Myydään itseään kuin esinettä

Nyt naisista tehdään esineitä ja kauppatavaraa. Myydään eniten tarjoavalle. Ja naiset alistuvat tähän. Kauppatavaraksi. Naiset eivät enää toimi rakkaudesta tai omasta halustaan, vaan hän myy itsensä ja työnsä markkinoilla. Työmarkkinoilla.

Miksi sairaanhoitajat eivät enää tee työtään kutsumuksesta ja sen takia, että he haluavat aidosti auttaa ihmisiä. Sen sijaan he vertaavat omaa palkkaansa siihen, mitä saisivat toisella alalla työskennellessä. Moni sairaanhoitaja on jo ilmoittanut, että jos palkka ei nouse, niin on vakavassa harkinnassa vaihtaa alaa paremmin palkattuun, esimerkiksi huonekalujen myyntiin.

Näin naiset esineellistävät itsensä työmarkkinoilla myytäviksi tuotteiksi. Unohtavat ihmisyyden ja inhimilliset motiivit elämässään. Vain raha merkitsee ja itsensä myyminen.

Ja tätä suuntausta sitten nimitetään ”vuoden naistutkimusteoksi”.
17945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

vaalien voittajat lupailivat? Hoitajienko pitäisi olla sinisilmäisiä vapaasti höynäytettäviä käskyläisiä, politiikoilla täydellinen huijausvapaus? 1500 eurolla p-k seudulla juhlita. Ei tule ruuat omasta maasta eikä miljoonatukiaiset rullaa. Onko sinulla mitään realismia?

Äänestä
  • Se on 2500 euroa, niin kuin hyvin tiedät. Hoitajilta on päässyt unohtumaan, että he ovat saaneet tehdä töitä täysin suojatulla alalla, josta on käytännössä mahdotonta saada kenkää millään perusteella. Palkka on juossut niin ahkerille kuin myös laiskoille ja alkoholisoituneille.

    Nyt on juhlat loppu. Palkka kyllä nousee, mutta sen jälkeen tulee alalle varmasti muutoksia.

    Äänestä

  • nyt tappiin asti kirjoitti:

    Se on 2500 euroa, niin kuin hyvin tiedät. Hoitajilta on päässyt unohtumaan, että he ovat saaneet tehdä töitä täysin suojatulla alalla, josta on käytännössä mahdotonta saada kenkää millään perusteella. Palkka on juossut niin ahkerille kuin myös laiskoille ja alkoholisoituneille.

    Nyt on juhlat loppu. Palkka kyllä nousee, mutta sen jälkeen tulee alalle varmasti muutoksia.

    Aloittavan sairaanhoitajan nettopalkka on vähän yli 1500 euroa, eikä se siitä juuri nouse myöhemminkään.
    Oletko VM:n propagandaosastolta vai muuten vaan poikkeuksellisen uuno?

    Äänestä

  • palkka kirjoitti:

    Aloittavan sairaanhoitajan nettopalkka on vähän yli 1500 euroa, eikä se siitä juuri nouse myöhemminkään.
    Oletko VM:n propagandaosastolta vai muuten vaan poikkeuksellisen uuno?

    Palkoista puhuttaessa käytetään bruttopalkkaa, idiootti. Nettopalkka taas riippuu henkilön veroprosentista, jos et sitäkään tiennyt.

    Sairaanhoitajan keskiansio on noin 2500 täysin riippumatta siitä, mitä mieltä sinä olet.

    Äänestä

niinkuin valtion virkamiehillä ja muilla ihmisillä.
Valtio teki sairaanhoitajista orjia, nyt jopa väkipakko lain turvin. Huorillakin on oikeudet ja on se kumma , että sairaanhoitajilla ei olisi. Jos huorat hoitaa miehiä (sairaitakin mukana) niin eikös se ole ihan sama jos sairaanhoitaja hoitaa sairasta - miehiä ja naisia - lapsiakin.
Kai ihminen saa hinnoitella palvelunsa itse. Suomihan on kun vanhanajan totalitäärinen valtio jossa tyranni määrää. Olihan tämä törkeä temppu. Kansalla on sellainen verhottu vapaus - mutta todellisuudessa se on menetetty !

Äänestä
  • Sairaanhoitopalvelujen osto on nykyajan orjakuappaa. Se on kiellettävä. Et voi koskaan tietää, onko sinua hoitava hoitaja työhön pakotettu orja.

