Onko kellään kertoa kokemuksia parisuhdeterapiasta; yksin, yhdessä tai erikseen? Onko mitään hyötyä, jos vain toinen käy, toisessa osapuolessa kun ei kuulemma ole mitään vikaa? Mitä terapiassa tehdään jne.?
Kokemuksia parisuhdeterapiasta?
jiitu
2912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos toisessa osapuolessa ei ole mitään vikaa, niin miksi mennä pariterapiaan? Yhtä hyvin se "vika"puoliso voi muuttaa tapojaan ja asennettaan.
Ei sinne kannata mennä, jos vain toisessa on vikaa. Pariterapian onnistumiselle on olennaista, että molemmat haluavat saada liiton toimimaan ja ovat valmiit tekemään töitä sen eteen. Uppiniskainen minussa-ei-ole-mitään-vikaa, ei anna ajatusta, että molemmat haluaisi olla avioliitossa. Ilmeisesti tämä uppiniskainen on valmis eroamaan tai elämään sellaista elämää kuin nytkin.
Exäni lähti terapiaan, koska minä halusin. Hän kuvitteli, että kun käydään siellä puutaheinää lopisemässä, niin liitto jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Ei jatkunut, erottiin.
Ei päästy väestöliiton terapiaan kun meillä ei ollut lapsia. Siihen asti luotin että saadaan apua ongelmien ratkaisemiseen, kun ei itse nitä keksitty... koska oli niin vahva tunne että meidät on luotu toisillemme mutta ollaan vaan eksytty raiteilta. Mutta sitten oli paras luovuttaa kun ei vuodesta toiseen päätä seinään viittiny hakata. Jos ei yksin pärjää on apuun turha luottaa. Sellasta tää maailma on. Eron jälkeen olin pitkään tosi turhautunut ja huono olo. Vähän vieläkin. Enää en miestä ota kun en niiden kanssa sitten vissiin osaa elää... tai ne mun kanssa. Silti kaipaan exäni läheisyyttä kunnes muistan ne huonot hetket.