panettamisesta...

Nyt kun täällä on puhetta tosta panettamisesta, niin pakkohan munkin on heittää oma juttuni kehiin.

Tossa suunnilleen viikko sitten eräs mies kysyi multa mesessä että "miten menee?". Mää vastasin sille että "Panettaa vähäsen, mutta muuten ihan hyvin. Mites sä? Menikö viikonloppu kivasti?". Se jatkoi juttua siitä viikonlopusta. Oltiin siis ennen tätä keskustelunpätkää keskusteltu jo hetki ihan muusta asiasta.

Nyt se kuitenkin eilen kertoi ihan hämmentyneensä tästä mun kommentista.
Mä tiedän, että nyt se kuvittelee mulla olevan jotain intressejä sitä kohtaan, mutta niin ei kyllä ole. Kunhan kerroin että miten mulla menee.

Millaisia tunteita miehessä (tai naisessa) herättää se kun toinen ihan lonkalta heittää jonkun "panettaa" kommentin?

Jos mä kuulen tälläisen miehen suusta, niin saatan kysyä että "koskas olet viimeksi saanu?" tai "et sitten viikonloppuna saanu vai?".

Mutta oikein panettavaa tiistaita kaikille! =)
533335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Olen aian sanonut, että sitten olen vanha ukko, kun alan toistella mantraa: "Ei minun nuoruudessani."

Kyllähän 80-luvullakin finninaamaisina teinipoikina moisia puheltiin, mutta ei siihen keskusteluun sentään naiset osallistuneet. Eivät, vaikka naisen panetuksessa ei sinänsä silloinkaan ollut mitään pahaa. Päinvastoin, sehän avaisi meille aivan uusia mahdollisuuksia toteuttaa seksuaalisuuttamme.

Äänestä
  • 35-vuotiaaksi. mun mielestä vaikutat lähinnä 70-vuotiaalta jäyhine juttuinesi.

    Äänestä

  • eipä tämäkään mies ollu kun lähes kolmekymppinen. Meidän jutut vaan klikkaan niin hyvin yhteen että ikäero ei oo haitannu näissä höpinöissä =)

    Äänestä

  • ;)) kirjoitti:

    35-vuotiaaksi. mun mielestä vaikutat lähinnä 70-vuotiaalta jäyhine juttuinesi.

    aikuisiksi. Elämälle kiitos siitä!

    Äänestä

sitä alkaa kelaileen et oliks tuo ehkä jonkun sortin vink vink jos nainen heittää sulle puolihuolimattomasti et panettaa, ainakin mä alan.

Äänestä
  • entäs jos sä sanotkin naiselle että "panettais vähän", teetkö sä sen silloin vinkkinä vai ihanko vaan kerrot miltä just silloin tuntuu?

    Tää mun heitto ei kyllä ollu vinkki, mutta niin se mies tais sen ottaa. Onneksi välit on niin "yliläheiset" että se viikon pohti tota juttua ennenkuin kommentoi. Ja sittenkin vaan kertoi hämmentyneensä =)

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    entäs jos sä sanotkin naiselle että "panettais vähän", teetkö sä sen silloin vinkkinä vai ihanko vaan kerrot miltä just silloin tuntuu?

    Tää mun heitto ei kyllä ollu vinkki, mutta niin se mies tais sen ottaa. Onneksi välit on niin "yliläheiset" että se viikon pohti tota juttua ennenkuin kommentoi. Ja sittenkin vaan kertoi hämmentyneensä =)

    pahemmin sano tollasii muille ko muijalle. Ja jos sanonkin niin ei siinä kyllä mitään oikeeta vinkkii oo koskaan takana,kunhan heitän jotain lämpimikseni. Se on eri jos nainen sanoo tollasta miehelle kuin se et mies sanoo naiselle.

    Äänestä

  • UPDATE_7018511 kirjoitti:

    pahemmin sano tollasii muille ko muijalle. Ja jos sanonkin niin ei siinä kyllä mitään oikeeta vinkkii oo koskaan takana,kunhan heitän jotain lämpimikseni. Se on eri jos nainen sanoo tollasta miehelle kuin se et mies sanoo naiselle.

    minäkin sen heitin =)

    Mä heitin sen sillai miesten tyyliin enkä naisten tyyliin...

    Ja niinku Kuonon kanssa tuolla alempana todettiin, niin jos sanoo suoraan, niin silloin vaan härnää. Ja jos vihjaa ympäripyöreästi, niin silloin on tosissaan. Näin ainakin mulla =)

    Äänestä

Tosta on hyvä jatkaa =)..

Tuo kyllä riippuu ainakin mun kohdalla niin paljon siitä että kuka sen heittää.. Tosin on kyllä sen verran harvinaista ollut että tää menee ihan veikkailuks..

Aiheuttaa joko reaktion: "aha" tai "pitäskö tästä lähtee johonkin vai jaksaisiko se tulla kylään"

Äänestä
  • Saimista on tulossa paha =D

    Mä luulen kanssa, että riippuu ihan siitä kuka tälläsen läpän heittää. Mun suuhun se nyt vaan sopi niin hyvin ja just sillä hetkellä.

    Tosin jos se olis siitä jatkanut, että "tuutko käymään vai?", niin mä olisin varmaan sit todennu siihen ihan yhtä huolettomasti, että en mä sitä tarkoittanu.
    Sehän sit oliskin voinu olla noloa tämän miehen puolelta. Ja kyllä mäkin aika inhottava olen jos vihjaan ilman mitään tarkoitusta tehdä mitään....

    =)

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    Saimista on tulossa paha =D

    Onko naisilla usein niin että jos sanotaan asia kohtuu suoraan niin, ei oikeasti tarkoiteta sitä "silleen". Eli puoliksi haluatte vain härnätä.

    Mut sit jos jotain oikeesti haluatte niin pitää aina vihjailla jotain mistä sitten pitäis uskaltaa valita se oikea sisältö.

    Äänestä

  • sarvikuonokas kirjoitti:

    Kyllä se varmaan just näin menee.
    Ainakin mun kohdalla =D

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    Kyllä se varmaan just näin menee.
    Ainakin mun kohdalla =D

    ja vielä julmakin =D

    Äänestä

  • sarvikuonokas kirjoitti:

    ja vielä julmakin =D

    minkäs sitä itselleen voi =)
    Mähän vaan sanoin suoraan sen miltä tuntui. Mutta sit kun oikeesti haluais jotain tapahtuvan, niin sit alkaa Saimiakin ujottaa ja tarvii vaan ympäripyöreästi vihjailla, että josko toikin olis samalla tavalla kiinnostunut =)

    Joo.. ihmisiähän me kaikki vaan kuitenkin ollaan =)

    Äänestä

  • sarvikuonokas kirjoitti:

    Joo.. ihmisiähän me kaikki vaan kuitenkin ollaan =)

    mutta kerroppa mulle miten toimii mies.

    Jos mies sanoo suoraan, niin tarkoittaako se sitä?
    Tai jos mies vihjaa, niin tarkoittaako se sitä?

    Harrastaako miehet härnäystä?

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    mutta kerroppa mulle miten toimii mies.

    Jos mies sanoo suoraan, niin tarkoittaako se sitä?
    Tai jos mies vihjaa, niin tarkoittaako se sitä?

    Harrastaako miehet härnäystä?

    =) ... Usein myös halut ja teot ei kohtaa, joten ei kai meistä ota siinä mielessä selvää..

    Paskaa puhutaan pääasiassa. =P

    Mutta jos nyt puhutaan "panetuksesta" niin veikkaan että suurin osa on tällöin jo aika valmis.. varsinkin jos on sinkku

    Äänestä

  • sarvikuonokas kirjoitti:

    =) ... Usein myös halut ja teot ei kohtaa, joten ei kai meistä ota siinä mielessä selvää..

    Paskaa puhutaan pääasiassa. =P

    Mutta jos nyt puhutaan "panetuksesta" niin veikkaan että suurin osa on tällöin jo aika valmis.. varsinkin jos on sinkku

    jos kaikki vaan aina höpisee jotain turhaa, niin kohta on pakko ihmetellä tätä kuvioo naisten ja miesten välisessä käyttäytymisessä. Miten mistään on ikinä tullut mitään...

