Kun tajusin jääväni työttömäksi ja lisäksi en päässyt hakemaani jatkokoulutuspaikkaan, masennuin.Olen lisäksi nyt toista vuotta saikulla.
Ajattelin että olen tyhmä ja kuulun niihin tyyppeihin, jotka päivät pitkät lorvailevat, ovat laiskoja ja taakoittavat verorahoja.
No, olen päässyt vihdoin yli pahimmasta.Sain ulos heitettyä (siitä on kyllä jo pitkä aika) epävirallisen kämppiksen, ja koko ärsyyntyminen siihen touhuun on laantunut. Kahta harrastusta olen pistänyt tauolle sairauden takia, ja viime päivinä olen alkanut optimistisesti suunnitella paluuta niihin, tulevaisuudessani.
Minulla on alempi ylioppilaspohjainen koulutus ja kun en nyt siihen yhteen jatko-opiskelupaikkaan päässyt, täytyy vain jaksaa yrittää toista kertaa johonkin toiseen tai why not samaan uudestaan.
Tiedän että yleinen käsitys työttömistä naisista on aika kielteinen, suorastaan ivallinen, vaikka samalla myös nauretaan miesvaltaisten alojen naistyöntekijöille.
Tajusin vasta tällä viikolla että oma asenne elämäänsä on tärkeintä ja tulevaisuuteen on pakko syöksyä, kun aikaa ei voi pysäyttää. Voin ennen niitä uusia haasteita "lorvailla" ilman häpeää noin puolitoista vuotta: tehdä sudokuja, panostaa kotona viihtymiseen (kun oli se kämppis, kaikki meni pieleen mun kannaltani, haluan pitää kylppärini sittenkin vain itselläni, samoin puuron keittämiset ja nukkumaanmenoajat!). Voin lukea ja kuunnella radiota ja TVstä ovatkin jo tuttuja erilaiset tietovisat ja seuraan paljon erilaisia urheilu-ja terveysaiheisia ohjelmia.
Keksin uudeksi tälle elämänvaiheelleni sopivan harrastuksen terveellisestä ruokavaliosta ja ulkoilusta kauniissa luonnossa.Ensi kuuhun olen suunnitellut myös paria museovierailua.
Jos joku ei voi sietää mun samoja vaatteita ja friikkeytynyttä retiisien syöntiä, se ei enää haittaa..En haaveile läheisestä ihmissuhteesta, joskin ulkoilututtavia voisin kuvitella tapaavani ennemmin tai myöhemmin. Sellaisia etsisin älykkäistä ja myös hieman terveyshulluista naisista.
En missään nimessä jaksa enää kadehtia työssäkäyviä. Tehyn lakkotaistelu kauhistutti mua, onneksi en ole tehyläinen saati lainkaan kyseisellä alalla. Hieman riipaisee tieto jonkun toisen pääsystä tavoittelemaansa opiskelupaikkaan, mutta yritän kanavoida sen kateuteni uuteen mielenkiintoon itsessäni johonkin pyrkimiseen. Ulkonäöstä on tullut elämän sivuseikoista pienimpiä, kun olen sairaana ollut monia öitä nukkumatta ja silti nujertavan väsynyt..Hyvää jatkoa kaikille! Olen silti ihan ookoon näköinen: positiivisesti pyöristäen olen laiha, melkein D-kuppinen ja kasvoiltani ihan raikkaan sporttisen näköinen.Joten uskon kelpaavani tähän (työttömään, sairaaseen) elämääni. Kampaajalle myös ensi kuussa, ja monisävyinen tummempi kestoväri talven iloksi ;>
(yksin ei ole se joka katsoo voittopottia ja rahasampoa)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Et ole ainoa, jolle ei nyky-yhteiskunnassa ole käynyt hyvin. Minulla on korkeampi yliopistotutkinto ja jatko-opinnot päälle. Mitä olen saanut? Pätkätöitä olen tehnyt yli kymmenen vuotta. Tällä olen hetkellä töissä, mutta sopimus on tehty neljäksi kuukaudeksi.
Omalta kohdalta keskittynyt seuraavaan; 1) miettinyt, mitä todella haluan tehdä elämässä (niihin satsaan), 2) terveelliset elämäntavat (liikunta, ruokailu,riittävä lepo), 3) valoisa ja minimalistinen koti (ei turhia hankintoja) ja 4)taloutta kohennan vaikka hiljaa (pyrin saamaan säästöön pahan vaivan varalle).
Yhtä, mistä en luovu, on innostus uusiin asioihin, itsensä kehittämiseen ja työstä nauttimiseen. Silloinkin olen työtön, niin kukaan ei estä kehittämästä itseään.
Olen lopettanut äänestämisen ja en välitä seurata kaikkia uutisia. Huolehdin eläimistä, ystävistäni ja lähisukulaisista. Muista en enää välitä.. Saavat pärjätä omillaan.. Varmasti piste i:n päälle oli tämä Tehyn lakko..
Toivon, että sait uutta ajateltavaa näistä ajatuksista. Pysy liikkeellä, pidä kiinni unelmista. Kaikkea ei voi saada, mutta kaikesta ei tarvitse luopua. Tsemppiä!