Oon aina vannonut, että en ikinä ala tanssia kenenkään miehen pillin mukaan. Että tärkeintä on, kun on työ josta tykkää.
Sitten menin ja rakastuin. Ja mun määräaikainen työsuhde on päättymässä eli pitäis hakea uusia töitä. Mies asuu pikkukaupungissa, minä 150 km:n päässä isommassa. Nyt mulle tuli erinomainen työtarjous, joka kasvattais matkan välillämme 300 kilsaan.
Toinen työtarjous tuli tuosta pikkukaupungista, mutta se olisi lyhytaikainen ja tän alan hommia ei siellä juurikaan ole.
Mies osti juuri asunnon, joten hän ei minun mukanani muuta. Eikä muutenkaan halua lähteä kotikaupungistaan.
Mitä helvettiä teen?
Sitten menin ja rakastuin. Ja mun määräaikainen työsuhde on päättymässä eli pitäis hakea uusia töitä. Mies asuu pikkukaupungissa, minä 150 km:n päässä isommassa. Nyt mulle tuli erinomainen työtarjous, joka kasvattais matkan välillämme 300 kilsaan.
Toinen työtarjous tuli tuosta pikkukaupungista, mutta se olisi lyhytaikainen ja tän alan hommia ei siellä juurikaan ole.
Mies osti juuri asunnon, joten hän ei minun mukanani muuta. Eikä muutenkaan halua lähteä kotikaupungistaan.
Mitä helvettiä teen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miesten perään tanssimalla saat vain epäonnistuneen uran ja monta hukkaan heitettyä tilaisuutta.
JOS mies todella välittää sinusta, 300 kilsaa ei ole matka eikä mikään. Ja HÄN on valmis muuttamaan sinun perässäsi, VAIKKA hänellä on asunto.
Ellei ole, hän ei ole sinuun sitoutunut. Yhteinen hyvä olisi asua isommassa kaupungissa, missä molemmille on töitä. Jos hän haluaa asua pikkukaupungissa, hän ajattelee vain omaa napaansa. Ei sinua. Silloin on parempi jättää mies oman onnensa nojaan.
moi..
Ymmärrän tunteesi.Tein samanlaisen päätöksen.Minä ostin asunnon pienemmästä kaupungista vaikka uuden suhteen (1v)uros asuu 80 km päässä suurkaupungissa vuokra-asunnossa.Järki sanoi niin...mies ei ole puhunut yhteenmuuttamisesta ja en aio pakottaa ketään!!Haluan että mies haluaa samaa kuin minä ilman hampaiden kiristystä.Oletteko te puhuneet yhteenmuuttamisesta?Tuntuu et nykyään kaikki ovat itsekkäitä ja eivät halua tehdä kompromisseja?kukaan ei luovu omastaan yhteisen hyvän eteen..?On se outoa...minä olisin valmis yhteisen katon alle muuttamaan..mut toinen ei vaivaudu ajamaan 80 km töihin ja takaisin vaikka on hyvä auto ja rakastaa rallya??Oma elämä pienessä körmyssä oleilu ja oman aikataulun mukainen elämä kiehtoo enemmän vielä 40-kymppisenäkin?Minusta se on suhteemme kasvun este?Niinkö teilläkin ollaan itseellisiä yhdessä?Vielä lisäys etten halua eronneena enää sormusta,lasta tai omakotitaloa, jonka olen sanonut myös miehelleni...jos se pikkukaupungin työ on kiinnostava niin ikset yritä?
Mies haluaisi kovasti, että ottaisin sen pikkukaupungin työn vastaan ja muuttaisin hänen luokseen. Vaan se kunnianhimo tässä kai ratkaisee... Tärkeä työ isossa firmassa isossa kaupungissa houkuttelee enemmän kuin pieni siipiosasto syrjemmässä.
Hän on asunut samassa kaupungissa koko ikänsä ja tarvitsee näköjään kavereitaan siinä määrin, ettei poismuutto tule kysymykseen. Toisaalta olemme seurustelleet vasta vajaan vuoden, joten ihan ymmärrettävää.
Ja toisaalta, voisin itse olla valmis muuttamaan pieneenkin paikkaan (olen itsekin samoilta seuduilta kotoisin) esim. muutaman vuoden päästä... Tiedän, että sieltä pikkusiivestä vapautuu lähivuosina vakipaikka. Joten mitäpä tässä valitan.
Alkaa vaan ikää karttua, niin perhekin olis jossain vaiheessa kiva perustaa.
Ihan totta, mieti nyt ennen kuin teet harkitsemattomia päätöksiä. Tuo asetelma on klassinen "sinä teet kaikki myönnytykset, mies ei mitään". Hänen mielestään hänen kaverisuhteensa ovat tärkeämpiä kuin sinun hyvänolon tunteesi ja ammatillinen menestyksesi.
Hälytyskellojen pitäisi jo soida. Aidosti kannustava ja tukeva mies puoltaisi sinun ottavan paremman työpaikan vastaan ja sitten katsottaisiin, miten asiat järjestetään.
Älä liity siihen satojen tuhansien typerien naisten joukkoon, jotka kääntävät elämänsä ylösalaisin miehen takia vain huomatakseen, ettei se olisi kannattanut. Vuosien mittaan todennäköisesti katkeroituisit, koska heitit hyvän tulevaisuuden hukkaan.
mihinkään. Tuo yhteen muutto on vain miehen kehittelemä ajatus. Jos otankin sen pätkätyön, niin ehdottomasti pidän oman asuntoni. En missään tapauksessa muuta mihinkään lähivuosina. Piste.
Mies kyllä kannustaa mua hakemaan niitä töitä, jotka mua eniten miellyttää. Hän tietää, että jään isoon kaupunkiin jos suinkin työkuviot siellä järjestyvät. Mutta tietysti hän osittain toivoo, että saisi minut lähelleen.
Ei välttämättä tarvitse valita työn ja rakkauden välillä... Minä valitsin molemmat, tosin avoliitto muuttui kaukosuhteeksi.
Minulle tuli elämäni tilaisuus viime keväänä. Edellinen työpaikka oli KAMALA. Pomo haukkui kaikkia työntekijöitä selän takana, ja suosi lellikkejään. Kannustavaa palautetta ei tullut mistään. Aloin systemaattisesti hakeutumaan pois ko. paikasta.
Toukokuussa kuulin saaneeni huomattavasti parempipalkkaisen paikan isosta talosta. Ja kaiken lisäksi tunsin valtaosan työporukasta. Tiesin, etten voi jättää paikkaa ottamatta. Nyt tässä on puolisen vuotta vietetty kaukosuhdetta. Välimatkaa n. 300km.
Ehdimme asua saman katon alla yli kaksi vuotta. Seurustelua on takana 3,5 vuotta. Elämä kaukosuhteessa on kasvattanut henkisesti. Toisinaan on rankkaa, toisinaan kaikki sujuu. Joskus tulee pikku kinastelua valintani takia, mutta miesystäväni ymmärtää valintani. Hänellä ei ole koulutusta ja omalla paikkakunnallaan tekee vakituista tehdastyötä. Hän ei halua riskeerata hyvää työpaikkaa ja siksi jäi entiseen yhteiseen asuntoomme.
Sen tiedän, etten täällä eläkeikääni asti asu, mutta en osaa sanoa muutanko enää aiemmalle paikkakunnalle. Ongelma tuleekin sitten siitä, löytyykö minulle oman alani töitä - ja aikooko mies asua ko. paikkakunnalla lopun ikänsä.
Totta kai kaipaan läheisyyttä ja yhteistä arkea. Omasta valinnastani sitä ei nyt kuitenkaan ole päivittäin tarjolla.