Itse olen kuullut että 30 000 juutalaista joista monet pakolaisia ja sotavangeja. Elina Haavisto-Mannila sanoo 3000. Muistanko väärin niin pahasti vai onko Elina oikeassa. Kuitenkin Suomeen sapui juutalaisia pakolaisia Saksan miehittämältä alueelta koska uskoivat Suomen olevan vapaa skandinaavinen demokratia kai vissiin.
Kuinka monta juutalaista oikeastaan
luovutetiin
13549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pakolaisina Suomeen tuli ulkomaalaisia juutalaisia alle tuhat, joten kyllä heitä varmastikin palautettiin 30 000, vähintään!
Sotavankeina haltuun otetuille juutalaisille kävi huonommin: joitakin lähetettiin kuolemanleireille Saksaan, mutta suurin osa palautettiin sodan jälkeen kuolemanleireille Neuvostoliittoon. Näistä onnettomista suomalaiset pystyivät pelastamaan vain, ja heidätkin vain, jos autettavan sai ymmärtämään, että kotimaahan palaaminen on käytännössä itsemurha.
Suomen juutalaiselta seurakunnalta voisi kysyä, kuinka montaa juutalaista sotavankia he huolsivat ja kuinka monesta he kuulivat sodan jälkeen enää mitään.
Hannu Rautkallio sitä tutki ja sai kahdeksan (8) rikollista, joista vielä Saksasta löydettiin 1970- luvulla elossa yksi ja USA:ssa asui toinen.
Suomeen tuli lähinnä entisiä Itävallan kansalaisia, juutalaisia, eikä heitä luovutettu.
Eri tutkijat ovat selvittäneet tarkkaan kahdeksan luovutetun juutalaisen tapausta. Nämä olivat henkilöitä, jotka olivat syyllistyneet rikkeisiin, joiden perusteella maasta passitus oli aiheellinen, mutta esim. Ruotsi ei suostunut ottamaan heitä vastaan. Heidät luovutettiin Saksaan.
Tapaus aiheutti heti suuren kohun Suomen lehdistössä, ja jäi poikkeukseksi Suomen linjassa. Sodan aikana Suomi turvasi yli 100:n juutalaispakolaisen maassaolon myöntämällä heille Suomen kansalaisuuden, että voitte jättää hysteeriset väitteenne.
Suomessa oli sotavankeudessa neuvostoarmeijassa palvelleita juutalaisia, jotka alun jälkeen kerättiin kaikki samaan leiriosastoon. Siellä he olivat sekä kansainvälisen punaisen ristin että Helsingin ja Tukholman juutalaisten seurakuntien kontrollissa ja avun kohteina. He olivat sotavankien joukossa etuoikeutettuja.
Ns. häirikkövankien joukossa oli myös juutalaisia. Tähän ryhmään oli eristetty karkailijoita, poliittisia upseereja ja muuten hankalia tapauksia. Heitä ei eritelty kansallisuuden mukaan. Tämä joukko vaihdettiin Saksan kanssa suomensukuisiin neuvostovankeihin saksalaisilta leireiltä.
Suomensukuiset pääsivät täällä parempiin oloihin, mutta juutalaisille, joita oli poisvaihdetussa joukossa, se oli tietysti ikävämpää. Kaikille ei voi olla mieliksi.
Saksa ei koskaan vaatinut Suomen juutalaisia, mutta täällä pelättiin että sellainen vaatimus voi tulla. Kuten YYA-vuosina, Suomessa oli pakko tasapainoilla pahan ja pienemmän pahan välillä, ja joskus tehtiin moraalin kannalta huonoja ratkaisuja. Jälkiviisaus on toki sallittua, mutta onko se kohtuullista?
Vuosina 1941-44 meitä puristi kaksi diktatuuria, v.1944 jälkeen yksi. Oletko laskenut, kuinka monta luovutettiin 1944-91?
Kyllä heitä meni, eikä takaisin tullut.
EK:n johtaja Arno Anthony luovutti 8,
Sisäministeri Leino luovutti...?
Oikeusministeri Kekkonen luovutti...?
Pahimmat luovutusvuodet olivat heti sodan jälkeen.
"Ruotsi ei suostunut ottamaan heitä vastaan"
Aina niin "humaani" Ruotsihan käännytti laivalasteittain juutalaisia poissa, varmaankin takaisin Saksaan...
Sodan jälkeen Ruotsi luovutti Baltiasta sodan loppupäivinä, osin Tanskan kautta, tulleita pakolaisia Neuvostoliittoon.
Tuosta kaikesta kertoo Anreas Küng mainioissa kirjoissaan.
http://agricola.utu.fi/tietosanomat/luovutetut/biblio.php
Ne kahdeksan eivät syyllistyneet mihinkään rikkeisiin vaan Natsit pyysivät VALPOLTA että juutalaisia luovutettaisiin ja VALPO päätti luovuttaa kahdeksan juutalaista. Nuo "tutkijat" ovat tietysti jotain sinun ihailemisiasi natsi tutkijoita ja taidat myös itsekkin olla uusnatsi joka puhuu paskaa ja valehtelee paljon.
Tieto näistä juutalaisluovutuksista on aikoinaan tullut mahdollisimman korkealta taholta eli Presidentin linnasta. Mutta oliko se 30 000?
...v.1839-44 n. 2000 omaa juutalaista, 350 juutalaispakolaista Saksan miehittömistä maista, ja muutama neuvostoliittolainen juutalais-syntyperäinen sotavanki. Yhteensäkään täällä ei ollut 30 000 juutalaista.
Suomen juutalaisia ei luovutettu, pakolaisista luovutettiin 6-8, sotavangit luovutettiin kaikki Neuvostoliittoon.
Mutta jankkaa sinä vaan...
Tasan 8 kappaletta on luovutettu, eikä yhtään enempää. Miten Parvilahti liittyy tähän keskusteluun, ei mitenkään. Kyllä se pahin luovuttaja taisi olla se Varatuomari Aarno Anthoni ja saipa vielä kovat korvaukset, kun vankilaan laitettiin. Valtio joutui maksamaan 996 090 mk ja 25 000mk oikeudenkäyntikuluja. Eli loppusumma oli miljoonakaksisataakuusikymmentäkolmetuhattayhdeksänkymmentä markkaa hovioikeuden määräämine korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen. Sai hyvät rahat tekeytymällä vajaaälyiseksi ja dementikoksi oikeudenkäynnissä.
Mitenkö Parvilahti liittyy tähän keskusteluun?
No siten että Suomi oli kova luovuttamaan ihmisiä puolin ja toisin. Jopa oman maan kansalaisia kuten esim. Parvilahti. Nuo 8 juutalaista ei tietääksemme olleet SUOMEN kansalaisia vaan pakolaisina maahan pyrkiviä jotka käännytettiin takaisin lähtömaahansa.
Kekkonen ei ollut vastuussa vaan vain tutki asiakirjoja luovutuksista. Tieto kulki etenpäin. Tuhottiinko arkistot Kekkosen aikana?
Kyllä muistat ihan oikein. Kekkosen hovista tämä tieto on tirskunut. Muistat kuitenkin luvun väärin Luovutettuja juutalaisia oli 80 000. Niistä 50% oli vastasyntyneitä ja ihan viattomia lapsia. Heidän kohtalostaan ei ole tietoa. Ehkä lampunvarjoistimia nykyään.
että Parvilahti oli juutalainen, joka luovutettin. Ja tiedoksi vain, että Parvilahti ei syyttä ollut siellä vankileirillä. Siis siellä josta kirjankin kirjoitti (toopelle tiedoksi). Kannattaa taas ottaa asiasta selvä. Tämä tieto on fakta. Miehet, jotka hänen kanssaan ovat sotineet muualla, kuin Suomessa tietävät mielenkiintoista tietoa miehestä.
sen sinun mielestä aiheellisen/ oikeutetun syyn miksi Parvilahti/Boman luovutettiin itsenäisestä Suomesta Neuvostoliittoon ja eli vankileirien saaristossa noin kymmenen vuotta.