Septum

Eli, olen ottamassa joulukuun alussa kyseistä korua, ja kyselisin että missähän pkseudulla sattuisi olemaan halvimmat hinnat?
(Köyhänä opiskelijana.)
Ja viel et kuinka kauan kestää ennen kuin lävistys on sen verran parantunut että voin alkaa venyttää sitä?
3266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aikalailla samoissa hinnoissa taitaa septumlävistykset pyöriä; muista kuitenkin että halpa ja hyvä harvoin tulevat yhdessä!

Itse aloitin venyttelyn varmaan 3kk lävistyksen oton jälkeen ja on venynyt ihan hyvin; maltti on kuitenkin valttia! Pitää vielä mainita että yllätyin lävistyksen kivuttomuudesta; esim. huuli on ollut paljon kivuliaampi. Itselläni ei ollut lävistyksen jälkeen mitään kipuja tai verenvuotoa.

Kannattaa kysellä lävistäjältä ohjeita! www.wormz.org on myös hyvin infoa.

Äänestä
  • kipu on aika kummallinen juttu erityisesti kun on kyse septumista, ku jotkut sanoo et ei satu yhtää ja eräät taas että meinas lähtee taju. minun septumi sattui ihan helvetitsti(hyvä että edes pysty kävelee). kumma että just septumi lävistyksissä heittää niin paljon kun esim. nännit olivat paljon kivuttomempia ku septumi ja toiset taas päinvastoin.
    eli ei sitä kannata kivun mukaan valita mitä lävistyksiä ottaa.

    Äänestä

elikkäs, hinta se lienee joka paikassa siinä 55€ kieppeillä. Ja itelläni lävistys parani muutamassa viikossa, eli tosi nopeasti. Ja kun se parantuu kunnolla sitä luultavasti voi jo venytellä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toulouse kirjoitti:

Eli, olen ottamassa joulukuun alussa kyseistä korua, ja kyselisin että missähän pkseudulla sattuisi olemaan halvimmat hinnat?
(Köyhänä opiskelijana.)
Ja viel et kuinka kauan kestää ennen kuin lävistys on sen verran parantunut että voin alkaa venyttää sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu