Paltamon kusetus

Lukekaas Kelan sanomat, siellä kerrotaan mistä tuossa Paltamon kusetusmallissa on kyse. Tässä pari lainausta:

"Hallitus suhtautuu myönteisesti Paltamossa suunnitteilla olevaan, alueellisista tarpeista lähtevien välityömarkkinoiden kehittämistä koskevaan työllisyyskokeiluun ja arvioi asiaa vuoden 2009 talousarvioesityksestä päätettäessä, mikäli kokeilun toteutukseen on löydetty toimiva malli".

Kyse on siis tempputyöllistämisestä, ei oikeista työpaikoista. Hallitus itsekin myöntää kyseessä olevan "välityömarkkinat".

"Työntekijän on tarkoitus saada ainakin aavistuksen verran parempi toimeentulo kuin mitä hän työttömänä saisi. Samalla hän pääsisi työterveyshuollon ja usein myös työpaikkaruokailun piirin. Monien kohdalla sekin olisi iso askel parempaan, hän uskoo."

Eli pakkotyötä työttömyyskorvauksen suuruisella palkalla. Poikkeuksena vielä, että sitä 8 euron kulukorvustakaan ei tarvitse enää maksaa, työtön saa syödä ja matkustaa omaan piikkiin.

http://www.kela.fi/in/internet/kelansanomat.nsf/NET/191107115804HL?OpenDocument
371724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Et sitten huomioinut uutislainauksessasi olleita positiivisia asioita:

-kokeilu lähtee alueellisista tarpeista
-hieman parempi toimeentulo työttömälle
-mahdollisuus työterveyshuoltoon
-mahdollisuus työpaikkaruokailuun

Noilla ei tietenkään ole mitään väliä kun pitäisi saada vakituinen siisti sisätyö 4000e/kk koulutuksesta ja taidoista huolimatta.

Äänestä
  • No eipä todellakaan ole mitään väliä.

    Kukaan kai ei ole puhunut neljän tonnin liksoista, paitsi sinä. Ihan käypäinen korvaus työstä riittää.

    Koulutuksesta ja taidoista riippumatta? Miten niin? Kuka sellaistakaan on väittänyt.

    Kunhan homma hoidetaan aidolla palkalla ja perustuslakia kunnioittaen, niin saapi tuota kokeilla.

    Äänestä

  • Koska et ymmärrä lukemaasi niin pieni kertaus on paikallaan.

    "Työntekijän on tarkoitus saada ainakin aavistuksen verran parempi toimeentulo"

    Eli työttömyyskorvauksella joutuu töihin, todella positiivista siis...

    Työterveyshuolto on pikkupajoilla sama kuin terveyskeskus, tyhjän saa siis pyytämättä.

    Työpaikkaruokailu on suoraan pois siitä "aavistuksen verran" paremmasta, mitä se sitten lieneekään.

    Alueellisista tarpeista, niinhän ne kaikki. Mitä oikein kuvittelit?

    Äänestä

  • Siis eikös tässä pitänyt järjestää työtä kaikille?

    Se keino että annetaan hyödytöntä hömppäkoulutusta, on jo käytössä muissakin kunnissa. Todennäköisesti Paltamossakin todellinen työttömien määrä on 500, joista siis puolet on vuoronperään hömppäkurssin ilmaisharjoittelussa tai karenssilla.

    Äänestä

  • Mitä positiivista siinä on työttömän kannalta, että
    - kokeilu lähtee alueellisista tarpeista eli (yrittäjistä, jotka eivät halua maksaa palkkaa vaan teettävät työtö tukiaisilla)
    - Hieman parempi toimeentulo työttömälle.
    Jos työnantaja saa palkkatukea, siitä ei kerry eläkettä työttömälle pennin latia eli köyhyys jatkaa myös eläkeiässä.
    - Mahdollisuus työterveyshuoltoon.
    Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus käyttää terveyspalveluita myös työttömien.
    -Mahdolisuus työpaikkaruokailuun.
    En ole vielä kuullut ilmaisesta työnantajan tarjoamasta ateriasta.

    Työmarkkinakelpoinen voisi kokeilla itse siten kun menettää työnsä tällaista harrastusluontoista työpaikkaa oikein vanhaneuvostoliittolaiseen tyyliin.

    Äänestä

  • Et sitten huomioinut uutislainauksessasi olleita positiivisia asioita:

    Positiivista? Jaahas no katsotaan.

    -kokeilu lähtee alueellisista tarpeista

    Eli siis firmat ilmoittelee työkkäriin ,että olis semmosta ja semmosta hommaa, josta ei haluta maksaa oikeata palkkaa. Mutta töitä on kyllä.

    -hieman parempi toimeentulo työttömälle

    Nyt en tiedä itkeäkö vaiko nauraako. Mitä helvettiä on hyötyä vain HIEMAN paremmista tuloista, kun ne rahat uppoo sitten sinne työmaaruokalaan ja matkakuluihin. Ja muuhun sellaiseen rahan menoon, jota työssä käynti aiheutta. Vai luulitko kakara, että työssä käynti olisi ilmaista lystiä työttömälle? Ei kuule kakara, ei se ole se maksaa täsmälleen yhtä paljon kuin oikeata palkkaa saavallekin.

    -mahdollisuus työterveyshuoltoon

    Ei helvetti, onko nyt siis niin, että työttömän on tehtävä jollain aivan naurettavalla korvauksella töitä, että saisi työterveyshuollon?

    -mahdollisuus työpaikkaruokailuun

    No sinne ne vähäiset ylimääräisetkin rahat sitten menee.

    Noilla ei tietenkään ole mitään väliä kun pitäisi saada vakituinen siisti sisätyö 4000e/kk koulutuksesta ja taidoista huolimatta.

    Ei helvetti mikä pässi sinäkin olet :)

    Äänestä

  • "hieman parempi toimeentulo"...vittu mitä teen 8€/päivä lisää?paljonkohan "työpaikkaruokailu" maksaa?helsingissä pääsee eurolla syömään

    Äänestä

  • Kaikenkokenut kirjoitti:

    Siis eikös tässä pitänyt järjestää työtä kaikille?

    Se keino että annetaan hyödytöntä hömppäkoulutusta, on jo käytössä muissakin kunnissa. Todennäköisesti Paltamossakin todellinen työttömien määrä on 500, joista siis puolet on vuoronperään hömppäkurssin ilmaisharjoittelussa tai karenssilla.

    Palkkaa, vähintään TESsin mukaan. Mikä helvetti siinä on, ettei työstä makseta PALKKAA. Töillä ei elä, palkalla elää. Orjatyö pistää vituttamaan. Kun vituttaa, jotain särkyy.

    Lisäksi tasapuolisuus kunniaan, Jos ei makseta palkkaa, sitä ei saa maksaa kellekään muullekaan. Kos ei makseta palkkaa, ei tule tulostakaan. PISTE.

    Äänestä

  • sinä työmarkkinakelpoinen kirjoitti:

    Mitä positiivista siinä on työttömän kannalta, että
    - kokeilu lähtee alueellisista tarpeista eli (yrittäjistä, jotka eivät halua maksaa palkkaa vaan teettävät työtö tukiaisilla)
    - Hieman parempi toimeentulo työttömälle.
    Jos työnantaja saa palkkatukea, siitä ei kerry eläkettä työttömälle pennin latia eli köyhyys jatkaa myös eläkeiässä.
    - Mahdollisuus työterveyshuoltoon.
    Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus käyttää terveyspalveluita myös työttömien.
    -Mahdolisuus työpaikkaruokailuun.
    En ole vielä kuullut ilmaisesta työnantajan tarjoamasta ateriasta.

    Työmarkkinakelpoinen voisi kokeilla itse siten kun menettää työnsä tällaista harrastusluontoista työpaikkaa oikein vanhaneuvostoliittolaiseen tyyliin.

    Tulkitsee tuon asian sitten mitenpäin vaan niin mielestäni on kuitenkin parempi että edes yritetään järjestää jotain eikä anneta ihmisten vain mädäntyä koloihinsa.

    Äänestä

  • T,M. Kelvoton kirjoitti:

    Ei kukaan ole katkera.

    Kertaus on opistojen äiti http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000015209442#22000000015209442
    Siis iloisesti lentelemään työttömät, kyllä töitä kaikille löytyy kun vain noudatatte näitä oppeja :)

    Eipä tuossa vanhassa kommentissani mitään oppeja ollut, kerroimpa vaan miten itse olen tehnyt.

    Tuo vanhojen kommenttien lainailu muistuttaa jotenkin vanhan avioparin riitoja joissa mukaan vedetään tarvittaessa vaikka juhannusjuhlat vuonna 76 ja serkun touhut kun pitää saada riitaan lisää virtaa.

    Äänestä

  • PALKALLINEN TYÖ. kirjoitti:

    Palkkaa, vähintään TESsin mukaan. Mikä helvetti siinä on, ettei työstä makseta PALKKAA. Töillä ei elä, palkalla elää. Orjatyö pistää vituttamaan. Kun vituttaa, jotain särkyy.

    Lisäksi tasapuolisuus kunniaan, Jos ei makseta palkkaa, sitä ei saa maksaa kellekään muullekaan. Kos ei makseta palkkaa, ei tule tulostakaan. PISTE.

    Mitä tarkoitat orjatyöllä? Koetko sen orjuuttamiseksi, että sinulta edellytetään jotain saamasi rahan vastineeksi?

    Kyllä minunkin pitää tehdä töitä rahojeni eteen, ei ilmaisia lounaita ole tarjolla.

    Äänestä

  • "kun pitäisi saada vakituinen siisti sisätyö 4000e/kk koulutuksesta ja taidoista huolimatta.2

    Tämä on juuri sitä asennevammaa. Noin ei ole! Työtön on onnellinen jo 1500 euron tukipaikasta! Miksi sinä haluat levittää valheita`Olet täältä lukenut joo, tiedetään. Oletko sinä niin tyhmä, että uskot nuo opiskelijateinien provot todeksi? Fakta on, että työttömiä menee pienellä palkalla töihin joka ikinen viikko ja on siitäkin onnellinen. Minä olin onnellinen, kun sain tehdä ammattiani vastaavaa työtö 1200 eurolla/kk, se oli iso raha perheelle tyhjän sijaan. Tekeekö tuo valehtelu ja vääristely (ja provojen ottaminen todesta) sinut onnelliseksi? Pyydä anteeksi, perkele!

    Äänestä

  • työmarkkinakelpoinen kirjoitti:

    Tulkitsee tuon asian sitten mitenpäin vaan niin mielestäni on kuitenkin parempi että edes yritetään järjestää jotain eikä anneta ihmisten vain mädäntyä koloihinsa.

    Palkkatöitä, oikeita töitä,joista kertyisi eläkettä? Miksi työttömäksi joutumisen jälkeen pitää tehdä töitä ilman eläkekertymää? Olisi kohtuus, että eläkettä kertyisi kaikesta työstä riippumatta siitä, mistä palkkarahat tulevat ja työsuhde-edut koskisivat kaikkia. Työttömyys masentaa, mutta enemmän masentaa olla paska b-luokkalainen töissä.

    Tuosta työpaikkaruokailusta, halvin mitä olen kohdannut on 4,90. Sillä tekee ihan hyvät eväät.

    Äänestä

  • työmarkkinakelpoinen kirjoitti:

    Mitä tarkoitat orjatyöllä? Koetko sen orjuuttamiseksi, että sinulta edellytetään jotain saamasi rahan vastineeksi?

    Kyllä minunkin pitää tehdä töitä rahojeni eteen, ei ilmaisia lounaita ole tarjolla.

    esimerkiksi minun pitäisi tehdä työelämävalmennuksen, työharjoittelun tms. nimissä työmarkkinatuen ylläpitokorvauksen suuruisella "palkalla" samaa työtä, mistä muille maksetaan kunnon palkka?

    Kyllä minäkin olen valmis tekemään töitä rahojeni eteen - ylitunnollisena ihmisenä varmaankin enemmän kuin moni muu - mutta työstä täytyy silti maksaa normaali palkka. Ilmaisia lounaita ei ole tarjolla myöskään työnantajille - jos ei tipu palkkaa, on mun työpanokseni sen mukainen.

    Äänestä

  • mr. ärsyttävä kirjoitti:

    "kun pitäisi saada vakituinen siisti sisätyö 4000e/kk koulutuksesta ja taidoista huolimatta.2

    Tämä on juuri sitä asennevammaa. Noin ei ole! Työtön on onnellinen jo 1500 euron tukipaikasta! Miksi sinä haluat levittää valheita`Olet täältä lukenut joo, tiedetään. Oletko sinä niin tyhmä, että uskot nuo opiskelijateinien provot todeksi? Fakta on, että työttömiä menee pienellä palkalla töihin joka ikinen viikko ja on siitäkin onnellinen. Minä olin onnellinen, kun sain tehdä ammattiani vastaavaa työtö 1200 eurolla/kk, se oli iso raha perheelle tyhjän sijaan. Tekeekö tuo valehtelu ja vääristely (ja provojen ottaminen todesta) sinut onnelliseksi? Pyydä anteeksi, perkele!

    pönttövammainen kuin palstan spämmiapinakin, ei niiden kanssa voi saada järkevää keskustelua aikaiseksi. Hokevat sitä samaa idiotismiaan vain kuukaudesta toiseen. Tuollaisten ihmisten paikka on oikeasti jossain laitoksessa, mutta määrärahojen puutteessa ssavat kulkea vapaana. Älä välitä niistä, parempi ohittaa vastaamatta, saavat vain vetä myllyynsä.

    Äänestä

  • järjestää kirjoitti:

    Palkkatöitä, oikeita töitä,joista kertyisi eläkettä? Miksi työttömäksi joutumisen jälkeen pitää tehdä töitä ilman eläkekertymää? Olisi kohtuus, että eläkettä kertyisi kaikesta työstä riippumatta siitä, mistä palkkarahat tulevat ja työsuhde-edut koskisivat kaikkia. Työttömyys masentaa, mutta enemmän masentaa olla paska b-luokkalainen töissä.

    Tuosta työpaikkaruokailusta, halvin mitä olen kohdannut on 4,90. Sillä tekee ihan hyvät eväät.

    "Tuosta työpaikkaruokailusta, halvin mitä olen kohdannut on 4,90. Sillä tekee ihan hyvät eväät."

    Kotona tehty ruoka tulee minulla paljon halvemmaksi. Töissä ollessanikin otin omat eväät kotoa mukaan. En todellakaan viitsi maksaa mitään kiskurihintoja työpaikkaruokailuista.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Ei ole varaa syödä mitään vitosen lounaita, sehän on koko päivän ruokabudjetti yhteen soppalautaseen.

    Äänestä

  • järjestää kirjoitti:

    Palkkatöitä, oikeita töitä,joista kertyisi eläkettä? Miksi työttömäksi joutumisen jälkeen pitää tehdä töitä ilman eläkekertymää? Olisi kohtuus, että eläkettä kertyisi kaikesta työstä riippumatta siitä, mistä palkkarahat tulevat ja työsuhde-edut koskisivat kaikkia. Työttömyys masentaa, mutta enemmän masentaa olla paska b-luokkalainen töissä.

    Tuosta työpaikkaruokailusta, halvin mitä olen kohdannut on 4,90. Sillä tekee ihan hyvät eväät.

    "Tuosta työpaikkaruokailusta, halvin mitä olen kohdannut on 4,90. Sillä tekee ihan hyvät eväät."

    Olen asioinut eräässä Vantaan sosiaalitoimistossa silloin tällöin. Tässä sosiaaliasemassa on myös ruokala, jossa ruoan hinta on pöyristyttävän kallis. Ateria päivällä n. 8.50 euroa !!! Mummon markoissa 50 markkaa.

    Vantaan sosiaaliltyöntekijölillä tuossa toimintapisteessä tulee olla tosi hyvä palkka, josko mielivät päivittäin syödä 8,50 e hintaisen aterian.

    Vai olisiko niin, että Vantaan sosiaaliaseman työntekijät saavatkin ruokansa erityishintaan, että peräti työnantaja kompensoisi hintaa.

    Olen matkustanut maailmalla, ja nähnyt halpoja kansalaisten ruokaloita paikallisten sosiaaliasemien yhteydessä, mutta missään muualla en ole kohdannut noin korkeita hintoja, kuin Vantaalla.

    Äänestä

  • hintaista kirjoitti:

    "Vantaan sosiaaliltyöntekijölillä tuossa toimintapisteessä tulee olla tosi hyvä palkka, josko mielivät päivittäin syödä 8,50 e hintaisen aterian.

    Vai olisiko niin, että Vantaan sosiaaliaseman työntekijät saavatkin ruokansa erityishintaan, että peräti työnantaja kompensoisi hintaa."

    No itse ainakin kun olin tukityössä valtiolla, niin läheisessä amicassa saimme syödä jonkin verran listahintoja halvemmalla, työnantaja sponsoroi osan. Sain tosiaan ihan samat edut, se oli vielä vanhan tukisysteemin mukainen juttu. Luulisin, että vähän joka työpaikassa sama juttu. Mutta esim. harjoittelijoita ei nämä edut enää välttämättä koske, se on käsittääkseni työnantajan päätettävissä.

    Äänestä

  • työmarkkinakelpoinen kirjoitti:

    Mitä tarkoitat orjatyöllä? Koetko sen orjuuttamiseksi, että sinulta edellytetään jotain saamasi rahan vastineeksi?

    Kyllä minunkin pitää tehdä töitä rahojeni eteen, ei ilmaisia lounaita ole tarjolla.

    Kyllä nimim.työmarkkinalainen olet ymmärtänyt oikein palkka työstä, mutta aivan Tessin mukainen, turha höpötellä, kun asia ei näytä sinua koskevan kuten näitä tuhansia tempputyöllistettyjä.

    Äänestä

Nyt täytyy muistaa se, että työttömän määritys on vain määrityskysymys. Josko Paltamossa ryhdytäänkin kokeilemaan sellaista maillia, että vaikka olet työtön, niin tuolla työttömän määritteellä oletkin työssäoleva. Työttömästä työlliseksi määritettä vaan muutetaan kunnan kammareissa verhojen takana. Tällä tavalla saadaan lisää verotuloja kuntaan, kun kullekin työttömälle myönnetään 8 euroa per päivä työttömyydestä johtuvaa työllisen palkkaa.

On muuten sellaisiakin maita, joissa työttömyys prosentti on tasan nolla. Näissä maissa ei ole mahdollista erottaa työntekijää virmasta. Tosin virmankaan ei ole pakko maksaa palkkaa, kun tosiasiallisesti ei ole työtä. Että tähänköhän SUomessakin ollaan päätymässä työttömyydenhoidossa, että ei ole työttömiä, kun työttömyydestä tullaan maksamaan pientä suolarahaa, jolla pääsääntöisesti tullaan tukemaa kunnan verokertymää, ja sitten tällä verokertymäällä voidaan palkata "kunnan merkkihenkilön" puolisi täydellä palkalla työllistämään työttömiä mihin milloinkin kunnan töihin.

Äänestä

on todennäköisesti Vanhasen keksintö, joka on tarkoitus laajentaa koko maahan mikäli se menee läpi Paltamossa. Suomeen ollaan siis luomassa Intiasta tuttua paaria-luokkaa hallituksen toimesta. Tämän uuspaarian on pakko mennä töihin mihin tahansa firmaan, joka kulloinkin tarvitsee orjatyövoimaa suhdannehuippujen tasaamiseen. Näin toimii suomalainen "hyvinvointiyhteiskunta" 2000-luvulla.

Äänestä
  • Ehkä tämä kannanottoni ei sovellu Suomen oloihin "vielä", mutta kerronpa mitä näin Venäjällä ollessani keikkamiehenä.

    Tein käyttöönottoa eräälle koneelle Odessassa. Joka aamu näin erään "työporukan" lähtevän aamusella syömään aamiaistaan. Kysyin paikalliselta työnjohtajalta, että mikä on tuo porukka joka aamusella virkapuvut napit auki löntystelee ruokalaan.

    Heppu kertoi, että he ovat armeijan heppuja, joille ei löydy työtä siviilistä, että ovat täällä armeijan edustajina, mutta kun heille ei löydy töitä, niin hallitus laittaa heille armeijan harmaat päälle ja lähettää työttömät tänne tehtaalle. Tehtaalla ei ollut näille armeijan henkilöille mitään käyttöä. Tosin tehdas joutui järjestämään ruokailun.

    Tässäkö uusi malli Suomen työttömille.

    Äänestä

  • Venäjällä kirjoitti:

    Ehkä tämä kannanottoni ei sovellu Suomen oloihin "vielä", mutta kerronpa mitä näin Venäjällä ollessani keikkamiehenä.

    sitä se koiranoksennus eli työmarkkinakelpoinen tarkoitti sillä työpaikkaruokailulla joka tulee plussana orjille verrattuna tavalliseen työttömään.

    Äänestä

  • Venäjällä kirjoitti:

    Ehkä tämä kannanottoni ei sovellu Suomen oloihin "vielä", mutta kerronpa mitä näin Venäjällä ollessani keikkamiehenä.

    Tein käyttöönottoa eräälle koneelle Odessassa. Joka aamu näin erään "työporukan" lähtevän aamusella syömään aamiaistaan. Kysyin paikalliselta työnjohtajalta, että mikä on tuo porukka joka aamusella virkapuvut napit auki löntystelee ruokalaan.

    Heppu kertoi, että he ovat armeijan heppuja, joille ei löydy työtä siviilistä, että ovat täällä armeijan edustajina, mutta kun heille ei löydy töitä, niin hallitus laittaa heille armeijan harmaat päälle ja lähettää työttömät tänne tehtaalle. Tehtaalla ei ollut näille armeijan henkilöille mitään käyttöä. Tosin tehdas joutui järjestämään ruokailun.

    Tässäkö uusi malli Suomen työttömille.

    Odessa on Ukrainassa, ei Venäjällä.

    Äänestä

ennen vanhaan
huutolaiset oli ilmaista työvoimaa...

--rikkaat maanviljelijät sai huutolaisjärjestelmässä ilmaisia orjia
( ruokapalkalla)
--on aina puhuttu, että suomessa ei ollut maa-orjuutta, mutta se on valhetta
( huutolaiset, maattomat, torpparit, jne.. oli orjia.. kirkko tuki toimintaa..)

Tää uusi huutolais-järjestelmä on vielä tehokkaampi,, ei kuluja työllistäjälle... piika ja renki maksaa ruokansa itse ...

HIENO SYSTEEMI !

Äänestä
  • toi paltamon-malli ja keskustan työreformi,, ne ovat huutolaisuuden uusiokäyttöä.

    MORAALITONTA ihmisten hyväksikäyttöä ja alistamista.

    Äänestä

  • köyhät kyykkyyn ... kirjoitti:

    toi paltamon-malli ja keskustan työreformi,, ne ovat huutolaisuuden uusiokäyttöä.

    MORAALITONTA ihmisten hyväksikäyttöä ja alistamista.

    Työväenliike taisteli työmiehlle/ naiselle ihmisarvon.

    Nyt ollaan jälleen omistavassa piirissä halukkaita palauttamaan vanha, alistava, piika-renki-huutolais -systeemi.

    Orjuus eri muodoissaa on tehokas konsti edistää rikkaiden rikastumista.

    mm 141-tuki on suunnattu rikkaille etelä-suomen maanomistajille ja sitä pidetään jo oikeutena
    ( oikeutena pidetään siis sitä, että verovaroin tuetaan maan omistamista )
    Vastaavasti köyhää saa kyykyttää ja köyhä ei ole oikeutettu mihinkään.
    Luokkasysteemi ( maahan perustuva ) on taas täällä.

    On uusi aika työväetön alkaa perätä oikeuksiaan.
    Väkivalta voi olla ainut keino osoittaa kaapin paikkaa...

    Äänestä

  • ahneiden yhteiskunta kirjoitti:

    Oletko huomannut, että moni ymmärtämätön köyhä tukee rikkaiden ajatusmallia ja alistamisen ideaa !!!
    Se on sitä joukon painetta ja hyväksynnän etsintää.

    Se perusasia ei ole muuttunut kuitenkaan, että ns. omistava luokka tarvitsee köyhiä rikastuakseen !!!

    Äänestä

  • moraalin.. kirjoitti:

    Se oma "viiteryhmä " löytyy vasta, kun menee huonosti ja huomaa, että "herrat" kusettaa aina.

    On kaameaa, että tällainen uus-huutolaisuus palaa Suomeen.(paltamon-malli, työreformi..)
    -ihmisarvo pojetaan suohon. Rikkaat rikastuu yhä kiihtyvällä vauhdilla.
    -köyhiä hyödynnetään kuin karjaa ...

    Samaan aikaan hyväosaisten kelpaa mässätä;
    -palkan korotukset e/kk ovat jo samaa luokkaa kuin työttömön kelakorvaus/kk

    -Tuloerot ja ihmisten kiusaus on härskiä !!!

    -Ahneiden etujärjestöt jakaa kakun.
    Mtk, sak, tehy, ek...
    -Tämä ahneiden ahnehtiminen on härskiä ja sairasta. perverssiä !!

    Äänestä

"Kun kaikki rahavirrat lasketaan yhteen, työttömyyden hoitoon käytetään 4 000 asukkaan Paltamon kunnassa kaiken kaikkiaan peräti 7 miljoonaa euroa vuodessa"

"...Siitä eteenpäin muutaman vuoden kuluessa kukaan ei jäisi työttömäksi Paltamossa, jossa nyt on 255 työtöntä."

7 Meur 255 työtöntä kohden vuodessa. Mielenkiintoista... Se on 27 450 euroa vuodessa per työtön. Noin 2288 euroa kuukaudessa per työtön.

Jos työttömille ollaan saamassa aikaan vain "aavistuksen verran työttömyyskorvausta parempaa palkkaa", tullee valtiontalouden tarkastusvirasto ja monet tutkivan journalismin edustajat, esimerkiksi nyt vaikkapa MOT-ohjelma olemaan varmasti hyvin kiinnostunut seuraavasta ajatelmasta:

- oletetaan keskimääräisen päivärahan olevan 27 eur. Oletan lisäksi, että ansiosidonnaisia saavia ei lasketa joukkoon, koska ne rahat eivät ensinnäkään ole kunnan pussista pois. Sen sijaan saattaa jopa vähentää laskennallistean työttömien määrää kunnassa.
- Kuukaudessa keskimäärin 21 arkipäivää, joten bruttona rahaa palaa 567 euroa/per työtön. 144 585 koko kunnassa kuukaudessa. Vuodessa 1735 020 euroa.

Mitä tapahtuu lopuille 5 264 980 eurolle ? Luulisi sillä saavan työtönkin muutakin kuin "aavistuksen verran työttömyyttä paremman toimeentulon" ?

Vai onko tarkoitus kovinkin monta projektipäällikköä ja koordinaattoria elättää ? Jotka ilmeisesti tulevat muualta kuin työttömyyskortistosta ? Työnantajat varmaankin tarvinnevat osansa, että suostuvat ottamaan ilmaisia työntekijöitä ?

Seuraamme tilannetta hyvin tarkasti....

Äänestä
  • Tuo 2288 euroa voitaisiin maksaa työttömille palkkana, mutta arvatkaapa käykö niin! Siinä Kelan paperipainoksessa oli myös mielenkiintoinen lause sen työvoimavirkailija Pyykkösen suusta: "Jos työtä ei löydy, työtön pääsee joka tapauksessa hankkeen palkkalistoille." Tuo tarkoittaa sitä, että henkilö ei ole enää kortistossa työttömän kirjoilla vaikka työtön onkin. Kätevää tilastokikkailua, kyllä Suomen työttömyysprosentti nyt saadaan nollaan. Vanhanen lobbaa Suomeen uutta torpparimallia.

    Äänestä

  • >Mitä tapahtuu lopuille 5 264 980 eurolle ?

    Jos vanhat (Vanhasen) merkit kutinsa pitävät, rahoilla ostetaan sitä kilpailukykyä.

    Paltamosta ja muualta tiristettävät fyrkat siirretään vaikkapa kuntien valtionosuuksia pienentämällä valtiolle, joka siirtää ne verohuojennuksin ynnä muin tukiaisin etenkin suuryritysten tulosta parantamaan.

    Näin Suomi saadaan houkuttelevammaksi sijoittajien silmissä. Ne ryntäävät tänne luomaan mahtavan määrän erittäin työllistäviä yritystoimipisteitä.

    Tämän valtion strategian toimesta paljon onkin jo tapahtunut. Esimerkiksi suuryritysten voitot ovat yli kuusinkertaistuneet samaan aikaan, kun palkkatyön määrä suhteessa työvoimaan on pudonnut puolisen miljardia vuotuista tuntia.

    Äänestä

  • minäkin.... kirjoitti:

    Tuo 2288 euroa voitaisiin maksaa työttömille palkkana, mutta arvatkaapa käykö niin! Siinä Kelan paperipainoksessa oli myös mielenkiintoinen lause sen työvoimavirkailija Pyykkösen suusta: "Jos työtä ei löydy, työtön pääsee joka tapauksessa hankkeen palkkalistoille." Tuo tarkoittaa sitä, että henkilö ei ole enää kortistossa työttömän kirjoilla vaikka työtön onkin. Kätevää tilastokikkailua, kyllä Suomen työttömyysprosentti nyt saadaan nollaan. Vanhanen lobbaa Suomeen uutta torpparimallia.

    Tää Paltamon juttu täytyis saada TODELLA tutkintaan ja selvittää kenen taskuun noi EUROT syydetään. Että tällaista SUOMESSA tänäpäivänä...

    Äänestä

Kuinka Paltamon mallissa tullaan kohtelemaan sellaista työtöntä, joka työsuhteensa jälkeen pääsee ansiosidonnaiselle. Josko joutuu pakkotyölliseksi ansiosidonnaiselta, niin eikö tällainen pakkotyöllistyminen ole työttömää kohtaan oikeudenloukkaus, kun Suomen laki säätää tällaisen ansiosidonnaisoikeuden kansalaisilleen?

Kuinka Paltamon kunnan viisaat aikovat kävellä tämän kansalaisen oikeuden yli?

Äänestä
  • mafia sorvaa poikkeuslain, jolla saadaan ansiosidonnaisella oleva perustuslain ulkopuolelle. Nähtiinhän jo Tehyn työtaistelussa mihin tämä hallitus pyrkii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paljastui! kirjoitti:

Lukekaas Kelan sanomat, siellä kerrotaan mistä tuossa Paltamon kusetusmallissa on kyse. Tässä pari lainausta:

"Hallitus suhtautuu myönteisesti Paltamossa suunnitteilla olevaan, alueellisista tarpeista lähtevien välityömarkkinoiden kehittämistä koskevaan työllisyyskokeiluun ja arvioi asiaa vuoden 2009 talousarvioesityksestä päätettäessä, mikäli kokeilun toteutukseen on löydetty toimiva malli".

Kyse on siis tempputyöllistämisestä, ei oikeista työpaikoista. Hallitus itsekin myöntää kyseessä olevan "välityömarkkinat".

"Työntekijän on tarkoitus saada ainakin aavistuksen verran parempi toimeentulo kuin mitä hän työttömänä saisi. Samalla hän pääsisi työterveyshuollon ja usein myös työpaikkaruokailun piirin. Monien kohdalla sekin olisi iso askel parempaan, hän uskoo."

Eli pakkotyötä työttömyyskorvauksen suuruisella palkalla. Poikkeuksena vielä, että sitä 8 euron kulukorvustakaan ei tarvitse enää maksaa, työtön saa syödä ja matkustaa omaan piikkiin.

http://www.kela.fi/in/internet/kelansanomat.nsf/NET/191107115804HL?OpenDocument

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu