valittava avomies

Avomieheni valittaa koko ajan ja todella pienistä asioista.
Tänä aamuna siitä, että en herätessäni ollut heti menossa keittämään hänelle kahvia ja tekemään leipää.. ja sitten hän jatkoi vittuilua ja mökötystä monta tuntia.
Sitten myöhemmin meidän piti lähteä hoitamaan yhteisiä asioita ja jäipä sitten hoitamatta, koska minä kuulemma aloin riehumaan (?!)

Jaa-a.. enpäs muista että olisin alkanut riehua.. (tosin ehkä vähän pinna kireällä oli avon mökötyksestä ja vittuilusta) ellen esim. vessassa pudottanut jotain ja sanonut perkele =S Riehumista tosiaan.
Ja tämän minun riehumisen hän otti esille itse huutamalla..

Hänellä oli elokuva kesken, kun täytyi lähteä hoitamaan asioita ja sitten alotti huutamaan, että "mene yksinäsi kun rupesit riehumaan".. taisi vaan haluta katsoa elokuvan loppuun ja siksi vieritti minun syyksi ettei voi lähteä.

Hän itse huutaa yms ja sitten lähtee ovet paukkuen valituksen kanssa pois kotoa. Sen jälkeen hän ei vastaa soittoon eikä viestiin.
Ja minulla tietty tekisi mieli tietää, että minne hän suutuksissaan lähtee.

Tänään itse lähdin tällä tavoin kotoa.. ensimmäinen kerta minulle. Hän oli sillä välin häipynyt ja ei taaskaan vastaa minulle.

Hän myös laittaa kaiken minun syyksi. Jos hän esim. haluaa mennä kavereille ja olemme sopineet jotain illaksi, niin hän jostain repäisee vihan minua kohtaan ja sanoo, että tein "siinä ja siinä" asiassa väärin ja sen takia hän sitten voi lähteä kaverin luokse. Ja taas ovet paukkuu.

Jos olemme sopineet illaksi jotain, niin hän alkaa valittamaan jossain vaiheessa, että miksiköhän hemmetissä en anna hänen olla kavereidensa kanssa.. ja sitten taas ilta pilalla "ja kaikki minun syy" ja hän näkee tarpeelliseksi lähteä, koska "kotona vaan valitetaan"..

Hän on myös jatkuvasti töissä.. ja jos on vapaata, niin menee silti töihin kunhan vaan soittaavat. Ihme ettei soita itse.
Hän myös saattaa mennä työpaikalle "pelaamaan pokeria" lähemmäs kuudeksi tunniksi.

Olen pikkuhiljaa alkanut epäillä toista naista, koska häntä ei kiinnosta viettää aikaa kotona minun kanssani.

Niin tosiaan.. sillon kun hän on kotona, niin hän nukkuu suurimman osan ajasta.. siis oikeasti paljon. Eli se myös syynä, että haluaisin hänen jäävän illalla kotiin kanssani ja pyydän jäämään kotiin.. sitten alkaa tämä "miksi kiellät minulta kaverit ja olenhan minä ollut tänäänkin monta tuntia kotona".. joo-o.. kotona kyllä, mutta sikeässä unessa. Varmaan olettaa, että se riittää.

Minulla on jotenkin paska fiilis, koska pyydän häntä jäämään kotiin joskus.. tuntuu, että teen väärin ja kahlitsen häntä. Tosiasiassa on sillä tavalla, että hän ei jäänyt edellisellä kerralla, niin pyydän sitten seuraavalla.. ja siksi tulee pyydettyä häntä jäämään useasti.
Saattaahan se vaikuttaa, että yritän saada häntä jatkuvasti jäämään.

Itse näen sen välittämisenä, että haluaisin hänen jäävän kotiin välillä.. hän näkee sen sitten kahlitsemisena, jota en todellakaan yritä tehdä.
On hän kyllä välillä kotonakin ja ihan hereillä jopa.. mutta sillon hän huokailee ja valittaa jotain outoa. Ei aina, mutta todella useasti..

Olen yrittänyt ymmärtää ja olla mukava, mutta alkaa tuntua, että tässä pidemmän päälle alkaa hajota totaalisesti hermojen kanssa.
Yritän kyllä kaikkeni, että en itse alkaisi huutamaan, mutta en minäkään kaikkea jaksa.
Nykyään huudan enemmän kuin ennen.

Pakko oli vaan purkaa jonnekkin.. =S... kiitos "kuuntelusta" jos jaksoitte lukea ja saa kommentoidakkin. Luen mielellään.
171479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kuin kypsymätön murrosikäinen,anna mennä kavereiden kanssa jos ovat tärkeämpiä kun sinä,niin siitä vaan.
Ketään ei väkisin saa pidettyä.

Äänestä
  • "Kaverit tärkeämpiä kuin kypsymätön murrosikäinen,anna mennä kavereiden kanssa jos ovat tärkeämpiä kun sinä,niin siitä vaan.
    Ketään ei väkisin saa pidettyä."

    En ole kylläkään enään murrosiässä.. joskaan sillä ei silti väliä.
    Tuntuu kyllä, että sekin taisi olla helpompaa aikaa jopa kun tämä.. sillon kun ei kiinnostanut juurikaan muut, eli ei ollut itsellä paha mieli- tai jotain?

    Mutta siinä asiassa taidan olla samaa mieltä (vaikka en haluaisi olla) että avokkeelle taitaa olla kaverit tärkeämpiä kuin minä.

    Ei saa väkisin, enkä yritäkkään.

    Onko suhteessa hyväksyttyä, että kaverit on tärkeämpiä kuin oma kumppani?
    Mitä olette mieltä tästä?

    Äänestä

  • Kyllä teidän pitää sopia yhteiset pelisäännöt, minkä mukaan jatketaan.
    Jos näin ette tee niin teidän on turha jatkaa yhteistä elämää sillä suhteen kariutuminen tulevaisuudessa on varmaa. Siis muista pelisäännöt!

    Äänestä

  • kyllästynyt avovaimo.. kirjoitti:

    "Kaverit tärkeämpiä kuin kypsymätön murrosikäinen,anna mennä kavereiden kanssa jos ovat tärkeämpiä kun sinä,niin siitä vaan.
    Ketään ei väkisin saa pidettyä."

    En ole kylläkään enään murrosiässä.. joskaan sillä ei silti väliä.
    Tuntuu kyllä, että sekin taisi olla helpompaa aikaa jopa kun tämä.. sillon kun ei kiinnostanut juurikaan muut, eli ei ollut itsellä paha mieli- tai jotain?

    Mutta siinä asiassa taidan olla samaa mieltä (vaikka en haluaisi olla) että avokkeelle taitaa olla kaverit tärkeämpiä kuin minä.

    Ei saa väkisin, enkä yritäkkään.

    Onko suhteessa hyväksyttyä, että kaverit on tärkeämpiä kuin oma kumppani?
    Mitä olette mieltä tästä?

    "Onko suhteessa hyväksyttyä, että kaverit on tärkeämpiä kuin oma kumppani? "

    No voi kiesus! EI OLE. Toki riippuu millainen suhde teillä on, kaksi kämppäkaveria, äiti ja poika vai mitä.
    Mitä tuo ukkos sulle antaa? Lievittää yksinäisyyttä, kun et uskalla yksin asua? Saanen arvata: maksat vielä vuokrankin.
    Eikö olisi ihana joskus herätä kun mies on keittänyt aamuteetä ja paahtanut leipää, toivottaa hyvät huomenet.
    Mietippä sitä.

    Äänestä

sano näi sille t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Äänestä

kyseessä voi tietysti olla kriisi, vaikea rupeama suhteessanne. Tai sitten miehesi on perusluonteeltaan valittaja, purkaa aina pahan olonsa lähimpään ihmiseen, syyllistää vaikka tietää olevansa syyllinen itse.

sinun täytyy keskustella miehesi kanssa avoimesti. Jollei mies ymmärrä asian vakavuutta, tai pitää asiaa sinun kotkotuksenasi, kannattaa harkita eroa. Toista on hyvin vaikea muuttaa, muutos lähtee ihmisestä itsestään.

Rakastaako miehesi sinua? sanooko hän koskaan niin? näkyykö se teoissa? Rakastatko sinä häntä, vai oletko vain tottunut hänen läsnäoloonsa, sinnittelet miehesi pompoteltavana pahasta olostasi huolimatta? Kaikkea ei pidä kestää, ja pahasti tuo kuulostaa siltä, ettei hän ole halukas katsomaan itseään pelistä. Miehesi tuntuu pitävän sinua rajoitteena, ja itsestäänselvästi olettaa sinun vastaanottavan minkälaista käytöstä tahansa häneltä. Pysyt kuitenkin siinä hänen varjossaan. Haluatko elää tämänlaisessa suhteessa loppuelämän? Nyt on vakavan keskustelun paikka!

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi.

    Me ollaan keskusteltu.. tai siis minä olen yrittänyt. Hän ei kuuntele minua ja loppupeleissä vakavan keskustelun jälkeen minulla pääsee itku ja sitten hän on monesti väittänyt, että minä yritän vaan hakea itsesääliä ja ettei minulla ole oikeasti mikään hätänä. Ei minulla itku ihan tuosta vaan tule.

    Juu, avokki sanoo rakastavansa minua.. nykyään tosin (ehkä viime 2kk:n ajan) hän ei ole itse sanonut rakastavansa, vaan vastaa aina vaan "niin minäkin sinua".. Kuten jo alpoituksessa kirjoitin.. se ei näy teoissa että rakastaa, siksi epäilenkin.
    Hän ei osta minulle esim. ruusuja vaikka olen viimeisen.. öö.. ehkä 2v hänelle siitä välillä maininnut.. ei ole ostanut sitä ennenkään, tosin sitä ennen olen ollut niin pilvilinnoissa, että ei ollut tarvistakaan tuoda ruusuja minulle.. huomasin hänestä muutenkin, että hän pitää minusta.
    Ruusut ei ole tärkeitä, mutta se pistää miettimään, että olen hänelle sanonut tykkääväni ruusujen saannista.. hän sen tietää ja jotenkin itse luulin, että haluaisi "olla mieliksi".. pahasti sanottu ja ei ihan nuin pahana tarkoitettu, mutta sinne päin. Kuulostaa niin karkealta.

    Minun rakkaudesta.. minä rakastan avomiestäni oikeasti aidosti. Siksi tässä olen vieläkin ja juuri varmaan siitä syystä kaikki tuntuu minusta todella pahalta.. en haluaisi erota missään nimessä, mutta en tiedä onko minulla vaihtoehtoja jos tämä jatkuu näin.
    Silti tuntuu, että paha oloni on jatkunut turhan pitkään.. valitettavasti.

    En väitä, että en olisi muka vaan tottunut olemaan täällä.. se on totta. Mutta rakkaus on silti vielä omalta osaltani suurta ja siksi haluan aina vaan yrittää eteenpäin.

    Hän ei halua katsoa itseään peilistä riitojen yms aikana.. se on todella totta! Hän on muistaakseni joskus myöntänytkin, että ei halua myöntää olevansa väärässä..

    Olen myös samaa mieltä, että hän pitää minua itsestäänselvyytenä.. ja mitä enemmän siedän, niin sitä enemmän minusta tuntuu siltä, että hän pitää itsestäänselvyytenä. Harmi.
    Ja rajoitteena.. pitää myös.

    En halua elää loppuelämää tällain.. siksi yritänkin asiaa muuttaa vielä. Avo oli alussa niin kultainen ja odotan nähtävästi että hänellä tulisi hyvä mieli ja hän "muuttuisi" vielä samanlaiseksi.

    En usko silti, että olen oikea ihminen hänelle. Vaikka haluaisinkin uskoa.

    Äänestä

  • kyllästynyt avovaimo kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi.

    Joskus rakkaus on sitä, että luovut hänestä jota rakastat. Rakastat silloin myös itseäsi. Ymmärrät, että elämme tässä elämässä lopulta yksin, vastuussa omasta onnestamme. Rakkaus on harvoin oikeudenmukaista, voi kunpa ihmiset ymmärtäisivät, miten kaunista ovat löytäneet kun molemmat todella rakastavat toisiaan ja haluavat tehdä töitä sen rakkauden eteen. Yleensä toinen luovuttaa, tai toinen ei ole alusta alkaenkaan ollut täysillä mukana. Sitä ei vaan rakkaudesta sokea huomaa, vaan haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta ihmisen kanssa, jota rakastaa.

    Tiedät sisimmässäsi, koska raja tulee vastaan. Tunnet sen kyllä, se on vahva tunne siitä, että olet antanut kaikkesi, olet tehnyt kaikkesi, mutta toinen ei tule vastaan millään tavalla.

    Pää alas päin sanottu velvollisuudentuntoinen "Niin mäkin sua" on eri asia kuin ihailevin katsein sanottu "minä rakastan sinua". Nopeasti ihminen oppii miellyttämään toista, vaikka se olisi omien syvimpien tuntojen vastaista. Joskus ihminen taas uskoo tietävänsä, mitä tuntee, mutta huomaakin rakkauden määrän vasta kun on menettänyt. Silloin vasta tuntee rakkauden syvyyden. Jos eroatte, ja kaikesta huolimatta ajattelet miestäsi lämmöllä, tiedät että olet rakastanut. Paras tapa, miten voit suhtautua kokemuksiisi, on olla kiitollinen siitä mitä olet saanut, surematta sitä mitä olet menettänyt. Liian usein elämä on luopumista, mutta onneksi sitä värittää onnentäyteiset hetket, niistä saa voimaa elää. Voimaa ja rohkeutta sinulle!

    Äänestä

  • kyllästynyt avovaimo kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi.

    Me ollaan keskusteltu.. tai siis minä olen yrittänyt. Hän ei kuuntele minua ja loppupeleissä vakavan keskustelun jälkeen minulla pääsee itku ja sitten hän on monesti väittänyt, että minä yritän vaan hakea itsesääliä ja ettei minulla ole oikeasti mikään hätänä. Ei minulla itku ihan tuosta vaan tule.

    Juu, avokki sanoo rakastavansa minua.. nykyään tosin (ehkä viime 2kk:n ajan) hän ei ole itse sanonut rakastavansa, vaan vastaa aina vaan "niin minäkin sinua".. Kuten jo alpoituksessa kirjoitin.. se ei näy teoissa että rakastaa, siksi epäilenkin.
    Hän ei osta minulle esim. ruusuja vaikka olen viimeisen.. öö.. ehkä 2v hänelle siitä välillä maininnut.. ei ole ostanut sitä ennenkään, tosin sitä ennen olen ollut niin pilvilinnoissa, että ei ollut tarvistakaan tuoda ruusuja minulle.. huomasin hänestä muutenkin, että hän pitää minusta.
    Ruusut ei ole tärkeitä, mutta se pistää miettimään, että olen hänelle sanonut tykkääväni ruusujen saannista.. hän sen tietää ja jotenkin itse luulin, että haluaisi "olla mieliksi".. pahasti sanottu ja ei ihan nuin pahana tarkoitettu, mutta sinne päin. Kuulostaa niin karkealta.

    Minun rakkaudesta.. minä rakastan avomiestäni oikeasti aidosti. Siksi tässä olen vieläkin ja juuri varmaan siitä syystä kaikki tuntuu minusta todella pahalta.. en haluaisi erota missään nimessä, mutta en tiedä onko minulla vaihtoehtoja jos tämä jatkuu näin.
    Silti tuntuu, että paha oloni on jatkunut turhan pitkään.. valitettavasti.

    En väitä, että en olisi muka vaan tottunut olemaan täällä.. se on totta. Mutta rakkaus on silti vielä omalta osaltani suurta ja siksi haluan aina vaan yrittää eteenpäin.

    Hän ei halua katsoa itseään peilistä riitojen yms aikana.. se on todella totta! Hän on muistaakseni joskus myöntänytkin, että ei halua myöntää olevansa väärässä..

    Olen myös samaa mieltä, että hän pitää minua itsestäänselvyytenä.. ja mitä enemmän siedän, niin sitä enemmän minusta tuntuu siltä, että hän pitää itsestäänselvyytenä. Harmi.
    Ja rajoitteena.. pitää myös.

    En halua elää loppuelämää tällain.. siksi yritänkin asiaa muuttaa vielä. Avo oli alussa niin kultainen ja odotan nähtävästi että hänellä tulisi hyvä mieli ja hän "muuttuisi" vielä samanlaiseksi.

    En usko silti, että olen oikea ihminen hänelle. Vaikka haluaisinkin uskoa.

    Jäi mietityttämään tuo lauseesi, että "et ole varma olenko oikea ihminen avomiehellesi"..

    Se on mullekin asia jota mä omassa suhteessani mietin tahtomattanikin. Välillä olen ihan varma että haluan lopettaa epätyydyttävän suhteen mutten oikein tiedä riittääkö kantti kuitenkaan?
    Mä en todellakaan tiedä rakastanko avopuolisoani enää? Pidän valtavasti ja tunnen suurta läheisyyttä. Ihania puolia löytyy vaikka kuinka.
    En tiedä mitä hän loppujen lopuksi ajattelee minusta.
    Kun yritän ottaa vakavia asioita esille puhuttaviksi hän hermostuu tai sanoo, ettei voi itseänsä muuttaa muunlaiseksi. Tottahan se on. Siksi monesti mietin olenko niin s..tanan lässy etten uskalla ottaa ohjia omiin käsiini,ratkaisevaa askelta ja erota. Että mä kai olen tottunut siihen "perusliittoon" mikä meillekin on työstä, arjesta,ihmisistä ja ulkopuolisesta elämästä muodostunut.
    Kun silti tuntuu, että sisältäpäin tämä suhde on kuivunut kummalliseksi klöntiksi, joka ei lämmitä enää yhtään. Tuntuu, että elämästä on hävinnyt ilo (intohimosta puhumattakaan).

    Äänestä

edes murkkuikäinen olla. Hemmot maailmalle kasvamaan ennen vakavampia parisuhteita.

Äänestä

ikävää lukea että teillä menee huonosti. valitettava lähes täysi totuus on että miehesi on mikä on, eikä sitä juurikaan saa muutettua. aina tietenkin saa, ja varsinkin pitää yrittää. mutta ei valitettavasti kovin hyvältä näytä, luonneta kun vaan ei samantien voi muuttaa :/

kiitoksia kuitenkin kirjoituksesta, tästä voin itse ja muut miehet tällä palstalla ottaa oppia ja miettiä tekevätkö itse samanlaista, ja miten voisi puolisoaan kohdella paremmin.

Äänestä

No mikä hemmetin kahvinkeittovelvollisuus ja VOILEIVÄNTEKOvelvollisuus sinulla häntä kohtaan on? Missä parisuhdeoppaassa lukee, että naisen kuuluu heti aamulla juosta keittiöön ja tehdä tuo, että Talon Herra pääsee rauhassa aamiaiselle? ;-)

Heitä se pihalle. Ihan totta. Sikamies.

Äänestä

Kuulostaa kovasti tutulta. itse rakastan ja alkanut tuntua että joudun lunastamaan rakkauden toiselta. jos en palvele on ovi lähellä.ollan tapeltu jopa siitä rasvaanko rakkaani vartalon ja jos en siihen suostu en rakasta ja muitakin on. No enpä rasvannut ja tuollahan tuo makoilee. Kaikkeen ei tarvi alistua, jos haluat tahdä jotain kivaa toiselle niin muista että teet sen koska haluat! ei muuta kuin heitä kovaa takas ja ole valmis seisomaan itsesi puolella! voimia

Äänestä

...miks ihmiset elää tollasessa suhteessa. Onko se yksin eläminen niin kamalan pelottavaa? Suosittelen lämpimästi edes kokeilemaan, kyllä se aina huonon parisuhteen voittaa ja kirkkaasti.

Äänestä

Onko aina ollut tällaista herran kanssa?

Jos ei niin työstressi tai joku muu *ituillaan oleva asia pitää pinnan kireällä.

On myös täysin mahdollista että "ylityöt" = toinen nainen. Ainakin naiset jotka ovat tällaisen miehen kanssa olleet, ovat sanoneet että käytös on juuri tommoista. Eli oikeutetaan se toinen nainen omassa pääkopassa sillä että kotona menee huonosti ja kaikki on vaimon syytä.

Tuota kannattaa etenkin miettiä jos seksielämä on kuihtunut olemattomiin...

Äänestä

Siis tästähän olen lukenut jo joskus kymmenisen vuotta sitten. Että jos mies tahtoo lähteä kavereiden kanssaan ulos, hän kehittää riidan oikeuttaakseeen sillä tavalla lähtönsä jos on ensin tullut luvanneeksi vaimolleen koti-iltaa tms. Klassinen tapaus sanoisinko.
Etsin käsiini tämä kirjan missä tästä puhuttiin, ei mikään uutuus..ja pistän sitten tänne palstalle niin anna miehellesi luettavaksi. Ehkei se sitten enää kehtaa tehdä noin :)Annat käteen ja sanot että vanha juoni katsoppas kyllä tuo tyyli tunnetaan. :)

Äänestä
  • Yksi mahdollisuus että hänellä on yksinkertaisesti tylsää sun kanssasi. Et halua että hän lähtee ulos vaan olisi sun kanssa kotona. Jos hänellä olisi tiedossa hauska ilta kavereiten kanssa, mutta hän luopuu siitä sinun vuoksesi ja joutuu tylsistyneenä telkkaria töllöttämään.
    Minusta hän selvästi välttelee seuraasi. On hyvin mahdollista että hän on ihastunut toiseen naiseen. Jos yrität pidätellä häntä niin työnnät vain kauemmas, mutta toisaalta jos olette liian vähän yhdessä niin on sama tulos. Vaikea tilanne sulla. Luulen että hän on kyllästynyt sinuun, vaikka ehkä välittää paljon, en usko että rakastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt avovaimo kirjoitti:

Avomieheni valittaa koko ajan ja todella pienistä asioista.
Tänä aamuna siitä, että en herätessäni ollut heti menossa keittämään hänelle kahvia ja tekemään leipää.. ja sitten hän jatkoi vittuilua ja mökötystä monta tuntia.
Sitten myöhemmin meidän piti lähteä hoitamaan yhteisiä asioita ja jäipä sitten hoitamatta, koska minä kuulemma aloin riehumaan (?!)

Jaa-a.. enpäs muista että olisin alkanut riehua.. (tosin ehkä vähän pinna kireällä oli avon mökötyksestä ja vittuilusta) ellen esim. vessassa pudottanut jotain ja sanonut perkele =S Riehumista tosiaan.
Ja tämän minun riehumisen hän otti esille itse huutamalla..

Hänellä oli elokuva kesken, kun täytyi lähteä hoitamaan asioita ja sitten alotti huutamaan, että "mene yksinäsi kun rupesit riehumaan".. taisi vaan haluta katsoa elokuvan loppuun ja siksi vieritti minun syyksi ettei voi lähteä.

Hän itse huutaa yms ja sitten lähtee ovet paukkuen valituksen kanssa pois kotoa. Sen jälkeen hän ei vastaa soittoon eikä viestiin.
Ja minulla tietty tekisi mieli tietää, että minne hän suutuksissaan lähtee.

Tänään itse lähdin tällä tavoin kotoa.. ensimmäinen kerta minulle. Hän oli sillä välin häipynyt ja ei taaskaan vastaa minulle.

Hän myös laittaa kaiken minun syyksi. Jos hän esim. haluaa mennä kavereille ja olemme sopineet jotain illaksi, niin hän jostain repäisee vihan minua kohtaan ja sanoo, että tein "siinä ja siinä" asiassa väärin ja sen takia hän sitten voi lähteä kaverin luokse. Ja taas ovet paukkuu.

Jos olemme sopineet illaksi jotain, niin hän alkaa valittamaan jossain vaiheessa, että miksiköhän hemmetissä en anna hänen olla kavereidensa kanssa.. ja sitten taas ilta pilalla "ja kaikki minun syy" ja hän näkee tarpeelliseksi lähteä, koska "kotona vaan valitetaan"..

Hän on myös jatkuvasti töissä.. ja jos on vapaata, niin menee silti töihin kunhan vaan soittaavat. Ihme ettei soita itse.
Hän myös saattaa mennä työpaikalle "pelaamaan pokeria" lähemmäs kuudeksi tunniksi.

Olen pikkuhiljaa alkanut epäillä toista naista, koska häntä ei kiinnosta viettää aikaa kotona minun kanssani.

Niin tosiaan.. sillon kun hän on kotona, niin hän nukkuu suurimman osan ajasta.. siis oikeasti paljon. Eli se myös syynä, että haluaisin hänen jäävän illalla kotiin kanssani ja pyydän jäämään kotiin.. sitten alkaa tämä "miksi kiellät minulta kaverit ja olenhan minä ollut tänäänkin monta tuntia kotona".. joo-o.. kotona kyllä, mutta sikeässä unessa. Varmaan olettaa, että se riittää.

Minulla on jotenkin paska fiilis, koska pyydän häntä jäämään kotiin joskus.. tuntuu, että teen väärin ja kahlitsen häntä. Tosiasiassa on sillä tavalla, että hän ei jäänyt edellisellä kerralla, niin pyydän sitten seuraavalla.. ja siksi tulee pyydettyä häntä jäämään useasti.
Saattaahan se vaikuttaa, että yritän saada häntä jatkuvasti jäämään.

Itse näen sen välittämisenä, että haluaisin hänen jäävän kotiin välillä.. hän näkee sen sitten kahlitsemisena, jota en todellakaan yritä tehdä.
On hän kyllä välillä kotonakin ja ihan hereillä jopa.. mutta sillon hän huokailee ja valittaa jotain outoa. Ei aina, mutta todella useasti..

Olen yrittänyt ymmärtää ja olla mukava, mutta alkaa tuntua, että tässä pidemmän päälle alkaa hajota totaalisesti hermojen kanssa.
Yritän kyllä kaikkeni, että en itse alkaisi huutamaan, mutta en minäkään kaikkea jaksa.
Nykyään huudan enemmän kuin ennen.

Pakko oli vaan purkaa jonnekkin.. =S... kiitos "kuuntelusta" jos jaksoitte lukea ja saa kommentoidakkin. Luen mielellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu