Olen huomannut tässä vähitellen että ystävyytemme tuttavapariskuntaan, jolla on neljä pientä lasta, koostuu suurinpiirtein vain noiden lasten merkkipäivistä ja muista perheen juhlista. Tuntuu että koko vuosi on yhtä lahjojen ostamista ja pakkaamista.
Syntymäpäivä- ja joululahjat (ja kastelahjat) vievät yllättävän paljon rahaa; meistä toinen on kokopäiväinen opiskelija.
Lapsilla tuntuu olevan jo kaikenlaisia leluja, joten esim. viiden euron leikkiauto ei sikäli tule kyseeseen. Lapsen lahjaan laitamme rahaa keskimäärin 20-40 euroa. Kun vastineeksi olemme kutsuneet pariskunnan meille synttäreille (siis omillemme, meillä kun ei ole vielä lapsia), he tuovat kortin tai esim. makeisia. Kerran lahja ei kuulemma ollut vielä "valmis", ei ollut muuten vielä seuraavana syntymäpäivänäkään. Lahjamme eivät siis arvoltaan vastaa toisiaan.
Lisäksi, kun perhe on meillä kylässä, perheen isä kittaa jopa muutaman 6-packin ja muuta alkoholia (ihan omatoimisesti, ilman että hänelle tarjottaisiin). Jotenka piilotamme alkoholin, jos pariskunta tulee kylään. Muuten tulee vierailu kalliiksi. Tämä tapahtuu siis myös kun pariskunta on kutsuttu "iltapäiväkahville" tms.
Kerran pariskunta kutsui meidät ravintolaan syömään vaimon syntymäpäiville. Mies ilmoitti etukäteen tarjoavansa, vaikka ei se tietenkään ollut mikään ehto sille että me menisimme. Puolisoni kanssa ajattelimme, että onhan tuo ihan oikeutettua, verrattuna siihen mitä me olemme perheeseen "sijoittaneet". Ravintolassa mies ilmoitti puolisolleni vaivihkaa ettei vaimolle käy että maksetaan, joten meni ihan omaan piikkiimme.
Vikisenkö nyt ihan turhasta? Emme tämän vuoksi ole vararikon partaalla, mutta ottaa päähän silti. Vai onko ystävyys sen arvoista? Pitäisikö viedä lapsille lahjaksi jotakin halvempaa (kuin tuo yllä mainitsemani summa)? Se tuntuu vaan vähän ikävältä tämän päivän Suomessa, jossa lapset ovat tottuneet korkeampaan tasoon lelujen suhteen kuin esim. minun lapsuudessani.
Syntymäpäivä- ja joululahjat (ja kastelahjat) vievät yllättävän paljon rahaa; meistä toinen on kokopäiväinen opiskelija.
Lapsilla tuntuu olevan jo kaikenlaisia leluja, joten esim. viiden euron leikkiauto ei sikäli tule kyseeseen. Lapsen lahjaan laitamme rahaa keskimäärin 20-40 euroa. Kun vastineeksi olemme kutsuneet pariskunnan meille synttäreille (siis omillemme, meillä kun ei ole vielä lapsia), he tuovat kortin tai esim. makeisia. Kerran lahja ei kuulemma ollut vielä "valmis", ei ollut muuten vielä seuraavana syntymäpäivänäkään. Lahjamme eivät siis arvoltaan vastaa toisiaan.
Lisäksi, kun perhe on meillä kylässä, perheen isä kittaa jopa muutaman 6-packin ja muuta alkoholia (ihan omatoimisesti, ilman että hänelle tarjottaisiin). Jotenka piilotamme alkoholin, jos pariskunta tulee kylään. Muuten tulee vierailu kalliiksi. Tämä tapahtuu siis myös kun pariskunta on kutsuttu "iltapäiväkahville" tms.
Kerran pariskunta kutsui meidät ravintolaan syömään vaimon syntymäpäiville. Mies ilmoitti etukäteen tarjoavansa, vaikka ei se tietenkään ollut mikään ehto sille että me menisimme. Puolisoni kanssa ajattelimme, että onhan tuo ihan oikeutettua, verrattuna siihen mitä me olemme perheeseen "sijoittaneet". Ravintolassa mies ilmoitti puolisolleni vaivihkaa ettei vaimolle käy että maksetaan, joten meni ihan omaan piikkiimme.
Vikisenkö nyt ihan turhasta? Emme tämän vuoksi ole vararikon partaalla, mutta ottaa päähän silti. Vai onko ystävyys sen arvoista? Pitäisikö viedä lapsille lahjaksi jotakin halvempaa (kuin tuo yllä mainitsemani summa)? Se tuntuu vaan vähän ikävältä tämän päivän Suomessa, jossa lapset ovat tottuneet korkeampaan tasoon lelujen suhteen kuin esim. minun lapsuudessani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi ette voi päättää,että esim.laitatte lapsen tilille vaikkapa 5euroa ja sanotte,ettei leluja enää voi ostaa kun joka paikka on niitä täynnä. Itsestähän se on kiinni mitä antaa,turha sitä on leveillä. Vieraille voi myös laittaa yksinkertaisen tarjoilun ja kuten sanoit,kaikki viinakset piiloon. Omassa kotonaan saa olla pomona hankalillekin vieraille. Parempi kerta rutina kuin ainainen kitinä.
