Meidän firmassa on yksi oikea mätämuna joka pilaa koko korissa olevan sadon. Aina äänessä eriävin mielipitein. Tietää tosiaankin kaiken, ja nuolee pomoja taidokkaasti. On tulehduttanut välinsä useaan työntekijään ja pääluottamusmieheen. Menee mielipiteillään äärimmäisyyksiin ja yrittää hallita koko yhteisöä. On potkittu pois viroista joissa pystyy päättämään työntekijöiden ja yhtiön asioista. Kohtelee luottamusmiestä ja työsuojeluasiamihiä epäkunioitettavasti siinä määrin että menee jo työpaikkakiusaamisen puolelle. Yksi kaveri kertoi että heidän firmassa oli myös yksi tällainen kaveri, ja yhdessä saunaillassa työkaveri kyllästyi kuuntelemaan jatkuvaa piikittelyä ja puristi tältä mätämunalta kaksi kylkiluuta poikki. Sen jälkeen loppuivat kaikki v......ut. Väkivalta lopettaa v......un.
Tilanne alkaa olla jo aika paha, ja kohta tämä kuningas pistetään ruotuun !
Tilanne alkaa olla jo aika paha, ja kohta tämä kuningas pistetään ruotuun !
Vastaukset 4
Vanhimmat
uhkailu lopettaa kiusaamisen, mutta on niitäkin jotka vievät sitten asian oikeuteen, jos niihin kosket vaikka sormenpäällä. Kuuskoskenkin tapaus tuntui vähän yliammutulta kaikkine oikeusinstansseineen, kun puhuttiin vain huitaisusta eikä esim. kunnon turpaanvedosta.
Tehkääpä kaverille semmoinen käsittely,että
käsittelette häntä kuten ilmaa.
Lahkolaiset tekevät juuri siten kun joku eroaa
heidän lahkostaan. Eivät noteeraa mitenkään ei puhu, ei tervehdi aivan kuin häntä ei olisi
olemassa ollenkaan. Kyllä puree mätään omenaan.
Jos työpaikalla kohdellaan työtoveria kuin ilmaa, sehän on kiusaamista... joka on kiellettyä - vaikka kyseessä olisikin mätä omena.
Minusta myös takaisin kiusaaminen on kiellettyä, vaikka ajatuksena olisikin maksaa takaisin samalla mitalla. Eihän kiusaamista saada ikinä loppumaan noin.
Olette te kyllä sairaita, vai pelleilettekö vain? Ja te sitten ihmettelette että teitä kiusataan? :D voihan v....
Pääkaupunkiseudullahan ihmiset voivat niin huonosti että olisikohan siellä tuollaisia? En usko, että sielläkään ihan noin huolestuttavalla tolalla asiat ovat.