mieheni valehtelee, pettää ja on väkivaltainen. syyllistää minua kaikesta, huutaa, tiuskii..ollut jo monta vuotta.
tiedän että pitäisi lähteä, mutta on niin vaikeaa kun asutaan yhdessä. miten saan voimaa lähteä? miten kertoa asiasta läheisilleni? loppuisiko tuska nopeammin jos luovuttaisin elämäni suhteen.? tiedän että olen nuori ja elämä voisi joskus vielä kääntyä parempaan, mutta ei tämän miehen kanssa. tunnen vain suunnatonta vihaa häntä kohtaan. mutta vaikea myöntää että olen täydellisen epäonnistunut ja valinnut väärän ihmisen, miten muut suhtautuisivat minuun tämän jälkeen?
tiedän että pitäisi lähteä, mutta on niin vaikeaa kun asutaan yhdessä. miten saan voimaa lähteä? miten kertoa asiasta läheisilleni? loppuisiko tuska nopeammin jos luovuttaisin elämäni suhteen.? tiedän että olen nuori ja elämä voisi joskus vielä kääntyä parempaan, mutta ei tämän miehen kanssa. tunnen vain suunnatonta vihaa häntä kohtaan. mutta vaikea myöntää että olen täydellisen epäonnistunut ja valinnut väärän ihmisen, miten muut suhtautuisivat minuun tämän jälkeen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen itse täysin samassa tilanteessa. Mieheni on käyttänyt minua henkisesti/rahallisesti hyväkseen, pettänyt yms.
Viimeinen pisara oli väkivaltainen käytös. En uskalla enää asua hänen kanssa samassa asunnossa.
Olen masentunut ja ahdistunut ollut jo pitkään.
Mä olen kaiken lisäksi työttömänä niin en saa mistään asuntoa. Ajattelin mennä ystäväni luo vähäksi aikaa. Kannattaa sinunkin mennä ystävän, sukulaisen luo tai turvakotiin. Voit mennä juttelemaan mielenterveystoimistoon tai soittaa auttavaan puhelimeen.
Minäkin meinasin luovuttaa...Kun ei tätä paskaa elämää jaksais... Mutta meillä on vielä elämä edessä.
Pärjäile! :-)
Hei kulta-mussukka.
Ensimmäiseksi haluan sanoa että se ei ole sinun vikasi ja epäonnistumisesi että mies on tuollainen ja kohtelee sinua noin huonosti. Jos olisit tuon tiennyt etukäteen, et olisikaan häntä valinnut. Miehesi käytös ei ole sinun häpeäsi, vaan miehesi häpeä.
Jos olet vakuuttunut, että elämä ei tuon miehen kanssa tule onnistumaan onnellisesti, sinun on parasta toimia eli lähteä hänen luotaan, ei odotella ja pitkittää kärsimystä, koska asia ei varmastikaan ajan kanssa tule yhtään helpommaksi. Tietääkö miehesi ero-ajatuksistasi? Jos hän ei tajua sitä, ainakin puhuminen jollain tavalla selventäisi tilannetta ja avaisi hänenkin silmänsä, mikä saattaisi antaa vielä hiukan toivoa suhteelle. Tilanne kyllä kuulostaa todella huonolta, mutta mikään ei ole mahdotonta, enkä minä tykkää kehoittaa ketään eroamaan tuosta vain.
Jos ero kuitenkin tulee, ja paras tulla jos mitään muutosta ei ole odotettavissa, se on vaikeaa mutta sen arvoista! Mietihän kuinka suuri osa avio- ja avoliitoista päättyy eroon. Se ei ole mitenkään häpeällinen tai alentava asia, vaan aivan ymmärrettävää. Läheisesi varmasti antavat sinulle kaiken tukensa jos rehellisesti kerrot millainen tilanteesi oikeasti on. Kuka tahansa näkee ja ymmärtää, että sinulla on täysi oikeus lähteä kiduttavasta suhteesta pois. Sinun ei tarvitse kärsiä!
Älä missään nimessä, ikinä, luovuta elämäsi suhteen! Olet arvokas, hieno ihminen jolla on paljon annettavaa tälle maailmalle. Maailmalla ei ole varaa menettää sinua! :)
Elämä on sen verran ihmellinen, että joka sekunti on uusi mahdollisuus.
Itse jokin aika sitten kuvittelin, etten koskaan pääse eräästä miehestä irti, ja historiamme oli täynnä tuskaa, häpeää ja nöyryytystä, joka sitten pyöri kokoajan mielessäni. Tein kuitenkin päätöksen: En luovuta, vaan elän ja taistelen vaikka sitten koko maailma olisi minua vastaan ja kaatuisi niskaan! Pakotin itseni nousemaan ja ajattelemaan positiivisesti vaikka itku ja ahdistus pukkasi päälle ja olin aivan yksin. En pitänyt mitään yhteyttä mieheen ja se oli kyllä vaikeaa. Mutta se oli sen arvoista ja onnistui. Ja ei aikaakaan kun elämä yllätti nurkan takaa ja tapasin uuden miehen. Entinen unohtui hetkessä, ja sain olla taas onnellinen! En ollut voinut kuvitella että koskaan tai piiitkään aikaan voisin olla onnellinen, mutta niin vain kävi. Tämä rohkaisuksi. Muutos kirpaisee mutta se on pieni juttu sen rinnalla mitä sen kautta aukeaa. Uusi elämä.
