0llaan oltu vajaa 20v aviossa, alussa oli uskollista, sitten petin, mutten kiinni jäänyt.
En osannut katua sitä silloin. Suhde oli sut tyydyttävää muuten. Lapset kasvaneet ohessa ja pitäneet suhteen kunnossa -ulospäin.
Kävimme ammattiauttajalla puhumassa ja piti avautua kaikesta, kerroin pettämiseni, suhteen piti tulla kuntoon.
Vaimoani epäilin pettämisestä, kun tuli joskus aamulla kotiin kaula oli syöty, -- kielsi kaiken, kunnes eräänä yönä kävi vahinko, kun tuli tekstiviesti jossa kaivattin lempiseuraa, käry kävi ja kävi ilmi että vaimollani oli ollut 8kk pituinen kapakasta alkanut suhde, jonka hän oli kiistänyt terapeutiltamme.
sen jälkeen lupasi ettei toistu, mutta taitaa toistua kun haluaa aina mennä likkakavereidensa kanssa ulos... laitettuna ja pukeutuneena. olen ehdottanut että voisin tulla mukaan,, silloin häviää kiinnostus lähteä. Puhevälimme on minimi sanoissa, hän linnoittautuu tv,n kera omiin oloihinsa. Nostanko kytkintä,,,?? Mitä mieltä ollaan, kommentteja saa antaa..

Vastaukset 2
Vanhimmat
on toinen.Mieheni käyttäytyy aivan samoin ja hänellä on salasuhde.Mieti pystytkö olemaaan enää hänen kanssaan ,minä en pystynyt,kun luottamus on mennyt,niin elämä on tosivaikeaa.Kyttäilyä vahtimista ym.Me otimme mieheni kanssa aikalisän,hän muutti pois ja katsomme jonkun aikaa,ennen kuin laitamme eropaperit vetämään.Toivon sinulle voimia,minä kävin helvetin läpi,kun yritimme jatkaa yhdessä.Nyt tuntuu,että kuolen suruun ja ikävään,mutta muuten on rauha kotona.
hän sanoo, ettei ole ollut kenenkään kanssa, silleen, vaan jutellut, mut kuitenkin innokkaasti mennyt treffeille... ja imut kaulassa ei synny jutellessa.