Yhä useammin tällä palstalla törmää kysymykseen "Mitä suomalaiset naiset ajattelevat raahatessaan niitä ulkomaalaisia miehiä Suomeen". Rivien välistä on usein luettavissa myös kaikenlaisia ennakkoluuloja ja pelkoja ulkomaalaisia ihmisiä kohtaan. Ajattelinpa nyt sitten kertoa mitä itse ajattelen näin pääpiirteittäin.
Olen siis tosiaan harkitsemassa yhteistä tulevaisuutta ulkomaalaisen poikaystäväni kanssa, ja mahdollisesti Suomessa. En halua kertoa mistä maasta hän on kotoisin säilyttääkseni edes jonkinlaisen yksityisyyden, mutta kyseessä kuitenkin valkoihoinen, maisteritutkinnon suorittanut kristitty mies.
Olemme asuneet jo jonkin aikaa saman katon alla ja piakkoin täytyy tehdä pitemmän tähtäimen päätöksiä, joka nyt käytännössä tarkoittaa eroamista tai muuttamista pysyvästi samaan maahan. Kumpikaan ei halua enää avoliiton jälkeen palata kaukosuhteeseen.
Yhtenä mahdollisuutena olisi siis Suomeen muutto ja se taas vaatisi avioliittoa, jotta mieheni olisi oikeuksiltaan rinnastettavissa suomen kansalaiseen. Todennäköisesti asuisimme vielä avoliitossa ilman avioliittovaloja jos olisimme saman maan kansalaisia, mutta se ei tässä tilanteessa enää oikein ole mahdollista. Työn perusteella oleskeluluvan hakemista olemme myös harkinneet, mutta toisaalta jos hän tulee Suomeen niin kyse on nyt käytännössä kuitenkin juuri samasta asiasta kuin avioliitto, joten tuntuisi saivartelulta jättää Aamenet sanomatta.
Miten mieheni hankkii elantonsa? Minulla ei ole pienintäkään aikomusta alkaa mieheni elättäjäksi eikä hän tuntisi oloaan hyväksi ellei työskentelisi - työnarkomaani mikä työnarkomaani. Hän puhuu jonkin verran suomea, muttei vielä sujuvasti. Uskoisin että alle vuodessa oppii kielen kunnolla jos opiskelee ja käyttää kieltä minun sekä ystäviemme kanssa. Töitä kielitaitoiselle, kaupanalan koulutuksen omaavalle miehelle luulisi löytyvän, kunhan tuo suomenkielen taso on sujuva.
Minua huolettaa jonkin verran ihmisten suhtautuminen puolisooni. Tiedän, että lähipiirissä hyväksytään kunhan saavat aikaa tottua ajatukseen. Emme juokse baareissa, joten nuo pimeiden öiden sankaritkin jättänevät meidät rauhaan. Eniten ehkä pelottaa suhtautuminen työelämässä. Miten Suomessa suhtaudutaan ulkomaalaiseen työnhakijaan? Millaisia ennakkoluuloja kohtaamme?
Nyt olisi kaikilla ahdistuneilla palstan lukijoilla mahdollisuus esittää kysymyksiä jos Suomenmaan tulevaisuus huolestuttaa kulttuurien sekoittumisen seurauksena.
Olen siis tosiaan harkitsemassa yhteistä tulevaisuutta ulkomaalaisen poikaystäväni kanssa, ja mahdollisesti Suomessa. En halua kertoa mistä maasta hän on kotoisin säilyttääkseni edes jonkinlaisen yksityisyyden, mutta kyseessä kuitenkin valkoihoinen, maisteritutkinnon suorittanut kristitty mies.
Olemme asuneet jo jonkin aikaa saman katon alla ja piakkoin täytyy tehdä pitemmän tähtäimen päätöksiä, joka nyt käytännössä tarkoittaa eroamista tai muuttamista pysyvästi samaan maahan. Kumpikaan ei halua enää avoliiton jälkeen palata kaukosuhteeseen.
Yhtenä mahdollisuutena olisi siis Suomeen muutto ja se taas vaatisi avioliittoa, jotta mieheni olisi oikeuksiltaan rinnastettavissa suomen kansalaiseen. Todennäköisesti asuisimme vielä avoliitossa ilman avioliittovaloja jos olisimme saman maan kansalaisia, mutta se ei tässä tilanteessa enää oikein ole mahdollista. Työn perusteella oleskeluluvan hakemista olemme myös harkinneet, mutta toisaalta jos hän tulee Suomeen niin kyse on nyt käytännössä kuitenkin juuri samasta asiasta kuin avioliitto, joten tuntuisi saivartelulta jättää Aamenet sanomatta.
Miten mieheni hankkii elantonsa? Minulla ei ole pienintäkään aikomusta alkaa mieheni elättäjäksi eikä hän tuntisi oloaan hyväksi ellei työskentelisi - työnarkomaani mikä työnarkomaani. Hän puhuu jonkin verran suomea, muttei vielä sujuvasti. Uskoisin että alle vuodessa oppii kielen kunnolla jos opiskelee ja käyttää kieltä minun sekä ystäviemme kanssa. Töitä kielitaitoiselle, kaupanalan koulutuksen omaavalle miehelle luulisi löytyvän, kunhan tuo suomenkielen taso on sujuva.
Minua huolettaa jonkin verran ihmisten suhtautuminen puolisooni. Tiedän, että lähipiirissä hyväksytään kunhan saavat aikaa tottua ajatukseen. Emme juokse baareissa, joten nuo pimeiden öiden sankaritkin jättänevät meidät rauhaan. Eniten ehkä pelottaa suhtautuminen työelämässä. Miten Suomessa suhtaudutaan ulkomaalaiseen työnhakijaan? Millaisia ennakkoluuloja kohtaamme?
Nyt olisi kaikilla ahdistuneilla palstan lukijoilla mahdollisuus esittää kysymyksiä jos Suomenmaan tulevaisuus huolestuttaa kulttuurien sekoittumisen seurauksena.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ennakkoluuloja takuulla on, siivili kuin työelämässä mutta voin ulkomaalaisia erilaisin taustoin rekrytoineena kertoa että oikealla asennoitumisella ei pitäisi työllistymisenkään olla ongelma. Meillä firmassa on saksasta, afrikasta, venäjältä ja hollanista olevaa porukkaa eritasoisissa tehtävissä. Meillä jopa koulutetaan ulkomaalaisia käsityöammatteihin jos ovat tulleet esim. pakolaisina ja jääneet. Ennakkoluuloja alkuun oli varsinkin toisten työntekijöiden keskuudessa mutta kukaan ei ole sen takia aiheuttanut ristiriitoja työyhteisössä.
Kieli on hankaloittava tekijä, ja riippuu tietysti paljon kielen hallinnan tasosta minkälaisia töitä on mahdollista saada. Mutta itse näen ja koen että kaikentasoisten taitajien on töitä mahdollista saada. Näin ainakin meillä. Työntekijänä meillä ulkomaalaista arvostetaan kuten suomalaista; kun hommansa hoitaa on ihan sama minkä värinen iho on tai minkälainen kielitaito on. Kulttuurierojen kanssa joudumme joskus vääntämään mutta "maassa maan tavalla" pätee sikäli että kaikilla on samat säännöt. Ulkolaiset kuin suomalaisetkaan eivät saa erityiskohtelua. Eikä ulkolaisilta vaadita erityisnäyttöjä tai ekstra-ahkeruutta. On jännää seurata esim. eri kulttuurien työmotivaatioita. Monella suomalaisella on oppimista..
Itse en näe ulkolaisten suomeen tulemista pahana asiana enkä sitä että he haluavat tehdä täällä myös työtä ja olla kansalaisia kuten me suomalaisetkin. Miksi näin, no samassa tilanteessa on suomalainen joka mielii ulkomaille töihin. Kuten minä joskus nuorena oppivuosinani haaveilin.
Toki osa tulee pakolaisina ja jää, osa tulee hakemaan insinööripätevyyttä korkeakoulutettuna ja jää.. tarinoita on monia itse suon kaikille sen vapauden. Töitä tekevälle on ja suomessa lääniä asustaa.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Tämä työllistyminen on varmasti suurin kysymys ja kynnys muuttopäätökselle ja etenkin poikaystävääni se tuntuu mietityttävän. Hän ei luonnollisestikaan haluaisi hanttihommiin, koska on hankkinut itselleen akateemisen koulutuksen.
Asun itse tällä hetkellä ulkomailla ja olen myös kiinnittänyt huomiota noihin eroihin työmoraalissa, ahkeruudessa, aikakäsityksissä yms. jotka voivat olla haasteellisia monessa työyhteisöissä. En usko, että suomalaiseen työkulttuuriin sopeutuminen tuottaisi vaikeuksia poikaystävälleni, sillä kulttuurierot eivät tunnu olevan kovinkaan suuria. Olen itse tällä hetkellä töissä hänen kotimaassaan, mutta haluaisin tulla lukemaan jatkotutkinnon takaisin Suomeen.
kerrot viestissäsi, että ainoa vaihtoehto on mennä naimisiin, jotta avomiehesi saisi oleskeluluvan suomeen. Ja muuten kyllä vielä odottaisitte..
Kannattaa tutustua suomen lainsäädäntöön vähän tarkemmin ennenkuin tekee mitään "hätiköityä". Nimittäin avomieheni on asunut suomessa kolme vuotta. Oleskeluluvan hän sai perhesiteen perusteella, koska asuimme ennen suomeen muuttoa avoliitossa n. 2vuotta. Edelleenkään emme ole naimisissa ja oleskeluluvat on kunnossa.. Jos olettte asuneet jo avoliitossa ennen suomeen muuttoa, niin voitte hakea lupaa perhesiteen perusteella.
Aika vanha käsitys tuo "pakko mennä naimisiin" lupien takia, sillä edes se että olette naimisissa ei takaa mitään.. Lisätietoa saat UVI:n ja poliisin sivuilta....
"Itse en näe ulkolaisten suomeen tulemista pahana asiana enkä sitä että he haluavat tehdä täällä myös työtä ja olla kansalaisia kuten me suomalaisetkin."
No ei kai tuota kukaan pahana asian näe jos ulkomaalaisia käsitellään yhtenä homogeenisena ryhmittymänä jossa menevät iloisesti sekaisin niin sosiaaliturvan perässä juoksevat elintasopakolaiset kuin aidosti työn perässä muuttavat koulutetut ammattilaiset.
Toinen asia on sitten se, onko ulkomaalais-käsitteen käytössä mitään järkeä. Selkeämpää olisi puhua vain ihmisistä tyyliin; "en pahana asiana että Suomessa on ihmisiä, koska ihmiset haluavat tehdä myös työtä jne."
Olen tietoinen tuosta kahden vuoden säännöstä, mutta emme ole asuneet vielä yhdessä sitä aikaa. Mainitsin tuossa yhdessä viestissä, että haluan tulla tekemään jatkotutkinnon Suomeen, mutta se ei ole ainoa syyni palata kotimaahan. Minulla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta jäädä ulkomaille pidemmäksi aikaa.
Toisaalta kuten jo aiemmin mainitsin jos tulemme yhdessä Suomeen niin se tarkoittaa jo hyvin vakavaa sitoumusta ja näin ollen avioliitto ei ainakaan sitoumuksen laatua muuttaisi. Juridista merkitystä sillä kuitenkin olisi. Tässä asiassa kyse on varmasti myös omasta kasvatuksestani ja näkemyksistäni siitä, miten nopeasti haluan Aamenet sanoa.
Jos olisimme molemmat suomalaisia niin todennäköisesti asuisimme yhdessä pitempään ennen avioliiton miettimistä, mutta jos mies muuttaa vuokseni Suomeen niin tavallaan se päätös tulevasta on tehtävä jo nyt. Päätös on niin suuri, että se mietityttää...ja hyvä niin, sillä en halua joutua tätä myöhemmin katumaan.
elikkäs ei sekään mahdottomuus ole että akateemista työtä saa vaikka samantien; onhan suomi yllättäen kovin kansainvälinen maa ja kielten taitaminen on vain etu. Toki se suomen osaaminen on rajoite.. pitää puhua nyt vain yleistäen kun en tiedä mitä kieltä miehesi äidinkielenään taitaa ja kuinka englantia..
"Duunarihommissa" ainakin joutuu jokatapauksessa kontaktiin muiden suomalaisten kanssa jolloin kielen oppiminen nopeutuu ja helpottuu toki. Eivätkä kaikki duunarityöt samantien sulje pois etenemistä koulutetumman hommiin. Se on vähän niin ja näin minkälaista työtä voi saada. Ihan eteläisessä suomessa tiedetään olevan firmoja joissa on pääasia että englanti taittuu.. suomi ja muut siinä ohella on etu.
mutta sen sanon toki oman alan töihin yrittäminen aina kannattaa. ei se ota jos ei se annakkaan. kohteita on toki hyvä miettiä mikä voisi olla sellainen jossa mahdollisuuksia voisi olla. jokin umpisuomalainen pieni perheyrityslähtöinen pulju ei ehkä ole se tavoiteltavin.. siellä ennakkoluulot varmasti korostuu, joskin perhelähtöinen yritys täälläkin työllistää kaikkia kansallisuuksia..
yrittänyttä ei laiteta, sanoisin. itse rekrytoijana pidän hyvänä asiana sitä jos ulkolainen ei ole liian nöyrä ja mitenkään anteeksipyytele esim. heikkoa kielitaitoaan tai oleta jo haastatteluun tullessaan että häntä väheksytään tai hän olisi jotenkin eriarvoisessa asemassa kuin suomalaiset hakijat. meillä kaikki hakijat on samalla viivalla jo ihan siistä syystä että ulkolaiset on osoittaneet olevansa vähintään yhtä päteviä kuin suomalaiset niin halutessaan.
en pelkää heitä rekrytoida tosin joka lähtöön on yrittäjiä; aina ei luvat ole kunnossa, pankkitili ym. asiat verotus palkanmaksuasiat jne.. on usein käytävä läpi. mutta näissäkin auttaa työvoimaviranomaiset ynnä muut tarvittaessa.
Hän onneksi puhuu sujuvaa englantia ja työkieli on nytkin pääasiassa englanti. Olemme yrittäneetkin kartoittaa sellaisia yrityksiä, joissa olisi mahdollista työskennellä ilman sujuvaa suomenkieltä ja jotka jollain tavalla ainakin sivuaisivat miehen koulutusta. Itse en ole kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta muutto sinne tuntuisi ihan järkevältä päätökseltä jo muistakin syistä johtuen.
kysytään niin tarkoitetaan näitä järjen jättiläisiä, jotka raahaavat tänne noita tyhjän toimittajia välimerenmaista parin viikon tuntemisen jälkeen. Naisella perusteena tosi rakkaus ja miehellä perusteena mahdollisuus asua "paremmissa" elinolosuhteissa ilman työn tekoa. Näissä tapauksissa mielestäni naista käytetään hyväksi, miehen toimesta.
Jos olet tuntenut miehesi kauan (muutenkin kuin netin välityksellä!!) niin tilanteesi kuulostaa normaalilta. Miehesi ala on hyvin kansanväilinen, joten en usko että mitään paheksuntaa voisi työpaikalla ilmetä. Onnea teille.
Se mitä tarkoitetaan ei ikävä kyllä usein ilmene tekstistä ja usein jää sellainen käsitys, että kaikenlainen kanssakäyminen ulkomaalaisten kanssa on jotenkin paheksuttavaa. Esimerkiksi meidän tapauksessamme mieheni tulisi varmasti jossain vaiheessa olemaan riippuvainen Suomen sosiaaliturvasta yms. eduista, sillä kuten sanoin hän ei puhu vielä sujuvaa suomea.
Ehkä kuitenkin syy siihen, miksi kirjoitin viestini on se, että harmittavan usein myös asialliset ulkomaalaiset, saavat samaa kohtelua kuin nämä jotka ovat jo tullessaan Suomeen tienneet etteivät tule koskaan työskentelemään. Tavallaan jokaiselle tulisi antaa oikeus ansaita muiden ihmisten kunnioitus ilman että ensin täytyy osoittaa että kyllä Turkista tai Nigeriastakin löytyy kunnollisia ihmisiä. (käsittääkseni näistä kansanryhmistä on täällä ollut aiemmin kekustelua).
Tietenkään en tarkoita että täytyy sinisilmäisesti luottaa jokaiseen vastaantulijaan, mutta ennen tuomitsemista ja syyttelyä voisi kuitenkin antaa mahdollisuuden osoittaa olevansa kunnollinen ihminen eikä suoralta kädeltä tyrmätä jokaista vastaantulevaa ulkomaalaista. Ongelmana monikulttuurisissa suhteissä käsittääkseni on myös se, että toista ihmistä ei opi tuntemaan kovin nopeasti ja eri maista kotoisin olevien pariskuntien on ikävä kyllä tehtävä päätös "ollako vaiko eikö olla" nopeammalla aikataululla kuin samassa maassa asuvien ihmisten. Tämä aiheuttaa tietysti myös virhearvioita.
Lopuksi vielä kerrottakoon, että olemme asuneet yhdessä reilun vuoden ja tunteneet toisemme alle kolme vuotta. Jos nyt päätämme mennä naimisiin niin tahti on paljon nopeampi kuin mitä se olisi jos olisimme kotoisin samasta maasta.
niin nopea tahti hehehe
Osaa nämä härmäläisetkin. Esim eräs kaverini meni naimisiin, siis suomalaisia molemmat kahden kuukauden seurustelun päätteeksi, ja varmasti ei ollut Suomen ennätys:D
Tai eräs nainen meni naimisiin heti harkinta ajan päättymisen jälkeen, kapalo sylissä.
Joten tahtinne on ollut keskivertoa.
Itse olen nyt tunetnut alta vuoden naisystäväni ja emme todellakaan aio alkaa lihottamaan lentoyhtiöitä edestakaisilla reissuilla, vaan molemmat vahvasti haluaa naimisiin, joten kenties ensi kesänä;)
Olet oikeassa siinä, ettei tällä vauhdilla mitään ennätyksiä rikota, mutta henkilökohtaisesti kuitenkin tuntuu nopealta etenemiseltä. Mies tästä aiheesta usein mainitseekin, että jos puhun esimerkiksi uuden kännykän ostamisesta niin mitään ei kuitenkaan tapahdu vielä seuraavan kahden kuukauden aikana.
Avioliitto on kuitenkin suuri askel ja haluan miettiä asiaa nyt, ettei sitten tarvitse jonain päivänä lapsi kainalossa olla muuttamassa toiseen osoitteeseen. Itse olen avioerolapsi ja sitä iloa en soisi omalla lapselleni.
Tuskinpa tulee hirveesti törmäyksi. Riippuen minkäalan ihmisiä miehesi on. Tämä on tärkeätä työtä hakiessa.
Jos menet asiakaspalveluun, niin varmasti ymmärrät syyn ettei ehkä työpaikkaa automaattisesti napsahda, jos Suomenkielen taitoa löydy. Ymmärtänet varmaan, ettei 5 miljoonaa ihmistä voi olettaa puhumaan äidinkielenään Englantia, jos miehesi sitä puhuu.
Eli jahka kieliongelma on ratkennut, niin varmaan töitä löytyy. On toki aloja ja huippuosaajia, joiden ei tarvitse osata Suomea;)
Jos miehesi olsi esim. musta, niin valitettavasti työn saanti monimutkaistuu. Jokaisella kansalla ja ihmisellä on ennakkoluulonsa. Yksi vahva on se ettei mustaa koeta kovin työn ahertajaksi, taas kuin Aasialaisia pidetään automaattisesti ahertajina.
Sitten toi iänikuinen hyväksymisen tarve meiltä miehiltä, niin voisit lukea toisen vastaukseni tuolla toisaalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000430&posting=22000000030762938
Luonnollisestikin se huolettaa, että miten sopeutuu ja tulee kohdelluksi vieraassa maassa, mutta kuten sanoit tilanne on helpompi koska mies on valkoihoinen. Mitään sen suurempaa hyväksyntää en suomalaisilta miehiltä odota kuin asiallista kohtelua, sillä itsehän ratkaisuni joka tapauksessa teen ja päätösteni takana seison. Minuun on hänen kotimaassaan aina suhtauduttu hyvin ja ihmiset ovat tuntuneet olevan lähinnä kiinnostuneita siitä millaisen suomalaisnaisen poikaystäväni on löytänyt.
En luonnollisestikaan oleta, että koko Suomi opettelee nyt englantia tai muita kieliä poikaystäväni takia. Asiakaspalvelutehtävistä mies ei ole kiinnostunut, vaikkakin uskoisin hänen sellaisia saavan jos haluaisi turistien kanssa työskennellä.
Kielitaito on mielestäni tärkeä myös muista syistä ja niinpä hän on suomea jo jonkin aikaa opiskellutkin. Yhteiskuntaan integroituminen ja suomalaisen mentaliteetin ymmärtäminen on paljon helpompaa kun omaa hyvän kielitaidon. Ja sitten vielä ihan perhesyistä ja omasta itsekkäästä ajattelutavasta johtuen haluan että mieheni puhuu minun äidinkieltäni ja tullakseni puolitiehen vastaan opiskelen myös jatkuvasti hänen kieltään.
suomalisten naisten suhtautumisen ainakin ulkkismieheesi tiedät, koska itsekkin olet nainen.
Elikä naiset yrittävät työpaikalla mielistellä kaikin mahdollisin keinoin miestäsi, etenkin jos miehelläsi sattuu olemaan tumma tukka.
Samat suomi-naiset syyttävät Suomea sen säätä ja kaikkea mahdollista suomalaisten miesten viaksi ja syyksi, kun kertovat tosiasioita Suomesta ulkkismiehellesi. Suomi-naisella on hyvä itsetunto!
Sitten suomalaiset miehet huomaavat jossain vaihesssa tämän naisten sairaalloisen suhtautumisen ulkomaalaiseen mieheesi ja hänen kansallisuutensa....ja jostain ihmeen syystä suomimiehet eivät pidä tästä.
Sen pitunen se...ja kenen on syy? No tietenkin suomalaisten miesten!!!!
En tietenkään voi muiden naisten puolesta puhua, mutta itse en ole koskaan juossut kenenkään perässä sen enempää hiusten värin kuin passinkaan takia. Erikoinen tuo ajattelutapasi ja luulen, että otos, johon perustat nuo mielipiteesi on aika pieni.
Sitä en kuitenkaan kiellä, etteikö niitä naisia myös minun poikaystäväni perässä joskus juoksisi. Ei tarvi edes Suomeen asti mennä, niitä löytääkseen.
en voi keskustella kanssasi.
Sheriffi poistaa kaikki kirjoitukset jotka eivät jollakin tapaa eivät miellytä KAIKKIA naisia ja jos etenkin jos hän tajuaa että kirjoittaja on suomalainen mies.
"Sitä en kuitenkaan kiellä, etteikö niitä naisia myös minun poikaystäväni perässä joskus juoksisi. Ei tarvi edes Suomeen asti mennä, niitä löytääkseen."
Heh, tuskinpa kukaan miehesi kotimaan nainen häntä kelpuuttaisi. Suomalaisten naisten ulkkismiehet ovat yleensä se last turkey in the shop. :)
Mutta tulet kyllä tosissaan yllättymään, jos Suomeen muutatte. Kaikki, ja siis ihan oikeasti _kaikki_ naiset ovat hänen kimpussaan ulkomaalaisuutensa takia. Ja kun kerta miehesi ei ole huomioon naisilta tottunut, on melko todennäköistä että hän jossain vaiheessa sortuu pettämään. :(
On varmasti turha huomauttaa, että kirjoitin sanan JOSKUS tuohon lauseeseen, jota lainasit. Se on täysin normaalia, että ihmiset osoittavat kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan, vaikka sinun kohdallasi näin ei ehkä olisikaan.
Turhautumisesi ainaiseen torjutuksi tulemiseen voit purkaa jossain muualla. Kiitos.
Sanoin vaan, että sinun kannattaa ihan _oikeasti_ varautua siihen, että miehesi suosio naisten silmissä nousee kattoon jos muutatte Suomeen, ja että hän tulee saamaan todella paljon suoria ja vähemmän suoria seksitarjouksia naisilta. Miehestäsi sitten riippuu, mitä hän tälle asialle tekee, mutta koska hän tod.näk. on kotimaassaan ollut paljon vähemmän suosittu, kiusaus voi muodostua kovaksi...
Sanoisin omiin kokemuksiini perustuen, että kunnollisen työn saanti voi olla vaikeampaa kuin ylempänä kirjoittaneet uskovat.
Ensinnäkin, kaupallisen alan työt ovat useimmiten juuri tuollaisia paperinpyöritys- ja toimistohommia, joissa on myös usein kokouksia ja kontakteja asiakkaisiin/yhteistyökumppaneihin. Kielitaidon taso, joka näihin hommiin vaaditaan on erittäin korkea. Tyypillisesti työntekijän pitää pystyä suullisesti kommunikoimaan virallisemmissa yhteyksissä, esim kokoukset, esitykset jne. sekä juttelemaan tarpeen tullen myös kevyemmin esim. asiakkaiden kanssa. Toisaalta pitää useimmiten pystyä myös tuottamaan kunnollista korrektia asiatekstiä ja ymmätärmään sellaista sekä hoitamaan esim. oma sähköpostiliikenteensä. Ihan vuodessa ei taida tuolle tasolle päästä, jollei pohja ko. kielessä ole todella hyvä. Puhun kokemuksesta, muutin muutamia vuosia sitten ulkomaille, maahan jonka kielestä osasin vain perusteet. Koulutukseni on kauppakorkeakoulu. En ole vieläkään sillä tasolla, että pystyisin kaikkiin kaupallisiin töihin tällä kielellä. Varsinkin viralliset suulliset tilanteet ovat hankalia, pitäisi pystyä tuottamaan erittäin hyvää kieltä ja mielellään ilman aksenttia. Myös kirjallisten dokumenttien laadinta on melko vaikeaa. Toinen asia on sitten se, että kaupallisella alalla (ja monissa muissa hieman yleisluontoisemmissa ammateissa) rekrytoinnissa on keskeistä, että on ns. "hyvä tyyppi" ts. rekrytoija pitää hakijasta. Ulkomaalaisen on tässä asiassa melko vaikea kilpailla suomalaisten kanssa. Joku umpitekninen ammatti olisi siinä mielessä ulkomaalaiselle parempi, että näissä hommissa keskitytään työntekijöitä haettaessa sopivien erikoistaitojen osaamiseen eikä niinkään hakijan luonteeseen.
Jonkinlaisen toimistotyön löytäminen olisi varmasti melko helppoa, mikäli miehesi äidinkieli on englanti. Aika monessa paikassa tarvitaan jatkuvasti oikolukua ja julkista esiintymistä englanniksi, ja näihin hommiin äidinkielen puhuja olisi todella haluttu. Muista kielistä ei taida olla vastaavaa hyötyä.
Tuttavapiirissäni on ollut useampia länsi-eurooppalaisia, joilla on ollut kaupallinen tms. hieman yleisluontoisempi koulutus ja he ovat joutuneet parin vuoden kuluttua palaamaan kotimaahansa Suomesta, koska työtä ei vain ole löytynyt. Kannattaa miettiä, mitä teette, mikäli miehelle ei vaan ura Suomessa aukea.
Uskon, että tuo kielitaito asia riippuu juuri paljon siitä, millaiseen yritykseen hakeutuu töihin ja monessa tapauksessa se varmasti on ongelma. Suomeen ei mielestäni kannata tulla ellei ole valmis tosissaan opiskelemaan kieltä. Suomenkieli on myös niin pienen ihmisryhmän puhuma kieli, että aksentti erottuu helposti joukosta kun taas englanninkieltä puhuttaessa se helposti hukkuu massaan kun niin monella on jonkin asteinen aksentti.
Aika sen sitten näyttää, että miten suuri ongelma tästä kieliasiasta kehkeytyy, mutta jos muutto toteutuu, niin on tietysti tehtävä realistinen suunnitelma siitä, miten kulttuuriin, kieleen ja yleensäkin elämään toisessa valtiossa sopeutuu kuitenkaan unohtamatta omia juuriaan.
Kuvaamassasi tapauksessa on kyllä hyvä olla myös se suunnitelma, mitä tehdään, jos mies ei haluakaan jäädä Suomeen. Valitettavasti tuolla taustalla on ihan oikeasti mahdollista, että työura ei aukene ts. joutuu joko ns. hanttihommiin tai työttömäksi. Siinä käy helposti niin, että pois Suomesta on se paras tai ainoa ratkaisu. Lisää vaikeutta tuo se, että mies on jo valmistunut ja työelämässä. Jos Suomessa olo on vain hanttihommaa/työttömyyttä/kielikursseja, niin hyvin äkkiä voi tulla paniikki, että mikäli tätä jatkuu pitkään, paluu kotimaahankin (tai muutto kolmanteen maahan) voi vaikeutua, koska työnantajat eivät sielläkään katso hyvällä pitkiä taukoja työhistoriassa.
Olisiko jatko-opiskelu mahdollista? Se voisi olla yksi keino, jolla pääsisi heti ns. järkevän tekemisen pariin Suomessa. Mielestäni olisi myös hyvä, mikäli voisitte olla Suomessa pitkällä vierailulla (ainakin kuukauden, kesäloma-aikojen ulkopuolella) ennen muuttopäätöksen tekoa. Tänä aikana mies voisi ihan tosissaan yrittää työnhakua ja saada tuntumaa Suomen työmarkkinoihin.
Olemme keskustelleet myös mahdollisuudesta lähteä opiskelemaan ja mies ei tunnu olevan kovin kiinnostunut asiasta, joka toisaalta on ihan ymmärrettävääkin, kun on jo korkeakoulutuksen hankkinut. Toisaalta se on molemmilla tiedossa, että kompromisseja uran suhteen on ainakin aluksi pakko tehdä jos yhdessä halutaan ollaan.
Kolmanteen maahan muutto tuntuisi siinä mielessä ihan hyvältä ratkaisulta, että suhde olisi tavallaan tasapuolisempi kun kummallakaan ei olisi niin sanottua kotikenttäetua, jolla tässä tarkoitan nyt ihmissuhteita, tuttua ympäristöä ja myös avoimempia työmarkkinoita. On raskasta jättää läheiset ihmiset, suunnata toiseen maahan ja sijoittua toisen jo valmiiseen elämään ja ympäristöön, vaikka kuinka rakastaisi. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla myös sitä niin sanottua omaa elämää, jotta tarpeen tulleen voi vähän tuulettua siitä parisuhteen arjestakin ja tavata omia ystäviään.
Jos Suomeen muutto nyt sitten päätetään toteuttaa niin tuo pitkän loman vietto Suomessa tulee varmasti toteutumaan. Voihan olla, että Suomi yhteiskuntana ei ole sellainen johon poikaystäväni osaisi sopeutua, vaikka saisikin töitä.
Itse olen joka tapauksessa sidottu Suomeen vielä joksikin aikaa ja tuo kolmanteen maahan muutto on siis jäissä nyt ainakin jonkin aikaa.
Me valitsimme kolmannen maan ja se oli meille kaikin puolin onnistunut valinta. Miehelläni on kaksi maisterin tutkintoa, yksi USAsta ja toinen Ranskasta (laki & taloustiede), suomeakin hän puhuu välttävästi, sen lisäksi myös saksaa sujuvasti. Sellaista työpaikkaa ei kuitenkaan hänelle irronnut, että olisi kannattanut Suomeen jäädä. Huomasin nopeasti, että itsellänikin oli paremmat uraan liittyvät mahdollisuudet muualla Euroopassa. Ystäväpiiri kasvaa ja uudesta kotimaasta on tullut se meidän yhteinen tärkeä yhdistävä juttumme. Ei sitä askelta tarvitse pelätä.
Kokeilemme todennäköisesti ensin siipiämme Suomessa ja sitten jos näyttää siltä, että työtä ja tavallista elämää ei irtoa minun kotimaassani niin lähtö kolmanteen maahan on perusteltua. Sittehän sen näkee mihin elämä kuljettaa. Tietysti haluaisin olla lähellä perhettäni ja muutto esim. rapakon taakse tuntuu vielä kaukaiselta idealta.
minulla on ulkomaalainen, valkoihoinen, kristitty mies joka oli ehtinyt työskennellä suomessa melkein 10 vuotta kun tapasimme. Kun saa työpaikan niin saa kelakortin sekä oman sosturvatunnuksen. eli naimisiin ei tarvitse mennä. ennakkoluuloja ei ole ollut eikä niihin ole törmätty. Kukaan ei ihmettele ulkomaalaista miestäni tai sitä miksi hän on täällä.
Suhtaudutaan sillä tavalla että huh huh.
Itse olen suorittanut merkonomi tutkinnon kevällä 2007 ja edelleen työtön.
Olen hakenut tuhansiin paikkoihin mutta ketään ei edes soita haastatteluun.
Työkokemusta on mitä nyt on ehditty saamaan työharjoitteluiden kautta.
Olen valkoihoinen ja normaali 20 kymppinen nainen.
Olen asunut Suomessa jo 15 vuotta.
Eli miten suhtaudutaan? Siinä sinulle vastaus.
Ja ei Suomea ketään opi yhdessä vuodessa, kieli on tosi vaikea ja muutenkaan noitten kielikurssien kautta oppii vähemmän kuin jos on suomalaisten keskuudessa...
Anteeksi kirjoitusvirheet =)
... sama tilannehan sinulla voisi olla syntyperäisenä suomalaisena vastavalmistuneena merkonominakin, joten ei se nyt yksinomaan ulkomaalaisuudesta johdu.
Minä en usko hetkeäkään, että työttömyytesi johtuu siitä, että olet ulkomaalaissyntyinen. 15 vuotta Suomessa ja menet ihan täysin suomalaisesta. Todennäköisesti syyt ovat jossain ihan muualle.
Kuten jo aiemmin mainitsin niin mies ei ole täysin ummikkona tulossa, vaan on jo opiskellut hyvän aikaa kieltä, vaikkei sitä vielä sujuvasti puhukaan. On täysin itsestä kiinni kuinka kauan kielen oppiminen kestää. Tiedän tapauksia, jotka ovat jo puolentoista vuoden opiskelun jälkeen puhuneet erittäin sujuvaa suomea. Aksentti ei tietenkään ole kokonaan kadonnut, mutta kielitaidolla on pystynyt työskentelemään asiakaspalvelutehtävissä. Toisaalta olen todistanut myös tapauksia, jotka eivät koskaan oppineet puhumaan suomea kunnolla. Itse puhun viittä kieltä (suomi mukaan luettuna) ja en ole kovin monia vuosia sinua vanhempi. Kyse on mielenkiinnosta ja vaivannäöstä.
Syntyperäinen suomalainen olen, joten en tiedä työnsaannista ulkomaalaisena mitään.
Hyvin on puoliskoni työllistynyt, liiankin hyvin. Lisätienasteja pitsakuskina, mietin vaan että kannattaakohan se... työmoraali on kyllä aivan toinen kuin itselläni.
Työnsaanti on vaikeaa. Hanttihommia on tehtävä. Jos et tee, sinun katsotaa olevan luuseri. Eli parenpi vain yrittää jotain tehdä, vaikka sohvaperunana saa saman rahan.
Uskon että tavallisella asenteella tulee miehesi toimeen hyvin. Varsinkin jos ei ihan masennu jokaisesta ikävästä kommentista ja uskoo itseensä, olemalla silti nöyrä. Aina saa kysyä, jos ei heti ymmärrä! Joiltakin se vaatii "alistumista", mutta eiköhän se kannata...
Mites sitten, meinaatteko olla kauan suomessa? Työlupa on työlupa mutta avio olisi vissiin helpompi pitemmänpäälle.
zemppiä teille!
Tuo avioliitto on myös ollut keskustelun alla jo pitempään ja tietysti toiseen maahan muutto on suuri sitoumus jo sinänsä. Ajasta en osaa sanoa mitään sen suurempaa, riippuu niin paljon juuri tuosta työn saannista ja siitä, miten mies sopeutuu uuteen kulttuuriin ja järjestelmään. Jos kaikki menee hyvin niin miksei sitten vaikka ihan lopullisestikin.
Mukava kuulla, että miehesi on saanut hyvin töitä ja että olette saaneet yhteisen elämän toimimaan. =)
sitä tässä pohditaan, että toimiiko se suhde... fiilikset maassa, siksi netissä notkun...pihalle pitäs vissiin kangeta.
Tervetuloa kumminkin!
Laita muuten miehesi kirjottelemaan tälle palstalle!!! Jos tän kestää nii pärjäätte varmasti =)