Ennenkaikkea ajattele itseäsi, älä muiden mielipiteitä tai suhtautumista elämäsi päätöksissä. Ole vapaa! Olet sen ansainnut!
hyvin tiedostaa ite tilanne ja sitte huomaat sen et sulla ei oo muuta vaihtoehtoo kuin lähteä.Kun oot lähtenyt suhteesta niin ymmärrät et sulla on niin helpompaa kuin et jatkat.Elämän suhteen sun ei kannata luovuttaa koska elämässä tulee vastaan vielä paljon parempaa!Tiedät sen ettei elämän suunta vaihdu jos et jätä häntä.Sä et oo epäonnistunut koska hänessä on syytä tähän tilanteeseen.Ei koskaan voi tietää et sen jonka valitsee on täydellinen tai väärä.Muut varmasti ymmärtävät ja suosittelen et viipymättä jätät tän suhteen ja jatkat elämässä eteenpäin!
kiitos kaikille kannustaneille ja tukeneille
sitä et muutat takaisin kotio.Se ei ole yhtään nöyryyttävää ja kyllä se on osittain yleistä mutta sun tapauksessa ainoa järkevä vaihtoehto kun vaan pääset hänen luotansa pois.Nyt on sulle helpointa et jatkat elämääsi ilman häntä.Toivotan sulle paljon onnea ja voimia!
Minäkin olen samanlaisen miehen avovaimo ja onneton mutta minun on vain pakko jatkaa tätä hirveätä suhdetta,lapsen takia.Olen ollut jo monta kertaa eroamassa,miettinyt mitä kaikki sukulaiset ja ystävät ajattelevat jos eroan.Luin vasta minkä lainen narsisti ihminen on ja löysin sieltä paljon saman laisia piirteitä kuin ukossani.Kannattaa lukea "Narsistien Uhrien Tuki ry",sieltä saa paljon tietoa narsismista.Sinulla on vielä elämä edessä,kun olet nuori eikä ole vielä lapsia esteenä erolle,niin kuin minulla.Ei muuta kuin onnea etsimään,kyllä se sieltä vielä löytyy.
Minäkin olen samanlaisen miehen avovaimo ja onneton mutta minun on vain pakko jatkaa tätä hirveätä suhdetta,lapsen takia.Olen ollut jo monta kertaa eroamassa,miettinyt mitä kaikki sukulaiset ja ystävät ajattelevat jos eroan.Luin vasta minkä lainen narsisti ihminen on ja löysin sieltä paljon saman laisia piirteitä kuin ukossani.Kannattaa lukea "Narsistien Uhrien Tuki ry",sieltä saa paljon tietoa narsismista.Sinulla on vielä elämä edessä,kun olet nuori eikä ole vielä lapsia esteenä erolle,niin kuin minulla.Ei muuta kuin onnea etsimään,kyllä se sieltä vielä löytyy.
Ei lapset saa olla esteenä eroamiselle...kauheeta jos itse olisin ajatellut noin, niin kärsittäis vieläkin koko perhe.
Minä otin eron narsistisesta ukostani, koska ei sitä enää lapsetkaan jaksanu kuunnella sitä jatkuvaa nälvimistä.
Nyt lapset on tyytyväisiä, näkevät isäänsä joka toinen viikonloppu ja rauha on maassa.
Ei tarvitse minunkaan enää exää kuunnella ja varoa kaikkia puheitani, kuten ennen oli.
Kyllä eroaminen kannatti sekä lasten , että minun kannaltani. Exältä en edes kysynyt mitä mieltä hän olisi eroasiassa, hain eron kysymättä hänen mielipidettään ollenkaan.
Kyllähän tuo jälkikäteen yritti jotain mutista ja anella sovintoa ja eron peruuttamista, mutta en välittänyt... :))
Ei ole helppoa narsistin kanssa mutta ei se ole helppoa yksinhuoltajanakaan.En haluais jatkaa mutta en haluais vaihtaa lapsen koulua,ainakaan kesken lukuvuotta.Lapsella on ollut vaikeuksia koulussa äidinkielessä ja matematiikassa,uskon että vaikeudet vain lisääntyy jos vaihdan koulua.Olen työtön ja en sais asuntoa muualta kuin kaupungilta ja isännän veli ja kaikki tutut asuu juuri sillä alueella,isäntähän ravais siellä jatkuvasti.Itse kyllä haluaisin asua mahdollisimman kaukana.Erosta ollaan kyllä puhuttu ja isäntä on luvannut rauhottua mutta tietää kuitenkin että jos sama peli jatkuu niin ero on varma.Tällä hetkellä vain asutaan saman katon alla,ei seksiä ollenkaan,nukutaan jopa eri huoneissa ja eri kerroksessakin.Täytyy vain yrittää kestää,saa nähdä kuinka kauan rauha pysyy pirtissä.
Mun elämä oli aika lailla samanlaista kuin sun. Mies tiuski ja alkoi olla pois kotoa. Kunnes sain selville että olen jäänyt kakkoseksi, 20 avioliittovuoden jälkeen. Mitäpä tein. Kärvistelin puoli vuotta kunnes menin sinkut.nettiin ja löysin uutta seuraa itselleni. Pistin ukon pihalle ja erosimme. Tyhmä ukko löysi itselleen jo uuden rakkaan, joka tekaisi lapsen ja meni naimisiin. Minä asun edelleen yksin, mutta välillä seukkaan. Mutta tästä yksinolosta olen oppinut nauttimaan pikkuhiljaa ja loppujen lopuksi sen on aika kivaakin; ei ole pakko katsoa urheilua, silittää kauluspaitoja tai kerätä kaljatölkkejä keittiöstä. Elämä on oikeastaan ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...Mulla on 2 lasta ja heistä en luopunut, paljon mieluummin luovuin miehestä.
...kiitämään...