Uskottomuus ja lapsi

Olen ollut naimisissa 10 vuotta. Meillä on ollut ns. nuoruuden liitto. Mentiin kimppaan jo 18-vuotiaina. Nyt sitten tapasin ihanan miehen 4 kk sitten. Otettiin kumoanenkin ero omista puolisoistamme, ja nyt on lapsi tulossa. Ihanaa!! Mies asuu toisessa maassa, ja haluaa minun asuvan edelleen Suomessa. No..sopii minulle. Otin juuri oman vuorakämpän, ja muutan sinne sunnuntaina. Ei ole hajuakaan miten tulen toimeen, koska on niin paljon ulosotossa ja palkka on pieni. Enää ei edes sukulaiset lainaa minulle rahaa..Hah! Mutsi väittää että olen seonnut. Minä en ole seonnut vaan rakastunut, ja se on ihana tunne.
9738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

koska olet oman onnesi seppä. Siihen ei moni pysty.

Äänestä

"Otettiin kumoanenkin ero omista puolisoistamme"

"Mies asuu toisessa maassa, ja haluaa minun asuvan edelleen Suomessa"

Jos olisin äitisi pitäisin sinua hulluna!

Äänestä

Mikset voi etsiä suuripalkkaisempaa paikkaa, jossa on jaksamistasi vastaava työ kumminkin, hyvä ympäristö ja kivaa. Voihan sitä sivussa ajan kanssa miettiä, mutta radikaaleja juttuja ei kannata tehdä yhtäkkiä ettei mene ojasta allikkoon. Eli kannattaa olla tarkka. Olisko velkaneuvonnasta apua?

Eroon en ota kantaa, oma asiasi.

Äänestä
  • Just joo..mitään suuripalkkaisempaa hommaa en saa, kun on koulut jääneet käymättä. Ja nyt kun olen maha paksuna, en voi kouluun mennä. Mutsi hehkuttaa abortin puolesta, mut en mä oikeen tiedä. Mä niin rakastan sitä mun uutta miestä, ja sekin luultavasti minua.

    Ja mitä taas tähän muuhun elämään tulee, niin kait sitä sossusta jotain yksinhuoltaja saa. Mulla on pari kaveria, jotka on tehneet au-lapsen, ja hyvin pyyhkii. Mäkin aattelin, et sit kun tenava kasvaa, niin alan opiskella. Joku aupair voi hoitaa kakaran.

    Äänestä

  • LadyII kirjoitti:

    Just joo..mitään suuripalkkaisempaa hommaa en saa, kun on koulut jääneet käymättä. Ja nyt kun olen maha paksuna, en voi kouluun mennä. Mutsi hehkuttaa abortin puolesta, mut en mä oikeen tiedä. Mä niin rakastan sitä mun uutta miestä, ja sekin luultavasti minua.

    Harras toiveeni on, että LadyII olisi provo..
    T. nimim. "lapsiasianainen"

    Äänestä

  • LadyII kirjoitti:

    Just joo..mitään suuripalkkaisempaa hommaa en saa, kun on koulut jääneet käymättä. Ja nyt kun olen maha paksuna, en voi kouluun mennä. Mutsi hehkuttaa abortin puolesta, mut en mä oikeen tiedä. Mä niin rakastan sitä mun uutta miestä, ja sekin luultavasti minua.

    Ja mitä taas tähän muuhun elämään tulee, niin kait sitä sossusta jotain yksinhuoltaja saa. Mulla on pari kaveria, jotka on tehneet au-lapsen, ja hyvin pyyhkii. Mäkin aattelin, et sit kun tenava kasvaa, niin alan opiskella. Joku aupair voi hoitaa kakaran.

    Mä siis ihan oikeesti ajattelin niin. Mulla on jo nyt niin paljon velkoja, et mä en enää niiden kanssa selviä. On tullu puhuttua puhelimessa niin järjettömästi sen mun äijän kanssa, eikä mutsi suostu maksamaan. Ja sit vielä..voi olla et mä irtisanon itseni mun duunista, ja meen sen äijän ja sen äidin kanssa asuun. Se entinen muija lepattiin mun äijän kanssa just pihalle. Mä olin siellä sen äijän luona, kun sen ex haki kamojaan pois. Ei se mua yhtään haitannut. Naureskeltiin vaan mun äijän kanssa, koska se entinen muija oli ihan karsea.

    Äänestä

Lääkitys on kunnossa...
On tämä sen verran sekopäistä juttua.

Äänestä

onnitteluni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olenko pöllö? kirjoitti:

Olen ollut naimisissa 10 vuotta. Meillä on ollut ns. nuoruuden liitto. Mentiin kimppaan jo 18-vuotiaina. Nyt sitten tapasin ihanan miehen 4 kk sitten. Otettiin kumoanenkin ero omista puolisoistamme, ja nyt on lapsi tulossa. Ihanaa!! Mies asuu toisessa maassa, ja haluaa minun asuvan edelleen Suomessa. No..sopii minulle. Otin juuri oman vuorakämpän, ja muutan sinne sunnuntaina. Ei ole hajuakaan miten tulen toimeen, koska on niin paljon ulosotossa ja palkka on pieni. Enää ei edes sukulaiset lainaa minulle rahaa..Hah! Mutsi väittää että olen seonnut. Minä en ole seonnut vaan rakastunut, ja se on ihana tunne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu