ihana naapuri

Naapurissani asuu aivan ihana mies johon olen ollut ihastunut jo alkukesästä asti. Hän asuu yksin, on eronnut jo vuosia sitten ja hänellä on eskari-ikäinen poika, joka asuu äitinsä luona, mutta on yleensä viikonloppuisin isänsä luona.

Mietin nyt vain että miten ihmeessä voisin lähestyä tätä miestä kun olen hänen kanssaa vain vaihtanut silloin tällöin muutamia sanoja ohimennen pihalla. Tiedän ettei hänellä ole ketään naista, tulee töistä kotiin ja ei sitten yleensä paljon liiku muualle eikä hanen luokseenkaan ole yhtään naista näkynyt menevän.

On hirmu mukava ja minun makuuni kaikin tavoin. ikäeroa on tosin aika reippaasti, 19 vuotta. Mutta en usko sen olevan ongelma. Eli siis miten lähestyn häntä, en voi vain ovelle yhtäkkiä törmätä, kun ei ole edes mitään tekosyytä enkä pihallakaan viitsi notkua kun asun vielä vanhempieni luona. En tiedä onko hän edes koskaan ajatellut minua puoliksiskaan sillä silmällä. Ja en usko että hänelle edes koskaan tulisi mieleen ajatella sillä silmällä koska emme pihalla törmää kuin aniharvoin.

Joskus vain tuntuu että sekoaa ellei saa tuota miestä lähelleen edes hetkeksi.
3888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lähetä hänelle viesti esm. sähköpostilla tai
kortti tekstari tai jokin muu tapa. Yleensä
jo suhteessa olleet miehet, osaavat suhtautua
asiaan oikeen,eivät naura tai loukkaa toisen tunteita, olipa kyseessä sitten kuka tai minkä ikäinen ihminen tahansa. Rohkeutta se vaatii ,mutta miehet arvostavat sitä.

Äänestä

luulin jo olevani se naapurin mies:)no en valitettavasti ole,olen kans eronnut ja pieni poika minulla ja naista ei täälläkään näkynyt naapurissakin kyllä heitä on vapaitakin ,hienoa kuulla että vanhemmat miehet nuoria naisia joitakin saattaa kiinnostaa,mä en juuri kanssa käy missään töitä lukuunottamatta ,baareissa sillointällöin ei vaan natsannut vielä ,luulen että naapurit pitää minua vähän outona tai jopa hulluna olen kuitenkin ihan "normaali mies" elämää jo sen verran kokenut että voin sanoa että naisen kannattaa käyttää ns.suoraa toimintaa
mieheen eli lähetä esim txtviesti tai kortti ja vie se suoraan kotiin joulukin tulossa ps.
tai pyydä apua vaikkapa polkupyörääsi ja avun kun saat vastapalvelukseksi tarjoa lapsenhoitoa illaksi.

Äänestä
  • pitävät sinua hulluna? ja mistäs tiedät ettet ole se naapurin mies? :) no aika pieni maailma saisi kyllä olla jos näin sattuisi. Ja minun naapurissani ei yhtäkään sinkkunaista asu, ovat kaikki pariskuntia ja 50-60 ylittäneitä. Se minun naapurini on moottoripyörämiehiä.. ajattelin juuri että jos saisi itsensä ujutettua hänen luokseen jonkun palveluksen varjolla. Mutta tosin en usko että hän tajuaisi minulla olevan tunteita häntä kohtaan jos en suoraan kaulaan kiinni tarraisi:) Noh enpä tiedä kannattaako edes haaveilla ..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä mä teen kirjoitti:

Naapurissani asuu aivan ihana mies johon olen ollut ihastunut jo alkukesästä asti. Hän asuu yksin, on eronnut jo vuosia sitten ja hänellä on eskari-ikäinen poika, joka asuu äitinsä luona, mutta on yleensä viikonloppuisin isänsä luona.

Mietin nyt vain että miten ihmeessä voisin lähestyä tätä miestä kun olen hänen kanssaa vain vaihtanut silloin tällöin muutamia sanoja ohimennen pihalla. Tiedän ettei hänellä ole ketään naista, tulee töistä kotiin ja ei sitten yleensä paljon liiku muualle eikä hanen luokseenkaan ole yhtään naista näkynyt menevän.

On hirmu mukava ja minun makuuni kaikin tavoin. ikäeroa on tosin aika reippaasti, 19 vuotta. Mutta en usko sen olevan ongelma. Eli siis miten lähestyn häntä, en voi vain ovelle yhtäkkiä törmätä, kun ei ole edes mitään tekosyytä enkä pihallakaan viitsi notkua kun asun vielä vanhempieni luona. En tiedä onko hän edes koskaan ajatellut minua puoliksiskaan sillä silmällä. Ja en usko että hänelle edes koskaan tulisi mieleen ajatella sillä silmällä koska emme pihalla törmää kuin aniharvoin.

Joskus vain tuntuu että sekoaa ellei saa tuota miestä lähelleen edes hetkeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu