kun meillä ero tulossa ja olen toisaalta siitä helpottunut,kun miehelläni ei juuri tunteita ole eikä halua suhdetta hoitaa mitenkään.Enkä yksin saa suhdetta toimimaan kun jatkuvasti tuun vaan hylätyksi,kun kaverit on 3 lapsen isällä tärkeämpiä kun parisuhde ja perhe.No ero sinällään tuntuu vaan enää ainoalta vaihtoehdolta kun miehellä ei ole halua rakastaa.
Mutta kun tiedän että miehelläni tulee olemaan suhteita eron jälkeen niin miten siihen voi valmistautua etukäteen ettei se satu niin paljoa? Minä en sitä rakkautta saa niin ajatus toisesta naisesta mun paikalla sattuu suunnattomasti! Miksi se sattuu niin paljon vaikka luulin että rakkaudesta olis jo 80% kuollu?
Miten te muut ootte sen asian kestäny eron jälkeen? Tiedän ettei mieheni koskaan tule löytämään mun kaltaista uskollista ja kaiken toisen eteen tekevää,niin monet tuskalliset asiat anteeksiantavaa naista ja joka kaiken tuskan jälkeenkin vielä on valmis rakastamaan.(niitä tuskasia asioita en tässä halua mainita).Ja sen tulee miehenikin huomaamaan,sen tiedän.Mieheni on monella tavalla lähellä narsistista luonnehäiriötä ja kun muut naiset sen huomaa niin ei ne tule rakastamaan miestäni ja mieheni tulee sortumaan monet kerrat(kun tähän asti ei ole elämässään joutunu itestään vastuuta ottamaan arkisissa asioissa,eli siis monet asiat sille tulee viel uutena opeteltavana).
Ne mieheni sortumiset ei mua haittaa,ite ei halua suhdetta hoitaa ja ei välitä erotaanko,niin ite tuskansa kantaa.Kunpa vaan jaksasin olla ite kasassa eikä se sais taas säälillä mua puolelleen,osaa kerjätä rakkautta mutta ei ite sitä halua antaa...
Mutta kun tiedän että miehelläni tulee olemaan suhteita eron jälkeen niin miten siihen voi valmistautua etukäteen ettei se satu niin paljoa? Minä en sitä rakkautta saa niin ajatus toisesta naisesta mun paikalla sattuu suunnattomasti! Miksi se sattuu niin paljon vaikka luulin että rakkaudesta olis jo 80% kuollu?
Miten te muut ootte sen asian kestäny eron jälkeen? Tiedän ettei mieheni koskaan tule löytämään mun kaltaista uskollista ja kaiken toisen eteen tekevää,niin monet tuskalliset asiat anteeksiantavaa naista ja joka kaiken tuskan jälkeenkin vielä on valmis rakastamaan.(niitä tuskasia asioita en tässä halua mainita).Ja sen tulee miehenikin huomaamaan,sen tiedän.Mieheni on monella tavalla lähellä narsistista luonnehäiriötä ja kun muut naiset sen huomaa niin ei ne tule rakastamaan miestäni ja mieheni tulee sortumaan monet kerrat(kun tähän asti ei ole elämässään joutunu itestään vastuuta ottamaan arkisissa asioissa,eli siis monet asiat sille tulee viel uutena opeteltavana).
Ne mieheni sortumiset ei mua haittaa,ite ei halua suhdetta hoitaa ja ei välitä erotaanko,niin ite tuskansa kantaa.Kunpa vaan jaksasin olla ite kasassa eikä se sais taas säälillä mua puolelleen,osaa kerjätä rakkautta mutta ei ite sitä halua antaa...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei se mies miksikään muutu, vaikka uuden naisen itselleen ottaisikin. Ne uudet naiset joutuvat ennemmin tai myöhemmin samaan tilanteeseen, missä sinä olet nyt. Ja josta toivottavasti pääset ehjänä eteenpäin. Jälkikäteen varmaankin vaan ihmettelet, miten joku sellasen miehen edes voi itselleen huolia. Tuskinpa se mies osaa ketään muutakaan sillä lailla oikeasti rakastaa, hän vaan haluaa itselleen naisen, joka ei itsekään tunteista sen kummemmin piittaa. Samanlaiset ihmiset viihtyvät kaltaistensa seurassa.
Et uskoisi kuinka monta meitä onkaan...Narsisteihin tehoaa vain se, että antaa samalla mitalla takaisin: näytä että myöskään sinä et välitä äläkä vastaa tunteisiin yms. vaikka kuinka pahalta susta tuntuisi, hae vaikka se kuuluisa "laastari", niin selviät. Ja näin on, että narsisti kohtelee KAIKKIA naisia suhteissaan samalla tavalla, ensin prinsessa nostetaan jalustalle ja sitten hänet pudotetaan alas sieltä juuri niillä asioilla, millä hänet on sinne nostettukin. Sääliksi käy jo niitä seuraaviakin uhreja, mutta jos on niin naiivi, että uskoo tähän valkoisen ratsun ritariin, niin oma on vikansa.
että mun mies ei ole täysin narsisti,koska myöntää omat vikansa vaikka ei asioita pystykään korjaamaan ja ei ole mulle koskaan ollu täydellinen mies.Hyvin pian ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen sain huomata että olen äärimmäisen itsekkään miehen saanut.Ja se itsekkyys ei häviä koskaan,mikäli samanlaisena pysyy kun isänsä,joka on parantumaton täydellinen itsekkyyden perikuva...
Mutta mieheni on kysytön rakastamaan ja tiedän että elämäni helpottuu monelta osin kun ei tarvi miestäni enää kestää ja rakkauden nälässä riutua,mitä ei saa.Mutta tulee sattumaan silti paljon,koska paljon on yhdessä koettu ja koskaan ei täysin eroon pääse,kun yhteiset lapset on ja lapsille haluan antaa isän olla niin läheinen kun pystyvät olemaan.Eli tekemisissä on pakkokin olla aika paljon...
kysyt voisiks olla lastenkans,,,, sit..
rupeat laittautumaan siihen tyyliin meikkiä ja hajuja ja viivyt peilin edessä laittatumassa, lauleskelet, et oot ikään kuin "treffeille" menos. puhut siihen tyyliin et ei sullkaan enää ole aikaa, koht ootetaan,,, katot ulos pihalle.. jo rupee äijä havahtunmaan,,,, ja voi kaikki muuttua,;;))
ja sen oonkin pari kertaa tehny kun sovittiin että mun ilta olis vuorostaan.Eipä reagoinu mitenkään enkä kyllä yrittänytkää mustasukkaseksi kun sitä on osottanu muutenkin joskus tosi ikävällä tavalla.Mutta kun kotiin palasin,niin nukkui unilääkkeen voimin sohvalla kaikki valot päällä.Kai kuitenkin jotain mietti kun ei muuten pystyny nukkumaan.Mutta mulle se onkin joka viikonloppuista...=) Kaipa edes laidasta tietää nyt millasta mulla on aina...
lisäät siihen et haluisit suhteelta jotain,, vaiks heikkoa onkin,,kokeillaanko?? mutta kello käy,,, HERÄÄ:::))sano et täällä tuuraaja komea mies))varakas ja antelias... pyysi lomalle etelään,,
nimittäin monet kerrat olen miehelleni sanonu kuinka mieli tekis etelänlomalle,jossa sais nauttia hetken uusista ympyröistä ja olla vaan se nainen.Jättää äitirooli välillä kotiin...;) Ja kun koneella en sais olla yhtään,se ärsyttää miestäni suunnattomasti niin arvaapa mikä reaktio olis?!=D Kai se pelkää et viel löydän tämän kautta jonkun ja jätän surutta eikä saa mua säälilläkään lähelle...=D
vähän katkera miehellesi. "Tiedän ettei mieheni koskaan tule löytämään mun kaltaista uskollista ja kaiken toisen eteen tekevää...Ja sen tulee miehenikin huomaamaan,sen tiedän." ---------Tuota en ihan tajunnut ??? Voi hän löytää 'paremman' itselleen.. on täällä aikapaljon naisia kuitenkin. ;)
Ei tule parempaa löytämään jne... Sinähän olet loistava =) Ei sillä,etteikö miehessäsi ole vikoja. Itä-Helsingistäkö näin kirjoitellaan?
Jos tuntisit mieheni niin tietäsit mistä puhun.Tottakai toivon että ne sitten olisivat onnellisia ja en aio koskaan olla mitenkään suhteen tiellä tai edessä.Onhan se kuitenkin mun lasteni isä ja yhteisiä kokemuksia pian 10v ajalta.Mutta tiedän että uskollisempaa ja tekevämpää,eli siis uhrautuvampaa naista se ei tuu löytämään.Kuka muu hyväksyy että mies juo perheen rahat eikä nää siinä mitään ihmeellistä,kuka muu odottaa että vaimo pesee pyykit,siivoo talon ja auton,pilkkoo puut,kesät talvet hoitaa pihan ja lapset,siis käytännös kaiken.Mieheni ei ole koskaan tarvinnu(kun ei ole suostunu millään keinoilla) tekemään kotona yhtään mitään.Kun viikonloppu koittaa niin häviää ja saapuu ehkä sunnuntaina ja en aina tiedä missä kunnossa.Kuka hyväksyy sellasta??? Itse olen sietäny lasten takia,mutta mun helpotus kun ukko ite haluaa eroa(ja silti jo valmiiksi sano että tietää ettei kestä yksin ja haluaa vaan kokeilla hetken yksin asumista).Mutta miski ottasin takasin kun olen vain kotiorja jolle ei kuulu hyvää sanoa,haukkua palkaksi kaikesta hyvästä? Kertokaa jos tälläsen miehen haluatte niin uskon että oikeasti se tulee kaltaiseni löytämään...
lue kaikki kohdat mihin oon vastannu niin tiiät miski se ei tuu parempaa löytämään.Kukaan muu hullu ei samalla tavalla "uhraudu" toisen eteen...Mutta mulla on onneksi hyvä olo erota,kun tiiän että kaikkeni annoin ja parempaan en pystyisikään.Hyvällä mielellä voin elää yksin kun ainakin yritin ja rakastin.Mutta mieheni onkin luonnehäiriöinen jonka itekin on myöntäny ja sille ei riitä minkäänlainen rakkaus.Siksi huokaan että mulla tulee loppuelämä olemaan ilman miestäni helpompaa kun tiän ettei se kuiviin imemeinen loppuisikaan koskaan.Saan kaiken energian ja voimani antaa lapsille surutta.Ei tarvi enää "säästää" rakkautta ja voimia kestämään mieheni toilailut ja henkistä väkivaltaa monella tavalla...
Ja en ole läheltäkään Hesaa...=) Sinne kylmään maailmaan mua ei enää koskaan saa.Teininä sain tarpeeksi siellä olla...;)
miten niin lasten takia? voitko kertoa mitä hyvää ja säilyttämisen arvoista liitossasi on ollut, että pysyt siinä lasten takia? mitä lapset tästä hyötyvät?
tuollaista miestä enää itselleni, mulla on aika samanlainen ollut ja sitä yritin kestää 4 vuotta. Onneksi tulin järkiini, eikä lapsia meillä vielä ollut. (ei sillä etteikö lapset olisi maailman ihaninta/tärkeintä maailmassa) :)
eroon ja älä vaan ota enää takaisin. Lapsillennekin parempi.
eipä paljon hyvää ole mitä pitäs säästää,mutta se on ollut ja on hyvää kun mieheni on lapsille kuitenkin omalla tavallaan hyvä isä.Niille näyttää rakkautensa ja onneksi kantaa vastuun niistä aina sillon kun on pakko,eli kun olen pois paikalta.Ja lapsille isä on niin tärkeä.Mutta uskon kyllä että ero on lapsillekin parempi.Näytänhän mä niille sairasta esimerkkiä että naisen kuuluu hyväksyä ja kestää kaiken mitä isä päähänsä saa.Pompottaa omien mielialojen mukaan kun potkupalloa.Nyt haluan lapsille näyttää terveen esimerkin ettei naista kohdella näin.Kunnioitan itteäni niin paljon etten anna pompottaa kun vaan talo on myyty ja mahollisuus lähteä.Siihen asti on kestettävä,koska se lähtö ei kummallekaan ole mahollista ennen kun veloista päästään...
Mutta katkeruutta en anna elämääni tulla.Lapset ei koskaan joudu meidän suhteen välikappaleiksi,vaan sydämestäni toivon että isällä ja lapsilla pysyis välit lämpiminä.Ehkä miehenikin on onnellisempi kun joutuu itestään vastuun ottamaan.Ei olekaan kuka kaiken tekee eteen valmiiksi,niin se on ihan hyvä opetus aikuiselle isälle.
Kukkaan koskaan ei saisi mennä äidin helmoista parisuhteeseen.Mulle siirtyi sama mitä äitinsä oli tehny,eli olen äidin korvike vaan ollu.Ja hänen äitinsä teki pojan eteen liikaa.Mieheni ei ole koskaan oppinu että ottais virheistään opikseen vaan tekee samoja virheitä uudelleen ja uudelleen.Ei siis opi kantapäänkautta juuri mitään...
tuo ettei voisi löytää itselleen parempaa. Tehän olette eronneet, joten ette olleet parhaat toisillenne. Mullakin oli aikanaan erotessamme samanlaisia harhaluuloja, vaan näyttääpä/näytämpä löytäneen paremman. Lapsetkin ihmettelevät kuinka meillä aina riideltiin ennen ja nykyään ei riidellä isän luona eikä täällä.
Anna itsellesi elämä, älä tyydy olemaan kotiorja ilman hellyyttä, rakkautta ja miehesi tukea. Itse olen eroamassa hyvin samanlaisessa tilanteessa pitkään eläneenä. Mies muutti jo kotoa ja seuraavana päivänä sinne ilmaantui uusi nainen. Sattuihan se ihan hirveästi, itsetuntoon kolahti -uuden sivun käänsi samantien. Mietin, mitä miehestä jäin kaipaamaan - ja todella vaikeaa on löytää mitään. Hellyyttä, lämpöä, asioiden jakamista, yhteisymmärrystä kaipaan tavattomasti9, mutta niitä tuo mies ei kyennyt antamaan liitossamme. En ottaisi takaisin, en. Muutaman kuukauden olen lapsen kanssa opetellut uutta elämää ja helpottunut olo on jo. Suru monesta asiasta, joita toivoi avioliitossa olleen, mutta ei niitä ollutkaan. Ansaitset aikuisen kumppanin vierellesi - saat valtavasti uutta energiaa, kun kaikki ei kulu hukkaan huonossa parisuhteessa. Pidä itsestäsi huolta ja anna arvo itsellesi.
Se on totta että itsekin auren eniten niitä mitä en koskaan liitossa saanut,eli just mitä mainitsit.En vaan ole koskaan voinu ymmärtää ja hyväksyä että on mieheni kaltasia ihmisiä oikeasti,eli jotka ei halua jakaa ja olla se pariskunta vaan meillä se on aina ollu niin että jostain syystä olen miehelleni ollut se jota vastaan pitää taistella.Ei millään voi olla kaveri ja kumppani,tukija ja se toinen puolisko.Itse olen kaikkeni tehnyt ja rakkautta ja kaikkea antanu niin paljon että nyt en voi enää muuta ajatella kun että sairas mieheni on.Ei terve ihminen halua eroa jos toinen kaikkensa antaa,hyväksyy niin paljon tuskaa vain rakkauden tähden ja aina vaan jaksaa antaa tukea ja olen ollut aina luotettava joka suhteessa.Mutta kun ei kelpaa.Ehkä tein liikaa.Mikään ei riittäny.Sen kuulin kyllä mieheltäni että käytännössä olen tehny kaiken ja niin hyvin että ei muuta osais toivoakaan mutta ei vaan jaksa olla perheenisä ja puoliso.Haluaa nuoruuden ja vapauden.Enkait mä voi kun sitten antaa sen vapauden jos sitten olis onnellisempi.Itse tulen varmasti olemaan kun niin paljon jo käytännössä elämä helpottuu.Se kenen eteen eniten olen joutunu uhrautumaan,se lähtee pois.meidän monta lastakin on ollu niin helppoja ja mieheni tilalla pystysin hoitamaan vaikka 5 lisälasta.Ne ei ole koskaan niin paljon teettäny työtä ja huolta kun mieheni.Ehkä mieheni kuuluu niihin poikiin jotka ei koskaan kasva aikuisiksi,ei koskaan kykene ottamaan vastuuta ehkä itestäkään.Nyt on alkoholi kuviois jo työviikollakin.Pääsen ainakin siitä huolesta kuinka pahaksi alkoholismi vie ja kuinka paljon me vielä joudutaan kärsimään.Ei mieheni arvaakaan että tekee perheelleen suuren palveluksen kun meidät jättää...
olet pikkusen etsippainen miehesi maksimi 6kk saa paramppi ja sina karsit lapset kanssa koko elama