ALKOHOLISTIEN LAPSET

harvassa nää alkoholisti perheet suomessa;)

Äitini oli alkoholisti. Kuoli 1,5 vuotta sitten viinaan ja lääkkeisiin juotuaan noin 15 vuotta. Itse olen 23 vuotias. Menin naimisiin, on lapsi ja koira ja kämppä. Kaikki pitäis olla hyvin. Vanhempiini on hyvät välit, äitiinkin oli... Itse otan jonkun verran. Minulla on taipumus masennukseen ja usein mietin lapsuudessa koettuja juttuja, kyllä ne vaikuttaa mun nykyelämään ja siihen mikä olen. Lapseni takia pysyn kasassa ja hoidan kaikki asiat parhaani mukaan, en ikinä halua samaa kokemusta omalle lapselleni. Aika näyttää sekooko pää vai onko luja luonne... Ei pidä liikaa miettiä. Ne on tapahtunut ja sille ei enää voi mitään. Kyl se siitä

Mutta en voi jättää vastaamatta!
Oikeastaan Lapsuudesta muistan kaikista parhaiten ne hetket, kun vanhempani joivat ja tappelivat.
sain itsekkin Paljon!!Fyysistä kuritusta, tosin silloin he olivat selvinpäin.
Asuin usein mummulla.
no, tulin 19-vuotiaaksi ja muutin ulkomaille töihin.
Vanhempani kävivät katsomassa pari kertaa vuodessa, "lapsen lastaan ja minua miestäni"
pää-asia kuitenkin oli halpa viina Laivalla ja aina!olivat juovuksisssa, eli en ikinä nähnyt heitä selvin päin.
Mutta, olen ollut 2 kertaa aviossa, ja sain sekä edellisestä Liitosta Anopista Äidin!
Samoin on nykyinen Anoppini sekä "Äiti että kaveri".
Mielenterveys ongelmista?
No, aina olen tuntenut itseni huonommaksi kuin muut, olen toki käynyt juttelemassa asiantuntijan kanssa, mutta vasta iän kkäämpänä olen huomannut, että syy ei ollut minun!
Teen kaiken!päinvastoin kuin omat vanhempani!
Itselläni on 4 lasta.
tottakai kun kysyt vaikuttaako tähän päivään.
mutta positiivisella tavalla.
en lyö Lapsiani, no tukka-pöllyä olen kyllä muutaman kerran joutunut antamaan,juttelen heille vietän kaiken vapaa aikani heidän kanssaa(milloin nyt eivät ole koulussa kavereillaan).
Turvaa olen saanut mieheltäni ja anopiltani!
Millaiset välit?
Äitini teki Itsemurhan tasan 3 vuotta sitten.
En vieläkään ole haudalla kyennyt käymään, jotenkin syytän siitä itseäni, vaikka tiedän että syy oli muualla.
mutta tiedän!Että hänellä on nyt parempi olla!
En ole Isäni kanssa tekemisissä, hän ei lähetä lapsilleni joulu tai synttäri kortteja, ei soittele hänellä on jo 2 vuotta ollut uusi "tyttö(nais-ystävä)" ei yksinkertaisesti ole mitään kiinnostusta eikä halua mennä käymään, tulee vain paha mieli.
Miten olen päässyt yli kaikesta?
Minulla on Koira Iso rottis, lenkkikaveri ja tietty koko perheen Lemmikki, Lapset, uimahallit siis koko tämä perhe elämä!!
En tiedä miten olisin pärjännyt jos olisin yksin!?!
Mutta näin hyvä tuuri nyt minulla kuitenkin on käynyt.
kohta tulee vanhempi 8v. koulusta, lupasin että laitamme yhdessä siskonmakkara keittoa kun läksyt on tehty.
aamu-päivä meni Pyykätessä ja Parvekkeen siivouksessa.
15.30 haen Eskarilaisen kotiin.
kl.17.45 alkaa heillä jumppa jos ei iskä kerkiä lkotiin minä vien heidät.
Eli nyt Pähkinän kuoressa:Päivä kerrallaan!
Ja yritän aina löytää "positiivisia" ajatuksia.
Jos tänään sataa vettä niin satakoot.
Eihän meistä kukaan makaa Teholla autokolarin jälkeen....
T:Ä
En tiedä oliko tästä mitään apua olisi kiva jos vastaisit!

oletko kasvanut alkoholisti perheessä?
lapsuuttani en,mutta nuoruuttani kyllä. isäni kuoleman jälkeen äitini alkoi ryypätä. ja minähän sain koko ajan haukkuja ties mistä asioista(esim.äitini juomat tyhjät kaljapullot pöydillä olivat minun syytäni, jouduin aina siivoamaan kaiken mitä äiti kännissä sotki.) kehtasi vielä sanoa mulle kun isäni vielä eli ja makasi hyvin sairaana sängyssä(syöpä)niin äitipä päätti sanoa mulle etten välitä isästäni pätkääkään!

jos oli niin vaikuttaako lapsena kokemasi asiat mielestäsi tähän päivään?
kyllä vaikuttaa, itsetunto nollilla(äiti haukkui vähän väliä läskiksi vaikka olin normaalipainoinen, itserakkaaksi paskaksi, kusipääksi jne.)tarve saada mieheltäni hyväksyntä jos haluan juoda yhden siiderin tai käydä illalla kaupassa(on niin paljon kaikkia normaaleja asioita mihin on saatava hyväksyntä)ja tämä johtunee siitä että mitään en voinut tehdä pelkäämättä raivokohtausta äidiltäni. hyvä kun vessaan uskalsi lähteä kesken keskustelun...ja en pysty luottamaan kehenkään, ainoa on mieheni kehen luotan ja senkin(luottamuksen) saavuttamiseksi meni pari vuotta.

kärsitkö mielenterveys ongelmista? masennusta on ollut, mutta lääkkeitä en suostunut syömään. olen huomannut että niin kauan kuin olen erossa äidistäni, ei ole masennus pelkoa.

kun tiedettävästi alkoholistin lapsilla on erittäin turvaton olo, kysynkin miten olet saanut elämääsi turvaa jos vanhempasi eivät ole sitä pystynyt antamaan? isäni ollessa elossa, sain häneltä turvaa, mutta hänen kuoltuaan olen pääasiassa saanut mieheltäni turvaa. aina kun olen jossain oudossa/uudessa paikassa tulee turvaton olo(varsinkin jos äitini on siellä), mutta jos mieheni on kanssani niin on turvallinen olo.

millaiset välit sinulla on vanhempiisi? äitiini aika huonot. ja niinkuin edellä mainittu, isäni on kuollut


käytkö vanhempiesi luona usein velvollisuuden tunnosta? en! käyn mahd. vähän, mutta tosin silloin ihan velvollisuuden tunnosta(itselläni on hänen eka lapsenlapsensa).ja kun asutaan eri paikkakunnilla eikä ole autoa niin emme pääse hänen luokseen usein :)

miten olet päässyt tämän kaiken yli hengissä/järjissä? mieheni avulla ja olen myös käynyt psykiatrilla(ja siitäkin äiti keksi asiaa: kielsi mua puhumasta hänestä ja hänen juomisestaan siellä. )ja nyt oma rakas lapseni

Olen kasvanut sellaisessa perheessä jossa vanhemmat kyllä hoitivat työnsä muttei aina lapsiaan niin kovin esimerkillisesti.Ja alkoholi oli viikossa n.2-4 päivää kuvioissa.Etenkin viikonloppuisin meillä vietettiin todella viinanhuuruista elämää.

Kyllä vaikuttaa edelleen se turvattomuus ja se että jouduin ottaa vastuuta liian pienenä.Veljeni on 5v. nuorempi ja minähän hänet hoisin.Paljon oltiin keskenämme iltoja ja öitä.Tietysti pelotti ja se epävarmuus oli raastaavaa.Tänä päivänä mun on vaikee jäädä yksin lasten kanssa kotio pitemmäks aikaa.Toki miehen työpäivä menee...;o)Tuntuu se vastuunottaminen yksin 5 lapsesta ylivoimaiselta.Positiivisesti vaikuttaa niin että olemme valinneet päihteettömän elämän.Miehenikin on valinnut saman linjan koska on nähnyt omat kamppailuni vielä aikuisena.Itsetunto on ollut kateissa kaikki nämä vuodet.Edelleen kamppailen itsetunto-ongelmien kanssa.Lapsena jos en ollut niin kuin äitini halusi sain totisesti kuulla siitä.No,mustahan tuli sit kaikkia miellyttävä kiltti lapsi ja nuori.Ja nyt 36veenä olen alkanu oppia tuntemaan itseäni!

Olen ollut jo vuosia mielenterveystoimiston asiakkaana.Ekan kerran v.-99 kun kolme ekaa lasta oli pieniä ja uuvuin täysin.Diagnoosina oli synnytyksenjälkeinen masennus.Mut siinä oli jo pitkään ollu sitä uupumusta ja "liikaa yrittämistä".Suoritin äitiyttä.Neljännen lapsen kohdalla sairastuin selkeeseen synnytyksenjälkeiseen masennukseen kun lapsi oli 10pvän ikäinen.Ja viimeksi vuosi sitten kun 5.lapsemme syntyi niin uuvuin ihan täysin.Ja nyt ei ole kyse itsensä uuvuttamisesta töitä tekemällä.Vaan sellasesta henkisestä uupumisesta.Jälleen yritin olla täydellinen äiti.Nyt olen vihdoin oppinut että rennon mukava äiti on paras äiti.Toki olen huomannut itsessäni ailahtelevuutta,pienetkin vastoinkäymiset on joskus liian suuria ja epävarmat tilanteet nostaa ahdistuksen.

Olen saanut turvallisen aviomiehen joka ei jokaisesta mun "jutusta" ole haukkumassa ja lähtemässä.Ja toki usko Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajana luo turvallisuutta elämään.

Minulla on hyvät välit vanhempiini.Olen antanut heille sydämestäni anteeksi ja jätin katkeruuden taakse.Helppoa ei tod. ollut,mutta katkeruuskin on rankka seuralainen.He varmastikin yrittivät parhaansa minkä taisivat.

Meillä on 300km välimatkaa mikä on ollut tärkeä pointti eheytymisessäni.Tapaamme,ja silloin kun tapaamme joko heillä tai meillä niin meillä on tosi mukavaa.Toki 5 lastenlasta auttaa asiaa.:o)
Se minkä jouduimme muutama vuosi sitten tekemään lasten kanssa selväksi oli alkoholinkäyttö.Me jouduimme kieltämään lastemme pääsyn heille koska eivät pysyneet selvinpäin.Nyt kun muutama vuosi oli kulunut,niin 3 vanhinta saivat mennä heille syyslomalla pariksi päiväksi.Kaikki meni onneksi hyvin.=o)

Hengissä kyllä,mutta täydes järjes...??Paljon olen oppinut vanhempieni "mokista" ja pyrin tekemään asiat toisin omien lasteni kanssa.Esim.en lupaa mitään jos en voi varmasti pitää lupausta.Pyrin olemaan mahdollisimman paljon kotona lasten takia ja vien ja haen heitä harrastuksista ja kavereilta.Teen paljon sellaisia asioita mitä toivoin lapsena vanhempieni tekevän.

Tulipa purkaus!Ja tekipä hyvää...=o) Voimia ja tsemppiä sulle äitisi auttamisessa.

vie "rapsutettavaksi" kampaamoon ja kylpylään,anna rakastaa omalla tavalla itseäsi, ei ehkä osaa näyttää tunteitaan...mutta, pidä hyvänä!

Ottihan nuo vanhemmat jokusenkin verran ja ihan sama olivatko jurrissa vai selvinpäin niin silti välillä tappelivat.
Ei, ei todellakaan vaikuttanut mitenkään itseeni.
Ehkä niin etten ole itsekäs, vaan lapseni ovat suuren huomion ja rakkauden keskellä.
Otan kyllä, mutta harvoin, sillä en halua pahoittaa lasteni mieltä.
Ennemminkin traumoja oikeasti on tuonut äitini heilahteleva psyyke ja lapsuuteni aikaiset pimeässä huoneessa puhutut pahat puheet isästäni.
Saan tehdä töitä jotta en pelkäisi miestäni.

No tässä oma kokemus:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000143&posting=22000000030831936

Mistä olet tuommoista saanut päähäsikään?

Mikäli äidilläsi on jatkuvasti ongelmia, jotka johtuvat enemmän tai vähemmän hänen vanhempiensa alkoholismista, äitisi täytyy tietenkin hakeutua ammattiauttajalle. Kognitiivinen terapia esimerkiksi voisi olla tulpanpoistaja, tai ellei terapiaan pääse, vertaistuki Al-Anonissa yms. http://www.al-anon.fi

Rakenna sinä oma elämäsi.

En varsinaisesti ole täysipäiväisesti kasvanut, mutta vanhempieni erottua isä alkoi juomaan ja aina kun kävin hänen luonaan viikonloppuisin ja lomilla, niin ainahan se juominen oli kuvioissa - ei joka päivä, mutta jokaisella käyntireissulla.

Lopulta juominen pahentui ja siitä tuli jokapäiväistä, jolloin äiti teki viisaan päätöksen ja ei antanut meidän vähään aikaan mennä isän luo. Luojan kiitos, en olisi halunnutkaan sinne!

Tämän tauon aikana (jonka siis äitini oli päättänyt) isä ajautui uuteen suhteeseen, muutti ulkomaille, jatkoi ryyppäämistä, sekin suhde katkesi, ajautui ryyppyporukkaan ja hänet tapettiin 43-vuotiaana (itse olin 17v). Tässä tarina lyhykäisyydessään.

Sitten näihin kysymyksiin...

- vaikuttaako lapsena kokemasi asiat mielestäsi tähän päivään?

Kyllä vaikuttavat ehdottomasti, ei ole sellaista ihmistä johon tuollaiset kokemukset eivät voi vaikuttaa. Vaikka hänen kuolemansa onkin vielä päällimmäisenä muistona, niin se ei kuitenkaan satu kaikista eniten. Se sattuu kaikista eniten ettei isä välittänyt itsestään ja lapsistaan, oli niin heikko ettei hakenut apua tai edes yrittänyt lopettaa - päinvastoin. Ja vaikka hän erosi naisestaan, niin hän ei palannut Suomeen. Hän ei uskaltanut, hän oli niin heikko. Se suoraan sanottuna v*uttaa enemmän kuin mikään muu, että ihminen voi olla niin "yksinkertainen".

Mutta eihän tämä elämä pelkkää kärsimystä ole, nämä asiat kun olen saanut pitkälti jo käsiteltyä ja päässyt kummituksista eroon (jotka vaanivat minua pitkän aikaan - melkein vuoden ja nukkuminen oli äärimmäisen hankalaa), NIIN elämä hymyilee. En halua tulla siksi samanlaiseksi heikoksi ihmiseksi, joka isäni oli. En hyväksy sitä, että jos minua kohtaa vastoinkäyminen luovuttaisin noin vain ja alkaisin juomaan tai tappaisin itseni. Höpö höpö, sen verran olen kärsinyt että nyt on minun aikana nauttia elämästä! :) Eli toisaalta voi sanoa että nämä kokemukset eivät ole ainoastaan pahoja, kaikesta löytyy nimittäin aina jotain hyvää oivallettavaa ;)

- kärsitkö mielenterveys ongelmista?
En kärsi. Kävin terapiassa puolisen vuotta isäni kuoltua ja silloin käsittelimme kaikki maailman asiat jotka minua oli vaivanneet ja lisäksi terapeutti kannusti minua suuntaamaan katseeni kohti tulevaisuutta, muistaen kuitenkin lähtökohtani. Isän kuoleman jälkeen tosiaan oli hieman epätodellinen olo ja olin näkeväni hänet joka puolella, ja olin varma että hänen ruumiinsa oli kaapissani yms. Se oli pahinta aikaa, kun ei saanut nukuttua kunnolla ja tuli yhä sekavammaksi, mutta en tiettävästi kuitenkaan muista ongelmista kärsinyt.

- kun tiedettävästi alkoholistin lapsilla on erittäin turvaton olo, kysynkin miten olet saanut elämääsi turvaa jos vanhempasi eivät ole sitä pystynyt antamaan?
Sisko oli turvani ja tottakai äiti silloin kun ei oltu isän luona. Myöhemmin myös isäpuoli, joka on sitten näyttänyt sitä miehen mallia.

- miten olet päässyt tämän kaiken yli hengissä/järjissä?
Se on vallan hyvä kysymys. Olen itkuni itkenyt ja itken vieläkin. Pahin virhe mitä voi tehdä on se, että sivuuttaa asian täysin ja jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut, siitä ne sairaudet tulevat, kun kasaa kaiken tuskan.

Lisäksi se on pitänyt järjissään, kun on oivaltanut elämän hienouden, vaikkei se kaikille ole yhtä loistokasta, niin jokaisen elämä on tärkeä, eikä missään nimessä saa alkaa vähätellä itseään ja syöksyä turmioon. Toisilla elämän haasteet vaan ovat kovimpia kuin toisilla - ja eihän haasteita voi olla ottamatta vastaan, muuten olet heikko! Elämässä on kuitenkin vielä jäljellä niin paljon nähtävää ja koettavaa, miksi heittää kaikki hukkaan?

Positiivisuutta kehiin ja elämä voittaa!

erias, 21.

Minulta ja sisaruksiltani löytyy yhteensä yksi paniikkihäiriö, kolme unihäiriötä, kaksi syömishäiriötä ja yksi ahdistuneisuushäiriö. Siis juuri tällä nimenomaisella hetkellä, nyt "aikuisena". Geneettistä taipumusta tällaisiin ei näyttäisi olevan. Eikä perheemme juopon alkoholiongelma edes ollut pahimmasta päästä, ja väkivaltaakin koki ja näki "vain" osa lapsista.

Turvaa...? Hyvä kysymys. Neuroottisista säännöistä, ruoasta, psyykkisestä itsesuojelusta joka omalla kohdallani ilmenee itseinhona (pidän itseäni paskana -> en pety). Ja myönnettäköön, parisuhteestani.

Välit vanhempiin. Toiseen vanhempaani välit ovat ihan ok, alkoholistivanhempaan teennäisen pinnalliset, kaikkien ulkopuolisten mielestä varmaan loistavat. Velvollisuusvierailuja on. Esimerkiksi nuorimman sisaruksen ei tarvitse kärsiä vanhemman möhläilyistä yhtään enempää kuin on pakko, joten tietyt traditiot ja juhlapäivät pitää.

Hengissä ja järjissä selviää yllättävän paljosta. Mulla on vielä asiat hyvin!

"oletko kasvanut alkoholisti perheessä?"

-Kyllä, isä on juonut kaikki vapaat.

"jos oli niin vaikuttaako lapsena kokemasi asiat mielestäsi tähän päivään?"

-Välitän vanhemmistani, ja rankka lapsuus on kasvattanut selkärangan ja antanut rohkeutta.

"kärsitkö mielenterveys ongelmista?"

-en uskoakseni. :P

"kun tiedettävästi alkoholistin lapsilla on erittäin turvaton olo, kysynkin miten olet saanut elämääsi turvaa jos vanhempasi eivät ole sitä pystynyt antamaan?"

-olen oppinut omatoimiseksi, ja kuten mainitsin, se rakensi selkärankaa. joskus tuli remmistä, mutta aiheesta. Ongelmana ehkä enempi oli, että vanhemmat eivät "välittäneet", mutta toisaalta olin vapaa.

millaiset välit sinulla on vanhempiisi?

-hyvissä väleissä, käyvät viikottain kylässä

"käytkö vanhempiesi luona usein velvollisuuden tunnosta?"

-en, ku muuten

"miten olet päässyt tämän kaiken yli hengissä/järjissä?"

-mikä ei tapa, kasvattaa! En olisi tässä nyt ilman kaikkea sitä paskaa mitä koin lapsena.