Aina joskus eri palstoilla käydessäni törmään tuttuun profiiliin. Se satuttaa. Onko niin, että nettideittailu voi muuttua riippuvuudeksi kuten monet muutkin asiat. Miksi hakea koko ajan jotain, jonka jo löytänyt vai onko niin, että heikkoa itsetuntoa pitää kohottaa olemalla jatkuvasti ikään kuin valmiina kohtaamaan elämääkin suuremman rakkauden? Tarpeeksi usein petyttyäänhän toinen osapuoli alkaa käyttäytyä niin, että juttu onkin sitten ohi, koska kukas jaksaa jatkuvasti vastata kysymyksiin, joita jollain tasolla petetyksi tunteva esittää. Kuinka paljon suomalaisissa löytyykään niitä, jotka etsii vihreämpää niittyä aidan takaa? Mikä saa ihmisen voimaan niin pahoin, ettei uskalleta olla oma itsensä, jollaisena kelpaisi, paitsi läheisilleen, myös muille? Ihmettelen vain...olla lähellä, jakaa ja samalla voida hyvin tuntuu yhtälöltä, joka ei toteudu kuin harvojen kohdalla. Ei läheisyys ja tunteiden näyttäminen vie ihmiseltä hänen tarvitsemaansa omaa tilaa hengittää ja elää minnekään, mutta salailu ja puhumattomuus rakentaa raja-aitoja...
Toivon vain, että muistaisimme nettideittailuakin harrastaessamme, että vastassa voi olla tuttu ihminen, jopa naapuri tai oma vaimo/mies
Toivon vain, että muistaisimme nettideittailuakin harrastaessamme, että vastassa voi olla tuttu ihminen, jopa naapuri tai oma vaimo/mies
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mieheni jäi kiinni suhteesta, jonka oli hankkinut juuri tätä kautta. Silti vaikka tämä suhde on olemassa, hän yhä jatkaa tätä hommaa täällä netissä, Chatissa ja Treffeillä. Voi vaan ihmetellä mitä hän oikein hakee. Eikä taida tämä uusikaan tietää minkälaiseen tyyppiin on kyntensä iskenyt.