    Äänestä

Toi kirjoitus oli kyllä niin kärjistettyä, että oksat pois. Sairaanhoitajien palkkavaatimus on selvästi ylimitoitettu, mutta ihmettelen tota itsensä markkinoilla myymisen herjaa. Teetkö sä itse työtäsi kutsumuksesta? Minä en. Kyllä jokaisella pitää olla oikeus hinnoitella oma työnsä kohtuulliseen markkinahintaan ja on aika tylyä nyt pistää sairaanhoitajat samaan kategoriaan kuin ilotytöt, koska siihen selvästi viestilläsi viittaat.

Äänestä
  • siis money talks.

    Äänestä

Niinhän työmarkkinat toimivat. Miksi vain naisten pitäisi tehdä työtään jostain kutsumuksesta?

..Menkää sitten miehet itse sinne hoitamaan rakkaudesta ja elämään kutsumuksella. Keitä te luulette olevanne, kun muita niin vaaditte tekemään?

Äänestä
  • Naiset voivat halutessaan vapaasti valita minkä tahansa alan koulutuksen ja ennen valintaa ottaa selvää palkoista. Kutsumusta ei kysellä, taitaa sairaanhoidossa vetää helppo koulutus ja varma työpaikka nykyisilläkin palkoilla.

    Äänestä

  • -tohtori- kirjoitti:

    Naiset voivat halutessaan vapaasti valita minkä tahansa alan koulutuksen ja ennen valintaa ottaa selvää palkoista. Kutsumusta ei kysellä, taitaa sairaanhoidossa vetää helppo koulutus ja varma työpaikka nykyisilläkin palkoilla.

    myös halutessaan vaihtaa ammattia ja irtisanoutua?

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    myös halutessaan vaihtaa ammattia ja irtisanoutua?

    Siitä vaan. Yksi tuttavani vaihtoi hoitajan hommat metsurikoulutukseen ja tekee nyt puistopuolen töitä kaupungille.

    Äänestä

hinnalla !! Ja äijät maksaa....näin se on jokapaikassa, kotona ja töissä, mallit ja ellit, aina mies maksaa omasta lompakostaan.......

Äänestä
  • niin tyhmiä.

    Äänestä

Nyt miehistä tehdään esineitä ja kauppatavaraa. Myydään eniten tarjoavalle. Ja miehet alistuvat tähän. Kauppatavaraksi. Miehet eivät enää toimi rakkaudesta tai omasta halustaan, vaan myyvät itsensä ja työnsä eniten tarjoavalle. Työmarkkinoilla.

Miksi paperikoneenkäyttäjät eivät enää tee työtään kutsumuksesta ja sen takia, että haluavat aidosti auttaa ihmisiä?...


BTW, sairaanhoitajissa on myös miehiä ja toisekseen tämä meidän kapitalistinen zydeemimme perustuu, aivan kuten oletkin oivaltanut, huoraamiselle. O tempora, o mores!

Äänestä
  • Paperikoneen käyttäjiä ei juuri jatkossa tarvita, että aika ontuva on tuo metaforasi. Terminaalivaiheessa olevia tehtaita on Stora Enson lisäksi muitakin.

    Joo, oli komea miespuolinen sairaanhoitaja, kun kävin YKSITYISESTI pienessä operaatiossa. Julkisen puolen jonoissa ei jaksa hullukaan seisoa, koska homma kusee täysin. Tai siis oikeasti olen edelleen siellä jonossa ja odotankin mielenkiinnolla leikkauskutsua, jonka piti tulla marraskuun alussa. Mutta kun ei.

    Äänestä

  • kyllä naisen kunnon korvaus pitää saada. Itselleni tämä on ja tulee olemaan tärkeä moraalinen periaate riippumatta saamani hoidon luonteesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ihmisyyttä kaipaava kirjoitti:

Nyt naisista tehdään esineitä ja kauppatavaraa. Myydään eniten tarjoavalle. Ja naiset alistuvat tähän. Kauppatavaraksi. Naiset eivät enää toimi rakkaudesta tai omasta halustaan, vaan hän myy itsensä ja työnsä markkinoilla. Työmarkkinoilla.

Miksi sairaanhoitajat eivät enää tee työtään kutsumuksesta ja sen takia, että he haluavat aidosti auttaa ihmisiä. Sen sijaan he vertaavat omaa palkkaansa siihen, mitä saisivat toisella alalla työskennellessä. Moni sairaanhoitaja on jo ilmoittanut, että jos palkka ei nouse, niin on vakavassa harkinnassa vaihtaa alaa paremmin palkattuun, esimerkiksi huonekalujen myyntiin.

Näin naiset esineellistävät itsensä työmarkkinoilla myytäviksi tuotteiksi. Unohtavat ihmisyyden ja inhimilliset motiivit elämässään. Vain raha merkitsee ja itsensä myyminen.

Ja tätä suuntausta sitten nimitetään ”vuoden naistutkimusteoksi”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu