Löysinpä juuri Taloussanomien nettiuutisten kirkon mainoskampanjaa käsittelevästä jutusta tällaisen väitteen:
Nuoret piilokrisseleitä tietämättään?
Taloussanomat tänään
9448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kirkolta. Mitähän ne seuraavaksi keksivät?
Minulla siis on kirkon mielestä kristilliset arvot, kun en ole koskaan ketään tappanut. En vain tunnista että arvoni ovat kristillisiä. Ziisös!!
On kristityillä muutakin elämässä kuin se älä tapa.
eivätkä minun arvoni pohjaa mihinkään uskontoon, vaan humanismiin. Voi teitä, kun olette omimassa humanisminkin kristinuskoon, vaikka ne ovat toisilleen täysin vastakkaisia. Raamattu on täynnä tappokäskyjä ja raakuutta.
Synnyin uskonnottomaan perheeseen, jossa käytöstavat ja omilla aivoilla ajattelu olivat kunniassa ja olen ollut kaikki nelisenkymmentä vuottani hyvätapainen ja lainkuuliainen ateisti. Tässä suhtautumiseni niihin sääntöihin, jotka kirkko näkyy rohmunneen omiksi keksinnöikseen:
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
- En usko yhteenkään jumalaan. Tämän säännön noudattamista minulta on siis ihan turha vaatia, mutta kunnonihmisosamäärääni tämä ei laske yhtään.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
- Sama juttu kuin edellä. Tyhjää ei tarvitse kumarrella.
3. Pyhitä lepopäivä.
- Olen yrittäjä, ja sunnuntaita parempaa päivää rauhallisten paperitöiden tekemiseen ei olekaan. Joskus pidän vapaapäivän torstaina tai vaikka jopa tiistaina; päivän nimi ei ole este.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
- Kyllä kunnioitan, koska he ovat sen arvoisia, että muidenkin kuin heidän omien lastensa kannattaisi heitä kunnioittaa.
5. Älä tapa.
- En tapa. Hämähäkit ja ampiaiset pyydystän sisätiloista vesilasiin ja ohjaan pihalle. Iholle pyrkivät hyttyset kyllä tapan refleksinomaisesti, koska olen niiden syljelle pahasti yliherkkä. En muuten pidä väkivaltaviihteestäkään, vaikka siinä ei henkiriepukaan olisi lähtevinään.
6. Älä tee aviorikosta.
- En ole naimisissa. Vonkaajia kyllä riittäisi, mutta koska olen miesten suhteen aika kranttu, olen ollut vapaavalintaisessa selibaatissa jo monta vuotta, vaikkakaan en mielelläni.
7. Älä varasta.
- En. Opin jo pienenä, että toisten omaa ei oteta; siitä voi joutua virkavallan kynsiin ja muutenkin saattaa tulla paha mieli.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
- Jokainen aikuisikäinen muistaakseni lausuu keskimäärin seitsemän valkoista väärää todistusta päivittäin, mutta kyllä minä(kin) yritän pitää määrän minimissä. Isompia valheita osaan välttää, koska niistä jää lähes aina jollain tavalla kiinni, ja sitten hävettää.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
- Eikös tämä ole sama juttu kuin numero seitsemän? En ole käsittääkseni syyllistynyt tähän miesmuistiin.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
- Eikös tämä ole sama asia kuin edelleenkin numero seitsemän? Poikkeuksena tietysti on tuo toisen puolison tavoitteleminen, johon en ole syyllistynyt koskaan, vaikka muutama ihan kristittykin puoliso on käynyt minua vonkaamassa. Ja sitkeästi yrittää edelleen. Olisiko lähimmäisenrakkautta?
Noihin kirkon mainostamiin kristillisiin arvoihin kuuluvat vain ensimmäiset kolme sääntöä. Taloussanomissa olevan artikkelin mukaan nuorilla aikuisilla on "kristilliset arvot", vaikkeivät he sitä tietäisikään - siis pyhittävätkö he lepopäivää mistään muusta syystä kuin siksi, että muina päivinä on niin helkkarin kiireinen meno, ja jos maanantaina meinaa olla virkeä, pitää ottaa iisimmin? Ihan vahingossako he eivät mainitse "herran" nimeä, kun jumavitalaudat ja jesusfuckingchristit ovat aivan normaalia puhekieltä?
Nuo seitsemän muuta käskyä ovat minkä tahansa yhteiskunnan kirjoitettuja tai kirjoittamattomia sääntöjä, joiden rikkojaa katsotaan karsaasti. Vaikkei karsaasti katsomista panisikaan pahakseen, joutuu kuitenkin vaikeuksiin, jos tappaa naapurin, käy nusaisemassa tämän puolisoa, valehtelee silmät päästään tai näyttää isovaarille keskaria.
Joku krisseli mietti aikoinaan ihmisyhteisöjen tuhansia vuosia vanhoja käyttäytymissääntöjä ja kirjoitti niistä muutaman oman lahkonsa säännöiksi. Ostiko hän jostakin niihin yksinoikeuden vai varastiko vain ajatuksia menneiltä sukupolvilta?