Onko sinun vaikea huomata, että teitä käytetään aika reippaasti hyväksi? Hullu ei ole se, joka pyytää (jotakin), vaan se joka maksaa.
Kannttaa tarkistaa asenteita ja noita tapaamisia. Niin minä ainakin tekisin.
pidän mahdollisena tuota sanomaasi, eli sitä että meitä tosiaan vähäsen käytetään hyväksi. tapausta pahentaa se että puolisoni on valittu yhden lapsista kummiksi. sikäli meidät on "sidottu" perheeseen.
paitsi, että tajusin olla lähtemättä kummiksi. En mene joulun aikoihin tuon kaverin luokse, koska 3 kersaa tietää noin 100 euron lovea lompakkoon. Ja kyllä, hän juo viinani kaapistani mielellään, mutta ei koskaan tarjoa omiaan.
Esimerkki casena seuraava. Menen kaverini luokse ja hän on ostanut 3 DVD boksia jostain nettimyymälästä yhteishintaan 100€ tms. Sitten vähän ajan päästä kuulen supatusta ja kaverin tyttöystävä tulee kuvaston kanssa päivittelemään miten on vanha takki yhdellä lapsella ja sellainen olisi juuri tässä kuvastossa 70 €:llä myynnissä, mutta kun ei ole yhtään rahaa ja rahaa tulee vasta 3 viikon päästä. Katselen DVD paketteja ja kaverin kaljan ryystämistä. Jaaha, olisikohan aika lähteä toisen kaverin luokse, jolla noita kersoja ei ole... päätös oli helppo. Nyt en ole 2 vuoteen käynyt ja rahaa on säästynyt. Onneksi tyyppi ei ollut velkaa kuin 20€. Koskaan ei ollut rahaa maksaa takaisin, vaikka oli töissä. Itse olen työssä käymätön opiskelija...
Miehen alkoholinkäyttö vaikuttaa sen verran röyhkeältä, että sille tuskin löytyy vähääkään hyväksyttävää selitystä.
Lahjan antamatta jättäminen ja ravintolassa tarjoamisen peruttaaminen voi kuitenkin olla pelkkiä ikäviä yksittäistapauksia. Ehkä lahja vain pääsi unohtumaan? Niin käy joskus paremmissakin piireissä, saati sitten kiireisessä pikkulapsiperheessä. Ehkä mies lupasi tarjota ravintolassa kysymättä asiaa ensin vaimoltaan, ja vaimo joutui kieltämään koska perheen rahatilanne ei sillä hetkellä antanut periksi? Ehkä mies ei edes kertonut vaimolleen, että oli jo luvannut (jolloin vika olisi pelkästään miehessä)? Syitä voi olla monia.
Tilanteestanne sen enempää tietämättä pidän täysin mahdollisena, että kyse ei ainakaan lasten lahjojen kohdalla ole hyväksykäytöstä. Jos olette jatkuvasti vieneet kalliita lahjoja ihan omasta tahdostanne ettekä ole muutenkaan pahemmin puhuneet varojenne vähyydestä, mistä ystävienne pitäisi ymmärtää millaisena tilanteen koette? Suomalaisissa on turhan usein sitä vikaa, ettei asioista puhuta silloin kun ne vaivaa.
En lähde neuvomaan, mitä teidän kannattaa tehdä. Miettikää rauhassa ja puhukaa asioista ystäväperheenne kanssa, jos tuntuu siltä että se voisi helpottaa tilannetta.
Ystäväni tapasi tulla usein minulle sunnuntaisin kyläilemään kun hänen tyttärensä oli meidän kaupungissa urheiluharkoissa.
Noo, vierailut venyivät iltapäivän mittaisiksi ja niin siinä kävi että jostain syystä hän oli kahveeajat ja vieläpä seuraavankin ruokailunajan minulla.
Kyläily venyi ja venyi.
Ensin se oli kivaa mutta kun tipahdinkin peruspäivärahalle niin jopa oli vaikeeta edes itselle jotain herkkuja, saati ystävälle joka ei oikein ymmärtänyt tilannetta lainkaan.
Työllisen on kyllä vaikeaa ajatella ettei toisella ehkä ole rahaa joka sunnuntai niitä ihania leipomuksia tarjota.
Tässä oli niinpaljon omaakin vikaa, kun vaan vihjailin enkä suoraan sanonut ettei rahaa ei nyt ole.
Muuten, hän ei koskaan tuonut itse mitään.
Sitten koitti kevät ja tyttären harkatkin alkovat saada lopun ja ystäväni alkoi nurista tarjoamisistani.
-"Kauheasti suolaa."
- En syö makkaraa"
- Paprika närästää"
Kyllä alkoi ärsyttää ja kiukuttaa.
Harjoituskausi loppui joten ystävänikin häipyi sunnuntailounailta, loppujen lopuksi en usko että hän käytti minua tietoisesti hyväksi vaan oli niin ajattelematon ja minä itse liian kiltti sanoakseni totuutta rahoistani.
Meillä oli itseasiassa ihan kivaa, mutta kun ihminen on aivan auki ja toinen taas tulee....niin....ole siinäsiten.
Nyt kun ystäväni ehdottaa tapaamsta olen oppinut sanomaan ei ja joskus ehdotankin jotain muuta tekemistä kuin minun luonani mussuttamista.
Toimii kyllä ja ystävyys on vielä voimassa.