Voiko mielestänne raha olla ratkaiseva tekijä suhteessa? Itselläni tilanne että mies on ihana tyyppi, oikein huolehtivainen ja rakastava mutta tietysti omaa joitain negatiivisiakin asioita kuten me kaikki. Eräs minua pitkään mietityttänyt asia on että hänellä on velkaa ulosotossa paljon, lisäksi vielä työpaikan vaihdoksen myötä tulot pieneni edelleen, vasta sain myös tietää että hän on jättänyt osamaksusopimuksella olleen auton maksamatta, vaikka luulin että edes se on hoidossa. isommalle paikkakunnalle kun muutettiin yleisiltä vuokranantajilta asunnonsaanti oli vaikeaa miehen luottotietojen vuoksi.asuntolainoja ei varmaan ikinä tule saamaan eikä näillä tuloilla varmaan lapsiakaan pystysi elättämään ellen saa toivottavasti ammattiin valmistuessani erityisen hyväpalkkaista työtä. Tiedän että raha ei tee onnelliseksi, mutta ei myöskään sen puute. Joka kuukausi on asiat niin että hänen tilinsä menee bensaan ja vuokraan sitten loppukuun kituuttaa jotenkin. minä ostan loput opintotuella ja jollain edellisistä kesätöistä säästetyillä rahoilla...
miettien
mitä tekisi
6718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Raha ei sinänsä ole merkittävää mutta jos joku ei hoida lupauksiaan ja sopimuksiaan raha-asioissa ei hän pidä parisuhdekumppanilleenkaan antamiaan lupauksia. On itsepetosta kuvitella muuta. Kaikki tunnetut huijarit ovat olleet rakastettavia, huolehtivia ja ihania...
ongelmana ole raha, eikä oikeastaan edes sen puute. Vaan se, että
a)kaveri on ilmeisesti kykenevä junailemaan asiansa huonoon jamaan.
b) kusettaa sinua. Suomeksi=epärehellinen.
Tarviiko selittää enempää?
/Nev
kanssaan.
Monille naisille merkitsee vain raha, siksi miehillä voi olla halu näyttää, että he pärjäävät. Esim. autojen osto ja muut.
Ehtiihän myöhemminkin hankkia omaisuutta, eihän
kaiken tarvitse olla valmiina heti.
Ihmisillä on erilaisia lapsuuden perheitä, toiset eivät saa kotoa mitään, ja toisilla vanhemmat avustavat.
Teidän kannattaisi keskustella omista taustoistanne ja mitä arvoja teihin on kotona istutettu (=aivopesty) ja haluatteko elää niiden mukaan. Rehellisesti omista näkemyksistään kertoen, siitähän selviää, sovitteko yhteen.
Ihmettelin vähän sitä, kun on niin iso asia, jos
tässä vaiheessa maksat jostain enemmän. Ehkä itsellesi suhteessa onkin tärkeintä raha?
ps olen itse hyvin koulutettu nainen
Mielenkiintoinen sukupuoliero vastauksissa. Alkuperäisen kertomuksesta kaksi naista (AP ja "asiasta hänen") näkevät ongelman rahan riittävyydessä ja kaksi miestä ("..." ja "NevilleR") näkevät ongelman epärehellisyytenä.
Sanoisin AP:lle, että katso ennenkuin kadut. Tämän (liian) pienen tilastollisen otoksen perusteella naiset eivät näköjään osaa erottaa miehen epäkelpoisuutta epärehellisyyden perusteella. Kannattaa kuitenkin uskoa, ettei epärehellisen miehen kanssa elämällä ole tulevaisuutta. Oleellista ei todellakaan ole se, onko rahaa vaan se, voiko parisuhdekumppaniinsa luottaa. Ainakin sinua on varoitettu. Muista se silloin kun itket miehen "pettäneen" sinua, oma oli valintasi. Ei se luvattoman sivusuhteen aloittaminen poikkea mitenkään siitä, että jättää osamaksusopimuksensa pitämättä. Sopimusrikkomuksia tai petoksia kumpikin.
mies n 50 v
Lähinnä tässä ajattelin selventäen omia ajatuksia kysellä miltä tämä muiden mielestä kuulostaa koko tilanne. Olen tosiaan ajatellu että puolisoni luonne on ainutlaatuinen, mutta tosiasiassa nämä raha-asiathan ovat tässä tapauksessa yksi osa hänen luonnettaan..olemalla minulle epärehellinen..tässä viime päivinä olen nähnyt mitä postia hänelle tulee, useampana päivänä peräkkäin perintätoimistoista, eli hänellä on vielä nykyäänkin taipumusta jättää asioita hoitamatta..eli ei aikomustakaan hoitaa asioita kuntoon..
mies pitää sua täysipäiväisenä elättäjänä (onhan sillä kesätyörahoja säästössä) sillä aikaa ostelee itelleen kaikkee mukavaa vaikka ei oo rahhoo!