Minut jätettiin. Syy siihen oli kuulemma se että rakkaus vain loppui. Tämä tieto tuli täytenä yllätyksenä, luulin kaiken olevan kunnossa ja todella rakastin/rakastan exääni. Nyt vain päässä pyörii kysymys voiko oikea rakkaus loppua tosta vaan? En voi käsittää sitä että niin voisi olla. Mielestäni jos oikeasti rakastaa, niin se ei lopu ihan tyhjästä. Meillä ei edes ollut suurempia riitoja. Olen sitä mieltä että hän ei sitten ole oikeasti minua rakastanutkaan. Kertokaa ihmiset omia kokemuksia ja mielipiteitä, ne toisivat nyt lohtua kun olen aivan sekaisin vielä kaikesta. Kiitos.
Kysymys
rakkaudesta**
2825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En osaa vastata minäkään. Mutta samoin kävi täälläkin että vaikka kuinka ahistais yritä muistaa, ettet ole ainoa. Mut jätettiin kolmen vuoden seurustelun jälkeen, ilman riitoja, ilman selvää syytä. En kai sitten vain ole se oikea tai exäni ei koskaan pystykään sitoutumaan kenenkään kanssa. Paljon on kysymyksiä, mutta ei vastauksia. Kenestään kolmannesta osapuolesta en ole saanut vihiä. Ei voi kun yrittää jaksaa ja olla erakoitumatta tai vajoomatta itsesääliin ja purkaa pahaa oloa puhumalla vaikka sitten seinille jossei ketään muuta siihen hätään löydy. Voimia!
Jätin entisen mieheni "juuri noin". Asioista suhteessa ei voinut puhua ja kaikki oli vaan ihan hyvin hänen mielestään. Eikä enää ollut suurempia riitojakaan. Ei saanut valittaa... Lopulta tunteet vaan loppui minun puoleltani ja ahdisti puhumattomuus. Suhteessa Luulin rakastavani, mutta näin jälkeen kun tilanteen näen selkeämmin niin tiedn etten oikeasti edes rakastanut.