    =)

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    jos kaikki vaan aina höpisee jotain turhaa, niin kohta on pakko ihmetellä tätä kuvioo naisten ja miesten välisessä käyttäytymisessä. Miten mistään on ikinä tullut mitään...

    =)

    Että ei siitä oikein mitään tulekkaan..

    ..ei tässä turhaan vielä vapaana riennetä =D..

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    Saimista on tulossa paha =D

    Mä luulen kanssa, että riippuu ihan siitä kuka tälläsen läpän heittää. Mun suuhun se nyt vaan sopi niin hyvin ja just sillä hetkellä.

    Tosin jos se olis siitä jatkanut, että "tuutko käymään vai?", niin mä olisin varmaan sit todennu siihen ihan yhtä huolettomasti, että en mä sitä tarkoittanu.
    Sehän sit oliskin voinu olla noloa tämän miehen puolelta. Ja kyllä mäkin aika inhottava olen jos vihjaan ilman mitään tarkoitusta tehdä mitään....

    =)

    tais onnistua sun kohdalla liiankin hyvin. Sinullekos me Fredin kanssa niitä nahkahousukuvioita joskus tuputettiin muuta pahistelua? Oleks jo raportoinut sen illan taphtumat tänne tarkasti? ;)

    Itse aiheeseen, et ikinä ei oo panettanu.

    Äänestä

  • sarvikuonokas kirjoitti:

    Että ei siitä oikein mitään tulekkaan..

    ..ei tässä turhaan vielä vapaana riennetä =D..

    ei tässä turhaan sinkkuilla =)

    Äänestä

  • teme. kirjoitti:

    tais onnistua sun kohdalla liiankin hyvin. Sinullekos me Fredin kanssa niitä nahkahousukuvioita joskus tuputettiin muuta pahistelua? Oleks jo raportoinut sen illan taphtumat tänne tarkasti? ;)

    Itse aiheeseen, et ikinä ei oo panettanu.

    Mullehan te niitä joo tuputitte...
    Ja musta onkin tullu aika pahis, niinku huomaat =)

    Ikinä ei oo panettanu? Pöh, huijaat.

    Juttelette jollain ihme paskazätillä elämästä ja olette sitten kuin parhaat ystävät. Raportoinut illan tapahtumia?! Pitäisikö itsekin käydä jokus jossain?! Kannattaisko hankkia OIKEITA YSTÄVIÄ MITÄÄÄ??!!

    Miten ihmeessä tänne voi tulla aina vaan uusia pellejä lässyttämään. Minä en oikein ymmärrä.

    Äänestä

  • jotain ihan muuta kirjoitti:

    Nytkin ihastelen sykkivää kynttilääni ja mietin millä vääristyneellä tavalla voisin piehtaroida perversseissä valveunissa juuri sinua ajatellen.

    Selvensikö tämä?

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    Mullehan te niitä joo tuputitte...
    Ja musta onkin tullu aika pahis, niinku huomaat =)

    Ikinä ei oo panettanu? Pöh, huijaat.

    Lällällää. :) Aina vaan

    X-asennossa, kanki ojossa.
    Se on merkki siitä
    et Melaveikot on talossa.

    Miltä pahistelu on maistunu? Jotenkin tunnut omaksuneen roolisi sangen lupsakasti. Kohta nousee karvatkin pystyyn. :D

    Äänestä

  • jotain ihan muuta kirjoitti:

    Juttelette jollain ihme paskazätillä elämästä ja olette sitten kuin parhaat ystävät. Raportoinut illan tapahtumia?! Pitäisikö itsekin käydä jokus jossain?! Kannattaisko hankkia OIKEITA YSTÄVIÄ MITÄÄÄ??!!

    Miten ihmeessä tänne voi tulla aina vaan uusia pellejä lässyttämään. Minä en oikein ymmärrä.

    Ei taida omassa tilanteessasi olla varaa huudella.

    Äänestä

  • jotain ihan muuta kirjoitti:

    Juttelette jollain ihme paskazätillä elämästä ja olette sitten kuin parhaat ystävät. Raportoinut illan tapahtumia?! Pitäisikö itsekin käydä jokus jossain?! Kannattaisko hankkia OIKEITA YSTÄVIÄ MITÄÄÄ??!!

    Miten ihmeessä tänne voi tulla aina vaan uusia pellejä lässyttämään. Minä en oikein ymmärrä.

    En oikein ymmärrä mitä järkeä näissä väitteissä on. Eihän se oikeita ystäviä mihinkään vie jos muiden ihmisten kanssa kirjoittelee netissä. Luit oikein, IHMISTEN KANSSA. Mitä väliä sillä on mikä kommunikoinnin väline on. Täällä on helpompi vaihtaa ajatuksia aroista asioista toisten ihmisten kanssa kasvotusten.

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    Saimista on tulossa paha =D

    Mä luulen kanssa, että riippuu ihan siitä kuka tälläsen läpän heittää. Mun suuhun se nyt vaan sopi niin hyvin ja just sillä hetkellä.

    Tosin jos se olis siitä jatkanut, että "tuutko käymään vai?", niin mä olisin varmaan sit todennu siihen ihan yhtä huolettomasti, että en mä sitä tarkoittanu.
    Sehän sit oliskin voinu olla noloa tämän miehen puolelta. Ja kyllä mäkin aika inhottava olen jos vihjaan ilman mitään tarkoitusta tehdä mitään....

    =)

    Saimilla o n imevä suu ja vittu, ei ihme että oksia kiertää runkon ympärille!

    Äänestä

  • teme. kirjoitti:

    tais onnistua sun kohdalla liiankin hyvin. Sinullekos me Fredin kanssa niitä nahkahousukuvioita joskus tuputettiin muuta pahistelua? Oleks jo raportoinut sen illan taphtumat tänne tarkasti? ;)

    Itse aiheeseen, et ikinä ei oo panettanu.

    Fredi on suunnattoman suurkalunen, ei ihme että laulaa korkialta
    Upseerisainesta

    Äänestä

On mulla muutama ystävä joiden kanssa puhutaan panetuksesta tosi suoraan ja en mä muutenkaan karsasta siitä puhumista mutta katson kyllä tosi tarkkaan missä seurassa siitä puhun. En mä vois koskaan kuvitella esim. töissä puhuvani mistään panetuksista tai vanhempien seurassa.

Kursailemattomin mä puhun näistä yhden miespuolisen ystäväni kanssa joka on onnellisesti varattu tahollaan ja meillä ei ole koskaan ollut minkäänlaista säpinää. Ystäväkemiat on sen verran hyvät että ymmärretään toisiamme niin hyvin ettei tarvi selitellä mitään kun kumpikin tietää ettei ole mistään iskemisistä kyse.

Äänestä
  • mulla on myös muutama kaveri, keille sanon myös ihan suoraan jos panettaa. Me puhutaan seksistä aika paljon ja mun mielestä siitä on ihan mukava puhua =)

    Ja tämäkin mies on mun ihan vaan kaveri ja varmasti pysyykin sellaisena. Mut jospa miehet sit kuitenkin ottaa tälläiset höpinät vihjeenä, vaikka ne onkin vaan höpinää... Mene ja tiedä =)

    Äänestä

Riippuu tietysti hieman tapauksesta mutta vihjailuna mä sen pääsääntöisesti ottaisin :)

Äänestä
  • sillaihan sen varmaan aika moni ottais =)

    Katsotaan miten tää mies sit käyttäytyy kun seuraavan kerran tavataan. Se on kyllä niin mukava tyyppi, että tuskin se siitä niin pahasti hämmentyi tai edes mitään yrittäis...

    Äänestä

miespuolisille tuttavilleni:"mee tumputtaa lapasees sit" Aika paljon noi harventuneita, enempi nuorempana viljeltyjä asioita ja näin vanhempana saattaa joku tosi hyvä frendi sanoo. Naispuolinen tuttavani sanoi tai valitti parisen vuotta sitten, että:"panettaa et näköä haittaa" ja tyyppi ei itse osannut asialle tehdä mitää. Tarpeeksi kuuntelin ja olin toisen frendini kanssa kaljoilla, nii sattui pöytään oikein nami mies, nii roudasin sen puutteeessa olevan frendini luokse (kukaan ei tiennyt tarkoitus perääni), kun livistin itse paikalta oli mies jotai mussuttanut ja meinannut lähtee, mutta jäi kuitenkin ja molemmat olivat saaneet ja siihen päättyi frendini panetus itkut ;D

Mä en itse viitti sanoa silleen oikein kellekään, kun joskus sanonu nii tullut ikäviä väärinkäsityksiä ja ketäpä ei aina välistä "panettaisi" :))

Äänestä

ja sitten ihmettelet mitä pahaa olet tehnyt :)

Tämä kuuluisi naisen logiikan puolelle...

Äänestä

..nainen on minulle kertoillut panetuksestaan, hän jo seuraavassa lauseessa tiedustellut mitä aion asialle tehdä.

Äänestä
  • Sullahan on sit ollu asiat hyvin. Mut mä en kyllä sillai tiedustellu =)

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    Sullahan on sit ollu asiat hyvin. Mut mä en kyllä sillai tiedustellu =)

    Se oli sitä aikaa kun kysyntää oli ja minä poika luulin, että ois kohteliasta antaa.

    Äänestä

Miesten suusta tuo nyt on melko normaalia läppää, joten en siihen nyt oikein reagoi mitenkään erityisemmin.
Naiset jos tota valittaa, niin eipä siihen oikein muuta voi vastata, kuin et "en voi asiaa auttaa" =D

Äänestä

panettaa tämän avauksen takia. Kiitos. :)

Äänestä
  • että jotakuta meistä panettaa. :)

    Äänestä

  • saimi-hellevi kirjoitti:

    että jotakuta meistä panettaa. :)

    Aika harva kaverinainenkaan muuten heittää "panettaa" kommenttia. Joka kerta kyllä kuulo ja näkö terävöityy samantien kun sen naisen suusta kuulee. Lähinnä koen sen yrityksenä hämmentää, ja hyvin siinä yleensä onnistutaan. :)

    Iltapäivän kunniaksi ei kohta taas riitä farkkujen venymiskyky. Että kiitos vaan minunkin puolestani. :D

    BMW:llä menee muuten lujaa naisrintamalla. Son komiaa. :)

    Äänestä

Jotta kiitos vaan toivotteluista. ;P

Joo. Olen tänään sanonut yhelle naiselle, että täs alkaa panettaa ja se nainenki sano mulle, että 'noni. nyt häntäkin alkaa nää jutut panettaa.'

Mutten mä kyl siitä mitään syvällisempää ajatellu. Oiskohan pitäny?

Äänestä

En ole koskaan kuullut puhuttavan, ehkä en sitten liiku oikeissa piireissä...

M48

Äänestä
  • Kyllä siihen panetuksesta puhumiseen kykenee ilman ammattkouluakin. Ainakin minun tuntemani nainen osasi kertoa panetuksestaan ihan peruskoulupohjalta.

    Suosittelen laajempia piirejä, se voi olla mieltä avartava kokemus.

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    Kyllä siihen panetuksesta puhumiseen kykenee ilman ammattkouluakin. Ainakin minun tuntemani nainen osasi kertoa panetuksestaan ihan peruskoulupohjalta.

    Suosittelen laajempia piirejä, se voi olla mieltä avartava kokemus.

    kuulee lähinnä *VALKOISEN ROSKAVÄEN!!!!!!1111* keskuudessa

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    Kyllä siihen panetuksesta puhumiseen kykenee ilman ammattkouluakin. Ainakin minun tuntemani nainen osasi kertoa panetuksestaan ihan peruskoulupohjalta.

    Suosittelen laajempia piirejä, se voi olla mieltä avartava kokemus.

    En kuitenkaan haluaisi laajentaa piirejäni siihen suuntaan, jos jutut on tuota tasoa...

    Tarkoitus ei ollut viitata koulutustasoon vaan henkiseen kapasiteettiin ja puhetyyliin...

    Joo, mieli kaipaisi avartamista...

    Äänestä

  • Suorapano on parasta tehdä pankin paskahuussissa, nottei tuu analysoiduksi kuvauutuun.
    Esimerkiksi neuvontapalveluna

    Äänestä

voi sanoa toiselle panetustaan valittelevalle miehelle pelkästä myötätunnosta, että "arvaa vaan panettaako mua".

Sit jos nainen sanoo, et panettaa, niin sitä taitaa oikeasti panettaa kunnolla ;)

Äänestä
  • suurimpaan ääneen... Ihan oikein teille !!!

    Hajotkaa panetukseenne !!!

    Äänestä

  • valittaa kirjoitti:

    suurimpaan ääneen... Ihan oikein teille !!!

    Hajotkaa panetukseenne !!!

    sun kommentti valitus, vai...? ;)

    Äänestä

Mielestäni Suomessakin on edelleen naisia kohtaan sellaiset asenteet, että naisten pitää olla seksuaalisesti pidättyväisiä ja omien halujen ilmaiseminen - saati sitten toteuttaminen - katsotaan jotenkin sopimattomaksi tai lievimmilläänkin se saa erikoista huomiota.

Mies voi TV:tä katsoessaan sanoa jostain naisesta, että onpa pantavan näköinen, ei ole mitenkään mainittavaa. Nainen jos sanoo näin, se saa aikaiseksi vähintään ylimääräistä huomiota.

Seksi on ruoan, veden ja suojan lomassa ihan normaali tarve ihmisessä. Seksin puute aiheuttaa hermostuneisuutta ja levottomuutta. Seksin harrastaminen ehkäisee sydänsairauksia, poistaa stressiä ja on hyvä ajanviete :) .

Kun nainen sanoo, että häntä panettaa, niin sitten panettaa. Kaikkia panettaa joskus. On aika sovinistista ajatella, että nainen puhuu omista haluistaan vain saadakseen miehen. Jos sanoo, että panettaa ja sitten kysyy panettaako sua ja kysyy ehditkö tulla käymään tai nähdäänkö huomenna niin sitten asian voi mielestäni tulkita väärin ihan hyvällä syyllä.

Äänestä
  • "Mies voi TV:tä katsoessaan sanoa jostain naisesta, että onpa pantavan näköinen, ei ole mitenkään mainittavaa. Nainen jos sanoo näin, se saa aikaiseksi vähintään ylimääräistä huomiota."

    Mistähän sinä puhut? Jos kaunis nainen sanoo noin, niin mies ajattelee että naista panettaa ja mies ehkä hieman kiihottuu tästä. Jos ruma nainen sanoo näin niin se iljettää.

    Jos komea mies sanoo näin niin jotain naisia se ehkä kiihottaa jotkut naiset ajattelevat että mies ei ajattele kuin seksiä. Jos ruma mies sanoo näin niin nainen ajattelee että hyi helvetti ja mies ei ajattele muuta kuin seksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saimi-hellevi kirjoitti:

Nyt kun täällä on puhetta tosta panettamisesta, niin pakkohan munkin on heittää oma juttuni kehiin.

Tossa suunnilleen viikko sitten eräs mies kysyi multa mesessä että "miten menee?". Mää vastasin sille että "Panettaa vähäsen, mutta muuten ihan hyvin. Mites sä? Menikö viikonloppu kivasti?". Se jatkoi juttua siitä viikonlopusta. Oltiin siis ennen tätä keskustelunpätkää keskusteltu jo hetki ihan muusta asiasta.

Nyt se kuitenkin eilen kertoi ihan hämmentyneensä tästä mun kommentista.
Mä tiedän, että nyt se kuvittelee mulla olevan jotain intressejä sitä kohtaan, mutta niin ei kyllä ole. Kunhan kerroin että miten mulla menee.

Millaisia tunteita miehessä (tai naisessa) herättää se kun toinen ihan lonkalta heittää jonkun "panettaa" kommentin?

Jos mä kuulen tälläisen miehen suusta, niin saatan kysyä että "koskas olet viimeksi saanu?" tai "et sitten viikonloppuna saanu vai?".

Mutta oikein panettavaa tiistaita kaikille! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu