oikeus suuttua?

Onko minulla oikeus suuttua, kun minä vietän tänään synntäreitä ja avomies nukahti n. tunti sitten.. ei siis sammunut vaan nukahti. Sanoi, että väsyttää ja kohtapuoliin aikoo nukkua..

Minusta tämä oli loukkaavaa ja todella epä-kunnioiottavaa..

En sanonut sillä hetkellä mitään erikoista, mutta sillä hetkellä ja nyt kiehuu niin pahasti.. en vaan haluaisi valittaa. itsekkin hän järjesti kakkukestit synttäreidensä aikaan.

Miksi tuntuu pahalta ettei häntä kiinnosta sitten minun syntymäpäivät?

Täytän siis säälittävät 19 ja se voikin olla syynä tähän angstiin. Kuten arvatenkin veikkaatte, että nuori ikä syynä minulla...

Avomies järjestää aikaa kavereidensä häille, synttäreille yms.. mutta minun synttäreiden ajan täytyy olla töissä ja sitten kun "järejestän" aikaiset synttärini ns. hänelle että saan olla hänen kanssaan niin hän vaan nukkuu..

En välitä lahjoista yms.. kunhan hän vaan olisi kanssani yhtenä ainoana päivänä jota haluan OIKEASTI juhlia vuodessa.

Minua harmittaa... mutta onko minulla paha mieli turhasta? Teidän mielestä siis..
71067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

menin tyttökaverin isosiskon kanssa k18 diskoon, koska tyttökaveri oli puolisen vuotta nuorempi.

Asia oli kaikille ok siihen asti, kun hitaita isosiskon kanssa tanssiessa tämä alkoi suutelemaan minua suulle. Sanoin, että mitähän tyttökaverini mahtaa ajatella ja lopetin homman alkuunsa.

Isosisko oli juonut jonkin verran ja toimin kuskina. Hauska ilta oli joka tapauksessa ja kerroin tyttökaverille pienestä välikohtauksesta ja elämä jatkui normaalin tapaan.

Äänestä

"sitten kun "järejestän" aikaiset synttärini ns. hänelle"

Mitä tämä tarkoittaa? Mitä ovat "aikaiset synttärit"? Oikeat synttärit vasta huomenna tms?

Äänestä

torstai-illalla klo 23. Mitä ihmeellistä siinä on? keskellä viikkoa mennään yleensä ihmisten aikaan nukkumaan että jaksaa seuraavana TYÖPÄIVÄNÄ olla töissä. Eikös niitä sun synttäreitä olisi voinut järjestää viikonloppuna? Silloin, kun löytyy SOPIVA aika?

Yleensä häät pidetään viikonloppuisin ja YLEENSÄ hääpari päättää oman hääpäivänsä ja silloin sinne on syytä vieraiden mennä jos haluaa häihin.

En ymmärrä, että miten yhdet synttärit keskellä viikkoa voi laittaa sinun elämäsi noin sekaisin. Se kun ei ole yleinen juhla- tai vapaapäivä, niin ei voi toiselta vaatia että kunnon kemut on pakko keskellä viikkoa jaksaa.

Järjestikö avomiehesi myös omat kakkukestit keskellä viikkoa klo 23? Jos miehesi piti keskellä viikkoa kakkukestiti alkuillasta tai viikonloppuna iltabileet, niin ok. Jos avomiehesi oikea synttäripäivä osui sattumalta viikonloppuun, niin silloin on aikaa ja jaksamista myös valvoakin.

Mitäs jos alkaisit kasvva jo aikuiseksi? Kun sitä ikääkin on "jo" 19v.

Äänestä

pitiks teidän mennä baariin?? ja mies nukahti? no tosiaan kuulostaa aika oudolta toi sun teksti kun en tiiä millon synttärit on. mä suuttusin jos mies ei mitenkään onnittelis ja huomiois ja ois luvannu jotain ja sen sijaan painuiski koisii keskellä päivää :D mut en tiiä
19 on viel välivuosia ;) mut ohan ne kuitenki synttärit

Äänestä
  • Mun mies ei arvosta syntymäpäiviä. Se arvostaa mua ja osoittaa sen ihan normaalissa arkielämässä.
    Viime synttärinäkin taisi mennä muutama päivä mun syntymäpäivistä kun se muisti että "ainiin hyvää syntymäpäivää". Mua ei kiukuttanut yhtään. Kyllä sä sitten kun saat ikää lisää, saat myös uutta perspektiiviä siihen mikä elämässä on tärkeää.

    Äänestä

...ja en ole viettänyt edes omia syntymäpäiviäni (saati sitten vaatinut muita niitä viettämään) kertaakaan sitten sen kerran kun täytin 17 vuotta. On kiva, jos poikaystävä/kaverit muistaa synttärin, mutta en nyt vetäisi hernettä nenään, jos kaikki eivät ole yhtä innostuneita minun oi-niin-tärkeästä 19-vuotispäivästäni...

Lähes jokainenhan elää 19-vuotiaaksi asti, mutta minä ainakin järjestän isot kemut vasta sitten, mikäli ikinä saavutan vaikkapa 80 vuoden iän - silloin on syytä juhlia :)

Äänestä

palstoja lukee, niin ei voi muuta sanoa kun että jo on joillakin ihmisillä VALTAVIA ongelmia, jestas sentään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhottavaa.. kirjoitti:

Onko minulla oikeus suuttua, kun minä vietän tänään synntäreitä ja avomies nukahti n. tunti sitten.. ei siis sammunut vaan nukahti. Sanoi, että väsyttää ja kohtapuoliin aikoo nukkua..

Minusta tämä oli loukkaavaa ja todella epä-kunnioiottavaa..

En sanonut sillä hetkellä mitään erikoista, mutta sillä hetkellä ja nyt kiehuu niin pahasti.. en vaan haluaisi valittaa. itsekkin hän järjesti kakkukestit synttäreidensä aikaan.

Miksi tuntuu pahalta ettei häntä kiinnosta sitten minun syntymäpäivät?

Täytän siis säälittävät 19 ja se voikin olla syynä tähän angstiin. Kuten arvatenkin veikkaatte, että nuori ikä syynä minulla...

Avomies järjestää aikaa kavereidensä häille, synttäreille yms.. mutta minun synttäreiden ajan täytyy olla töissä ja sitten kun "järejestän" aikaiset synttärini ns. hänelle että saan olla hänen kanssaan niin hän vaan nukkuu..

En välitä lahjoista yms.. kunhan hän vaan olisi kanssani yhtenä ainoana päivänä jota haluan OIKEASTI juhlia vuodessa.

Minua harmittaa... mutta onko minulla paha mieli turhasta? Teidän mielestä siis..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu