Monen linkin kautta ajauduin tälle palstalle.
Huomasin "tutun" ihmisen kirjoituksen, ja uteliasuus voitti. Ikävä kyllä.
Kertoo ihannenaisestaan, joka ei kuvaile minua.
Kuitenkin on sanonut, että minussa on hyvinkin monia "ihannenaisen" piirteitä ja ominaisuuksia.
Mutta, kun kerran nyt tekstin luin, ja uskon sen olevan enemmän lähellä totuutta, ollaan lähtöpisteessä.
Ei luottamusta, ei kehenkään, ei koskaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ehkä se vaan näkee sut eri tavalla kun mitä sä itse näät jos peiliin katsot.
onneks miehet ei (enimmäkseen) saa hermoromahdusta vaikka me naiset ihaillaan johnny deppin näyttelijänlahjoja tmv. ;-D
Minä ainakin pidän tätä palstaa lähinnä viihteellisenä. Älä ny noin paljon huolestu tuollaisesta.
unoha ne nettirukkarit, ei ne mistään mittään tiiä ja ne ne tosiaa vasta vaatiiki angelina jolie kakkosta naisekseen. ovat kattoneet liikaa resoloituja kuvia eukoista.. ei ennää normaali kelpaa ja sitte valehellaa silmät suut täyteen "sä oot mun ihannenaiseni"
En vaihtaisi lutuista kultaani pois, enkä kehenkään. Mutta jos minua pyydettäisiin listaamaan ihannemiehen ominaisuuksia ne eivät olisi:
-vähän laiska
-sotukuinen
-huumorintajuinen
-hyvä kokki
-vähän pläski
-mieluiten kaljuuntuva
-piikikäs vihaisena
-ei välitä vaatetuksestaan
Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.