tästä. Olemme aikuisia ja vapaita ihmisiä ja olemme olleet kaukosuhteessa reilun vuoden ja välimatkaa on yli 400km. Aluksi nähtiin harvemmin ja myöhemmin 2vko välein. Menneenä kesänä useamminkin ja mukavaa oli. Soiteltiin päivittäin. Puhuttiin menneistä suhteista myös seksisuhteista ja kaikki oli ok. Kävi ilmi että naisellani oli ollut myös suhde (seksi) asuinpaikkakunnallani olevaan mieheen, jonka sanoi päättyneen jo aikaa sitten. Ok.
Vuosi sitten kun naiseni tuli tapaamaan minua (noin 3kk seurustelun jälkeen) kävi ilmi että tämä mies oli ollut häntä vastassa kun en itse ollut päässyt. Nainen kovasti vakuutti että ovat ystäviä vain. Hyväksyin sen ja suhde jatkui. Noin puolivuotta myöhemmin kävi ilmi että hän kantoi tämän miehen kuvaa rahapussissaan. Näytti itse kuvaa. Olin vähän vaivaantunut ja ihmeissäni mutta suhde jatkui kuitenkin tosin jotain tunteita kuoli.
Tarina jatkuu. Noin reilu kuukausi sitten naiseni tuli taas käymään luonani ja samainen mies tiesi jostain että hän on käymässä asuinpaikkakunnallani ja viestitteli hänelle. Se viikonvaihde meni sitten vähän pipariksi. Nyt ei sitten ole nähty 5 viikkoon. Osin omien kiireideni vuoksi, osin haluttomuuden vuoksi. Tosin puhelimessa ollaan oltu. Kun kysyin tästä miehestä yms. asiaan liittyvää niin kuulemma hän on kaveri vain mutta on nyt poistanut puh. numeron ja muitakin numeroita puhelimestaan ja valokuvankin. Nyt olen vakavasti sanonut hänelle että tästä ei tule mitään varsinkin kun kyseessä on etäsuhde ja vaikka ei olisikkaan. Voiko tälläisessä asiassa vielä luottaa toiseen. Nainen kovasti vakuuttaa tehneensä virheen ja haluais jatkaa....mutta itse olen kovasti empiväinen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
jos on noin idiootti nainen niin säälittä kenkää!
Outoa on elämä. Vaikea on nyt erottaa, mikä on totta ja mikä ei naisesi kertomuksessa.
Kiinnitin huomiota valokuvaan lompakossa. Sehän on tosiasia, sen olet nähnyt. Mielestäni aika paha juttu, ei ihminen kanna mukanaan merkityksettömän ihmisen kuvaa. Rakkaimpiamme me yleensä kannetaan: kumppani, rakastettu tai lapsi näissä kuvissa on.
Jos sinulla on hyvä marssikestävyys, niin voihan suhdetta jatkaakin. Uskottomuudesta, jos se sitä oli, pääsee yleensä yli, mutta työtä se vaatii.
Mitä tunnet tätä naista kohtaan? Mikä suhteessa on hyvää, mikä huonoa? Jos jatkatte, mikä pitää teitä yhdessä?
Minulle on käynyt montakin kertaa niin, että suhteen loputtua siivous on jäänyt puolitiehen. Tajusin jokin aika sitten, että lompakossa oli kuva yli viiden vuoden takaisesta poikaystävästä. Tietokoneella taas oli kansio muutaman vuoden takaisen avomiehen tiedostoille. En ollut jaksanut käydä niitä läpi heti ja se oli sitten unohtunut. Viimeisimmästä exästä taas ei muistuta yhtään mikään, koska vihanpuuskassa kannoin kaikki häneltä saamani postikortitkin muovikassissa hänen postiluukkunsa eteen.
Näiden henkilöiden merkitys nykyisessä elämässä ei korreloi mitenkään sen kanssa, mitä muistoja heistä on tallessa ja millä tavalla olen heidän kanssaan tekemisissä. Viimeisin on uusien suhteiden kannalta se, josta voi olla vielä käsittelemättömiä juttuja. Vanhin tapaus taas on kaverini edelleen eikä suhteessa ole ollut vuosiin minkäänlaista seksuaalista viritettä.
Minusta kannattaa jatkaa, jos siltä itsestä tuntuu. Jos luottamus on mennyt, niin sitten tietenkään ei.
Moi!!! Etä sude ei voi toimia sillä siinä on aina riskki jommankumman sättäillä toisten kanssa.Minun avekki petti minua sättäilemällä toisten kanssa,kun muutin hänen luokseen se sama peli jatkui koko meidän yhdessä olo ajan.Ei se lopu koskaan.Ajatele itseäsi älä kiussaa sillä ajatuksella,sillä kyllä sinullekin se oikea vielä löytyy ja aurinko paistaa risukasaan.Kaikkea hyvää sinulle ja mieti tarkkaan mitä teet:::)))
oleminen.Miksi nyt poistaa vasta "kaverin"tiedot.???Kaunko on tehnyt virhettä.??? Minun neuvo.Et menetä mitään jättämällä kaksnaamanen.!Nainen ei ota sinua tosissaan.!Etsi uusi suhde lähempää.!Ei ole tulevaisuutta suhteellanne.Se on varmaa.!!!!!