Mulle on tullut vastaan muutamia sellasia tilanteita, joissa olen oikein hätkähtänyt jonkun ronskia kielenkäyttöä. Itsekin päästelen ajoittain tilanteen vaatiessa voimasanoja (yleensä yksin ollessani) eikä kirosanat minua sen kummemmin kauhistuta, mutta yritän hillitä kieleni varsinkin lasten läsnä ollessa ja töissä.
Kuinka paljon sinä kiroilet, millaisissa tilanteissa ja kuinka paljon seura vaikuttaa siihen mitä suustasi päästät? Miten pahana yleensä pidät kiroilua, kuuluuko se mielestäsi normaaliin puhekieleen?
Kuinka paljon sinä kiroilet, millaisissa tilanteissa ja kuinka paljon seura vaikuttaa siihen mitä suustasi päästät? Miten pahana yleensä pidät kiroilua, kuuluuko se mielestäsi normaaliin puhekieleen?
Vastaukset 56
Vanhimmat
kuka tällaisessa paikassa sadattelee? :)
Tässähän mä kyselen ihmisten asennoitumisesta sadatteluun.
sadattele nykyään juuri ollenkaan ilmoisna ikänä
Oispa kiva kun minäkin saisin jätettyä nuo sadattelut täysin, mutta joskus on vaan niin nautinnollista siinä tilanteessa antaa tulla kaikki se hatutus sanoina ulos eikä mikään "voihan voikukka" ole yhtään sama kuin kunnon pärräytysäänet :)
tuo ettei sulla ole "pidätyskykyä" kun kova paikka tulee :) Se joka sattuu oleen kohdalla saa toimia ukkosenjohdattimena :(
Kyllä mä katson aika tarkastikin missä seurassa kiroilen :) Koskaan en kiroile lasten tai vanhusten seurassa enkä juurikaan töissä. Pahiten mä kiroilen kun olen yksikseni eli silloinhan siitä ei kukaan muu kärsi mutta oishan se hienoa jos pystyis jättämään nekin pois. Vaikkei tämä mulle nyt mikään elämää suurempi ongelma ole :)
nähdä joku kiroilemassa issekseen :)
Erään kerran haettuani lounasleivän tuolta työpaikkaruokalasta pudotin sen ovea aukaistessani suoraan oviaukkoon ja pari ärräpäätähän siinä pääsi kun täytteet levisi pitkin maata. Pahaksi onneksi siihen ilmestyi pari miestä portaikosta jotka ilmeistä päätellen oli kuullu mun sadattelun mutta toinen niistä kyllä piti ovea kohteliaasti auki jotta sain noukittua leiväntäytteet ylös. Meinas nimittäin olla vähän taiteilua pitää ovea auki ja samalla noukkia tomaatinviipaleita... Silloin toivoin että ois ärräpäät jääny sanomatta :)
Voi että mie nauroin issekseni. :)))
Oliko tuo ironinen kommentti? :) Koska eihän se nyt noin loistava ollut, esimerkki vain tilanteesta jossa toivoin etten olis niin ronskisti sadatellut kun yritän pitää kielenkantani kurissa ihmisten ilmoilla tuon kiroilun suhteen...
mie vaan isseksein täälä naureskelen teiän juttuloille. :) Ei oo kiirettä töissäkään.
Musta on näköjään tulossa vainoharhainen tässä netin maailmassa ;)
Eilen vasta löysin nämä palstat ja naurua on piisannut. :)
Kyllä täältä niitä naurun aiheita löytää, syystä tai toisesta :)
Tuleehan sitä kiroiltua, mutta vähentänyt olen. Lähinnä se on näin tapaturma-alttiille ominaista pään lyömistä johonkin liian matalaan ja ´voivittusaatananperkele´ voi tärähtää aika tunteella, yleensä hampaitten välistä sihahtaen ja suht hiljaa. :)
Lasten kuullen pitää hillitä ittensä, se on selvää. Joskus harvoin kiroan myös töissä. Jos joku homma oikeasti kusee, niin ei minua juuri haittaa ketä on paikalla.
Suht tuttujen seuraan kiroilu pitäisi rajoittaa. Mahdollisimman vähäisenä pidetty kiroilu pitää niissä tehot tallella. Perkeleessä on voimaa!
Mulla tulee tuo sama litania jos oikein kolautan itteni johonkin mutta tosiaan yleensä oon yksin sitten :)
Sitä perkelettä ei tosiaan kannata kuluttaa liikaa koska muuten se menettää tehonsa.
oli paitsi armoitettu ratinvääntäjä, niin suhteellisen kova kiroilija. Kerranki ku ei ollu kiirettä se tolkutti tyyliin "Koiran kanssa lähettiin mettään perkele ja eikö saatana ensmäesestä ajosta tullunna rusakko hollille, saatana. Vittu minä siihe notta tärräytän perkele. Karvat vaan pölähti ku ammuin sitä perkelettä vitulle, ai saatana." :)
Mukulana oli vähän "että mitenkä että". Äijä oli kuitenkin lupsakka ja hymyili lähes aina. 8| Jäipähän jutut mieleen, saatana. :)
Joillakin on tuo tyyli. Harvemmille se kuitenkaan sopii mutta joillekin se vaan tulee luontaisesti eivätkä he tarkoita mitenkään loukata kanssaihmisiä.
Nyt täytyy myöntää että ihan tuollanen kielenkäyttö ei mun mielestä taas oikein sovi naisille, siinä on jotain joka pomppaa kyllä pahasti silmille jos kuulee naisen puhuvan noin. Nyt saa lytätä mut tästä mielipiteestä ;)
kiroilen, en nyt ihan jatkuvasti sentään. Mun mielestä se on ok, kunhan tilanne sen sallii. On siis tilanteita, joissa en hyväksy kiroilua, en itseltäni enkä muilta. Esim. vaikka vanhojen ihmisten läsnäollessa..
Kyllä multa välillä lipsahtaa kiukkusanoja. Yleensä ne tulee ihan syystä.
Toisinaan jos kaikki menee täysin metsään, niin saatan itsekseni manailla kaikki mahdolliset sanat ja moneen kertaan, mutta silloin niitä ei ole kukaan kuulemassa. Silloin tulee yleensä varmaan satoja sanoja pötköön, mutta tosissaan kun ei niitä kukaan kuule ja se mun oloa helpottaa, niin miksikäs ei.
Toisinaan multa lipsahtaa ihan antaumuksella joku hyvä paukkusana, mutta kyllä niissä on sit aina joku juttu, minkä takia ne multa lipsahtaa.
Lasten ja mummon kuullen en ole kyllä kironnut, ei se vaan tule silloin edes mieleen, vaikka kaikki meniskin huonosti...
=)
Mun kiroilu on vähän samantyylistä, enimmäkseen itekseni manailen.
Isovanhempien seurassa ei kyllä parane kiroilla, kyllä se raja jossain tosiaan menee :)
en töissä, enkä kotona. Meillä vanhin lapsistakin oppi kiroilemaan vasta ensimmäiselle luokalle mentäessään. Itseasiassa sille joutu opettamaan kirosanat, koska siltä kysyttiin "ootsä perkele ja helvetistä tullut" myöskin "ootsä homo" "onks sulla vittu" Poika vastas kaikkiin "joo" Raukka tiennyt mitä ne tarkoittavat. :D
Hiljaa ittekseni saatan noitua kaiken paskan alimpaan helvettiin. Suutuspäissäni säkkiä potkiessani/hakatessani noidun ja kiroon aika hiljaa. Treenatessa ennen matsii olen kiroillut (harrastanut vuosia potkunyrkkeilyä)
Joihinkin yhteyksiin sanon/kirjoitan helevetti tai perekele ja muita vastaavaa viddu.
Miespuolisille suutuspäissäni saatan ryhtyä käyttämään hyvinkin ronskia kieltä, joskus myös naisillekin. Tilanteet semmoisia et toinen osapuoli käyttää aika katukieltä.
Minusta on järkyttävää, kun töissä saattanut ekaluokkalaiset huutaa"vitun huoraämmä.."
