AY: liikkeethän

Kyllä ay: liikkeet ovat bisnestä sanan varsinaisessa merkityksessä.Suuret omaisuudet
kerätään "lakkokassojen nimelle" vaikkakin
se on kiinteistöissä ja muussa rekvisiitassa.
Jäsenistö pidetään tyytväisenä pienin korotuksin
muutaman vuoden välein . Vaikkakin se pitää hankkia lakolla tai irtisanoutumisella . Kun
firman palkkaamat neuvotteliat eivät saa mitään
aikaan . Viimeisen yön neuvotteluista tullaan
kameroiden eteen tukkasilmillä kertomaan miten
raskasta ja vaikeaa oli sovun synty. Näin taas
tienattiin 2 - 4 v, sopimus ja lekottelu
pullansyöntiin . Näin pyörii BISNES
1106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun sinulla on noin painavaa sanomista, kehoittaisin sinua hakeutumaan/ehdokkaaksi oman liittosi johtokuntaan/hallitukseen ja valtuustoon/edustajistoon.

Siellä on oikeat foorumit kritisoida ja kysellä kuinka rahoja käytetään, tokihan se oikeus on sinulla liiton jäsenenäkin, suora yhteydenotto hallituksen jollekulle jäsenelle ja ns. virallinen kysely, niin vastauksetkin pitäisi saada.

Mutta voihan olla niin,ettet ole ollenkaan jäsen, kyllähän sinä muuten tämän jo tietäisitkin!

Kysyjälle vastataan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bisnestä kirjoitti:

Kyllä ay: liikkeet ovat bisnestä sanan varsinaisessa merkityksessä.Suuret omaisuudet
kerätään "lakkokassojen nimelle" vaikkakin
se on kiinteistöissä ja muussa rekvisiitassa.
Jäsenistö pidetään tyytväisenä pienin korotuksin
muutaman vuoden välein . Vaikkakin se pitää hankkia lakolla tai irtisanoutumisella . Kun
firman palkkaamat neuvotteliat eivät saa mitään
aikaan . Viimeisen yön neuvotteluista tullaan
kameroiden eteen tukkasilmillä kertomaan miten
raskasta ja vaikeaa oli sovun synty. Näin taas
tienattiin 2 - 4 v, sopimus ja lekottelu
pullansyöntiin . Näin pyörii BISNES

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu