Itse tienaan keski-ikäisenä ylemmän kk-tutkinnon suorittaneena miehenä vain 2740 e/kk. Moni lukion kaveri tienaa nykyisin kolme-neljäkin kertaa enemmän. Mutta: he ovat kirjaimellisesti naimisissa työnsä kanssa, vastuu, vaatimukset, kiire, työajan pituus jne pitävät siitä huolen. Itse teen hivenen suorittavan tason asiantuntijatyötä julkishallinnossa, työaika 7 h 45 min johon jää jkv luppoaikaakin. Työpäivän jälkeen on täysin virkeä olo, jaksaa harrastaa vielä vapaa-ajalla ja perheellekin jää aikaa. Tulen toimeen juuri sopivasti omille tarpeilleni myös taloudellisesti.
Itse arvostan tätä tilannetta huomattavasti enemmän kuin suurempaa palkkaa. En kadehdi hoitajia enkä edes Fortumin optimojohtajia, se on heidän elämäänsä, tämä on minun. Kun tällä tavalla jokainen pystyisi suhtautumaan elämään, eli näkisi elämässä muunkin kuin työn, olisi varmasti mielenterveysongelmia ja alkoholsimia vähemmän, samoin avioeroja.
Itse arvostan tätä tilannetta huomattavasti enemmän kuin suurempaa palkkaa. En kadehdi hoitajia enkä edes Fortumin optimojohtajia, se on heidän elämäänsä, tämä on minun. Kun tällä tavalla jokainen pystyisi suhtautumaan elämään, eli näkisi elämässä muunkin kuin työn, olisi varmasti mielenterveysongelmia ja alkoholsimia vähemmän, samoin avioeroja.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet kyllä oikeassa että pitää ottaa kaikki aspektit huomioon ja puntaroida näitä omien mieltymysten mukaan. Itsellä työ on kuitenkin aika iso osa identiteettiä, joten en oikein ainakaan tässä tilanteessa (28v, ei vielä lapsia) oikein jaksaisi motivoitua ns. rauhallisesta työstä. Kaikki raha tulee tällä iällä vielä hyvään käyttöön - asunnot, autot, eläminen ja sijoituksiin/säästöihinkin pitäisi kerryttää tasaista virtaa. Itseäni motivoi aika vahvasti myös työssä arvostus ja vaikutusvalta, kaiken kaikkiaan status työyhteisössä. Voi hyvin olla että painotukset muuttuvat jahka tulee perhe ja ikää mittariin lisää.
Ei oo hyvin asiat jos työ on iso osa omaa identiteettiä. Kyllä ihmisen pitää määritellä oma arvonsa muuten kuin mitä työtä tekee. Jos työ määrittelee sen mitä olet, niin sulla on kyllä todella huono itsetunto. Pitäisi osata arvostaa itseään ilman, että työ määrittelee identiteettiä.
Ja kun mono heilahtaa, niin sitä lähdetäänkin sitten hermolomalle. Voi olla että arvot menee uusiksi.
Itselläni on ikäisekseni ja koulutustaustaan nähden ura ja palkka aikamoisessa nousujohteessa, mutta en anna sen määritellä sitä kuka olen. Päinvastoin urani on ollut pitkälti nousussa siksi, että arvostan itseäni ja osaamistani ja olen osannut tuoda sen esiin nöyrällä tavalla.
Elän elämässäni myös maltillisesti. Pieni asunto, vanha polkupyörä, julkiset tai kävelen. Pukeudun kyllä siististi ja huolella ja pidän ulkonäöstäni huolta, suurin "syntini" on vaatteet, joihin menee vähintään 200 euroa kuukaudessa.
On hienoa, että aloittaja osaa arvostaa elämäänsä työn ulkopuolella. Oma aika ja stressitön työ ovat arvokkaita asioita. Itsekin toivoisin löytäväni vakaan, mielekkään työn, jossa huolet voi jättää työpaikalle. Jostain syystä vain ajaudun uraputkeen. Työpaikkaa vaihtaessani jo kohta minut halutaan ylentää ja antaa vastuuta. Johtuu ehkä myös siitä että olen nöyrä ja kunnioitan itseäni, työnantaja kai jotenkin näkee potentiaalini ja haluaa hyödyntää sitä (mikä tietysti työnantajan kannalta on ihan järkevää resurssien käyttöä).
Tuo mitä kirjoitit on hyvä näkökulma.
Tosin esitän tähän oman tilanteeni työn tärkeydestä ja etusijalla olemisesta;
29-vuotias, työtön, korkeakoulututkinto juuri hiljattain saatu, ei perhettä.
Kohta vuosi täynnä työttömyyttä, useissa haastatteluissa käyty mutta ei kelpaa "kun ei ole työkokemusta tarpeeksi".
JOS pääsisi tekemään oman alan työtä niin ei haittaisi vaikka palkka ei olisikaan tähtitieteellisiä summia. Tosin olen alkanut miettiä jotain tusinatyötä, harmittaa vain että usean vuoden koulutuksen voi huuhtoa viemäristä alas ja nekin vuodet tuli tuhlattua.
Pointti siis siinä että kun nyt kuukausitulo on 650 euroa kk josta täytyy maksaa kaikki eläminen, niin olen samoilla linjoilla ap:n kanssa että ehkä se korvien välin terveys on fiksumpi valinta kuin se ylipaksu tilipussi kuitenkin.
Ongelma on siinä, että nämä "paskahommat" eivät tule katoamaan mihinkään, joissa siis vaaditaan 100% omistautuneisuutta työlle. Niin kauan kuin näitä duuneja on, tarvitaan niille myös tekijä. Ja tietty raha houkuttaa niin monia ihmisiä, että sopivaa tekijää ei ole vaikea löytää. Toisaalta, ihmettelen silti, että joku vielä sinun iässäsi jaksaa moista, itselle ko. hommat ja raha kelpaisi, ikää vasta 26. Kokemusta tosin ei liene tarpeeksi niihin hommiin...
Miksi se meneekin aina niin päin, että kun on intoa ja halua tehdä tuollaisia hommia, ei ole tarpeeksi kokemusta. Kokemusta taas on heillä, joita ei enää niin kiinnosta olla naimisissa työn kanssa. Minä näen tässä selvän ristiriidan :D
Niin ja minä näen ristiriidan myös siinä, että millä helvetillä sitä työkokemusta onnistuu saamaan jos kukaan ei ota töihin.