Pekka-Eric on itse ilmoittanut ampumisen johtuvan poliittisista syistä. Onko Jokelassa tiukkaa vääntöä vasemmiston ja oikeiston välillä niinkuin meidän kaupungissamme, tämä aiheuttaa kovaa kiusaamista myös. Vai onko Pekka-Ericiä kiusattu koulussa poliittisista syistä, koska häntä ollaan sanottu kommari-Pekaksi? Mitä hän mahtoikaan tarkoittaa poliittisilla surmilla?
Koulusurmien syy POLIITTINEN
vasemmisto vastaan oikeisto
18965
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kertoo että Tuusulassa on ilmapiiri jotenkin seko, hän oli eläkkeelle päästyään suunnitellut muuttavansa omakotitaloon Jokelaan, hän oli tutustumisen vuoksi asunut vähän aikaa eräässä omakotitalossa jonka aikoi sitten ostaa, mutta mielestään teki oikein kun ei sitten ostanutkaan, hänestä tuntui jotenkin, että sen paikkakunnan henkinen ilmapiiri oli jotenkin inhottava, siis se politiikka siinä seudulla kuvastui ihmisten puheista ja käytöksestä, ikäänkuin siellä olisi salattu jotain joka oli kuitenkin kaikkien tiedossa, mutta hänelle ulkopaikkakuntalaisena ei sitä haluttu kertoa. Kaikki ne hänen tapaamansa ihmiset siellä oli kuin teennäisen iloisia ja ystävällisiä, Sairasta, yök
Suurin syy on siinä, että ammattikoulutusta ja lukio ei olla yhdistetty.
Kun peruskoulu tuli Suomeen niin silloin myös ammattikoulu ja lukio olisi pitänyt yhdistää ja kaikille nuorille olisi pitänyt antaa samanarvoinen koulutus täysi-ikäisyyteen asti.
Nyt lukio on elitistinen ja siellä erilaisen taustan omaava nuori tulee helposti kiusatuksi, juuri lukion elitistisyyden vuoksi.
Tämä on todella vammauttava tekijä Suomen nuorille.
Vielä 2000-luvulla meidän maassa on näin vanhanaikainen tapa luokitella nuoriso elististiseen ja muihin koulutuksen kautta.
ensin 3 ekaa vuotta kävisivät kaikki samaa koulua, josta sitten oppilaat hakisi (vanhemmat hakee), sellaisiin kouluihin jotka vastaa paremmin taipumuksia, ja jo siinä vaiheessa olisi havaittavissa nää häirikkö koulukiusaajat joille paraspaikka olisi oma opinahjo jonne ne ohjataan, ja sinne myös myöhemmin niistä eliittikouluista ohjataan jotka myöhemmällä iällä muuttuvat kiusaajiksi.
Silloin koulukiusaajille varataan enemmän psykologeja ja muita alan ammattilaisia, pois kouluttamaan kiusaajien käyttäytymismallit.
alkais siistiytyä koulujen ilmapiirit.
ennen peruskoulua, kun neljäneltä pyrittiin oppikouluun. En olen sen kannalla.
Olen sen kannalla, että lukio - ammatillinen oppilaitos aiheuttaa eriarvoisuutta.
Oletteko muuten huomanneet, että ampumiset maailmallakin ovat aina lukioissa tai yliopistoissa, niissä eliittikouluissa.
Milloin on ammuttu ammatillisessa oppilaitoksessa.
ohjelmassa hämmästynyt
lukiolaisen ammuskelusta.
Ensin menin lukioon, siellä huomasin, miten elitistinen se oli, vain paremmat oppillaat pääsivät sinne. En pärjännytkään siellä.
Sitten menin ammattikouluun ja huomasin, miten oppilaat olivat paljon tasa-arvoisempia siellä kuin lukiossa.
Eli tämä paremmuudesta taistelu tuo eriarvoisuutta.
Uskokaa jo, ammattikoulu ja lukio pitäisi yhdstää, ennenkuin tulee lisää ruumita ja ne apujat ovat sieltä lukiosta, niin on joka kerta ollut.
Et kai kuvittele, että ammattikouluissa luettaisiin kieliä, matematiikkaa ja yleissivistäviä aineita nykyistä enempää. Käyppä joskus juttelemassa ammattikoulun oppilaiden ja opettajien kanssa.
kun juuri kerroit, että et pärjännyt lukiossa???
että lukio ja ammattikoulu sijaitsisivat samassa rakennuksessa ja voisi valita paleetista lukion ja ammattioppilaitoksen aineita.
Tavallaanhan se on jo niin, mutta tuo fyysinen erottelu ei ole hyvä. Ja se, että lukio voi olla yläasteen kanssa, mutta ammatillinen oppilaitos ei voi olla????
lukea nykyistä enemmän kyseisiä aineita, mikä sen estää??
Pekan kirjeeseen niin ymmärrät mikä on tarkoitus poliittisilla surmilla. Pekka kirjoittaa itse, ettei koululla ole mitään tekemistä sen vihan kanssa, mitä hän tuntee. Arvot ovat sellaiset, että hän vihaa auktoriteettia, vallanpitäjiä - sanoi, että lahtaisi mielummin poliittiset päättäjät kuin koululaisia. Aatteet olivat sitä, että IHMISYYS itsessään on paha asia, ja yliarvostettua, sillä ihminen saa aikaan pahaa maailmassa ja alistaa muuta luontoa. Hän oli kiinnostunut opettajan mukaan sekä äärivasemmistosta että äärioikeistosta eli ääripään tapauksista, joita historiasta löytyy. Hän luki myös Hitlerin "Taisteluni"-kirjan. Hän oli kiinnostunut yhteiskunnasta ja päätyi siihen tulokseen, että täällä ei voi elää, että maailma pääsee vapaaksi vasta sitten, kun ihmiset ovat kuolleet. Koska te ymmärrätte, että KIUSAAMISESTA ei ole tässä tapauksessa ollut kyse. Samoin kirjoittaa Auvisen tyttöystävä youtubessa. Auvista EI KIUSATTU.
yhteiskunta kiusaa pelkällä olemassaolollaan, ja erikoisesti sillä että maailmamme vallitseva talouspolitiikka on erään jumalan kirotun kansan aikaan saannosta, loput voi sitten lukea vanhantestamentin puolelta.
http://www.mustaraamattu.net/PublishedService
Arvot ovat sellaiset, että hän vihaa auktoriteettia, vallanpitäjiä - sanoi, että lahtaisi mielummin poliittiset päättäjät kuin koululaisia.
- Toisin sanoen hän siis ampui vain rehtorin. Tuusulassa on ainakin kaksi kansanedustajaa ja monta kunnanvaltuutettua, vaikka eivät käytä näkyvää toimeenpanovaltaa niin kuin johtavat virkamiehet.
- Miten keskimääräistä koulumenestyneempi Auvinen käsitti vallan ja vallanpitäjät? Olivatko lukion oppilaat jotain vallanpitäjiä?
olivat ihmisiä ja Auvinen vihasi ihmisyyttä ja koki sen olevan yliarvostettua. Ja päätyi ampumaan koulussa, vaikka mielummin olisi mennyt eduskuntaan ampumaan.
Siinäpä teille syy. Toivottavasti tämä tragedia koski todella kovasti kiusaamiseen syyllistyneihin urpoihin...
Iltalehti on ajoittain Fox Newsiin verrattava lähde.
suomen poliisikin????