Ja ei todellakaan kuulu normi puheisiin kirosanat.
Lasten suusta kuullut törkeydet on kyllä aika karseaa kuunneltavaa.
Sähän oot loistavasti onnistunut pitämään pahat sanat loitolla kun olet joutunut oikein erikseen opettamaan pojalle mitä sanat tarkoittaa. Miten sun lapset nykyään kun ovat hiukan isompia (paitsi se pikkunyytti tietty)? Saako teidän taloudessa kiroilla vai joutuuko siitä nurkkaan häpeämään?
vaikka pojat ovatkin 16-ja 14-vuotiaita ja tyttö 12-vuotias, niin vauvan tulon myötä vielä vähempi saa tuhmia puhua, eikä keskenäänkää nahistella ja tapellaa. Ei ne mun kuullen kiroile, eikä heidän kaverinsakaan viitsi, koska mä todellakin syötän saippuaa ;DD (myös kavereille)
Keskinäiset tappelutkin heillä mennyt vaikeiksi, nyt kun pikku-isäntä 10-kuukautta ja risat ryhtyy heidän riitelyistä itkemään. Aika hyvin tommonen alta metrin kokonen kaveri laittaa teineistä lähtien-parimetrisiin miehiin kaikki järjestykseen ja pomppii pillinsä mukaan ;D
Ennen vauvaa ziisus et mitä taisteluita heillä välistä oli :/
Pienellä ihmisellä voi olla käsittämättömän suuri valta. En tosin ihmettele sitä kun katsoo pienen lapsen silmiin, johan siinä sydän sulaa siihen paikkaan :)
Sulla tuli vaaveli sitten hyvään paikkaan kun se hoitaa teidän talouden teinien kurissapidonkin noin kätevästi :)
jos noin ajattelee, mutta kukakohan hoitaa tämän pikku-isännän kurinpidon kun kaikki vaa toista hemmottelee, ettei pääse ihan kiroilevaksi tyranniksi kasvamaan. Pahalla tuurilla jonkun työkaverini kauhuksi vielä ja kyllä sit jotain mammaa nolottais. :/
kiroilen ja aika paljonkin. Muutenkin kielenkäyttöäni kuvaillaan värikkääksi. Yritän olla manaamatta kersain läsnäollessa ja arvokkuutta vaativissa tilanteissa sekä töissä ollessani.
olen yrittänyt vähentää siitä asti kun tulin tokaisseeksi "Fedja-setä"-näytelmän katsomossa että "Voi vittu, täällä on ihan helvetin kylmä!" ja about 100 keskenkasvuista silmäparia tuijotti kiusallisesti.
Olen myöskin yrittänyt tuunata kirosanoja käyttäjäystävällisemmiksi, mutta parempi olis lopettaa kokonaan. Yleensä onnistun hillitsemään itseni julkisilla paikoilla ja vieraiden ihmisten seurassa.
Yhdellä kurssilla pisti huvittamaan kun mun viereinen nainen, sellainen Grace Kelly- tyylinen viileä kaunotar sanoi välillä tosi tunteella :"Voi vittu!" ja aina sen jälkeen lätkäisi käden suun eteen ja mutisi: "Anteeksi."
seura tekee niin kaltaisekseen......... saatana =)
Nyt vittu loppuu tuo manailu tai saat kyrvästä ohtaas, perkele.
Kuka helvetti täällä väittää, että minä saatana kiroilen?
Aattelin keskeyttää ennenkuin herrojen kielenkäyttö karkaa ihan käsistä ;)
olisitpa ollut aina yhtä aktiivinen tuossa hommelissa--
Parempi myöhään kun ei milloinkaan :)
kiroilen.
Hillitsetkö kielenkäyttöä kuitenkin tietyissä tilanteissa?
tilanteissa, kuten vaikkapa vanhempainillassa koululla ja sukujuhlissa, jne.
Muuten kiroilen aikas estoitta.
aina vanhempainillassa ja sukujuhlilla
mutta sä oot kova.
saatanan kova
Töissä on joutunut suorastaan opettelemaan kiroilua, kun joillekin ihmisille asiat eivät mene perille ilman kiroilua.
Joissain tilanteissa se kirosana kyllä tehostaa sanomaa.
Kovapäistä sakkia siellä pohjanmaalla ;)
se on moukkien hommaa
Jos oikein harmittaa, lyöt varpaan ovenkulmaan tms? Mitä sun suusta noissa tilanteissa pääsee vai pääseekö mitään?
oli lähinnä itseironiaa. kyllä kiroilen aivan tasasen tappavalla tahdilla ja välillä liikaa.
siitä syntyy kirosanoja ja lentään käden lähettyvillä olevaa irtaimistoa seinään...jumalauta mähän olen tunteellinen =)
Mä tunnustan myös harrastaneeni tuota tavaroiden viskomista varsinkin teininä. Nykyään hillitsen itseni vähän paremmin mutta sohvatyynyt saa joskus kyytiä eli oon oppinu minimoimaan tavaroiden heittelystä aiheutuvan haitan (ts. jälkisiivouksen) mutta en vielä pääsemään täysin eroon siitä tavasta ;)
siivous on paskaks laittamisen hauskuuden haitta.
tyynyistä ei vaan samaa tyydytystä saa...kun suomi hävisi tsekeille jatkoajalle, niin telkkari lens 3.krs pihalle...siinä oli jo siivoomista. laitan teinariuden piikkii =)
Mun siivoukset on onneks olleet pienemmässä mittakaavassa ;)
Kiroilu on niin vahva osa puhettani että tuskin tulen sitä koskaan pois jättämään. Tosin en näe siihen kyllä mitään ihmeempää tarvettakaan. Kirosanat ovat hyviä puhetta vahvistavia sanoja ja parhaimmillaan hermostuessa jonkun tavaran heittämisen, lyömisen tai potkaisemisen ohella.
Ketäs tai mitä sulla on tarvetta lyödä?
Kiroilemista kuulee nykyisin niin paljon että se ei hetkauta.
Mie käytän sitä ite äärimmäisen harvoin tehostamaan vaikutusta, mut kumminki niin harvoin että mun suusta sanottuna se kuulostaa todella rumalta. Kotona kiroiltiin paljon etenki isä, ja mie oon meinannu olla vähän erilainen sen suhteen. Pienenä äidin piti huomauttaa siitä ja kerran puuttu kaverinki äiti siihen joten aattelin sitten lopettaa sen kokonaan.
Yksi ihminen kuulee mun kiroilevan keskimäärin kerran tai kaks vuoteen. Kavereiden mielestä mun kiroilu on pelottavaa. (Siks se on niin tehokasta)
Lasten kuullen kyllä hillitten mieleni.
Lipsahtelee kieltämättä mutta yritän hillitä sitä normioloissa, kodin ulkopuolella ja lasten kanssa. Sitten kun mä suutun, latelen värikkään kirosanalistani läpi.. moneen kertaan :)
Otti nuppiin niin kovasti että istuin lankku nipun päähän ja päätin että jos saan noiduttua 15 minuuttia ääneen tuntematta itteeni hölmöks nii sit otan loparit koko firmasta. 12 minuuttia suju ihan hyvin mut sit en keksiny enää mitään sanottavaa ja jatkoin perjantai-illan viettoa pyöräkoneen huollon kanssa.
Mä olen ottanut tosta vaan loparit kesken päivän ja vielä kiroilin päälle, kun palo hermot pikkupomoon. Sen ilme oli kaiken arvoinen :D
ainakin muutamat frendit on siitä maininnu. Omast mielestäki alkaa silt tuntuu. Mua ei kiroilu hetkauta yhtään, kunhan ei lasten tai vanhempien ihmisten seurassa kiroile.
Ymmärrän kiroilun tietyissä tilanteissa,
( esimerkiksi jos lyö vasaralla sormeen )
vaikken itse sitä osaakaan.
Kaikkien puhuttujen sanojen pitäisi sisältää informaatiota.
Täytesanoina, itsetehostuksena ja uhkailuna käytettynä kertoo vain huonosta itsetunnosta.