Vaaditaan kevennystä. Kirkonisät ja muut saarnamiehet ovat kautta aikojen osanneet vääntää yksinkertaisimmistakin säännöistä itselleen sopivia versioita. Euroopan muinaisuudesta kertovassa dokumentissa tänään ykkösellä kerrottiin, että munkit olivat pimeällä keskiajalla paaston niukkuuteen ja laihaan kalasoppaan kyllästyttyään päätelleet, että koska kilpikonnat uivat vedessä, kilpikonnat ovat kaloja. Munkit saivat vatsat täyteen liha...ei vaan kalaruokaa, eikä jumalakaan suuttunut. Olisiko tuolle ikivanhojen käyttäytymissääntöjen varastamiselle ja omimiselle ehkä olemassa jokin samanlainen oikoreikä tai lieventävä asianhaara?
P.S. Löysin nämä kymmenen käskyä netistä. Luin hyvin kauan sitten Mel Brooksin kynästä lähtenyttä käsikirjoitusta, jonka mukaan käskyjä olisi alun perin ollut 15 kappaletta. Näin käskyt ihan paperilla, joten kyllä niiden on pakko olla totta. Voisiko joku valveutunut krisseli kertoa, mitä niihin viiteen ylimääräiseen oli kirjoitettu?
Vai luit sinä kauan sitten Mel Brooks'in kirjoittaman käsikirjoituksen, jossa väitettiin käskyjä olleen ihan 15 ja vielä uskotkin sen, kun se oli IHAN PAPERILLA.
Kun luet RAAMATTUA, jos luet, ja siellä sanotaan JUMALAN ANTANEEN MOOSEKSELLE KIVITAULUT, JOIHIN JUMALA OLI KAIVERTANUT 10 KÄSKYÄ, sitä et usko.
Kyllä täytyy ihmetellä. No, sanonta, että kukin uskoo, mitä tahtoo uskoa, tuntuu pitävän paikkansa. Muuhun, mitä kirjoitit, vastatkoon joku kirkon edustaja. Mikset, keskustele jonkun papin kanssa? Saisit vastaukset ihan henk.koht.JOS saisit.
Kun kerroit syntyneesi uskonnottomaan perheeseen, sinua ei sitten ole kastettu vauvana, vai mitä? SE ei ole suuri menetys, sillä eläessään Jeesus sanoi, että, joka USKOO ja kastetaan, pelastuu.
Vauvelihan ei tiedä uskosta mitään, joten se siitä. Hän on Jumalan oma ja "edesvastuuton",jos nyt asian näin ilmaisisin,ja on "taivaan kansalainen", kunnes alkaa ymmärtää oikean ja väärän,ja hänelle sitä opetetaan.Kun hän kasvaa, tulee kaiken aikaa tilanteita, joissa hänen tulee valita oikean ja väärän välillä, ja hän on itse vastuussa tekemisistään, sanomisistaa ja ajatuksistaan. "Taivaan kansalaisuus" ei olekaan enää itsestään selviö.
Jo lapsi pitäisi opettaa tuntemaan Jeesus lasten ystävänä.Hänellä olisi silloin varmuus, että on ainakin yksi, joka häntä rakastaa ja välittää hänestä EHDOITTA, ja jonka puoleen voi rukouksessa AINA kääntyä.Hän ei jätä eikä hylkää.
Ilmeisesti sinä olet jäänyt tätä opetusta vaille, kuten niin monet lapset tänäkin päivänä.Vielä ei ole myöhäistä etsiä Jeesusta ystäväkseen. Hän odottaa sinua!
Mooseksen saamat kymmenen käskyä satu, tunnettiin monissa muissa vastaavissa uskonnoissa jo ennen juutalaisten varastamaa ideaa kirjoitettuna kivitauluun ja "Jumalan" antamana vuorilla.
Siis varhaisemmissa uskonnoissa oli sama idea.
Lapsellista touhua toi Juutalaisuus sekä Kristillisyys, ja varastettu ympäriltä tärkeimmilta osiltaan. ;=)
"Minulla ja monella tuntemallani ateistilla (joukossa on evluteiksi, hinduiksi ja muslimeiksi "syntyneitä" ateisteja) on arvoinaan muun muassa se, että muita ei saa vahingoittaa, varastaminen ja murhaaminen on väärin, maan lakia pitää noudattaa"
Eikö juuri tehty mielipidekysely papeille ja hyvin suuri osa oli valmis rikkomaan maallisia lakeja? Maan lakien noudattaminen ei siis ole kristillistä, vaan kristillistä on itselle sopivien lakien noudattaminen ja muiden lakien rikkominen.
PHS ei osannut tehdä minulle selväksi, miksi se, että Thaimaassa on buddhalaisia temppeleitä täytyy johtaa siihen, että minun täytyy ruveta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi.