7 vuotta kestänyt avoliittoni tyttöystävääni/avovaimooni päättyi eroon. Seurustelua oli jatkunut vuosia ja kumpikin oli oikeasti täysillä mukana – niin ainakin ymmärsin. Oli yhteinen asunto ja tulevaisuuden haaveet. Olimme kasvaneet yhdessä aikuisiksi – hankkineet hyvät koulutukset, asunnon ja puhuneet siitä mitä tulevaisuudessa haluaisimme tehdä. Suhteessa vallitsi myös molemmin puoleinen luottamus. Pettämistä jne ei ollut. Ajatukset tuntuivat menevän yksi yhteen.
Sitten kuitenkin ilmeni että hän ei enää rakastanut, tai ei ollut sitä koskaan tuntenutkaan – siis sitä OIKEAA rakkautta? Syytän itseäni, mutta kuulemma turhaan sillä vika ei ollut kuulemma minussa. Hän pyysi minua jopa olemaan muuttumatta, sillä hänen mukaan olin aina toiminut oikein. Joku yhteys vain puuttui.
Nyt elämä jatkuu yksinään ja mietin miten tästä eteenpäin. Mielestäni yhdessä eletty aika ei mennyt hukkaan, mutta olen erittäin pettynyt lopputulokseen. Itse ainakin rakastin häntä niin paljon kun vain voin. Hän oli minulle kaikki kaikessa ja tiedän että myös hänkin tiesi sen. Nyt on elämä sitten niin hukassa kun vain voi olla. Ainakin nyt tuntuu että elämällä ei ole enää ”mitään tarkoitusta”. Tiedän että asia ei ole ihan noinkaan, mutta kun murheen murtamana tätäkin kirjoitan, tunnen olevani täysin hukassa. Päivät menee omalla painollaan, mutta ei ole enää kunnon tavoitteita tai päämäärää. Järjellä kun ajattelee, niin ainahan on parempi että ero tuli nyt eikä vuoden tai parin päästä jolloin meillä olisi voinut olla lapsiakin.
En tiedä yhtään miten jatkaa tästä eteenpäin. Ihmettelen vain miten jokin ihminen voi olla niin kiintynyt toiseen ihmiseen eikä sitten olekaan? Tai entä kuinka voin jatkossa luottaa keneenkään naiseen ettei tämä toistuisi.
Olisi kiva kuulla naisten mielipiteitä asiasta miten tässä pystyi käymään näin.
myös mailitse käy: [email protected]
Sitten kuitenkin ilmeni että hän ei enää rakastanut, tai ei ollut sitä koskaan tuntenutkaan – siis sitä OIKEAA rakkautta? Syytän itseäni, mutta kuulemma turhaan sillä vika ei ollut kuulemma minussa. Hän pyysi minua jopa olemaan muuttumatta, sillä hänen mukaan olin aina toiminut oikein. Joku yhteys vain puuttui.
Nyt elämä jatkuu yksinään ja mietin miten tästä eteenpäin. Mielestäni yhdessä eletty aika ei mennyt hukkaan, mutta olen erittäin pettynyt lopputulokseen. Itse ainakin rakastin häntä niin paljon kun vain voin. Hän oli minulle kaikki kaikessa ja tiedän että myös hänkin tiesi sen. Nyt on elämä sitten niin hukassa kun vain voi olla. Ainakin nyt tuntuu että elämällä ei ole enää ”mitään tarkoitusta”. Tiedän että asia ei ole ihan noinkaan, mutta kun murheen murtamana tätäkin kirjoitan, tunnen olevani täysin hukassa. Päivät menee omalla painollaan, mutta ei ole enää kunnon tavoitteita tai päämäärää. Järjellä kun ajattelee, niin ainahan on parempi että ero tuli nyt eikä vuoden tai parin päästä jolloin meillä olisi voinut olla lapsiakin.
En tiedä yhtään miten jatkaa tästä eteenpäin. Ihmettelen vain miten jokin ihminen voi olla niin kiintynyt toiseen ihmiseen eikä sitten olekaan? Tai entä kuinka voin jatkossa luottaa keneenkään naiseen ettei tämä toistuisi.
Olisi kiva kuulla naisten mielipiteitä asiasta miten tässä pystyi käymään näin.
myös mailitse käy: [email protected]
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulle kävi myös noin. Olimme avovaimoni kanssa seurustelleet pari vuotta kun muutimme yhteen. Meillä oli jotain kupruja rakkaudessa matkan varrella mutta rakastin (rakastan) häntä enemmän kuin tuhannella sanalla voi kuvata. Eilen hän ilmoitti että ahdistaa ja asumuserokaan ei tunnu hyvältä vaan lopullinen ero.
Meillä on yhteinen asunto ja olemme suunnitelleet ja rakentaneet tulevaisuutta yhdessä. Vielä kaksi viikkoa sitten hän sanoi sylini olevan maailman paras paikka.
Nyt se syli on tyhjä ja koen samoja tunteita kuin sinä. Elämältä hävisi tarkoitus ja pohja, tulevaisuus on yhdentekevä. Olemme aina puhuneet kaikesta ja avokkinikin on usein maininnut että suhteessamme on parasta se että voidaan puhua asiat halki.
Nyt ei voida, hän ei halua parisuhdeterapiaan eikä antaa minulle mahdollisuutta osoittaa että olen rakkauden arvoinen. En voi ymmärtää mihin se kaikki rakkaus on hävinnyt, tämä on täysin käsittämätöntä.
Surun murtama mies, 31v.
samoin kuin te...
Mitään vastakaikua en saa tunteilleni 6vuoden jälkeen. Ei mitään yhteisiä suunnitelmia ei mitään. Ei tässä auta nähtävästi muu kuin ero, elämä ei voi jatkua tällaisena.
En vaan tiedä mistä aloitan...
Mulla ei ole MITÄÄN..
Eiks oo kornia? Näillä "kunnon miehillä" on heissulivei-mieli muuttuu -vaimokkeet ja sulla, joka et oo heissulivei, on sit ollut joku "tyhjän tarjoaja"...?
Päättyi hiljattain avoliitto,yleensä tietysti yrittää jatkaa eteenpäin mutta kun kaikki ei ole mustavalkoista ja normaalisti suhteet eletään loppuun niin että ei kysymyksiä jää.
Nyt jäi ja kyllähän elämä jatkuu mutta onhan tämä ihmettelyä.
Erikoisia piirteitä oli ko.suhteessa mutta jotenkin sitä tyhmänä uskoi että mennään läpi harmaan kivenkin.
Alussa vaimoke oli todella mustasukkainen ja epäili jopa että olisin sukulaisia käynyt kokeilemassa.
Itse en aidan yli loikkinut ja harvemmin riitojakaan aloitin.
En puhunut käsilläkään.
Exällä oli omat traumansa entisestä suhteestaan,kundi hakkasi sairaalaan ja myönnettäköön että olen aika kovaääninen suuttuessani mutta hakkaaminen jää.
Ex luuli että ei jää ja sanoi pelkäävänsä ottaa riskiä yms.
Lopulta alkoi väittämään etten ole mitään hyvää hänelle ikinä tehnyt,noh tein muutaman asian hänen eteensä mikä monelta jäisi tekemättä.
Ima omatuntoni on puhdas ja mitään en pystyisi toisin tekemään.
Kaikkein pirullisinta on että ei tullut tehtyä noita syytettyjä asioita tahi hakattua.
Peli ei vielä ole menetetty, nyt tapahtuu se kasvu, eli ehkä palaatte vielä yhteen, sä olet varmaan hänelle aikas passeli... odota kevääseen..
Hei,
Meillä samantyyppinen tilanne menossa, 8 vuotta tulisi kuukauden päästä täyteen. Talo juuri rakennettu ja häitäkin suunniteltiin. Keväällä mies rupesi puhumaan, että rakastaa mutta ei rakasta tarpeeksi. Nyt ollaan puolisen vuotta puitu läpi suhdettamme kaikin tavoin. Juteltu, itketty, huudettu... Kaikesta huolimatta olemme edelleen kuin olisimme yhdessä, seksiä ei vain enää ole. Tulemme eritäin hyvin toimeen.
Luulin että meillä on se "täydellinen parrisuhde". Luottamusta, hellyyttä ja rakkautta, ja olemme toistemme parhaat ystävät. Mutta mies on täysin hukassa, omien sanojensa mukaan hän ei tunne tarpeeksi vahvasti. Nyt hän on muuttamassa yhteisestä kodistamme pois... Tuntuu niin helvetin tyhjältä...
T: Nainen 27 v
Noin kaksi kuukautta sitten mies sanoi yllättäen haluavansa erota. Ilmoitus tuli minulle täydellisenä yllätyksenä. Hän sanoo, että välittää, arvostaa ja tykkää kauheasti, mutta ei tiedä riittääkö se. Ei tiedä rakastaako enää. Suhteessa on kaikki ollut hyvin, myös hänen mielestään. Meillä on hauskaa yhdessä, täysi luottamus toisiimme ja romantiikkaa ym. riittämiin, myös hänen mielestään. Näin on sanonut sekä minulle, että yhteiselle ystävällemme.
Tuntuu ihan käsittämättömän pahalle, että kaikki se yhteinen on nyt mennyttä ja koko tulevaisuus rakennettava uudelleen - yksin, ilman sitä toista, jota kuitenkin rakastaa vielä pitkään. Sisällä on musta ja raskas möykky. Eikä mene päivääkään kun toivon, että hän tulisi takaisin.
Myös täällä on niin tyhjäää..5-vuotinen suhde (tänään tuli täyteen?!) päättyi kun avomies tuli siihen päätökseen että ei ole enää kipinää ja haluaa muuttaa omilleen asumaan, kokeilla rajojaan blaa blaa.. Mitäpä tässä nyt muuta tekee kuin itkee..kauanko teillä on kestänyt suru? Mulla tulee kestämään varmaan kauan kun joudun vieläpä saman katon alla asumaan ehkä kuukauden..auttakaa.. tuntuu niin pahalle..
Elämä jatkuu ja hyviä asioita tulee eteen myös.Nyt kun olet aallonpohjassa niin sieltä mennään vain ylöspäin.!Puolenvuodepäästä näet jo asiat toiselta kantilta.Vastoinkäymiset on sitävarten et ne voitetaan.!!!!
Tuntuu pahalta puolestasi, mutta juuri tuollaista rakkaus ja elämä yleensä vain on. Jotkut ihmiset ovat toisia onnekkaampia suhteissa.
Se on traagista jos toinen vain ilmoittaa, ettei rakastakkaan enää! Suhteen eteen ollaan voitu tehdä niin suuria satsauksia ja uhrauksia, että se tosiaan voi tuntua suorastaan rikolliselta kun toinen
"lopettaa rakastamasta"
tuota exäsi tilannetta. Vaikka suhde alkaisi "tulisesta" rakastumisesta, rakkaus voi voi sammua kokonaankin. Sen jälkeen sitä on vain tottumuksesta toisen kanssa. Hänellä on saattanut herätä kaipuu johonkin syvään, uuteen rakkaudentunteeseen.
Sinä olet valitettavasti tilanteen viaton uhri. Koskaan ei voi tietää, miten suhde onnistuu, mutta ei kai muutakaan voi, kuin yrittää luottaa jatkossakin. Anna ajan kulua ja elä päivä kerrallaan, saatat vielä huomata, että näilläkin tapahtumilla oli tarkoituksensa. Voimia sinulle!