisuudessa vaan uskon enemmän heidän avioliittoonsa toki ehkä eniten heidän yhteisen lapsensa tähden..
Ihmettelen vain, eikö käy tunteiden punnitsemisesta se mitä on valmis tekemään avioliittonsa kanssa jos tahtoo enempi minut kuin vaimonsa. Aikaa on kuitenkin jo kulunut tapaamisestamme ja olen pitkään luullut että ajan kanssa hän unohtaa hurahtamisensa minuun ja ymmärtää keskittyä perheeseensä.
Mutta kun tämä menee vaan pahempaan suuntaan. Hän vaan siirtyy itsensä ja ajatustensa kanssa aina vain lähemmäs, haluaa pitää enemmän yhteyttä jne.. joudun jo toppuuttelemaan ja passittamaan kotiinsa kun en itsekään voi enää hyvin kun tiedän ketä kotonansa odottaa.
Rakastaako hän kumpaakaan oikeasti? Sen uskon että lastaan mutta.. ?!! Jätänkö jatkossakin toisen miettimään mitä tekisi avioliittonsa kanssa. En halua ainakaan alkaa neuvomaan klisein että "et oo ensimmäinen eronnut" ja "lapselle parasta on onnelliset vanhemmat vaikkeivät asukaan yhdessä". Minä mitään mistään tiedä olen toistaiseksi sinkku ja lapseton. Liekö itsekään tiedän oikeasta rakkaudesta mitään..
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onko se sitä kun kihelmoi vatsassa kun toinen koskettaa, vai onko se sitä että jaksaa rakastaa toista vaikka arki on välillä rankkaa lapsiperheessä. Sun miehesi voi olla rakastunut suhun tai sitten se vain pakenee arkea sun luo. Tiedän ainakin sen, että välillä meidänkin suhteessa on ollut kausia, jolloin olen halunnut paeta toisen miehen syliin ja osittain teinkin sen. Samoin mieheni. Nyt taas on erilaista kipinää suhteessa ja salasuhteet auttoi ymmärtään kuinka hyvä mun oma mies on. No joo, mistä noista tietää, voi olla että meillekin vielä löytyy joku toinen johon rakastuu ja hullaantuu kunnolla, mutta toisaalta, oma mieheni oli silloin ensimmäisenä vuonna mulle kuin huumetta ja intohimoa....
Hei Se Toinen,
Anna tuon miehen aivan rauhassa puntaroida ajatusmaailmaansa ihmisten kanssa joiden kanssa hanen kuuluukin tehdä se = vaimonsa ja lastensa.
Hän on huolellisesti harkiten ja taydellä vakaumuksella hankkinut perheen, valinnut olla aviomies vaimolleen ja isä lapselleen. Se on hänen itsensä valitsema velvollisuus.
Sinä kuulostat täysijärkiseltä muuten mutta on vaikea ymmärtää miksi sinä pidät edes yhteyttä tuohon mieheen! " Mutkun mutkun mutkun... " ei ole tarpeeksi hyvä syy.
Siis jätä hyvä ihminen tuo mies rauhaan. Seuraavan kerran kun hän ottaa yhteyttä, ilmoita aivan rehellisesti ja kristallin kirkkaasti että "kuulehan mies, sinun velvollisuutesi ja paikkasi on kotona vaimosi ja lapsesi luona. Sinun tunnevarastosi kuuluu sinun huolellisesti valitsemallesi vaimollesi, ei avioliiton ulkopuolisille naisille."
Sitten vain alat etsia erikoisystävää naimattomista miehistä
Olen samaa mieltä: Kun ap. ei selvästikään kaavaile tästä miehestä puolisoa itselleen, niin tämä pettäjä-mies alkaa sitten puolestaan haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta - miehen tunteet ailahtelevat aina sen mukaan kuka on kiinnostunut ja kenestä. Eli miehen tunteisiin on aivan turha luottaa - ne heilahtelevat tilanteen mukaan, siinä kaikki.
En ymmärrä minäkään, mitä ap. enää tässä vaiheessa suhteessa tekee: Kun ukko on noin hakoteillä itsensä kanssa, niin hänet on syytä "palauttaa" oikeaan osoitteeseensa eli vaimonsa ja lapsensa luokse. Kuka sinkku tällaista miestä edes viitsii katsella?! Minulla menisi ensinnäkin jo seksihalut tällaistä avutonta jaarittelua kuunnellessa!
On vain niin (tragi)koomista, että sen toisen naisen täytyy tässäkin tilanteessa kertoa ukkomiehelle, mitä tämän kannattaa tehdä ja missä hänen on parasta olla.
Ei isä, äiti ja lapsi perhettä tee, perhe on tiivis yhteisö, mihin voi kuulua paljon muitakin kuin isä, äiti ja lapsi. Itse olen nähnyt niin monta ns.perhettä, jotka on tehty vähän vähemmän harkiten tai sitten ajatusmaailmat muuttuvat vuosien myötä, että kyllä tuo perhe (mistä juttu alkoi)on klisee. Jos mieli tekee muuta kuin sitä omaa puolisoa, niin aika todennäköisesti on väärän ihmisen kanssa alkanut kotileikin. Itselläni on kolme lasta, heillä veljiä isän uudesta liitosta ja määrittelevät kaikki perheeseensä. Siis isän ja tämän vaimon ja lapset. Lisäksi miesystäväni saa isänpäiväkortin jokaiselta. Eli perhe koostuu ihmisistä, kenen kanssa elää ja ketkä on lähellä ja niiden kanssa on hyvä olla.
Itse olen ollut aikoinaan se toinen, epäsäännöllisen säännöllisesti ja uskon tämän miehen jollain tapaa rakastavan minua, koska pitää vieläkin yhteyttä, vaikka olen suhteen rehellisesti katkaissut vuosi sitten. Koko juttu alkoi 10v sitten, jolloin rakastuimme. Olimme nuoria, minulla lapsia edellisestä liitosta. Tämä ei sopinut miehen tulevaisuuden suunnitelmiin ja erosimme. Yhteyttä on pidetty ns. kaveri pohjalta koko ajan vaihtelevasti, eksytty samoihin lakanoihin risteilyllä jne. Meidän välillä kiehuu, kun tapaamme, siis nykyään sattumalta kadulla. Nyt ensimmäisen kerran kun minä katkaisin välit, mies myönsi kaipaavansa jne. Säälin niitä ihmisiä, jotka elävät periaatteen vuoksi jonkun kanssa. Itse olen onnen löytänyt uudesta miehestä ja sitä ei voi edes verrata siihen suhteeseen, missä lapset olen tehnyt. Olen siis erehtynyt sillä saraa. Mutta lasteni elämässä on nyt paljon ihmisiä ja kaikki rakastavat heitä. Näen lapseni rikkaina, hellä on monta turvallista suhdetta aikuisiin. hävinneet lapset eivät ainakaan ole!
Jos ootte vuoden tuntenut, ja jannu ei ole vieläkään eronnut??? Kusettaa teitä kaikkia kaksin käsin. Heh. tuntuu olevan helppoa.
Miksi ihmeessä tuhlaat elämääsi mieheen jolla on ruokkoja? Samaan asemaanko muutaman vuoden päästä haluat, kuin ex-vaimokin on?
Muista silloin että itse olet valintasi tehnyt, ja kanna siitä vastuu.
vielä, että en ole ollut suhteessa tuohon mieheen. Syystä juuri että en halua tunkea kenenkään avioliittoa rikkomaan. Tai viemään lapselta isää.
Hän on se jolla on ne tunteet, hän on se joka niitä käsittelee. Hän on se joka haluaa meistä parin jne.. siksi kyselen nyt onko minun järki pettämässä vai hänen kun minä en osaa edes kuvitella suhdetta varatun miehen kanssa saatikka nyt sitten vielä perheen isän kanssa. En voi siten tietenkään myös vannoa että meidän suhteemme onnistuisi koska on ole käsitellyt enkä ole halunnut ennakkoon käsitelläkään tunteitani tuota miestä kohtaan.
Minulle hän on tällä hetkellä lähinnä vakavilla asioilla leikkivä pelle joka leikkii perheensä kustannuksella ja meidän molempien naisten tunteilla. Jotenkin tuntuu että olen hänelle vain korviketta siihen nälkään mitä isät yleensä kokevat kun perheeseen tulee vauva ja vaimon huomio on siinä eikä miehessä.
Olen puhunut miehelle suoraan ja hän vain ja ainoastaan loukkaantuu ja suuttuu kun sanon että tunnen että olisin vain korviketta ed. mainitsemiini puutetiloihin.. ja mistä hän tietäisi minun olevan parempi puoliso. Tai että miten hän kuvittelee minun käsittelevän sitä että hänellä on aina se lapsi ja ex-vaimo kuvioissa. Olisin jokatapauksessa ikuinen kakkonen koska jo se lapsi on aina ykkönen.
Mies ei sitä ymmärrä ja tosiaan alan väsyä siihen että joudun häntä siitä muistuttamaan että hänen paikkansa on kotona. Siksi täällä nyt kirjoitan ja ihmettelen enkö minä tajua jotain ja olenko oikeasti väärässä kun en suostu käsittelemään tunteitani mieheen joka ei osaa päättää eikä selvästikään ole valmis laittamaan asioitaan oikeaan järjestykseen.
Olen nyt jo useasti laittanut miehen kotiansa miettimään tekemisiään ja sanomisiaan. Tunnen melkein vastenmielisyyttä kun hän ei osaa pitää näppejään erossa minusta. Sitäkään hän ei ymmärrä vaikka se selvällä suomen kielellä on hänelle sanottu. En halua että hän koskee tai sanoo rakastavansa jos ei kuitenkaan ole munaa päättää miten elämänsä järjestää.
Mies sanoo että hänestä tuntuu pahalta kun en hyväksy sitä että hän pitää minusta ihan täysillä enkä halua että hän sanoo rakastavansa. Minusta se ei ole minun vika jos hänestä tuntuu pahalta. Hänen tulee se kestää ja kai hän sen turvin osaa myös päättää mitä jatkossa elämältään haluaa.
En voi sanoa olevani tunteeton tuota miestä kohtaan, mutta nämä parit viimeiset kuukaudet olen lähinnä alkanut tuntea inhoa ihmistä kohtaan juuri siitä syystä että ei suostu päättämään tekemisistään. En todellakaan aio painostaa päättämään mutta en myöskään aio alkaa sen narussa pelleksi joka odottaa miten käy. Siitäkin hän suuttuu kun sanon että en aio elää elämääni hänen päätöksiään odotellen. Hän hätääntyy heti että olen menossa muiden miesten syliin ja hän menettää minut. (Ikään kuin olisi menetettävää kun en hänen koskaan ole ollutkaan!)
Onko tähän muuta keinoa enää kuin laittaa asioille piste kovemman kautta ja kerralla kun ei järkipuhe auta. Menetän siinä samalla ystävän.
Olisin aikoinaan saattanut jopa harkita suhdetta tähän mieheen mikäli tämä olisi jo alkuvaiheessa osannut sanoa mitä ja miksi hän tuntee. Mihin suuntaan hän aikoo asioita viedä ja millä tavalla. Ehkä nyt olen vaan hyvilläni kun olen nähnyt millainen ruikuttaja hän on. Enkä sellaista miehekseni huoli. Uskon itsekin että olen pian samassa tilanteessa kuin hänen nykyinen vaimonsa nyt jos annan periksi ja hän päättää olla minun kanssani.
Enemmän se lapsi isäänsä tarvitsee kuin minä siitä epävarmaa miestä. On hänen asiansa miten kotonansa muuten menee. Oppikkoon vaikka sitten kovemman kautta rakentamaan avioliitostaan vahvemman.
Vai mistä tiedän jos hän onkin vakavissaan minuun rakastunut? Hän selittää ettei tiedä mitä tehdä kun on lapsi ja asuntolaina. Siinä syy mutta olen hänelle sanonut että moni muu on samasta selvinnyt vaikkei helppoa ole ollutkaan. Viimeksi sille sanoin että tämä kai punnitsee tunteet halki poikki ja pinoon. Ei voi olla vahvat tunteet jos ei ero onnistu; silloin niitä tunteita on siellä kotona enemmän. Vetoaa lapseensa silloinkin mutta voiko se olla syy? En tiedä kun olen vielä lapseton. En tiedä en tiedä. Missä menee se raja josta tiedän kuinka tosissaan hän on. Mielestäni kun se raja meni jo..
Sinä saat ilmeisesti jotain sairasta mielihyvää jankuttaessasi miehen kanssa että hänen paikkansa ei ole sinun luona.
Sinä vastaat hänen puheluihinsa ja pelleilet kanssaan. Onko sinulle todellakin noin tärkeää huomata että joku haluaa riippua sinussa kiinni? Sairasta!
Kukaan ei soittele ellei puheiluihin koko vuoden aikana vastata. Kukaan ei rimputtele ovikelloa ellei vuoden ajan avata ovea. Kukaan ei postittele viestejä ( jotka avaamattomina revitään suoraan roskikseen) ellei saa niihin vastausta. Kukaan ei lähettele kukkia jos ne käännytetään takaisin kukkakauppaan.
Lueppa, ole hyvä, viestini uudelleen, ehkä tällä kertaa sinä ymmärrät siitä jotain.
Oppeliini puhuu asiaa. Älä reagoi miehen soittoihin ja viesteihin. Anna hänen tehdä ratkaisunsa. Sitten jos ja kun eroaa tilanne on toinen.
Jos äijälle ei kertakaikkisesti vastaa, niin kyllä ne soittelut harvenevat.
Vai pelottaako, että mies kyllästyy, kun ei saa enää noin kukkurakaupalla vastakaikua?
Sinun asiasi ei ole puolustaa "vaimoparkaa".
siinä mielessä että teet väärin vastatessasi koko ajan miehelle, ja kannustaessasi häntä juoksemaan perässäsi. Oletkin jo ihan marionette nukke hänen kourissaan.
Ja jo vuoden olet tälläistä tilannetta ylläpitänyt. Syy on Sinun. Totuus sattuu, ja mutkun ei auta.
Mies ei siksi eroa, ettei ole saanut sulta vielä seksiä ja suhdetta. Eihän sitä voi tyhjän pälle hypätä, kun ei edes tiedä saako sen suhteen sitten sinun kanssasi. Ja jos saisi sinulta seksiä ja suhteen, niin ei silloinkaan varmaan eroa, mutta nyt ei ainakaan, kun ei tiedä mihinkä vaimonsa vaihtaa.
Ja toisekseen, se ettet ole hänen kanssaan seksiä harrastanut, ei tee sinusta pulmusta tässä tilanteessa. Annat hänen roikkua sinussa, ja syyksi laitat, ettet halua menettä ystävää, etteköhän te ole menneet jo niin lujaa sen ystävyyden ohitse, ettei siitä enää kiinni saa.
Olet ehkä mielestäsi jalo, kun et suostu mihinkään varatun miehen kanssa. Hyvä niin, mutta päästä tästä miehestä jo irti. Nyt pitäisi teidän kummankin lopettaa jossittelu, hänestä siihen ei ole, yritä sinä edes. Sinä omalla toiminnallasi pidät miestä itsessäsi kiinni, vaikka toisin luulisitkin.
Tämä ei nyt kuulu asiaan, mutta käy aika pahasti nappaan to potentiaalin avuton käyttö. Sanoit: "Liekö itsekään tiedän oikeasta rakkaudesta mitään.." Se ei tarkoita suomeksi niin maan mitään. Oikeasti sanottaisiin: "Tietänenkö itsekään oikeasta rakkaudesta mitään..."
Olkaa kilttejä ja ottakaa opiksenne, niin voidaan alkaa keskustella ihan aiheestakin!
Aikamoinen tilanne sulla päällä.
Mulla aikoinaan oli samanlainen,mutta onneksi sellainen,ettemme kumpikaan alkuun ajatelleet mitään ns."yhteistä".Meillä oli vaan seksi,ja hyvää sellaista.Minä olin samanlainen kuin sinä tilanteessasi:käskin "kipinkapin" kotiinsa seksin jälkeen.
Menihän hän,toki,koska "käskin"..
Olimme seksisuhteessa pari vuotta ja kun huomasin kettä miehellä alkoi jo ensimmäisen vuoden aikana olla "liikaa"tunteita minua kohtaan,niin ajattelin että pian pitäisi palauttaa suhteemme ystävyystasolle,josta se alunperin alkoikin.
Tilanne saatiin normitasolle kun löysin itselleni kumppanin,elämänkumppanin.
Nyt tilanne vuosien jälkeen on ihan normaali..hän elää perheensä kanssa ja kasvattaa katrastaan,minä mieheni kanssa omaani.
Ystäviä ollaan silti ja kuulostellaan puhelimitse kuulumisia pari kertaa vuodessa.
Joskus näköjään palikat asettuvat paikoilleen olosuhteiden pakosta (tai halusta) ja lopputulos on ihan hyvä...
En tosin tiedä kuinka hänellä "oikeasti" menee kotona,sanoo kuitenkin kaiken olevan hyvin.
Onneksi meidän perhe voi ihan hyvin,mainiosti .Se on minulle tärkeintä,vaikka tietysti toivon hänellekin kaikkea hyvää.
Toivottavasti kostautuu myöhemmin!
Ai miten niin jakorasia?Juurihan kerroin että olen sen ukkomiehen kanssa vaan ystävä ja elän mieheni ja lasteni kanssa normielämää ja hän elää omaansa oman vaimonsa ja lasten kanssa...Höh! :D :D :D :D
Kakkonen nyt on vaan harhaisten rakkaustyyppisten ajatusten kohde, miehen pää on sekaisin. Aloittakaa nyt edes seksisuhde, niin voitte edes tietää onko suhteella tulevaisuutta.
Ykkönen on kuitenkin rakas vaimo, johon ollaan rakastuttu ja kenen kanssa on haluttu perustaa perhe. Suhde siis toimii, arki painaa kotona välillä. Pitkässä suhteessa kuumia tunteita ei ole jatkuvasti.
Ykkönen vs kakkonen. Mieshän sen valinnan tekee. Mitä sinä sitä täällä pohdit. Joskus miehet tekevät hyviä valintoja, joskus huonoja. Jos et kakkosena ole rakastunut tähän mieheen, niin mikset sano sitä miehelle suoraan. Vai haluatko sittenkin vain sotkea miehen perhe-elämän elättämällä harhakuvia mahdollisesta rakkaudesta?
Olen periaatteessa samaa mieltä kanssasi lukuunottamatta väitettäsi: "mieshän sen valinnan tekee"
Miksi vain mies tekisi valinnan? Outo ajatus. Oletko itse passiivinen vaimo, joka menee miehensä ehdoilla?
Tässä ap:n kuvaamassa "sotkussa" on useita vaihtoehtoja:
a) Mies palaa vaimonsa luokse lopullisesti
b) Kakkosnainen päättää suhteen lopullisesti
c) Miehen vaimo ottaa eron kuultuaan suhteesta
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä. Muitakin vaihtoehtoja on.
Näiden päättämättömien miesten lapsellisuutta pönkittää entisestään se, että ajatellaan, että "mieshän se tekee valinnan".
Valitettavaa on se, että naiset ovat niin juntteja ja valitettavaa on se, että miehet ovat valitettavasti useammat tuollaisia.
Jos mies sinua oikeasti rakastaisi olisi hän jättänyt vaimonsa, niin yksinkertaista se on. Mitä ihmettä sinä saat tuosta suhteesta muuta kuin sairasta itsetunnon kohotusta, kun mies juoksee perässäsi. Jos mies ei eroa niin mitä sinä saat tuosta suhteesta.
Sano miehelle, että jos hän sinua rakastaa niin jättää perheensä, niin olen minäkin sanonut noille ukkomiehille jotka valitettavasti haluavat kokeilla sitä kiellettyä hedelmää, arvaa moniko on eronnut? Se jälkeen juttu voi jäädä siihen, koska kakkoseksi ei kannata ryhtyä sillä se kuluttaa, valitettavasti sinä olet jo se kakkonen kun pelaat tuota peliä vaimon selän takana.
Todellisessa elämässä asia nyt vaan valitettavasti menee niin, että vaikka mies olisi kuinka höynäytetty toisen naisen taholta, niin ei sitä miestä voi avioliittoonkaan pakottaa jäämään. Tottakai vaimo voi yrittää puhua järkeä ja muistuttaa rakkaudesta, mutta ei ketään väkisin voi saada jäämään omaan avioliittoonsa. Avioero on aina yksi mahdollisuus.
taitaa olla kyseessä pelkkä kissa ja hiiri-leikki,koska olet saavuttamaton tapaus..Kunhan annat periksi,niin kiinnostavuus saattaa hävitä,pelkäänpä näin..